”Jokainen hetki kuuluu omalle paikalleen, myös kauan sitten unohtunut tai tietoisuuteen edes ehtimätön. Kohtaamisten laita on samoin. Kenellä kohtaamistani ihmisistä on ollut suuri vaikutus elämääni, kenellä toisarvoinen? Mahdoton kysymys vastattavaksi. Muutamat tekee kuitenkin mieli nostaa esiin, ikään kuin valita joukosta eräitä kasvoja, ääniä ja katseita, jotka muisti on tallentanut.”
”Alussa” Tito Colliander puhuu ihmisistä joita hän vuosiensa varrella on tavannut, välittää sarjan kohtaamisia, tunnelmia, muistikuvia. Hänen kerrontansa liikkuu Pariisin puistoista espanjalaiseen turistikeskukseen, Zürichin jouluvilinästä suomalaiseen pikkukaupunkiin ja kreikkalaisen luostarin rauhaan, 20-luvulta tähän päivään. Hänen tapaamansa ihmiset ovat eri-ikäisiä, he tulevat eri maista ja erilaisista oloista, mutta heille on kaikille yhteistä totuuden etsintä, halu löytää se mikä elämässä on arvokasta. Alku on huikaisevan kaunis, koskettava kirja. Sen sivuilla puhuu harras humanisti, elämänmyönteinen ihminen.
Aikanaan hyvin tunnetun kirjailijan elämäkerrallisen sarjan viimeinen teos (alunperin ruotsiksi Början, 1979) päätyi käsiini täysin sattumalta. Aloin vain lukea. Huomasin pitäväni Collianderin kielestä ja tyylistä, mutta aihepiiri on melko etäinen. Uskonnon värittämä pohdinta jää ateistille lopulta vieraaksi.