Kirjallisuutemme tuhattaiturin ja suuren humoristin omaleimainen, väkeväverinen fantasiateos
Sukunsa viimeinen vampyyri Wilhelm Kojac pakenee Transsylvaniasta Suomeen olympiavuonna 1952. Turkulaisessa vuokrahuoneistossa surkuhupaisa ja hyvin vähän kammottava olento litkii ruumisarkussa tomaattikeittoa ja suree sukunsa kurjaa kohtaloa.
Kojac tapaa gangsterielokuviin hurahtaneen Lauri Wiikin, joka haluaa verenhuuruisten fantasioidensa käyvän toteen. Kojacista vain ei enää ole verenimijäksi. Eikä Wiik ymmärrä, miksei gangsterifilmin elämä pidäkään kutiaan tavallisessa suomalaisessa kaupungissa.
Juuriltaan nyrjähtäneen vampyyrin ja wannabe-rikollisen kohtaamisesta syntyy epäsovinnainen, tragikoominen ilottelu, jossa Jarkko Laineen (1947–2006) ilkikurisuus ja kertojankyvyt ovat parhaimmillaan.
Jarkko Aarre Juhani Laine was a Finnish poet and a writer of prose and plays. He also translated American literature to Finnish. Jarkko Laine was born in Turku, Finland. He became known from the 1960s underground movement, deriving inspiration from popular culture, pop music and comics. He provided some lyrics for the band Suomen Talvisota 1939–1940, and for popular singer Rauli Badding Somerjoki he wrote such song lyrics as 'Bensaa suonissa', 'Hymyile Miss Universum' and 'Pilvet karkaa, niin minäkin' (the latter being the title song of Aki Kaurismäki's film Drifting Clouds). Jarkko Laine was the editorial assistant for the literature magazine Parnasso in the years 1969–1986 and its editor-in-chief in the years 1987–2002. He was also the President of The Union of Finnish Writers in the years 1987–2002.
Kylläpä maailma on muuttunut ja muistikuvat vääristyneet vuosien varrella :O.
1. Huumori on oikeastaan aika hassulla tavalla hauskaa, semmoista pikkukaupunkiveistelyä ja sarkasmia, yllättävän vähän kielellistä.
2. Henkilöhahmot eivät olleet yhtään niin synkkiä, vaan aika tavallisia aikuisia ihmisiä :p.
3. Seksi on herranjee muuttunut huomattavasti mieluisampaan suuntaan, vaikka kyllähän tässä rötvää tuhnattiin ihan merkittävällä hartaudella. Olisi kuitenkin metoolla paljonkin sanomista - muistankohan oikein, että tätä oli jossain (ylä)kouluille/toiselle asteelle tarkoitetussa kirjasarjassa.
4. Empaatiaa ja hellyyttä löytää yllättävistä paikoista, miesten väliset suhteet jne.
Hauska pieni vampyyrikirja 70-luvulta. Helsingin olympialaisten aikaan Suomeen muuttanut vampyyri Wilhem kohtaa työtä vieroksuvan gangsteri-wannabe Laurin. Seuraa sarja surkuhupaisia epäonnistumisia modernissa yhteiskunnassa, jossa suomalainen pikkukaupunki ei ole Chicago eivätkä naiset 1800-luvun Transylvaniasta.
Hajanaiseksi jäävä kirja on jaksaa lähes viihdyttää mittansa verran, hyvää yritystä on kuitenkin pakko arvostaa.
2,5 tähteä. Kerronta ajoittain tosi herkullista, mutta jotenkin kovin epäselvää. Koskaan ei oo ihan täysin selkeetä kuka on missä ja mitä tarkalleen tapahtuu.
Jarkko Laineen "Vampyyri eli, Miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa" (Otava, 1971) edustaa harvalukuista kotimaista vampyyrifiktiota ja voisi yhtä hyvin olla alanimekkeeltään Beach Boysien kappaleen mukaan "I Guess I Just Wasn't Made for These Times". Se on surkuhupaisan melankolinen kertomus näille raukoille rajoille ajautuvasta verenimijästä ja 1930-luvun gangsterielokuviin hurahtaneesta pikkurikollisesta, joiden kummankaan elämä ei kulje suunniteltuja polkuja muuttuneessa maailmassa.