What do you think?
Rate this book
Solveigin laulu
Solveigin laulun kertojana on nuori tyttö, Solveig Numminen, jonka elämäntarinan kautta rakentuu kuva kolmen työläissukupolven - ennen kaikkea naisten, mutta myös miesten - elämästä. Romaani on raa'an herkkä kuvaus tytön kasvamisesta naiseksi sodan aikana Helsingin niukassa työläisympäristössä. Solveig on katkeroituneen Saaran lapsi, jonka osana on kohdata äitinsä turhautuneisuus ja kiukku ilkeinä sanoina ja lyönteinä. Isä Börje pitää Solveigista, mutta vielä enemmän isä pitää viinasta.
Solveig joutuu jo nuorena ansiotyöhön - ensimmäisen työpaikan lapsenlikkana järjestää äiti Saara. Myöhemmin Solveig työskentelee lähettinä ja ylenee työpaikalla konttoristiksi. Kun isä Börje sairastuu ja rahatilanne kotona on tiukka, Saara käskee Solveigia muuttamaan pois kotoa. Seesteisempi elinympäristö löytyy isoäiti famun luota. Famu on Solveigin pelastus. Famu pitää ongelmaperhettä kasassa ja jaksaa jakaa rakkautta ja huolenpitoa Solveigille. Nuoresta tytöstä kasvaa kovista kokemuksista huolimatta nainen, joka osaa ottaa oman paikkansa maailmassa.
Solveig joutuu jo nuorena ansiotyöhön - ensimmäisen työpaikan lapsenlikkana järjestää äiti Saara. Myöhemmin Solveig työskentelee lähettinä ja ylenee työpaikalla konttoristiksi. Kun isä Börje sairastuu ja rahatilanne kotona on tiukka, Saara käskee Solveigia muuttamaan pois kotoa. Seesteisempi elinympäristö löytyy isoäiti famun luota. Famu on Solveigin pelastus. Famu pitää ongelmaperhettä kasassa ja jaksaa jakaa rakkautta ja huolenpitoa Solveigille. Nuoresta tytöstä kasvaa kovista kokemuksista huolimatta nainen, joka osaa ottaa oman paikkansa maailmassa.
248 pages, Hardcover
First published January 1, 1970
4 people are currently reading
78 people want to read
About the author
Lassi Sinkkonen
9 books2 followersLassi Juhani Sinkkonen (1. huhtikuuta 1937 Viipuri – 3. helmikuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteoksiaan ovat runojen lisäksi Sumuruisku (1968), Solveigin laulu (1970) ja Sirkkelisirkus (1975). Sinkkonen luonnehti itseään proletaarikirjailijaksi sillä perusteella, että hän teki kirjoittamisensa ohessa ruumiillista työtä ja valitsi aiheensa elinympäristöstään. Ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi Sinkkonen työskenteli pesula-, rakennus- ja metallityöläisenä sekä maalarina.Sinkkonen teki itsemurhan vuonna 1976 38-vuotiaana. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.
Teokset
Harhaileva aamupäivä, runokokoelma 1965
Väljät vaatteet, runokokoelma 1966
Sinusta huomiseen, runokokoelma 1967
Meitä kohti, runokokoelma 1968
Minä maani maailmassa, runokokoelma 1969
Sumuruisku, romaani 1968
Solveigin laulu, romaani 1970
Mutta minulla ei olisi rakkautta, romaani 1972
Solveig ja Jussi, romaani 1973
Meitä kohti: Runoja vuosilta 1965–1973, runokokoelma 1974
Sirkkelisirkus, romaani 1975
Palkinnot
Valtion kirjallisuuspalkinto 1969
Kalevi Jäntin palkinto 1971
Kiitos kirjasta - tunnuspalkinto 1971
Teokset
Harhaileva aamupäivä, runokokoelma 1965
Väljät vaatteet, runokokoelma 1966
Sinusta huomiseen, runokokoelma 1967
Meitä kohti, runokokoelma 1968
Minä maani maailmassa, runokokoelma 1969
Sumuruisku, romaani 1968
Solveigin laulu, romaani 1970
Mutta minulla ei olisi rakkautta, romaani 1972
Solveig ja Jussi, romaani 1973
Meitä kohti: Runoja vuosilta 1965–1973, runokokoelma 1974
Sirkkelisirkus, romaani 1975
Palkinnot
Valtion kirjallisuuspalkinto 1969
Kalevi Jäntin palkinto 1971
Kiitos kirjasta - tunnuspalkinto 1971
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 15 of 15 reviews
April 11, 2023
Jó kis karcos próza a 40-es, 50-es évek Finnországából. Solveig toxikus családba csöppent, ellenséges anya és mentális problémákkal megvert apa súlyosbítja cseperedését - mindez pedig jó alap ahhoz, hogy az író bemutassa a fizikai és lelki bántalmazás széles skáláját, megfejelve egy erős szociális üzenettel arról, mit tesz a perifériára szorultság a lélekkel. Ám ha a regény karcos is, azért nem totálisan reménytelen, hisz ott van benne, hogy bármennyire lehúz minket az ingovány, azért személyes döntéseink, jóra való készségünk fel tud minket emelni a sárból*.
