What do you think?
Rate this book
Kasvukausia – Kirjoituksia äitiydestä
Puhutteleva esseekokoelma äideistä, lapsista, isistä ja ihmisistä
Kasvukausia on kirja elämästä, aikuisuudesta, valinnoista ja siitä, miten olla muita varten kadottamatta silti itseään.
Millainen on hyvä äiti? Millä tavoin erityislapsi mullistaa äidin maailmankuvan ja käsityksen ihmisenä olemisesta? Millaista on kasvattaa lapsia, kun ilmastokriisi uhkaa kaikkea tulevaa? Millaista on rakentaa suhdetta puolison lapseen, kun itse ei ole äiti? Entä onko äidin ja lapsen välisessä yhteydessä jotain, mitä isän on mahdotonta tavoittaa?
Äitiys on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia. Lisäksi jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä joutuu miettimään, haluaako lapsia vai ei. Vaikka asia on hyvin henkilökohtainen, kulttuurimme tekee siitä julkisen..
Kasvukausia - kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään.
Kokoelman kirjoittajat: Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Heini Junkkaala, Sari Järn, Juhani Karila, Marjo Niemi, Ida Pimenoff, Emma Puikkonen, Venla Rossi, Miina Supinen, Johanna Venho, Sinikka Vuola ja Hanna Weselius.
Kasvukausia on kirja elämästä, aikuisuudesta, valinnoista ja siitä, miten olla muita varten kadottamatta silti itseään.
Millainen on hyvä äiti? Millä tavoin erityislapsi mullistaa äidin maailmankuvan ja käsityksen ihmisenä olemisesta? Millaista on kasvattaa lapsia, kun ilmastokriisi uhkaa kaikkea tulevaa? Millaista on rakentaa suhdetta puolison lapseen, kun itse ei ole äiti? Entä onko äidin ja lapsen välisessä yhteydessä jotain, mitä isän on mahdotonta tavoittaa?
Äitiys on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia. Lisäksi jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä joutuu miettimään, haluaako lapsia vai ei. Vaikka asia on hyvin henkilökohtainen, kulttuurimme tekee siitä julkisen..
Kasvukausia - kirjoituksia äitiydestä -antologiassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään.
Kokoelman kirjoittajat: Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Heini Junkkaala, Sari Järn, Juhani Karila, Marjo Niemi, Ida Pimenoff, Emma Puikkonen, Venla Rossi, Miina Supinen, Johanna Venho, Sinikka Vuola ja Hanna Weselius.
313 pages, Paperback
First published May 1, 2022
9 people are currently reading
154 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 24 of 24 reviews
August 5, 2022
Äitiys on runsas aihe, joka ei hetkessä tyhjene. Siitä todistaa myös tämä Ida Pimenoffin toimittama kolmentoista esseen kokoelma, jonka kirjoittajat käsittelevät äitiyttä ja vanhemmuutta monista eri näkökulmista. Kirjoittajat ovat enimmäkseen naisia, mutta mukana on myös kaksi miestä.
Ihan jokaista näkökulmaa mukaan ei ole saatu, niin toteaa Pimenoff itsekin esipuheessaan. Selkeimpinä puutteina Pimenoff nostaa esiin adoptioäitien, itsellisten naisten ja maahanmuuttajataustaisten äitien äänten puuttumisen. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada yhdestä kirjasta, joten iloitaan siitä, mitä meillä nyt on käsissämme. Kasvukausia on nimittäin oivallinen teos.
Hanna Weselius aloittaa teoksen kirjoittamalla alkoholi-isästään ja tämän harjoittamasta perheväkivallasta. Tässä esseessä kohdataan ensimmäistä kertaa Rachel Cusk, jonka teos A Life’s Work. On Becoming a Mother on selvästi merkityksellinen teos monelle kirjoittavalle äidille. Weselius kirjoittaa isän varjosta ja elämäntarinoista, joita valitsemme kertoa. ”Olen tehnyt kaikkeni pyrkiäkseni itse määrittelemään itseni äitinä, omaa äitiyttäni, isän tuotaman häpeän ja voimattomuuden yli, ohi ja jälkeen.”
Miina Supisen Kadonneen skuutin arvoitus on kepeämpi essee, joka kertoo 11-vuotiaan pojan kadonneesta skuutista ja siitä sukeutuneesta eeppisestä etsintäoperaatiosta. ”Muistin kaikki menetykset ja pettymykset lasten elämästä. Ajattelin niitä, surin ja murehdin.” Äitisankarin matka tuonpuoleiseen etsimään kadonnutta aarretta kuvaa hyvin sitä, miten lapsiaan haluaa suojella menetyksiltä ja pettymyksiltä, ja miten vaikeaa se toisinaan on.
