Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.
Mestaritontun seikkailut jatkaa Päivikin sadussa (1918) alkanutta tarinaa, mutta tajusin tämän vasta kirjan luettuani. Kirja toimii silti myös erillisenä teoksena. Onni Mansnerus kuvitti kirjan uudelleen 40-luvulla. Kuvat täydentävät loistavasti taianomaista tarinaa, jossa on aineksia muun muassa suomalaisesta kansantarustosta. Vellamo ja Ahti hallitsevat vedenalaista maailmaa, virvatulet loistavat yön pimeydessä ja metsä huokuu kansallisromantiikkaa.
Kirjassa on tavallaan kaksi osaa, koska Mestaritontun pelastuoperaation päätyttyä alkaa vielä toinen sankaruuden osoitus, jossa Aamuruskonmaan kuningas lähtee Ahdin vedenalaiseen valtakuntaan. Periaatteessa tästä osuudesta olisi pienellä laventamisella saanut vielä toisen erillisen kirjan, joten se tuo itse Mestaritontun seikkailuihin pientä epätasaisuutta, vaikka onkin yhtä hieno.
Mestaritontun seikkailut on kuitenkin ehdottomasti kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen kirja myös meille vähän varttuneemmille. Tässäkin esiintyvään salamarakkauteen en osaa ikinä suhtautua muuten kuin huvittuneesti, mutta julkaisuajankohdan ansiosta tarinassa on lämpöä, hienoa vanhanaikaista ja kuvailevaa sanastoa ja se on pullollaan satumaisia otuksia sekä esineitä. Juuri tällaisia lastenkirjoja ihailen suunnattomasti, koska ne vievät lukijan kokonaiseen fantasiamaailmaan, mutta voivat kuitenkin salakavalasti opettaa matkan varrella jotain meistä itsestämme.
Hämärän huntu > näkymättömyysviitta Jäin miettii voisko Aamuruskon maa viittaa Japaniin (nousevan auringon maa), etenki ku Satumaan prinsessan ulkonäössä korostu valkosuus mut Aamuruskon kuninkaan siskoa kuvattiin ennenkaikkee tummien silmien kautta? Ehkä aika kaukaahaettuu mut tää on nyt mun oma fanon theory
Mestaritontun seikkailut on satuklassikko ja sellaiseksi se on varsin toiminnallinen. Sainpa tällä viimein kuitattua Helmet 2020 haasteesta kohdan kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois.
Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha torppa. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa.
Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu: on niin kiven sisään lukittua kuin meren valtakuntaan kaapattua neitoa, kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä, vierailu Ahdin valtakunnassa (joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana).
Vedenalainen pelastusretki on minusta kirjan onnistunein osuus tunnelmassaan ja miljöössään. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surun yrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuvaus masennuksesta. Olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen. Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan.
Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää. Kirjassa on muutamia ladontavirheitä ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja, jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia.
En ole tietääkseni aiemmin törmännyt Aili Somersalon kirjoihin, mutta takakannen perusteella hän on kirjoittanut useita satukirjoja.
Ja satukirja tämä on. Oikein klassisessa mielessä. Toisaalta... tässä hyvikset ovat vain ja ainoastaan hyviksiä, mutta pahiksissa onkin sitten hieman enemmän vaihtelua. Pahikset eivät ole vain pahoja tai ilkeitä vaan heissä on yllättäen enemmän ulottuvuuksia kuin hyviksissä ja se tekee heistä mielenkiintoisimpia kuin hyviksistä.
Sinänsä maailma tarinassa on värikäs ja laaja, mutta toisaalta itse tapahtumat menevät hieman kuin kiskoilla. Se syökin hieman lukunautintoa, mutta toisaalta tämä oli tyypillistä monissa 1900-luvun alun saduissa: keskityttiin olennaiseen eli tarinaan ja opetukseen.
Tämä oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus ja kestänyt ihan kivasti aikaansa. Ei niin suuri nautinto kuin olisin olettanut tämän olevan, mutta ihan kelpo ajanviete.
Vuosi on 1986 ja makoilen sodankyläläisen päiväkodin seinästä esiin taitetussa putkikerrossängyssä. On päiväuniaika eikä minua nukuta, mutta aikuinen lukee satua, joka kiehtoo pauloihinsa ja menee jotenkin ihon alle. Myöhemmin en muista muuta kuin tiheän tunnelman ja suolla tanssivat virvatulet, ja monet kerrat mietin, että mikähän se kirja oli! Nyt luulen arvoituksen ratkenneen. Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuissa on vielä näin yli 30 vuoden jälkeenkin jotain niin tuttua ja taianomaista, ettei se oikein mikään muu voinut olla. Syy miksi en ole lukenut kirjaa jo aikaisemmin piilee ehkä nimessä: kuvittelin sen olevan jouluseikkailu!