Sinkkonen a hatást azzal igyekszik maximalizálni, hogy az egész történetet Solveig szájába adja**. Ebből persze az következik, hogy egy olyan személy szavaival akar irodalmat csinálni, akinek igazából nincsenek irodalmi szavai. Ami kockázat, hisz a köznyelvi prózák látványosan rosszul öregednek. Szerencsére ez a veszély egyáltalán nem dugott botot az irodalmi élvezet metaforikus biciklijének küllői közé: Solveig hangja kellően nyers és autentikus, nem töri meg a szöveg lendületét, sőt hozzáteszi a maga sodrását. Így tud az egész konstrukció határozottan kivitelezett balhorogként funkcionálni, aminek hatása az egyszerűségéből fakad.
* Az, hogy ebben a "kiemelkedésben" a szocialisztikus ideáknak is szerepük van, ad egy enyhe propagandisztikus mellékízt a regénynek, de hál' Istennek nem válik tolakodóvá.
** Az E/1-es elbeszélő állandó problémáját (miszerint: hogyan tegyük bele a cselekménybe azt, amire az elbeszélő nem emlékezhet) Sinkkonen nemes egyszerűséggel úgy oldja meg, hogy a születés körülményeit még a nagymama közlése alapjan tudjuk meg, de ahogy Solveig eléri a három éves kort, máris ő emlékezik, mégpedig megdöbbentő élességgel. Ami sajátosan fotografikus memóriát feltételez, de oda se neki.
Sinkkonen a hatást azzal igyekszik maximalizálni, hogy az egész történetet Solveig szájába adja**. Ebből persze az következik, hogy egy olyan személy szavaival akar irodalmat csinálni, akinek igazából nincsenek irodalmi szavai. Ami kockázat, hisz a köznyelvi prózák látványosan rosszul öregednek. Szerencsére ez a veszély egyáltalán nem dugott botot az irodalmi élvezet metaforikus biciklijének küllői közé: Solveig hangja kellően nyers és autentikus, nem töri meg a szöveg lendületét, sőt hozzáteszi a maga sodrását. Így tud az egész konstrukció határozottan kivitelezett balhorogként funkcionálni, aminek hatása az egyszerűségéből fakad.
* Az, hogy ebben a "kiemelkedésben" a szocialisztikus ideáknak is szerepük van, ad egy enyhe propagandisztikus mellékízt a regénynek, de hál' Istennek nem válik tolakodóvá.
** Az E/1-es elbeszélő állandó problémáját (miszerint: hogyan tegyük bele a cselekménybe azt, amire az elbeszélő nem emlékezhet) Sinkkonen nemes egyszerűséggel úgy oldja meg, hogy a születés körülményeit még a nagymama közlése alapjan tudjuk meg, de ahogy Solveig eléri a három éves kort, máris ő emlékezik, mégpedig megdöbbentő élességgel. Ami sajátosan fotografikus memóriát feltételez, de oda se neki.
November 28, 2022
Koskettava, elämänmakunen kirja, piti tyyliin kahesti tsekkaa et niin oliks nyt varmasti miehen kirjottama ku oli ihan tosi uskottava naisnäkökulma ja se nyt on jokseenki harvinaista herkkua. Työläisromaani ja väkivallan tuomiopuhe!
November 23, 2023
Kirjoitin pitkän arvion ja sovellus kaatui. Positiivinen yllättäjä kotimaisista klassikoista, todella vetävästi kerrottu tarina ja vaikuttava kasvukertomus. Solveig syntyy 30-luvulla äidille, joka ei tytärtään olisi halunnut. Ja äiti osoittaakin sen lapselleen lukuisia kertoja Solveigin kasvaessa aikuiseksi. Onneksi turvapaikkana ovat kuitenkin famu ja fafa. Kirja sijoittuu ajallisesti 30-50-luvulle, mutta itse mielsin välillä sen sijoittuvan enemmänkin 60-70-luvuille. Jotenkin Sinkkosen maalaama ajankuva ei kohdannut omien mielikuvieni kanssa kyseisestä ajasta ja sen tavoista. Toki Sinkkosen tarina kuvaa nimenomaan työläisten arkea.
Vaikka tässä kirjassa naishenkilöt ovat keskiössä ja miehet vain sivurooleissa, niin hieman jäi kaihertamaan naishahmojen ääripääsijoittelu. Joko naiset olivat äidillisiä huolehtijoita tai sitten paholaismaisia viettelijätäriä. Toki Solveig itse on ajottain tältä väliltä, mutta aikuistuessaan enemmän kuitenkin ensimmäisen naiskuvan puoleen kallistuva. Toki naishahmot olivat monikerroksisia, mutta hyvin polarisoituja. Lapsuudessaan Solveig on enemmän poikamainen kuin tyttömäinen.
Kokonaisuudessaan kuitenkin vaikuttava teos, joka oli nopeasti luettu. Tykkäsin.
Vaikka tässä kirjassa naishenkilöt ovat keskiössä ja miehet vain sivurooleissa, niin hieman jäi kaihertamaan naishahmojen ääripääsijoittelu. Joko naiset olivat äidillisiä huolehtijoita tai sitten paholaismaisia viettelijätäriä. Toki Solveig itse on ajottain tältä väliltä, mutta aikuistuessaan enemmän kuitenkin ensimmäisen naiskuvan puoleen kallistuva. Toki naishahmot olivat monikerroksisia, mutta hyvin polarisoituja. Lapsuudessaan Solveig on enemmän poikamainen kuin tyttömäinen.
Kokonaisuudessaan kuitenkin vaikuttava teos, joka oli nopeasti luettu. Tykkäsin.
