"On menossa varmaankin viides palaveri viikkoon, jossa samannäköinen mies vetää samankuuloista esitystä. Olen lopen kyllästynyt näihin kaikkiin turhanpäiväisiin palavereihin, joissa yksinkertaisista asioista tehdään mahdollisimman monimutkaisia pitkäpiimäisillä PowerPoint-esityksillä. Ei kai se näiden ihmisten vika ole, että he luulevat olevansa modernin työn sankareita vapaassa markkinataloudessa, vaikka oikeasti he istuvat omaa elinkautistaan työelämän avovankilassa nimeltä keskijohto.
Ei, en kestä enää. Minun on pakko päästä ulos ja äkkiä.”
Keski-ikäinen mies haluaa jättää pönöttävän johtajan elämänsä ja toteuttaa lapsuuden haaveensa. Pähkähullu juoksutavoite johdattaa lopulta johonkin aivan muuhun syvemmin merkitykselliseen.
Kirja paljastaa huumorin ja itseironian keinoin nykyisen hedonistisen ja suorituskeskeisen elämän järjettömiä piirteitä. Elämme materialismin kyllästämässä näennäisen vapaassa maailmassa, jossa ihmiset jumittuvat kiireeseen ja uuvuttavat itsensä kaavoihin kangistuneilla elämäntavoillaan. Moni miettii, tässäkö tämä oli. Onko jo liian myöhäistä muuttua, vai voisiko sittenkin elää jotenkin toisin?
Teos antaa motivaatiota kaikille oman elämänsä irtiotosta haaveileville, on tavoitteena sitten muutos uralla, jaksamisessa, ihmissuhteissa tai jossain muussa. Koskaan ei ole liian myöhäistä toiseen mahdollisuuteen!
Petteri Kilpisen Irtiotto-kirja oli muistaakseni kirjastossa "Henkilökunta suosittelee" -osastolla. Nyt täytyy sanoa, että alle 200-sivuisen kirjan lukeminen tuntui kyllä suoritukselta. Useamman Goodreads-arvion tapaan täytyy todeta, että tämä oli aika kliseinen ja paikoin sekava self help -kirjan tapainen .
Kilpinen on siis tänä päivänä kuusikymppinen (entinen?) yritysjohtaja ja kirja kertoo hänen henkisestä kasvustaan, joka alkoi vajaa viisikymppisenä vuonna 2012. Hän irtisanoutui hyvinpalkatusta työstään, aloitti uudelleen juoksuharrastuksen ja itsensä etsimisen. Kirja kertoo vuosista 2012-2020 ja siinä käydään läpi useampi maraton ja samalla Kilpisen henkistä kasvua.
Ihan kivasti tämä lähti liikkeelle, mutta sitten alkoi jo paikoin tulla hämmästys (kenelle tämä on tarkoitettu, toiselle huippujohtajalle?) ja sitten jopa pieni huvittuneisuus. Olihan tässä toki muutamia ihan hyviä ajatuksiakin siellä täällä.
Outoa oli, kun yhtäkkiä vaihdettiin ihan kokonaan aihetta ja yksi luku oli toimistopalaverien ihanteista ja turhuuksista - tämä ei liittynyt oikein mitenkään muuhun kirjan sisältöön.
Niin ja ne huvittavat kohdat. Absolutistiksi ei kannata alkaa, kun on niin hyviä vuosikertaviinejä olemassa. Kun lapset jäävät isovanhemmille hoitoon, niin isovanhemmille tehdään parisivuinen excel-taulukko, jossa on aikataulut ja kaikki tarvittavat tiedot, miten lasten hoito järjestetään. Ai niin ja esimerkiksi Chicagon maratonille kannattaa mennä useita päiviä aiemmin, niin voi tutustua kaupunkiin vaikka autolla tai veneellä. Päähenkilö kasvaa ihmisenä, kun hän Berliinin maratonilla huomaa, että ei olekaan oikein edes mielessä naureskella vähän lihaville ihmisille maratonilla. Parisuhteessakin on tärkeintä kehittyminen. Ja kaikenlaista muuta vastaavaa.
Paljon tässä on toistoa. Koko ajan hoetaan, että merkityksellinen teeminen ja ihmissuhteet yms. ovat tärkeämpiä kuin ulkoinen menestys (hyvä palkka, titteli, kuuluisuuksien tapaaminen, työmatkustelu maailma ympäri jne.). Päähenkilö huomaa, että tosiaan se perhe on tärkeämpi kuin lentoyhtiön platinakortti.
Ei tämä nyt minulle toiminut, en tainnut olla ihan kohderyhmää. Kustantaja tälle kirjalle on jyväskyläläinen Tuuma-kustannus, joka on erikoistunut self help -kirjoihin. Arvioksi valitettavasti vain 2/5. Petteri Kilpinen: Irtiotto- Tarina toisesta mahdollisuudesta (2022).
