Ihmiset ja ajatukset ovat keskeneräisiä kuoleman edessä.
Kuolema on aiheena suuri ja pelottava, loppuun kaluttu ja sellaisena helposti kliseinen. Toisaalta kuoleman arkinen todellisuus on liian sotkuinen sopiakseen loppuun asti optimoituun länsimaiseen arkeen. Kuolemaa on vaikea ymmärtää, ja silti siitä kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi sanoa jotain syvällistä ja tyhjentävää. Tässä tekstikokoelmassa sellaista ei edes yritetä.
Kirjoittajat pyrkivät saamaan otteen kuoleman vaikeasti tavoitettavasta luonteesta. Teksteissä ihmetellään ikuista elämää tavoittelevia piilaakson vampyyreita, etsitään sielun paikkaa ruumiista ja kiedotaan yhteen yksilökeskeisyys, kuolemattomuuden harha ja ekokatastrofi.
Kirjan toimittavat Carmen Baltzar (s. 1989) ja Aurora Lemma (s. 1991). Baltzar on kirjoittaja ja taiteilija, joka unelmoi kuolemanjälkeisestä elämästä Siperian sutena. Lemma on kirjoittaja, lääkäri ja valtiotieteilijä, joka keräsi lapsena kuolleita oravia järjestääkseen niiden hautajaiset.
Kiinnostava, monipuolinen kokoelma kuolemaa käsitteleviä tekstejä. Ihan jokainen ei sävähdyttänyt, mutta kaikki luin mielelläni ja joukossa oli monta poikkeuksellisen hyvää kirjoitusta. Erityisesti mieleen jäävät Warda Ahmedin Tarkovsky-henkinen novelli(?) surusta ja muistoista, Teo Ala-Ruonan pohdinnat transitiosta ja kummituksista, Niillas Holmbergin kirjoitus kolonialismista ja identiteetistä, Olga Palon tutkielma kuoleman ja nautinnon yhteyksistä, sekä Iida Sofia Hirvosen essee vampyyreista. Pitäisi lukea useamminkin tällaisia monikirjoittajaisia ja -tyylisiä kokoelmia, joissa näkökulmat ovat kirjavia omalla painollaan, eikä ole vaaraa siitä, että yhden ihmisen ajatukset pääsisivät kyllästyttämään. Sehän se kamalaa on, että joutuu kyllästymään, sitä varten minulla on kännykässä yksitoista eri somesovellusta.
Vaikuttavia ja kauniita esseitä. Olin hieman skeptinen kuoleman tematiikkaa kohtaan, mutta kirjoittajat lähestyivät aihetta monipuolisista ja yllättävistäkin lähtökohdista. Pelkäsin jonkinlaista kuolemalla mässäilyä tai liiallista sentimentaalisuutta, mutta esseet liikkuivat enemmän yhteiskunnallisella ja pohdiskelevalla tasolla. Tykkäsin, vähän erilainen kirja!
This was very good! Somehow I wasn't expecting too much from this, was about to even give up in the beginning. I have no idea why! Somehow I just wasn't sure of this, maybe felt like I needed something else right now. But I was very wrong – this was spot-on. Super academical at times, very tight, extremely insightful and surprising! Also a diverse set of writers from different backgrounds, giving a nice, well-rounded view. You learn about the clinical stuff about death, everything necessary, multiple different views – and then you get the philosophical stuff, some vampires and the history of racial discrimination against the Romani people in Finland. And it all flows beautifully and everything makes sense.
Oivaltavia esseitä kuoleman tematiikasta. Teoksessa kuolemaa käsitellään hyvin laveasti, esimerkiksi transsukupuolisuuden, Black Lives Matter -liikkeen, seksin ja saamelaisuuden kautta. Esseissä kuolema linkittyy tiiviiksi osaksi arkipäivämme kokemusmaailmaa. Kuolema ei ole vain jotain, mihin elämä päättyy, vaan konsepti, jota kautta myös elämäämme liittyviä kokemuksia voi peilata.
Osa teksteistä olisi voinut vielä käydä läpi editointikierroksen, mutta tykästyin teoksen metatasoon, siihen, etteivät näkökulmat kuolemaan olleet liian ennustettavia ja puhki puhuttuja. Kuolema käsitetään teoksessa laveasti, mutta nähdäkseni yhteistä kaikille esseille on jonkinlainen kuoleman jälkeinen jatkuvuus - olipa se sitten tässä maailmassa toisella nimellä, elossa olevien tarinoissa tai ymmärryksemme tuolla puolen.
Mieleen jäi erityisesti Teo Ala-Ruonan essee siitä, kuinka transsukupuolisuus ja kuoleman tematiikka kietoutuvat yhteen. Ala-Ruona kirjoittaa kuolemasta kielikuvana, jolla hän viittaa ”transitioon ja siinä taakse jätettäviin sukupuoli-identiteettiä ja olemista määrittäneisiin elementteihin.” Kuolema ei ole loppu vaan alku jollekin uudelle.