August 8, 2020
Solveigin elämästä kertova kirja on kurja kertomus lapsesta, jota vanhemmat eivät halunneet. Varsinkin äidin harrastamasta lapsen kaltoinkohtelusta ja väkivallasta oli hirvittävää lukea. Uskon aiheen olleen järkytys ilmestymisvuonna 70-luvulla. Sinkkonen ravisteli äiti-lapsi-tabua oikein isolla kädellä Solveigin laulussa. Solveigin äiti suorastaan vihasi omaa lastaan.
Kirjan kuvioissa nuori perhe asui 1930-luvulla Solveigin isän puoleisten isovanhempien luona ns. työläiskorttelissa. Vanhemmat käyttivät holtittomasti alkoholia ja kumpaisellakin oli avioliiton ulkopuolisia suhteita. Onneksi Solveigilla oli rakastavat isovanhemmat, jotka olivat tukena ja turvana, kun omista vanhemmista ei siihen ollut.
Kirjassa elettiin läpi sota-ajan, ja Sinkkonen kuvaa hyvin lapsen asemaa sodan aikana. Oma äiti, Saara, hankki Solveigillekin sotaorpopaikan ruotsinlaivasta, sillä hän olisi halunnut päästä Solveigista kokonaan eroon, kun mieskin oli sodassa. Solveig ei halunnut lähteä.
Lassi Sinkkosen Solveigin laulu kuvaa työläissukuun syntyneen Solveigin elämää lapsuudesta nuoruuteen 1930-luvulta 1950-luvulle. Kirja on karun surullinen kuvaus lapsen kasvusta olosuhteissa, johon häntä ei haluttu. Kirjan loppu kuvaa eräänlaista vapautusta kurjista vanhemmista. Ja tietoisuutta siitä, että elämä olisi voinut olla toisenlaista, rakastettua ja turvallista.
Kirjan kuvioissa nuori perhe asui 1930-luvulla Solveigin isän puoleisten isovanhempien luona ns. työläiskorttelissa. Vanhemmat käyttivät holtittomasti alkoholia ja kumpaisellakin oli avioliiton ulkopuolisia suhteita. Onneksi Solveigilla oli rakastavat isovanhemmat, jotka olivat tukena ja turvana, kun omista vanhemmista ei siihen ollut.
Kirjassa elettiin läpi sota-ajan, ja Sinkkonen kuvaa hyvin lapsen asemaa sodan aikana. Oma äiti, Saara, hankki Solveigillekin sotaorpopaikan ruotsinlaivasta, sillä hän olisi halunnut päästä Solveigista kokonaan eroon, kun mieskin oli sodassa. Solveig ei halunnut lähteä.
Lassi Sinkkosen Solveigin laulu kuvaa työläissukuun syntyneen Solveigin elämää lapsuudesta nuoruuteen 1930-luvulta 1950-luvulle. Kirja on karun surullinen kuvaus lapsen kasvusta olosuhteissa, johon häntä ei haluttu. Kirjan loppu kuvaa eräänlaista vapautusta kurjista vanhemmista. Ja tietoisuutta siitä, että elämä olisi voinut olla toisenlaista, rakastettua ja turvallista.
April 18, 2018
Der Roman hat mir viel besser gefallen als erwartet, auch wenn der Inhalt sehr trist ist. Es ist eigentlich nichts anderes als ein Bildungsroman (okay, heute pflegt man eher coming of age zu sagen), die Handlung ist in die beiden Dekaden rund um den 2. Weltkrieg gesetzt und der Leser wird in die gesellschaftliche Unterschicht von damals geführt, in die kleinen Wohnungen der einfachen Arbeiter, wo zwei oder sogar drei Generationen auf dem engsten Raum unter einem Dach hausen müssen. Das geht natürlich oft schief, wie auch in diesem Buch. Auf seinen Seiten wird es viel geschimpft, geprügelt und gehasst, etwas weniger gesoffen und rumgetrieben, und eigentlich fühlt man sich in dieser Atmosphäre alles andere als wohl. Doch irgendwie reißt es einen doch mit und man kann nicht aufhören, zu lesen. Wahrscheinlich auch deswegen, weil Sinkkonen es weiß, mit wenigen Worten ein dichtes Realitätsgefühl zu schaffen, so dass der Leser sich dem Ganzen unglaublich nahe fühlt.
Sinkkonen reißt hier das Thema an, welches für ein Kind ganz normaler Familie (wie ich es beispielsweise bin) wie eine Art Tabu vorkommen mag, und zwar: wie fühlt es sich, als unerwünschtes Kind auf die Welt zu kommen? Wie lebt man, wenn man von der eigenen Mutter vom ersten Augenblick an verachtet wird und wie bricht man unter dem Dauerstrom von Hass nicht zusammen? Die ganze Geschichte ist aus der Sicht einer Frau erzählt: am Anfang spricht die Großmutter, dann übernimmt Solveig selbst und man verfolgt ihre freudlose Kindheit und Jugend, lernt ihre bösartige, manipulative Mutter kennen, ihre Großmutter, die zwar ein großes Herz hat (Großmutter eben!), zugleich aber eine schon veraltete Vorstellung von Gesellschaft und Dienstverhältnissen; wir sehen Brutalität der Kinder und Ignoranz der Erwachsener, armselige Lebensumstände der Geringverdiener und kleine Freuden, die noch übrig bleiben. Ja, vieles wirkt abstoßend und man ist eigentlich froh, die Zeiten nicht am eigenen Leibe durchmachen zu müssen, und man hofft insgeheim für Solveig, die erst am Ende des Romans ihren eigenen Weg beginnt, dass sie noch etwas Besseres erleben wird. Immerhin hat es ja Finnland heute zu einem der angesehensten Länder geschafft, wahrscheinlich waren es solche Leute, die allein mit ihrer ehrlichen Haltung dazu verholfen haben?