Kokoelman ensimmäinen miesääni kuuluu mainiolle Juhani Karilalle. Karilan essee Vanhemmuuden odotusaula kuvaa tunnetta siitä, miten ei ole löytänyt sijaansa vanhemmuudessa, miten oma rooli on hukassa. Kirjoitus käsittelee vanhemmuuden mukana syntyvää työnjakoa ja ylimääräisen työn määrää – Karilan lapsella on vielä työtaakkaa runsaasti lisääviä terveysongelmia – ja sitä, miten tämä työnjako on edelleen monessa kohtaa sukupuolittunutta, eikä välttämättä osapuolten kykyjen ja ominaisuuksien mukaista. Karilan tunnetyöstä oppimat asiat ovat sanoittamisen arvoisia ja jo siksi suosittelisin tätä esseetä isiksi tuleville. Odotusaulakin jää taakse, kun tunneyhteys lapseen löytyy.
Sinikka Vuolan Uni lapsesta käsittelee perhekokoon liittyviä suruja ja sekundaarista lapsettomuutta. Millaista on käsitellä pettymyksiin ja suruun liittyviä tunteita? Vuola puhuu itsesäälinä ilmenevästä kateudesta ja häpeästä; miten kateus on sokeutta ja kyvyttömyyttä nähdä muuta kuin sen, mitä on vailla ja miten häpeä on itsensä näkemistä ja arvioimista muiden silmin.
Ilmastotuho on uhka tulevaisuudelle, jota lapset edustavat. Emma Puikkonen pohtii Nämä uudet ajat -kirjoituksessaan lapsien ja ilmastonmuutoksen yhteensovittamista. Mitä on äitiys ekokriisissä? ”Lempein olo minulla on itseäni ja maailmaa kohtaan, kun olen jollain tavoin saanut tällaisen hulahduksen siitä, että olen osa verkostoa, myös lasteni kanssa.” Olemalla osa yhteisöä ja toisiinsa linkittyviä eläimiä ja paikkoja pystyy kestämään paremmin tulevaisuuden epävakautta, Puikkonen vakuuttaa.
Vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelee Silvia Hosseinin kirjoitus Jos olisin kuningaskobra, joka käyttää väritykseen runsasta valikoimaa rinnastuksia eläinmaailmaan. ”Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole kaikissa ihmisyhteisöissä mahdollista, mutta ihminen on tiettävästi ainoa laji, jolle se on ylipäänsä mahdollista.” Hosseini kertoo omasta lapsettomuudestaan, miten se muovautui nuoruuden identiteetistä jatkuvaksi elämäntilanteeksi, johon on päädytty osin tietoisesti, osin tahattomasti, osin alitajuisesti.
Kokoelman toinen mies on Juha Itkonen, jonka Äitini poika on suoraan sanottuna tympeän konservatiivinen oman äidin ylistys ja oman puolison äitiyden tuomitseminen, enkä halua käyttää siihen enempää merkkejä.
Viime aikojen suosikkikirjailijoihini lukeutuva Marjo Niemi kertoo Erityisen hyvä elämä -esseessään erityislapsen elämästä. Sen kaiken raskaudesta ja onnellisuudesta, huolista järjestelmän pyörteissä, raivosta kovenevia yhteiskunnallisia asenteita kohtaan. ”Vastustan suorituskeskeisyyttä, jossa ei ole tilaa elämälle tai heikkouksille. Sellaista ilmapiiriä ja yhteiskunnallisia olosuhteita, johon monet ihmiset eivät koe mahdolliseksi synnyttää lasta, jonka erityisyydet ovat tiedossa.” Niemi peräänkuuluttaa yhteiskunnalta toimivampia rakenteita erityislapsen vanhemmille; vaatimus ei tunnu tämän kirjoituksen luettuani kohtuuttomalta.
Venla Rossi tuo kokoelmaan bonusvanhemman näkökulman. Nämä uudet puolisot joutuvat herkästi väliinputoajan osaan, jossa heiltä odotetaan osallistumista lapsen hoitoon, mitä vaivannäköön ja taloudelliseen tukeen tulee, mutta oikeuksia vanhemmuuden hyviin puoliin ei välttämättä olekaan. Bonusvanhemmat eivät ole aina tervetulleita sinne, minne vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi.
Ida Pimenoffin oma essee Äitejä ei saa jättää yksin kuvaa äidin tyrmistystä äitiyden äärellä. Miten kokonaisvaltaisen tarvitseva on pieni lapsi, miten ajasta tulee yhtäkkiä todella rajallinen resurssi, miten äiti on lopulta biologian vanki. ”Nykyajan länsimaisen naisen perspektiivistä on lähes mahdotonta käsittää, miten kova seksin hinta on voinut olla, riippumatta siitä halusiko nainen sitä tai ei.” Pimenoff pohtii äitiyden, perhe-elämän ja taiteellisen uran yhdistämisen vaikeutta kiinnostavilla tavoilla.
