Tämän kirjan luettuasi et enää koskaan ärsytä oinasta tai lainaa rahaa kaloille!
Miten astrologia on syntynyt? Miksi uskomme vielä 2020-luvulla horoskooppeihin? Miten härkä käyttäytyy puutarhamyymälässä ja neitsyt lounasbuffetissa? Olenko hörhö, jos mietin tällaista?
Oivaltava teos vastaa näihin kysymyksiin ja todistaa, että tiede ja tähtimerkit voivat mahtua samaan maailmankuvaan. Tuplamaisteri Janica Brander kertoo hersyvän omakohtaisesti, miksi astrologia kiehtoo häntä itseään ja muita rationaalisia nykyihmisiä. Horoskooppien maailmaan sukelletaan niin tutkijoiden seurassa kuin antiikin tarujenkin kautta, epäilyksen hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa.
Erinomaisen viihdyttävä ja sivistävä! Taidolla kirjoitettu hyvän mielen teos! Höpöosuuksien lisäksi oivallista historiatietoutta aina Kaksoisvirtainmaan viljasatojen varmistamisesta lähtien.
Naurattaa, miten voin olla niin täydellisen stereotyyppinen kaksonen! Toisaalta, jos niin aurinko- kuin kuumerkkikin on kaksosissa, minkäs teet. Soimaan itseäni loputtomasta papattamisestani ja kyltymättömästä juoruilun himostani, mutta ihan turhaan. Enhän voi mitään sille, että olen kaksonen! Myös ikuisen pelleilyn, huomiohakuisuuden ja varsin runsaan värikynän käytön tunnistan. Olemme Donald Trumpin kanssa liioittelevia sukulaissieluja. Älykäs pohdiskelijakin onneksi olen huomionhakuisen hassutuksen ja hönötuuttariuteni rinnalla.
Jousimiehestä en saa kiinni sitten millään.
Tulevien viikkojen höpötyksen aihe on selvä. Voi kollega parkoja!
Janicalle kaikkea hyvää ja lisää kirjoja eetteriin! Taitoa selvästi löytyy!
Kaltaiselleni ihmiselle Janica Branderin Astrologiaa epäilijöille (Like, 2022) oli aivan mainio lukukokemus. Kirjassa Brander kertoo astrologiasta sekä omakohtaisten kokemusten, erinäisten tutkijoiden haastattelujen ja tietokatsausten kautta. Lisäksi teoksesta luonnollisesti löytyvät tähtimerkkien yleiset luonnehdinnat ja kevyt alustus tähtikarttojen tulkitsemiseen. Mahtava paketti!
Luonnontieteilijätaustaisena ihmisenä astrologia on ollut minulle hieman vaikea pala. Olen teinistä asti ollut kiinnostunut horoskoopeista ja tähtikartat kiehtovat, mutta se on tuntunut vähän nololta. Ja vähän nololta tuntuu tämäkin, mutta sanonpa silti, että tämän kirjan lukemisen jälkeen nolottaa vähemmän.
En esimerkiksi tiennyt, että astrologiaa on opetettu yliopistoissa 1800-luvulle asti! Muutenkin astrologian monimuotoisessa historiassa oli paljon minulle uutta ja kiehtovaa tietoa.
Lisäksi pidin Branderin käytännöllisestä asenteesta ja siitä, miten hän itse asiasta ajattelee. Loppuluvussa hän mm. toteaa: ”Astrologia on minulle joskus humoristista huvittelua, joskus taas apuväline itsetutkiskeluun ja hankalien elämäntilanteiden selvittelyyn.” Fanatismi ei ole terveellistä minkään asian yhteydessä, eikä astrologiaa tulisi käyttää tekosyynä vaikkapa huonoon käytökseen. En silti näe itse haittaa siinä että käyttää astrologiaa ponnahduslautana omien ajatusten selkeyttämiseen tai elämässä luovimiseen.
Kuten sanoin: mainio kirja. Brander kirjoittaa miellyttävää tekstiä, omakohtaista pohdintaa on hauska lukea ja sopivan kriittinen ote aiheeseen toimii. Kirjan myötä pohdiskelin myös paljon sitä, miten helposti sitä tulee arvottaneeksi muiden tapoja katsoa maailmaa. Jos siitä ei ole haittaa kellekään, niin ollaan lempeitä ja uteliaita.