Sinkkonen reißt hier das Thema an, welches für ein Kind ganz normaler Familie (wie ich es beispielsweise bin) wie eine Art Tabu vorkommen mag, und zwar: wie fühlt es sich, als unerwünschtes Kind auf die Welt zu kommen? Wie lebt man, wenn man von der eigenen Mutter vom ersten Augenblick an verachtet wird und wie bricht man unter dem Dauerstrom von Hass nicht zusammen? Die ganze Geschichte ist aus der Sicht einer Frau erzählt: am Anfang spricht die Großmutter, dann übernimmt Solveig selbst und man verfolgt ihre freudlose Kindheit und Jugend, lernt ihre bösartige, manipulative Mutter kennen, ihre Großmutter, die zwar ein großes Herz hat (Großmutter eben!), zugleich aber eine schon veraltete Vorstellung von Gesellschaft und Dienstverhältnissen; wir sehen Brutalität der Kinder und Ignoranz der Erwachsener, armselige Lebensumstände der Geringverdiener und kleine Freuden, die noch übrig bleiben. Ja, vieles wirkt abstoßend und man ist eigentlich froh, die Zeiten nicht am eigenen Leibe durchmachen zu müssen, und man hofft insgeheim für Solveig, die erst am Ende des Romans ihren eigenen Weg beginnt, dass sie noch etwas Besseres erleben wird. Immerhin hat es ja Finnland heute zu einem der angesehensten Länder geschafft, wahrscheinlich waren es solche Leute, die allein mit ihrer ehrlichen Haltung dazu verholfen haben?
April 26, 2016
Not my kind of book
August 20, 2025
Luin Solveigin laulun teini-iässä ja toistamiseen aikuisena.
Aluksi kirjassa käytettyyn slangin ja murteen sekoitukseen kesti hieman tottua, mutta lopulta se teki teoksesta paljon uskottavamman.
Aikuisena katsoin teoksen henkilöitä kokonaan uusin silmin - famua, fafaa, Börjeä, mutta ennen kaikkea Saaraa. Väkivaltaiseksi juopoksi kuvattu rahanahne ja kateellinen nainen olikin vain työläispiirien väliinputoaja, joka toimii kuten sen ajan ihmiset ovat ilman yhteiskunnan tukea toimineet. Jännästi mieli muuttuu, kun elämänkokemusta karttuu, koska tuomitsin Saaran aukotta teininä, mutta aikuisena taas osasin ajatella sävyisämmin.
Jos siis haluat tietää millainen on maailma ilman neuvolajärjestelmää, imetyksen tukea ja sosiaalihuoltoa, niin lue tämä kirja.
Kiinnostavinta ja varmaan ilmestymisvuotenaankin päräyttävää oli, että kirja on tytön (ja myöhemmin aikuiseksi varttuvan naisen) näkökulmasta kerrottu; sellaisena aikana, kun poikakirjat ja Tarzanit hallitsivat tilastoja. Lisäksi päräyttävää oli sekin, että perheensä hylännyt, alkoholiin menevä tappelija onkin äiti Saara eikä isä Börje.
Nykyajan vanhempana on myös äärimmäisen tukalaa lukea sen ajan lastenhoidosta - äiti häipyy omille teilleen välittömästi ja jättää vastasyntyneen Solveigin itkemään nälkäänsä. Tuore isoäiti etsii naapurustosta apua vauvalle muiden talon akkojen kanssa.
Karusta alusta huolimatta tai nimenomaan siitä johtuen Solveigin elämä ei ainakaan helpotu, mutta suurin tukija on famu. Kirja on kasvutarina työläiskorttelin lapsesta, jonka perhettä horjuttaa viina, sota ja fafan varhainen poismeno, myöhemmin äidin ja isän edesottamukset.
Muistan vieläkin miten nostelin kulmakarvojani fafan kirjan alussa oleville puheille. Ne ovat jokaisen itse luettavissa, mutta toisaalta niissä ei ollut mitään uutta - olin kuullut aiemminkin pikku hiprakassa olevien vanhojen ukkojen tarinointia liiankin suorasukaiseen sävyyn.
Teos ei selittele itseään, se vain toteaa. Sinkkosen tapa kuvata uskottavasti tapahtumia on miltein ilmiömäistä.
Katsoin myöhemmin Yle Areenasta kirjan elokuvasovituksen. En tiedä kumpi on parempi, mutta tavallaan elokuva täydentää kirjan maailmaa.
Ja siinä Saara on jopa hyytävämpi.
Teos on 5/5.
Aluksi kirjassa käytettyyn slangin ja murteen sekoitukseen kesti hieman tottua, mutta lopulta se teki teoksesta paljon uskottavamman.