Sari Järnin Tuntematon äiti kertoo siitä, miten Järn on yrittänyt parhaansa, mutta on silti ollut huono äiti. Kunhan suvun perintö esseen mittaan aukeaa, asia ei enää ihmetytäkään. Se, mitä on opittu ja ennen kaikkea jäänyt oppimatta, kulkee sukupolvelta toiselle julmalla tavalla. Järnille asiantilan parantumisen ydin on lopulta armossa ja anteeksiannossa ja sitä myöten rakkaudessa.
”Kuka on suosikkihahmosi Muumilaaksossa?”, kysyy tuntematon lukija Johanna Venholta Ulos lumen saartamasta talosta -esseen alussa ja vastaus – Muumimamma – laukaisee pohdiskelua, johon kytkeytyy Tove Janssonin elämä ja erityisesti tämän novelli Lumi, jossa tytär jää lumen saartamaksi äitinsä kanssa. Millainen äiti Muumimamma lopulta on? Nöyrä palvelija vai salakavala vallankäyttäjä? Venhokin pohtii Cuskia ja Pimenoffin tavoin Alice Munron elämää, Sheila Munron äidistään kirjoittama elämäkerta on ruokkinut molempien pohdintoja äitiydestä ja taiteilijuudesta.
Lopuksi vielä Heini Junkkaalan Kirje lastemme isälle kuvaa naisparin lapsenhankintaa luovutetuilla sukusoluilla. Kun luovuttaja ei ole tuntematon, vaan jollain tapaa lähipiiristä, millainen suhde luovuttajan, lapsen ja lapsen vanhempien välille syntyy? Tätä teemaa Junkkaala esittelee antoisalla tavalla.
Kasvukausia on siis oikein mainio esseekokoelma, joka käsittelee aihettaan monipuolisesti ja monista eri näkökulmista. Useampiakin näkökulmia olisi voinut olla. Pimenoffin mainitsemien lisäksi olisi ollut mielenkiintoista lukea vanhemmuuspohdintoja mieheltä, jolla olisi jotenkin vähän erilainen näkökulma vanhemmuuteen kuin Itkosella ja Karilalla. En ihan löytänyt näistä kuvauksista itseäni, vaikka Karilalla hyviä havaintoja olikin.
Pohti äitiyttä mistä näkökulmasta tahansa, tästä kokoelmasta saa varmasti ravintoa ajatuksilleen. Kannattaa siis lukea.
Ihan jokaista näkökulmaa mukaan ei ole saatu, niin toteaa Pimenoff itsekin esipuheessaan. Selkeimpinä puutteina Pimenoff nostaa esiin adoptioäitien, itsellisten naisten ja maahanmuuttajataustaisten äitien äänten puuttumisen. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada yhdestä kirjasta, joten iloitaan siitä, mitä meillä nyt on käsissämme. Kasvukausia on nimittäin oivallinen teos.
Hanna Weselius aloittaa teoksen kirjoittamalla alkoholi-isästään ja tämän harjoittamasta perheväkivallasta. Tässä esseessä kohdataan ensimmäistä kertaa Rachel Cusk, jonka teos A Life’s Work. On Becoming a Mother on selvästi merkityksellinen teos monelle kirjoittavalle äidille. Weselius kirjoittaa isän varjosta ja elämäntarinoista, joita valitsemme kertoa. ”Olen tehnyt kaikkeni pyrkiäkseni itse määrittelemään itseni äitinä, omaa äitiyttäni, isän tuotaman häpeän ja voimattomuuden yli, ohi ja jälkeen.”
Miina Supisen Kadonneen skuutin arvoitus on kepeämpi essee, joka kertoo 11-vuotiaan pojan kadonneesta skuutista ja siitä sukeutuneesta eeppisestä etsintäoperaatiosta. ”Muistin kaikki menetykset ja pettymykset lasten elämästä. Ajattelin niitä, surin ja murehdin.” Äitisankarin matka tuonpuoleiseen etsimään kadonnutta aarretta kuvaa hyvin sitä, miten lapsiaan haluaa suojella menetyksiltä ja pettymyksiltä, ja miten vaikeaa se toisinaan on.
Kokoelman ensimmäinen miesääni kuuluu mainiolle Juhani Karilalle. Karilan essee Vanhemmuuden odotusaula kuvaa tunnetta siitä, miten ei ole löytänyt sijaansa vanhemmuudessa, miten oma rooli on hukassa. Kirjoitus käsittelee vanhemmuuden mukana syntyvää työnjakoa ja ylimääräisen työn määrää – Karilan lapsella on vielä työtaakkaa runsaasti lisääviä terveysongelmia – ja sitä, miten tämä työnjako on edelleen monessa kohtaa sukupuolittunutta, eikä välttämättä osapuolten kykyjen ja ominaisuuksien mukaista. Karilan tunnetyöstä oppimat asiat ovat sanoittamisen arvoisia ja jo siksi suosittelisin tätä esseetä isiksi tuleville. Odotusaulakin jää taakse, kun tunneyhteys lapseen löytyy.
