"Antakaa keiton siirtyä koneeseen. Älkää tehkö mitään. Antakaa keiton tehdä."
Vuoreen louhitussa holvissa kutsuvierasjoukko ihmettelee siementen kasvualtaista rönsyäviä juuria. Black metal -visionääri valmistelee yhtyettään suureen palautusliikkeeseen. Korvan puhjennut tärykalvo vuodattaa tuntonsa kantajalleen. Työhaastattelun tilannetehtävä herpaantuu, kun valintojen ristiriidat syvenevät.
Mikko Granrothin esikoisnovellit kertovat hallitsemattomista hankkeista ja suuruuskuvia elättelevistä hahmoista. Tummaa huumoria välkehtivät tekstit tutkivat kieltä ja muita pitelemättömiä aineksia, kuten öljyä, villaa ja juureksia. Pinnan alla kulkee ekodystopian ja energiajuhlan sävyjä. Paljon jää piiloon, mutta juuret pärjäävät pimeässäkin.
Alku oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja vähän hauska, mutta tokassa kappaleessa en enää pysynyt tarinan perässä ja luin väkisin koko kirjan tajuamatta siitä yhtään mitään
Mikko Granrothin esikoisteos Mustat juuret (Siltala, 2022) on novellikokoelma, joka avaa lukijalle kymmenen erilaista näkymää mahdollisiin maailmoihin ja kummallisiin tekoihin. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Granrothin maailmat sijaitsevat maanalaisessa holvissa tai tietokoneen äärellä, muinaisessa valokuvausstudiossa tai bloggarin kodissa. Jokainen novelli on arvoitus, seikkailu, jolle lukijan on parasta lähteä ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Ja ehkä myös vailla pimeän pelkoa. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Novellit tarjoavat lukijalle välähdyksiä toisista ajoista ja ulottuvuuksista, ja ainakin itselleni osa tarinoiden tapahtumista jää väistämättä mysteeriksi. Kuitenkin, samaan aikaan, kirjoittaja sitoo kertomuksiaan arkeen ja sen pieniin yksityiskohtiin siinä määrin, että novelleissa säilyy myös helposti lähestyttävä elementti. Mielenkiintoisen vastakkainasettelun vuoksi tarinat kieppuvat mielessä vielä sen jälkeen, kun kirja on jo sulkeutunut. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Erityisesti pidin novelleista ”*saatu” ja ”Sammael ei suorita”. Ensin mainitussa tarinassa kuvataan lifestyle-bloggarin ja häntä ympäröivän materiaalisen maailman suhdetta tavalla, joka saa salavihkaiset kylmät väreet kulkemaan lukijan selkäpiissä ilman, että tämä kykenee kunnolla hahmottamaan, missä vaara tai uhka oikeastaan on. Sammael-novelli puolestaan sijoittuu ilahduttavasti black metal -maailmaan. Täytyy sanoa, että tällaisia juttuja on tullut liian harvoin vastaan.
Rikkaan sanaston, taitavasti muotoiltujen lauseiden ja omintakeisten näkökulmien sisällökäs yhdistelmä, joka tuskin tyhjenee yhdellä tai useammallakaan lukukerralla.
Harvoin niin käy, että novellit alkavat mennä täysin yli hilseen, mutta nyt kävi näin. Pidin silti valtavasti ja aktiivinen, villi kieli stimuloi omaa kirjoittamista.