Aikuisena katsoin teoksen henkilöitä kokonaan uusin silmin - famua, fafaa, Börjeä, mutta ennen kaikkea Saaraa. Väkivaltaiseksi juopoksi kuvattu rahanahne ja kateellinen nainen olikin vain työläispiirien väliinputoaja, joka toimii kuten sen ajan ihmiset ovat ilman yhteiskunnan tukea toimineet. Jännästi mieli muuttuu, kun elämänkokemusta karttuu, koska tuomitsin Saaran aukotta teininä, mutta aikuisena taas osasin ajatella sävyisämmin.
Jos siis haluat tietää millainen on maailma ilman neuvolajärjestelmää, imetyksen tukea ja sosiaalihuoltoa, niin lue tämä kirja.
Kiinnostavinta ja varmaan ilmestymisvuotenaankin päräyttävää oli, että kirja on tytön (ja myöhemmin aikuiseksi varttuvan naisen) näkökulmasta kerrottu; sellaisena aikana, kun poikakirjat ja Tarzanit hallitsivat tilastoja. Lisäksi päräyttävää oli sekin, että perheensä hylännyt, alkoholiin menevä tappelija onkin äiti Saara eikä isä Börje.
Nykyajan vanhempana on myös äärimmäisen tukalaa lukea sen ajan lastenhoidosta - äiti häipyy omille teilleen välittömästi ja jättää vastasyntyneen Solveigin itkemään nälkäänsä. Tuore isoäiti etsii naapurustosta apua vauvalle muiden talon akkojen kanssa.
Karusta alusta huolimatta tai nimenomaan siitä johtuen Solveigin elämä ei ainakaan helpotu, mutta suurin tukija on famu. Kirja on kasvutarina työläiskorttelin lapsesta, jonka perhettä horjuttaa viina, sota ja fafan varhainen poismeno, myöhemmin äidin ja isän edesottamukset.
Muistan vieläkin miten nostelin kulmakarvojani fafan kirjan alussa oleville puheille. Ne ovat jokaisen itse luettavissa, mutta toisaalta niissä ei ollut mitään uutta - olin kuullut aiemminkin pikku hiprakassa olevien vanhojen ukkojen tarinointia liiankin suorasukaiseen sävyyn.
Teos ei selittele itseään, se vain toteaa. Sinkkosen tapa kuvata uskottavasti tapahtumia on miltein ilmiömäistä.
Katsoin myöhemmin Yle Areenasta kirjan elokuvasovituksen. En tiedä kumpi on parempi, mutta tavallaan elokuva täydentää kirjan maailmaa.
Ja siinä Saara on jopa hyytävämpi.
Teos on 5/5.
December 29, 2024
4,5 tähteä
Lassi Sinkkonen on Solveig-kirjaparillaan ollut sydämessäni vuosikymmenet.
Pienenä tyttönä muistan katsoneeni tv-sarjaa, jossa - kuten Pirkko Saision Elmämänmenon tv-dramatisoinnissakin - roolitus oli nappisuoritus.
Nyt, taas kerran lukiessani Solveigin laulua ja heti sen perään Solveig ja Jussi-teosta en muistellut tv-dramatisointia, ei tarvinnut, sillä Sinkkonen osaa tarinankerronnan.
Sinkkonen tulikin mieleeni lukiessani Heini Junkkaalan Sopimaton-teosta, jossa Pirkko Saisio aikalaiskaverina mainitsee Sinkkosen ja työläiskirjallisuuden.
Ja työläiskirjallisuutta nämä kaksi teosta ovat.
Sinkkonen kuljettaa tarinaa, Solveigin laulussa kolmen naisen kautta, kolmen sukupolven naisen kautta.
On Saara, joka saa Börjelle lapsen. Lapsen, jota ei missään nimessä halua. Saara häipyilee omille teilleen synnytyssairaalasta lähein vuosien ajan ja suhde Börjeen on hankala. Onneksi Solveigilla, lapsella on famu, Börjen äiti, joka kannattelee niin Saaran ja Börjen elämään sota-aikoina ja sen jälkeen, poikansa elämää ja ennen kaikkea Solveigin elämää.
Sinkkosen aikalaiskuvaus ja moderni puhekielenomainen minä-kerronta ja dialogiin perustuva tarinan kuljetus on upeaa ja imee mukaansa.
Yhteiskunnallisuus ja poliittisuus lisääntyy erityisesti teosparin jälkimmäisessä osassa, Solveig ja Jussi-teoksessa, jossa Solveig kasvaa aikuiseksi, rakastuu ja saa lapsen.
Solveig joutuu siirtymään Jussin työttömyys- ja masennuskausien mukaan kodista toiseen ja lopulta hölmöyttään siirtyy siististä konttorihommasta pesulatyöhön, kuumaan ja rankkaan. Toisaalta Solveig löytää toveruutta, ystävyyttä ja Jussin lähdettyä, jätettyä perheensä, Solveig vihdoin kasvaa aikuiseksi, vastuulliseksi. Naiseksi.
Rakastin tätä kirjaparia. Vahva suositus kaikille, jotka pitävät modernista kaupunkilaisaikalaisromaanista, dialogivetoisesta rehevästä aidosta tarinasta, vahvoista henkilöhahmoista, yhteiskunnallisuudesta, poliittisuudestakin kaunokirjoissa.
Upeat.
Lassi Sinkkonen on Solveig-kirjaparillaan ollut sydämessäni vuosikymmenet.
Pienenä tyttönä muistan katsoneeni tv-sarjaa, jossa - kuten Pirkko Saision Elmämänmenon tv-dramatisoinnissakin - roolitus oli nappisuoritus.