Sinikka Vuolan Uni lapsesta käsittelee perhekokoon liittyviä suruja ja sekundaarista lapsettomuutta. Millaista on käsitellä pettymyksiin ja suruun liittyviä tunteita? Vuola puhuu itsesäälinä ilmenevästä kateudesta ja häpeästä; miten kateus on sokeutta ja kyvyttömyyttä nähdä muuta kuin sen, mitä on vailla ja miten häpeä on itsensä näkemistä ja arvioimista muiden silmin.
Ilmastotuho on uhka tulevaisuudelle, jota lapset edustavat. Emma Puikkonen pohtii Nämä uudet ajat -kirjoituksessaan lapsien ja ilmastonmuutoksen yhteensovittamista. Mitä on äitiys ekokriisissä? ”Lempein olo minulla on itseäni ja maailmaa kohtaan, kun olen jollain tavoin saanut tällaisen hulahduksen siitä, että olen osa verkostoa, myös lasteni kanssa.” Olemalla osa yhteisöä ja toisiinsa linkittyviä eläimiä ja paikkoja pystyy kestämään paremmin tulevaisuuden epävakautta, Puikkonen vakuuttaa.
Vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelee Silvia Hosseinin kirjoitus Jos olisin kuningaskobra, joka käyttää väritykseen runsasta valikoimaa rinnastuksia eläinmaailmaan. ”Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole kaikissa ihmisyhteisöissä mahdollista, mutta ihminen on tiettävästi ainoa laji, jolle se on ylipäänsä mahdollista.” Hosseini kertoo omasta lapsettomuudestaan, miten se muovautui nuoruuden identiteetistä jatkuvaksi elämäntilanteeksi, johon on päädytty osin tietoisesti, osin tahattomasti, osin alitajuisesti.
Kokoelman toinen mies on Juha Itkonen, jonka Äitini poika on suoraan sanottuna tympeän konservatiivinen oman äidin ylistys ja oman puolison äitiyden tuomitseminen, enkä halua käyttää siihen enempää merkkejä.
Viime aikojen suosikkikirjailijoihini lukeutuva Marjo Niemi kertoo Erityisen hyvä elämä -esseessään erityislapsen elämästä. Sen kaiken raskaudesta ja onnellisuudesta, huolista järjestelmän pyörteissä, raivosta kovenevia yhteiskunnallisia asenteita kohtaan. ”Vastustan suorituskeskeisyyttä, jossa ei ole tilaa elämälle tai heikkouksille. Sellaista ilmapiiriä ja yhteiskunnallisia olosuhteita, johon monet ihmiset eivät koe mahdolliseksi synnyttää lasta, jonka erityisyydet ovat tiedossa.” Niemi peräänkuuluttaa yhteiskunnalta toimivampia rakenteita erityislapsen vanhemmille; vaatimus ei tunnu tämän kirjoituksen luettuani kohtuuttomalta.
Venla Rossi tuo kokoelmaan bonusvanhemman näkökulman. Nämä uudet puolisot joutuvat herkästi väliinputoajan osaan, jossa heiltä odotetaan osallistumista lapsen hoitoon, mitä vaivannäköön ja taloudelliseen tukeen tulee, mutta oikeuksia vanhemmuuden hyviin puoliin ei välttämättä olekaan. Bonusvanhemmat eivät ole aina tervetulleita sinne, minne vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi.
Ida Pimenoffin oma essee Äitejä ei saa jättää yksin kuvaa äidin tyrmistystä äitiyden äärellä. Miten kokonaisvaltaisen tarvitseva on pieni lapsi, miten ajasta tulee yhtäkkiä todella rajallinen resurssi, miten äiti on lopulta biologian vanki. ”Nykyajan länsimaisen naisen perspektiivistä on lähes mahdotonta käsittää, miten kova seksin hinta on voinut olla, riippumatta siitä halusiko nainen sitä tai ei.” Pimenoff pohtii äitiyden, perhe-elämän ja taiteellisen uran yhdistämisen vaikeutta kiinnostavilla tavoilla.
Sari Järnin Tuntematon äiti kertoo siitä, miten Järn on yrittänyt parhaansa, mutta on silti ollut huono äiti. Kunhan suvun perintö esseen mittaan aukeaa, asia ei enää ihmetytäkään. Se, mitä on opittu ja ennen kaikkea jäänyt oppimatta, kulkee sukupolvelta toiselle julmalla tavalla. Järnille asiantilan parantumisen ydin on lopulta armossa ja anteeksiannossa ja sitä myöten rakkaudessa.