Ihan mahtavaa, että tällainen kirja on kirjoitettu, sillä Brander on sanoittanut mun ajatukset astrologiasta lähes täydellisesti! Mikään ei ärsytä mua enemmän kuin se, että viitataan astrologiaan keskustelussa tai meemillä ja sit seuraavaksi sanotaan, et mähän en näihin usko et tää on vaa tämmöistä hömppää, ihan kuin se veisi kokonaan ihmisen uskottavuuden, jos edes mainitsee astrologian. Mulle se on ollut loistava itsetutkimuksen ja ihmistuntemuksen työkalu lähinnä niin, että olen astrologisten arkkityyppien avulla oppinut ihmisluonteen moninaisuutta. Lukekaa edes tämä kirja astrologiasta, jos ette muuta!
Ansiokas tietopaketti astrologiasta aka horoskooppihommista jokatyypille. Miten astrologia on syntynyt ja mihin sitä voi "käyttää"?
Osio, jossa Brander esittelee horoskooppimerkit elävän elämän esimerkkien kautta ei puolestaan uponnut muhun ollenkaan. Mutta se johtunee siitä, että olen huumorintajuton (ja?) härkä, Brander taas maailman nohevin kaksonen. Tälle osiolle oli ehdottomasti paikkansa ja uskon, että valittu tyylilaji toimii toisille hyvin.
Viihdyttävä opus astrologian historiasta ja ilmiöstä kiinnostuneille. Tykkäsin kirjailijan sekaan ripottelemista omista kokemuksista. Ne tekivät teoksesta viihdyttävän ja kevyemmän. Uskomista käsittelevä luku oli todella mielenkiintoinen!
Kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu katsaus astrologiaan. Erityisen paljon pidin historiaosuudesta, joka toi mielenkiintoista syvyyttä usein pelkkänä hömppänä pidettyyn horoskooppikirjoitteluun. Eivät ne horoskoopit ihan niin höpöä olekaan kuin viihdelehtien hassuttelu"ennustusten" perusteella voisi luulla. Astrologia herättää monenlaisia ajatuksia, mutta tässä kirjassa pysyttiin hyvin kiihkottomalla jopa tietokirjamaisella tasolla, mikä oli ehdottoman hyvä asia. Mukana oli myös sopiva annos huumoria ja viihteellisyyttä, mikä teki pääosin asiapitoisesta kirjasta kevyttä luettavaa. Lukusuositus ehdottomasti kaikille. Etenkin astrologiaan epäilevästi suhtautuville, joille kirja voi tarjota uutta näkökulmaa niin sanottuun vaihtoehtoiseen uskomusmaailmaan. Liian vakavissaan tätä kirjaa ei kuitenkaan kaikin osin kannata ottaa.
Tämä oli aivan loistava, kunnioituksella ja lämmöllä kirjoitettu teos astrologiasta, joka sopi täydellisesti kaltaiselleni maallikolle, joka on vastikään vähän kastanut varvastaan myyttien ja mysteerien veteen. Erityisesti nautin astrologian historiaa käsitelleestä osiosta, sillä on aivan totta, että vaikka astrologialla ei enää olekaan samanlaista paikkaa tieteissä kuin menneessä, sen merkitystä tieteidemme ja taiteidemmekin juurina ei pitäisi piilotella ja väheksyä.
Kuuntelin tämän äänikirjana, mutta fyysinen teos lähti tilaukseen. ✨️
Horoskoopit ovat aina kiinnostaneet minua sellaisella "jos joku kuvaus osuu oikeaan niin kiva" -asenteella. Tämä kirja oli ihan ok, ei hyvä eikä huono. Hetken kyllästyin alun astrologian historia -osuuteen, sillä minulla ei ole mielenkiintoa mennä niin syvälle.
hei tää oli hyvä! kiva, kevyellä tavalla kirjoitettu sukellus astrologian maailmaan. sopii hyvin, jos haluaa tutustua horoskooppijuttuihin vailla aiempaa tietämystä, tai syventää jo löytyvää tietoa. vihdoin oma aurinkomerkki, vesimies, alkaa tuntuu melko oikealta 😃
Odotin tältä kirjalta enemmän. Vähän muita horoskooppikirjoja omakohtaisempi, mutta muuten sisältö samankaltainen. Ehkä kirja oli suunnattu enemmän aiheesta kiinnostuneille kuin epäilevästi astrologiaan suhtautuville.
Astrologiaan perehtyneelle kirja ei tarjonnut mitään uutta tietoa, jolla voisi argumentoida horoskooppien puolesta. Enkä varsinaisesti suosittelisi tätä täysin asiasta tietämättömille.