Nyt, taas kerran lukiessani Solveigin laulua ja heti sen perään Solveig ja Jussi-teosta en muistellut tv-dramatisointia, ei tarvinnut, sillä Sinkkonen osaa tarinankerronnan.
Sinkkonen tulikin mieleeni lukiessani Heini Junkkaalan Sopimaton-teosta, jossa Pirkko Saisio aikalaiskaverina mainitsee Sinkkosen ja työläiskirjallisuuden.
Ja työläiskirjallisuutta nämä kaksi teosta ovat.
Sinkkonen kuljettaa tarinaa, Solveigin laulussa kolmen naisen kautta, kolmen sukupolven naisen kautta.
On Saara, joka saa Börjelle lapsen. Lapsen, jota ei missään nimessä halua. Saara häipyilee omille teilleen synnytyssairaalasta lähein vuosien ajan ja suhde Börjeen on hankala. Onneksi Solveigilla, lapsella on famu, Börjen äiti, joka kannattelee niin Saaran ja Börjen elämään sota-aikoina ja sen jälkeen, poikansa elämää ja ennen kaikkea Solveigin elämää.
Sinkkosen aikalaiskuvaus ja moderni puhekielenomainen minä-kerronta ja dialogiin perustuva tarinan kuljetus on upeaa ja imee mukaansa.
Yhteiskunnallisuus ja poliittisuus lisääntyy erityisesti teosparin jälkimmäisessä osassa, Solveig ja Jussi-teoksessa, jossa Solveig kasvaa aikuiseksi, rakastuu ja saa lapsen.
Solveig joutuu siirtymään Jussin työttömyys- ja masennuskausien mukaan kodista toiseen ja lopulta hölmöyttään siirtyy siististä konttorihommasta pesulatyöhön, kuumaan ja rankkaan. Toisaalta Solveig löytää toveruutta, ystävyyttä ja Jussin lähdettyä, jätettyä perheensä, Solveig vihdoin kasvaa aikuiseksi, vastuulliseksi. Naiseksi.
Rakastin tätä kirjaparia. Vahva suositus kaikille, jotka pitävät modernista kaupunkilaisaikalaisromaanista, dialogivetoisesta rehevästä aidosta tarinasta, vahvoista henkilöhahmoista, yhteiskunnallisuudesta, poliittisuudestakin kaunokirjoissa.
Upeat.
September 3, 2023
Miten hienosti Sinkkonen osaakaan kuvata nuoren tytön kasvua naiseksi! Ja miten osuvasti hän kuvaa erilaisia naisia. On kirjan päähenkilö Solveig, ei-toivottuna lapsena syntynyt kovan onnen tyttö jota oma äiti suorastaan vihaa. On Saara, Solveigin äiti. Saara on katkera, pinnallinen, ilkeä ja itsekäs ihminen joka vihaa kaikkea ja kaikkia, mutta ei osaa lähteä pois ja hakea muutosta omaan elämäänsä. Ja sitten on Famu, Solveigin isän äiti jolta Solveig saa sitä pyyteetöntä ja ehdotonta rakkautta ja hoivaa jota jokainen lapsi ansaitsee ja tarvitsee. Solveigin isä Börje rakastaa Solveigia, mutta ei pysty eikä osaa pistää Saaralle vastaan.
Mutta Solveig ei anna olosuhteiden lannistaa, vaan hän päättää ottaa oman paikkansa maailmassa. Hän löytää rakkautta, hän etenee elämässä ja oppii tietämään kuka on ja mitä haluaa.
Solveigin laulu on toisaalta hieno kuvaus 1930 - 1950 -lukujen Helsingistä jossa kaikesta oli pulaa ja elämä oli kovaa heille jotka olivat syntyneet sillan väärälle puolelle. Ja toisaalta se on yhä ajankohtainen kuvaus siitä millaista on kasvaa tytöstä naiseksi maailmassa, joka on rakennettu maskuliinisuuden ehdoilla.
Toisaalta moni asia on muuttunut, toisaalta etenkin naisen elämässä moni asia on muuttunut kovin vähän.
Mutta Solveig ei anna olosuhteiden lannistaa, vaan hän päättää ottaa oman paikkansa maailmassa. Hän löytää rakkautta, hän etenee elämässä ja oppii tietämään kuka on ja mitä haluaa.
Solveigin laulu on toisaalta hieno kuvaus 1930 - 1950 -lukujen Helsingistä jossa kaikesta oli pulaa ja elämä oli kovaa heille jotka olivat syntyneet sillan väärälle puolelle. Ja toisaalta se on yhä ajankohtainen kuvaus siitä millaista on kasvaa tytöstä naiseksi maailmassa, joka on rakennettu maskuliinisuuden ehdoilla.
Toisaalta moni asia on muuttunut, toisaalta etenkin naisen elämässä moni asia on muuttunut kovin vähän.