”Kuka on suosikkihahmosi Muumilaaksossa?”, kysyy tuntematon lukija Johanna Venholta Ulos lumen saartamasta talosta -esseen alussa ja vastaus – Muumimamma – laukaisee pohdiskelua, johon kytkeytyy Tove Janssonin elämä ja erityisesti tämän novelli Lumi, jossa tytär jää lumen saartamaksi äitinsä kanssa. Millainen äiti Muumimamma lopulta on? Nöyrä palvelija vai salakavala vallankäyttäjä? Venhokin pohtii Cuskia ja Pimenoffin tavoin Alice Munron elämää, Sheila Munron äidistään kirjoittama elämäkerta on ruokkinut molempien pohdintoja äitiydestä ja taiteilijuudesta.
Lopuksi vielä Heini Junkkaalan Kirje lastemme isälle kuvaa naisparin lapsenhankintaa luovutetuilla sukusoluilla. Kun luovuttaja ei ole tuntematon, vaan jollain tapaa lähipiiristä, millainen suhde luovuttajan, lapsen ja lapsen vanhempien välille syntyy? Tätä teemaa Junkkaala esittelee antoisalla tavalla.
Kasvukausia on siis oikein mainio esseekokoelma, joka käsittelee aihettaan monipuolisesti ja monista eri näkökulmista. Useampiakin näkökulmia olisi voinut olla. Pimenoffin mainitsemien lisäksi olisi ollut mielenkiintoista lukea vanhemmuuspohdintoja mieheltä, jolla olisi jotenkin vähän erilainen näkökulma vanhemmuuteen kuin Itkosella ja Karilalla. En ihan löytänyt näistä kuvauksista itseäni, vaikka Karilalla hyviä havaintoja olikin.
Pohti äitiyttä mistä näkökulmasta tahansa, tästä kokoelmasta saa varmasti ravintoa ajatuksilleen. Kannattaa siis lukea.
May 28, 2022
Pidin, samastuin, olin eri mieltä, sain tukea ajatuksilleni, kyseenalaistin. Äitiys, jestas mikä suo se on. Hienoja tekstejä.
September 1, 2022
Kasvukausia tarjoaa monenlaista vertaistukea vanhemmuuteen. Ida Pimenoffin toimittama esseekokoelma esittelee erilaisia äitiyksiä, ja pilkkoo äidin myyttistä olemusta palasiksi, joita on välillä vaikea katsoa. Uhrautuva ja pullalta tuoksuva äiti, alkoholisti äiti, Muumimamma, itsemurhan tekevä äiti... Entäs ne odotukset, joita historia, perhe, yhteiskunta, patriarkaatti ja äidit itse rooliinsa luovat ja joita äidit suostuvat sukupolvi toisensa jälkeen kantamaan? Madonnaa, Jeesuksen äitiä, pyhempää esikuvaa on vaikea kuvitella - suorituspaineita siis riittää.
Kasvukausia onnistuu tuulettamaan äitimyyttiä, vaikka luulisi, että äitiydestä on kirjoitettu liikaakin. Ei ole. Kaikkea ei ole vielä sanottu, eikä mikään sana, joka voi helpottaa nykyvanhempien lähes mahdotonta tehtävää, ole turha. Tehokkuuden ja suorittamisen, kuluttamisen ja maailman laajuisten kriisien keskellä selviytymiseen tarvitaan juuri tällaisia sanoja.
Kasvukausia onnistuu tuulettamaan äitimyyttiä, vaikka luulisi, että äitiydestä on kirjoitettu liikaakin. Ei ole. Kaikkea ei ole vielä sanottu, eikä mikään sana, joka voi helpottaa nykyvanhempien lähes mahdotonta tehtävää, ole turha. Tehokkuuden ja suorittamisen, kuluttamisen ja maailman laajuisten kriisien keskellä selviytymiseen tarvitaan juuri tällaisia sanoja.
July 19, 2022
Erityisen toimiva tekstien välinen dramaturgia tässä kokoelmassa.
Hanna Weseliuksen, Silvia Hosseinin, Emma Puikkosen ja Heini Junkkaalan tekstit olivat lempparini.
Hanna Weseliuksen, Silvia Hosseinin, Emma Puikkosen ja Heini Junkkaalan tekstit olivat lempparini.