Melkoisen hyvä kuvaus viisikymppisen suomalaisen miehen näkökulmista asioihin ja oivalluksiin. Ja erityisesti sellaisiin asioihin, joita hän ei ainakaan halua. Tunnistan työelämään turhautumisen tunteita ja monia ajatuksia, joita kirjassa kuvataan. Samalla kuitenkin punaisena lankana toiminut juokseminen ei sinänsä imaissut kiinnostavuudeltaan otteeseen ja jäin kaipaamaan jopa enemmän työelämäkuvausta ja maailmaa, jota kirjoittaja lähti juoksemaan karkuun. Luin nopeasti, koska sellaiseksi tämä kirja lie tarkoitettukin. Ei mitään mullistavaa, mutta yhtälailla ei vastenmielistäkään.
Ihan floppi oli tämä. Itsereflektointia ja kliseisiä elämänohjeita, joiden seasta en saanut hahmoa edes siitä, missä järjestyksessä asiat tyypin elämässä olivat tapahtuneet. Juoksen itsekin hiukan, mutta ani harvoin kenenkään toisen juoksuharrastushorinat jaksavat kiinnostaa, ja tässä ne vielä kietoutuivat sekavaksi paasaukseksi muun sisällön sekaan. Mikä oli kirjan pointti?
Kirja ei tietenkään tarjoa mitään valmista ratkaisua irtiottoon eikä mitään elämää suurempia oivalluksia - ja se kai onkin tämän kirjan vahvuus.
Löytöretki sisimpään on jokaisella erilainen ja silti samanlainen. Kirjoittajalla se on juoksu, toisella jotain muuta.
Latteuksia ja itsestäänselvyyksiäkin riittää: perhe on tärkeää, vaimo on ymmärtäväinen ja töiden pitäisi olla merkityksellisiä. Asiat tehdään itseä eikä muita varten. Tiesitkö tämän jo? Kirja oli silti mukava, yhden ihmisen matka sisimpään - ja kyllä myös joogaan ja meditointiin saakka päästiin. Lähes täydellisen keski-iän klisebingo täyttyi äänikirjaa ajaessa kuunnellessa jo ennen ensimmäistä wc-taukoa. Kyllä tätä silti mielummin kuunteli kuin vietti yhtään enempää aikaa ABC:n tiloissa.
Ihan ok ja helppolukuinen kirja, jossa oli joitakin ajatuksen siemeniä kiteytettynä sinne tänne.
Moni tästä varmaan pitääkin minua enemmän, ja monen mielestä voi olla huipputeoskin, mutta minuun teksti ei oikein kolahtanut, ainakaan syvälle. Ehkä siksi, että se pyöri kirjoittajan oman navan ja hänen juoksemisensa ympärillä, ehkä siksi, että oli ääripositiivisuudella ulkokullattu, ettei tuntunut minusta aidolta, eikä siten myöskään rehelliseltä.
Vaikkei suosikikseni noussutkaan, voin kyllä vilpittömästi suositella ainakin aloittamaan lukemisen. Päätä sitten itse, luetko loppuun ja mitä lukemastasi pidät.
Jonkin verran ihan asiaa, mutta hyvin paljon itsen ja oman identiteetin ympärillä pyörivää asiaa. Jonkin verran ristiriitaisuuksia irtipäästämiseen liittyen, mutta silti tuntuu että paremmuus ja vertailu muihin on tosi kova ja montaa muuta ajatusta tärkempi asia. Mietin monesti, että mitä kirjoittajan vaimo tai lapset tai muut kirjassa mainitut henkilöt mahtavat ajatella. Juoksu tuntuu hallitsevan sekä kirjaa että kirjailijan touhuilua.
Tämä kirja puhutteli kyllä ihan älyttömästi. Tai sanotaanko niin, että osa siitä. Jonnekin puoliväliin saakka sitä kuunteli ihan mielenkiinnosta, tarinan sen kummemmin resonoimatta, mutta sitten siinä, jossain puolenvälin kohdalla sitten alkoi tuntua ajatukset osuvilta. Kuuntele, jos mietit, mikä on seuraava etappi.
Vähän ristiriitainen fiilis jäi tästä teoksesta. Hyvää pohdintaa urakeskeisestä elämästä ja elämän merkityksellisyydestä joka tarjoaa varmasti pohdittavaa tähän maailmaan samaistuvalle. Toisaalta en allekirjoita kaikkea kirjan pohdintaa ja näkökulmia. Paikkapaikoin juttu oli pitkäveteistä. Kuitenkin lukemisenarvoinen teos jos oma ura pohdituttaa.
Kuulostaa klassiselta ja kliseiseltäkin: yritysjohtaja haluaa uuden suunnan elämälleen ja alittaa kolme tuntia maratonilla. Mutta niistähän mie tykkään ja Kilpisen tyylistä myös! Olisin tykännyt vielä yhen tähen enemmän, ellei loppupuolella fokus olisi hetkittäin harhaillut napsun verran.
Mutta hyvin voin suositella tätä heille, joita kiinnostaa a) juoksu, b) elämänmuutokset tai molemmat.
(Äänikirja) Keski-iän kriisi ja elämäntapamuutos arvot mukaanlukien maratonien kehystämänä ja katalysoimana. Pystyi hyvin peilaamaan myös omaan vähäpätöisempään uraan ja pienimuotoisempaan elämään. Paljon hyviä ja kiteytettyjä mietteitä omaan ajattelupakkiin. Ja äänikirjassa oli lisäksi juuri sopiva lukija.