Read
November 14, 2024Paha äiti on kirjallisuudessa harvinaisempi hahmo kuin paha isä, mutta Lassi Sinkkosen kirjassa Solveigin laulu päähenkilön äiti Saara löisi laudalta useammankin haastajan, vaikka tarjontaa olisi enemmän. Itseään proletaarikirjailijaksi luonnehtinut Sinkkonen kertoo kirjassaan armottomasti rikkinäisen perheen elämästä, luonnevikaisen äidin väkivaltaisuudesta ja perheen tyttären ponnistelusta kohti elämää ja vapautta. Kyseessä on kolmen sukupolven naisten tarina, miehet ovat pikkuisen sivuosassa, vaikka eivät olekaan merkityksettömiä. Sodan ajan ja sen jälkeisen Helsingin työväenluokan arki ja puute kuvataan hyvin, Punavuoren surkeat puutalot, juopottelun karmeat seuraukset ja nouseva poliittinen tietoisuus muodostavat Solveigin laulun säkeistöt. Sekä tietysti nuori rakkaus vasemmistoaktiivin vahvojen käsien syleilyssä. Sinkkonen on erinomainen kirjoittaja, suomalaiset murteet ja pääkaupungin slangi tekevät kirjasta elävän, vaikka melkoisten tuskien taivalta tämä on alusta loppuun. Kräki-Kalle ei näillä sivuilla paljon keppostele. Kuitenkin aiheellinen muistutus siitä, millaista elämä oli alle sata vuotta sitten, jos sattui syntymään onnettomien tähtien alla. Suosittelen.
January 25, 2025
Solveigin laulu kuvaa työläisperheen elämää 1930-luvulta 1950-luvulle. Elämä on kamppailua ja perhe-elämä näyttäytyy riitaisana ja väkivaltaisena. Päähenkilö Solveig on selviytyjä, joka kasvaa aikuisuuteen koettelemusten keskellä. Pidin erityisesti aikakauden elämän kuvauksesta ja karujen tapahtumien taustalla näkyvästä toivosta.
September 18, 2018
Yläasteen klassikkovinkkauksen hitti. Nyt luin ihan kunnolla ja tykkään Sinkkosen helposta ja eteenpäinmenevästä tyylistä ihan kauheasti. Tässä ei jaaritella tai maalailla, vaan tapahtumat seuraavat toisiaan ja siksi helppo suositella yseillekin, vaikka aihe on mikä on. Ahdistusvaroitus.
February 11, 2019
Hauska 70-luvun kirjanen
June 12, 2015
Minulla kesti aika kauan ennen kuin aloitin Solveigin laulun. Jotenkin olin Jojon jälkeen niin kyllästynyt ja kun selailin Solveigia ja huomasin sen kirjoitetun hieman puhekielellä ja stadin slangilla, niin kirja ei vain kiinnostanut.
Olisi vain pitänyt aloittaa kirja aikaisemmin. Se oli hyvä! Alkutunnelmmat olivat jälleen hyvät, vaikkakin puhekielisyys aluksi hieman ärsytti. Myös alun tyyli oli hieman sekava kun Solveig kertoo oman tarinansa mutta koska eihän hän tietenkään voi kertoa asioita joita hän ei itse muista , niin alkutaipaleet oli kerrottu muiden ihmisten suilla. Välillä ei oikein tiennyt kuka puhuu mutta se oli ongelmana vain alussa.
Kirja kertoo Solveig nimisen tytön lapsuudesta ja nuoruudesta. Se alkaa Solveigin syntymästä ja loppuu kun tyttö on n. 20 vuotta. Solveigin elämä ei ole ollut helppoa. Solveigin äiti ei halunnut lasta ja tämä jättääkin lapsen heitteille ja pieksee tätä pahasti. Muutenkin äiti on erittäin kamala ihminen. Pettää miestään ja on kuin mikäkin hullu. Isä taas vaikuttaa ihan järkevältä mutta traumatisoituu sodassa ja sulkeutuu kuoreensa. Äiti toimii pirttihirmuna sanan kaikessa merkityksessään. Solveigin ja isän elämä ei ole helppoa. Hyvän kuvan perhesiteistä antaa heti alusta alkaen se miten Solveig kutsuu äitiään Saaraksi mutta isäänsä kuitenkin isäksi. Kuvioissa on paljon väkivaltaa ja alkoholia. Oikeastaan melkein kaikki aikuiset kuvataan kamaliksi ihmisiksi. Pikkuhiljaa tällainen ihmisraunioiden kuvaukset alkavat puuduttaa. Toivoisin jo jotain pirteämpää lukemista. Kirjassa on kuitenkin onneksi myös valonpilkahdus, Solveigin isovanhemmat, Famu ja Fafa. Varsinkin Famu on ihana ihminen ja ainoa joka uskaltaa pistää Saaralle kampoihin. Famun ansiosta Solveigin elämä ei ole niin kurjaa kuin se voisi olla.
Pidin siitä miten kirja oli jaettu eri ”säkeistöihin”. Onhan tämä sentään Solveigin laulu.
Kirja ei ole helppoa luettavaa. Se on erittäin realistinen kuvaus nuoren tytön elämänvaiheista, kasvutarina. Sitä pelkää koko kirjan ajan monia asioita. Pelkää, millainen Solveigista lopulta tulee kun elämän malli ei ole paras mahdollinen ja tyttö on melkeinpä murrettu. Pitkin tarinaa huomaakin muutamia asioita jotka ovat selvästi huonon kohtelun tulosta. Sitä alkaa pelätä Famun kuolemaa. Mitä sitten kun Famu kuolee? Solveig jää täysin ilman minkäänlaista turvaa. Sitä haluaa uskoa onnelliseen loppuun, mutta koska kyseessä on näin rankka tarina siitä ei voi olla varma.