June 2, 2022
Erinomaisesti kirjoitettuja esseitä ja ilahduttavan monta näkökulmaa vanhemmuuteen. Tarjosi ehdottomasti pohdittavaa ja pureskeltavaa juurikin sitä perinteistä keskiluokkaista perhemallia - äiti, isä, kaksi lasta, omakotitalo, farmariauto ja koira (tai kolme) edustavalle kaksi lasta aikuisuuteen kotiäitinä kasvattaneelle naiselle. Yksi tähti jäi uupumaan, koska kirjasta tuntui puuttuvan vain se yksi näkökulma - vilpitön ilo lapsista, ja sen tarkastelu, mitä vanhemmuus voi antaa, kun siihen uskaltautuu heittäytymään ilman jatkuvaa panikointia oman identiteetin menettämisestä. Edelleen jaksetaan toistuvasti muistuttaa, miten vähän äitiyden vaikeista tunteista ja puolista julkisesti puhutaan, ja miten kapea on hyvän äidin malli, mutta miksi itsestäni tuntuu, että viimeiseen kymmeneen vuoteen kirjallisuudessa ei ole käsiteltykään muita kuin niitä äitiyden negatiivisia puolia? Terveiden lasten hyvät turvaverkot omaavana äitinä tiedän päässeeni vähällä jopa niistä pikkulapsivuosista - joita rehellisyyden nimissä, harvemmin kaipaan - mutta silti, harva asia tässä maailmassa tarjoaa niin montaa paikkaa peiliinkatsomiseen ja itsensä kasvattamiseen kuin vanhemmuus. Kuitenkin, jos lukisin tämän kirjan vanhemmuuden mahdollisuutta vasta pohtivana nuorena naisena, lukemani perusteella jättäisin lapset tekemättä.
January 4, 2023
Kiinnostava, moniääninen ja -näkökulmainen esseekokoelma vanhemmuudesta. Pidin erityisesti Hanna Weseliuksen, Juhani Karilan ja Heini Junkkaalan esseistä.
October 17, 2022
Hieno esseekokoelma äitiydestä - ja vähän isyydestä. Monenlaisia näkökulmia sekä omaan, ylisukupolviseen että idealisoituun äitiyteen niin bonusäidin, erityislapsen äidin kuin queer-äidinkin näkökulmasta.
Tykkäsin paljon Silvia Hosseinin äitiyden luonnollisuutta kyseenalaistavsta esseestä. Tekstilajinsa edustajana nautin sen sijaan kaikkein eniten Hanna Weseliuksen esseetä, jossa pohdittiin väkivaltaisen isän kautta äidin asemaa ja joka sai minut heti ensikappaleesta muistamaan, miksi halusin lukea nyt juuri esseitä. Emma Puikkosen essee ilmastoahdistuksesta ja vanhemmuudesta kivisti rintaa.
Eniten hankausta omaan ajatteluuni toivat kuitenkin vähän yllättäen kokoelman kaksi miesten kirjoittamaa esseetä, koska ne saivat minut pohtimaan, millaista oli isyys maatalousyhteiskunnassa ennen teollistumista ja isien kotoalähtöä (siis esimerkiksi niinä talvisina kelirikkopäivinä, kun omasta pihasta ei päässyt mihinkään ja oli jumissa kahdeksan mukulan kanssa pienessä yksihuoneisessa tuvassa) sekä sitä, miten miehet käsittelevät isyyden muuttumisen ylisukupolvista kriisiä. Vaikka äitiys on koko yhteiskunnan tasolla muuttunut yhtä lailla - ja tämä muutos näkyy myös lähes jokaisessa kokoelman esseessä - tuntuu, että naiset käsittelevät kriisiä jotenkin eri tavalla kuin miehet.
Tykkäsin paljon Silvia Hosseinin äitiyden luonnollisuutta kyseenalaistavsta esseestä. Tekstilajinsa edustajana nautin sen sijaan kaikkein eniten Hanna Weseliuksen esseetä, jossa pohdittiin väkivaltaisen isän kautta äidin asemaa ja joka sai minut heti ensikappaleesta muistamaan, miksi halusin lukea nyt juuri esseitä. Emma Puikkosen essee ilmastoahdistuksesta ja vanhemmuudesta kivisti rintaa.
Eniten hankausta omaan ajatteluuni toivat kuitenkin vähän yllättäen kokoelman kaksi miesten kirjoittamaa esseetä, koska ne saivat minut pohtimaan, millaista oli isyys maatalousyhteiskunnassa ennen teollistumista ja isien kotoalähtöä (siis esimerkiksi niinä talvisina kelirikkopäivinä, kun omasta pihasta ei päässyt mihinkään ja oli jumissa kahdeksan mukulan kanssa pienessä yksihuoneisessa tuvassa) sekä sitä, miten miehet käsittelevät isyyden muuttumisen ylisukupolvista kriisiä. Vaikka äitiys on koko yhteiskunnan tasolla muuttunut yhtä lailla - ja tämä muutos näkyy myös lähes jokaisessa kokoelman esseessä - tuntuu, että naiset käsittelevät kriisiä jotenkin eri tavalla kuin miehet.
April 1, 2024
Tämä oli tosi hyvä! Vaihtelevista näkökulmista kirjoitettu kokoelma tekstejä äitiydestä tai vanhemmuudesta. Erityisesti Weseliuksen, Niemen ja Karilan tekstit puhuttelivat. Suosittelen, jos aihe kiinnostaa! (Pitkä miinus tosin Juha Itkosen ummehtunutta "äiti on äiti ja mies on aina vähän huonompi"-hölmöilystä.)
Hauskaa tässä on se että kirjoittajat ovat kaikki -- Karilaa lukuunottamatta? -- syntyneet 1970-luvulla tai aiemmin. Ilmeisesti kasarilla syntyneet emme ole vielä tarpeeksi oppineet vanhemmuudesta -- tai tarpeeksi meritoituneita kirjoittajia.
Hauskaa tässä on se että kirjoittajat ovat kaikki -- Karilaa lukuunottamatta? -- syntyneet 1970-luvulla tai aiemmin. Ilmeisesti kasarilla syntyneet emme ole vielä tarpeeksi oppineet vanhemmuudesta -- tai tarpeeksi meritoituneita kirjoittajia.
Read
June 26, 2022Tästä enemmän blogissa: https://readerwhydidimarryhim.blogspo...
July 7, 2024
Tyyliltään ja näkökulmaltaan vaihtelevia esseitä vanhemmuudesta. Osa ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta lukijana, toisista taas pidin kovastikin (mm. Karilan ja Junkkaalan teksteistä).
June 11, 2022
4 -
Yksittäiset esseet olivat hyvin henkilökohtaisia ja voimakkaita.
Aihepiirinä äitiys ja vanhemmuus leviää helposti moneen suuntaan, ja jotenkin tässä kokonaisuudessa kaikki esseet eivät päässeet ihan oikeuksiinsa. Esseiden henkilökohtaisuuden takia arviointi tuntuu vaikealta. Kaikki olivat ammattitaitoisten kirjoittajien tekstiä. Eri elämänvaiheissa tai hyvin erilaisilla taustoilla mietitään erilaisia asioita, ainakin tällä kertaa.
Ylisukupolvisuutta käsiteltiin useissa teksteissä. Rachel Cusk tuli mainituksi yllättävän usein.
Yksittäiset esseet olivat hyvin henkilökohtaisia ja voimakkaita.
Aihepiirinä äitiys ja vanhemmuus leviää helposti moneen suuntaan, ja jotenkin tässä kokonaisuudessa kaikki esseet eivät päässeet ihan oikeuksiinsa. Esseiden henkilökohtaisuuden takia arviointi tuntuu vaikealta. Kaikki olivat ammattitaitoisten kirjoittajien tekstiä. Eri elämänvaiheissa tai hyvin erilaisilla taustoilla mietitään erilaisia asioita, ainakin tällä kertaa.
Ylisukupolvisuutta käsiteltiin useissa teksteissä. Rachel Cusk tuli mainituksi yllättävän usein.
May 12, 2022
Hyvä kokoelma esseitä, jotka itsenäisinä olisivat viiden tähden arvoisia. Jotenkin liian poukkoileva kuitenkin kokonaisena luettuna. Jos jatkossa luen osan kerrallaan, pitää ehkä antaa puuttuva tähti.
September 19, 2022
En tiedä miksi epäröin kirjaan tarttumista, vaikka se on saanut todella ylistäviä arvioita. Pelkäsin ehkä, että näkökulma on tuoreen äitiyden, pikkulapsiperhearjen, eikä tällainen "isojen lasten" vanhempi löydä mitään kiinnostavaa. Olin aivan todella väärässä. Näkökulmia riitti kaikenlaisiin todellisuuksiin, lapsettomuudesta isyyteen. Todella koskettavaa, elämänmakuista, ajatuksia herättävää ja liikuttavaa, eikä minua ole kovin helppo saada liikuttumaan (siirapilla se ei onnistu koskaan).
Jos en muista puolisolleni suositella livenä, ota tämä suosituksena jos luet arvosteluni <3 - jos et jaksa kaikkia, lue ainakin Itkosen ja Karilan hienot esseet äitiydestä isyyden näkökulmasta.
Jos en muista puolisolleni suositella livenä, ota tämä suosituksena jos luet arvosteluni <3 - jos et jaksa kaikkia, lue ainakin Itkosen ja Karilan hienot esseet äitiydestä isyyden näkökulmasta.
March 20, 2023
Liikuttavia ja rohkeita kirjoituksia äitiydestä. Kirjoittajat ovat lähes kaikki päätyökseen kirjoittavia, mikä kuuluu tekstien laadussa. Osa esseistä on todella kauniisti kirjoitettuja, osa karuja ja osa yllättäviä. Toisaalta, vaikka kirjoittajilla on jokaisella oma tulokulmansa äitiydestä kirjoittamiseen, kuuluu rivien välistä usealla hyvin samantyylinen maailmankatsomus, ja moni siteeraa samoja kirjoja. Tästä syntyi loppua kohden tunne tietynlaisesta kuplasta. Tämä ei toki välttämättä ole selkeä miinus, mutta minua se hieman häiritsi.