Teinivuodet menevät jo hieman paremmin. Pojatkin tulevat kuvioihin, rakkaus ja seksi. Realistisuus pysyy näissäkin kohdissa erittäin vahvana. Solveig voisikin olla myös nuortenkirja koska päähenkilö itse on niin nuori ja käy läpi samoja asioita kuin kuka tahansa teini.
Kirja loppuukin erittäin avonaisesti. Solveig jää 20-vuotiaaksi ja elämä on edessä. Sitä jää miettimään mitä Solveigille sitten tapahtuu ja haluaisi tietää lisää. Mutta jotenkin uskoo, että Solveig pärjää. Varmasti traumatisoitunut nuori nainen jolla ei ole ollut ihan normaali elämä mutta vahva hän on ja sitä ainakin haluaa uskoa onnelliseen loppuun. Aineksia siihen kuitenkin on kaikesta huolimatta.
Pidin kirjasta erittäin paljon vaikka välillä ahdistikin ja itku meinasi tulla. Vihasin Saaraa ja muita aikuisia mutta viha ei ollut niin vahvaa kuin esimerkiksi Jojossa oli ollut. Tämä on yksi niistä kirjoista joita voisin lukea uudelleenkin.
Olisi vain pitänyt aloittaa kirja aikaisemmin. Se oli hyvä! Alkutunnelmmat olivat jälleen hyvät, vaikkakin puhekielisyys aluksi hieman ärsytti. Myös alun tyyli oli hieman sekava kun Solveig kertoo oman tarinansa mutta koska eihän hän tietenkään voi kertoa asioita joita hän ei itse muista , niin alkutaipaleet oli kerrottu muiden ihmisten suilla. Välillä ei oikein tiennyt kuka puhuu mutta se oli ongelmana vain alussa.
Kirja kertoo Solveig nimisen tytön lapsuudesta ja nuoruudesta. Se alkaa Solveigin syntymästä ja loppuu kun tyttö on n. 20 vuotta. Solveigin elämä ei ole ollut helppoa. Solveigin äiti ei halunnut lasta ja tämä jättääkin lapsen heitteille ja pieksee tätä pahasti. Muutenkin äiti on erittäin kamala ihminen. Pettää miestään ja on kuin mikäkin hullu. Isä taas vaikuttaa ihan järkevältä mutta traumatisoituu sodassa ja sulkeutuu kuoreensa. Äiti toimii pirttihirmuna sanan kaikessa merkityksessään. Solveigin ja isän elämä ei ole helppoa. Hyvän kuvan perhesiteistä antaa heti alusta alkaen se miten Solveig kutsuu äitiään Saaraksi mutta isäänsä kuitenkin isäksi. Kuvioissa on paljon väkivaltaa ja alkoholia. Oikeastaan melkein kaikki aikuiset kuvataan kamaliksi ihmisiksi. Pikkuhiljaa tällainen ihmisraunioiden kuvaukset alkavat puuduttaa. Toivoisin jo jotain pirteämpää lukemista. Kirjassa on kuitenkin onneksi myös valonpilkahdus, Solveigin isovanhemmat, Famu ja Fafa. Varsinkin Famu on ihana ihminen ja ainoa joka uskaltaa pistää Saaralle kampoihin. Famun ansiosta Solveigin elämä ei ole niin kurjaa kuin se voisi olla.
Pidin siitä miten kirja oli jaettu eri ”säkeistöihin”. Onhan tämä sentään Solveigin laulu.
Kirja ei ole helppoa luettavaa. Se on erittäin realistinen kuvaus nuoren tytön elämänvaiheista, kasvutarina. Sitä pelkää koko kirjan ajan monia asioita. Pelkää, millainen Solveigista lopulta tulee kun elämän malli ei ole paras mahdollinen ja tyttö on melkeinpä murrettu. Pitkin tarinaa huomaakin muutamia asioita jotka ovat selvästi huonon kohtelun tulosta. Sitä alkaa pelätä Famun kuolemaa. Mitä sitten kun Famu kuolee? Solveig jää täysin ilman minkäänlaista turvaa. Sitä haluaa uskoa onnelliseen loppuun, mutta koska kyseessä on näin rankka tarina siitä ei voi olla varma.
Teinivuodet menevät jo hieman paremmin. Pojatkin tulevat kuvioihin, rakkaus ja seksi. Realistisuus pysyy näissäkin kohdissa erittäin vahvana. Solveig voisikin olla myös nuortenkirja koska päähenkilö itse on niin nuori ja käy läpi samoja asioita kuin kuka tahansa teini.
Kirja loppuukin erittäin avonaisesti. Solveig jää 20-vuotiaaksi ja elämä on edessä. Sitä jää miettimään mitä Solveigille sitten tapahtuu ja haluaisi tietää lisää. Mutta jotenkin uskoo, että Solveig pärjää. Varmasti traumatisoitunut nuori nainen jolla ei ole ollut ihan normaali elämä mutta vahva hän on ja sitä ainakin haluaa uskoa onnelliseen loppuun. Aineksia siihen kuitenkin on kaikesta huolimatta.
Pidin kirjasta erittäin paljon vaikka välillä ahdistikin ja itku meinasi tulla. Vihasin Saaraa ja muita aikuisia mutta viha ei ollut niin vahvaa kuin esimerkiksi Jojossa oli ollut. Tämä on yksi niistä kirjoista joita voisin lukea uudelleenkin.
November 17, 2010
Pretty social realistic misery.
Displaying 1 - 15 of 15 reviews