January 19, 2023
Hieno esseekokoelma äitiydestä ja vanhemmuudesta, joka onnistuu tavoittamaan myös tärkeitä mutta harvemmin kuultuja ääniä äitiydestä (kuten erityislapsen äitiys, isän roolin hankaluus äidin rinnalla tai ylisukupolvinen ”huono” äitiys). Kaikki esseistä eivät tokikaan puhutelleet yhtä paljon kuin toiset, mutta se tällaisen kokoelman ansio lieneekin - kuvata äitiyttä sellaisistakin kulmista, jotka eivät ole tuttuja.
June 1, 2023
”Lapsi on paitsi tulevaisuuden symboli, myös konkreettisesti nykyhetkeen ja tulevaan suuntautuva henkilö. Hän ei kovin paljon välitä menneistä, häntä kiinnostaa se mitä tapahtuu juuri nyt, kymmenen minuutin päästä tai korkeintaan huomenna. Lapsen läsnäolo elämässäni panee asioita mittasuhteisiin, tekee usein sekä iloista että suruista siedettävän kokoisia.”
May 29, 2025
Luin kirjan raskausaikana, pieniä paloja kerrallaan. Esseet käsittelivät vanhemmuutta hyvin monipuolisesti ja koskettavasti. Samalla pohdin, miten järisyttävän muutoksen edessä olenkaan. Kirjoittajien tapaan myös minun ennakkokäsitykseni vanhemmuudesta tulevat järkkymään ja lapsi tulee näyttämään äitiydelleni suunnan.
November 24, 2023
Moniääninen, upea kirja, herätti paljon ajatuksia. Jos tykkäsit Silfverbergin Äitikortista ja Kekkosen Olipa kerran äidistä, lue tämä!
Aloin listata, mitkä teksteistä kolahtivat eniten, mutta lista olisi kattanut melkein kaikki tekstit. Tämä oli yksinkertaisesti tosi hyvä. Jatko-osaa odotellessa!
Aloin listata, mitkä teksteistä kolahtivat eniten, mutta lista olisi kattanut melkein kaikki tekstit. Tämä oli yksinkertaisesti tosi hyvä. Jatko-osaa odotellessa!
February 27, 2024
Minulla on äitiyteen ristiriitainen ja hankala suhde, jonka vuoksi tekstit herättelivät tutkimaan myös omia tuntoja ja ajatelmia. Oli myös herkullista lukea keskenään erilaisten ammattikirjoittajien tekstejä samoista aiheista. Kiinnostavaa oli myös raskauskokemuksia ympäröivä diskurssi.
June 29, 2023
Monipuolisia, koskettavia ja valaisevia kirjoituksia äitiydestä - erityisesti Venla Rossin essee bonusvanhemmuudesta oli sellainen, jonka näkökulmia olisi hyvä näkyä enemmän julkisessa keskustelussa.
February 26, 2024
3,5 ⭐
Helmet-lukuhaaste 2024: 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää
Heili-lukuhaaste 2024: 5. Syvennä ymmärrystä yhteiskunnasta, tutustu luokkiin 30-32
Helmet-lukuhaaste 2024: 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää
Heili-lukuhaaste 2024: 5. Syvennä ymmärrystä yhteiskunnasta, tutustu luokkiin 30-32
July 25, 2024
Tosi hyvii esseitä ja sit vähän meh esseitä ja hmm ei ihan niin kiinnostava sit kuitenkaa
February 25, 2023
Erinomainen kokoelma tekstejä erilaisista äitiyksistä, pidin valtavasti.Kuuntelin tämän äänikirjana, mutta taidan hankkia perinteisen kirjankin omaan kirjahyllyyni.
***
Luin tämän uudelleen, nyt paperimuotoisena kirjana, koska lukupiirini valitsi kirjan alkavan kevään lukupiiriin. Perinteisessä kirjamuodossa tarinat ja niiden kirjoittajat erottuivat äänikirjaa selkeämmin toisistaan, joten kustakin kirjoittajasta hahmottui paremmin se konteksti, mistä käsin he äitiysaihetta lähestyivät. Toisiin kirjoittajiin samaistui helpommin kuin toisiin, kokonaisuutena kirja muistutti, kuinka moniulotteinen kokonaisuus äitiysaiheen alle kätkeytyy. Tosi puhutteleva kirja.
***
Luin tämän uudelleen, nyt paperimuotoisena kirjana, koska lukupiirini valitsi kirjan alkavan kevään lukupiiriin. Perinteisessä kirjamuodossa tarinat ja niiden kirjoittajat erottuivat äänikirjaa selkeämmin toisistaan, joten kustakin kirjoittajasta hahmottui paremmin se konteksti, mistä käsin he äitiysaihetta lähestyivät. Toisiin kirjoittajiin samaistui helpommin kuin toisiin, kokonaisuutena kirja muistutti, kuinka moniulotteinen kokonaisuus äitiysaiheen alle kätkeytyy. Tosi puhutteleva kirja.
Displaying 1 - 24 of 24 reviews