Niin tämä, kuin edeltäjänsä Päivikin satukin jäi minulle etäiseksi ja vieraaksi. Riitti, että luin yhden ryhmän kanssa, toiste tähän ei ehkä tarvitse tarttua.
Kauniisti ja taidolla kirjoitettu satuseikkailu. Perinteisessä tarinassa oli omaperäisyyttä, ja se oli jännittävä. Mieleen painuvia yksityiskohtia, kuten noidan Mosse-sammakko.
Tämä on luettu minulle lapsena ja pidin siitä todella paljon, mutta se upposi ihan täysillä myös nyt aikuisena, lähes 40 vuotta myöhemmin.
"Vanha Mestaritonttu istuutuu joka ilta tyytyväisenä Satumaan kuninkaanlinnan eteiseen suuri, kultainen avain polvillaan. Hän katselee katossa hohtavaa helmeä ja huokailee mielihyvästä. Ja Mestaritonttu tietää ja voi vakuuttaa nuoremmille ja ymmärtämättömille tontuille, että Satujen maa on kaikkien tonttujen ainoa, oikea, luvattu maa."
This is one of the first "fantasy" I ever read. It is actually a fairy tale, about the "mestaritonttu" - master gnome? Though the Finnish tonttu are not really gnomes... or maybe they are, I don't quite know what gnomes are. Tonttus are elf-folks, small, they look like very old people, and they have magic. Anyway, I need to reread this, because I have forgotten the most important parts of this :-D I just remember there were witches - not like people with magic, but being their own magical species, like fairies, gnomes, mermaids - all of those are in this story. There's a lot of Finnish mythological species. Mestaritonttu worked for a fairy king whose daughter married the sea king's son... she might have been abducted, a little bit like Persephone and Hades... anyway, there was a pearl that shone a light, and this was stolen or something, by the witches, and Mestaritonttu fetched it back... might be that he also managed to rescue a prince, who then fell in love with another princess, or something... :-D Yeah, I read it about 30 years ago, maybe even more than that :-D But it was really good.
Reread 2021 :-D I remembered it quite well, though not well enough. The tonttu worked for the king of Fairytale Land, whose daughter married the Sea King's son, and hadn't visited her parents ever since. The father misses her daughter dearly, so when the tonttu sees the daughter at the sea and fails to call her in, the father gets angry with his most loyal servant, and the tonttu gets so upset he leaves the Fairytale Land. He gets picked up by a witch, Sammaleinen, who is apparently quite a tall and manly figure, not like the one on the cover, because later in the book the prince of Fairytale Land impersonates her and no one notices any difference. Anyway, the witch wants some company and Mestaritonttu agrees to become that to her. He doesn't want to live in her witch cottage which is a rather dark and moldy and stinky place, but goes and finds himself another place to live in. This is on top of a big rock, and at the night he dreams that there is a princess hidden inside the rock. That dream turns out to be true, and after several adventures, he manages to save the princess with his friends, and this princess' brother saves the daughter of the Fairytale Land from the Sea. (Her husband has died, but the Sea King doesn't allow her to go back home.). The book ends with a double wedding, the son of the Fairytale Land's king marries the princess of Dawn (who was locked in the stone), and the daughter of the Fairytale Land's king marries the King of Dawn, the princess' brother. It is a very thrilling story, with rather clever twists and solutions, and a lot of Finnish mythological creatures. I still love it. :-D One day I will either translate it, or rewrite it.
Since we've been reading many classics of children's literature during the past year, it was only a matter time before we would start Aili Somersalo's Mestaritontun seikkailut. I remember the radio adaptation from my early childhood only vaguely, and my recollections were so hazy that I had forgotten about the plot entirely, so much so that even while reading I couldn't recognize anything in particular. I had an inkling of an underwater kingdom, but that was it.
Ironically, there isn't much to remember in terms of a plot. The book takes its time to get going, and there's another, loosely related adventure towards the end that doesn't even include the titular character. It didn't really matter, though, since my kids loved the story, and these are girls who like Harry Potter, Alice in Wonderland and Roald Dahl to bits. We usually read before bedtime, but since it's was a Saturday when we finished, they wanted to read during the day. So that a strong recommendation unto itself.
Mestaritontun seikkailut lähti käyntiin vähän pitkäveteisesti, mutta pian tarinassa olikin jo niin paljon hahmoja ja taikoja, ettei aina meinannut mukana pysyä. Tapahtumat rullasivat vauhdikkaasti loppuun asti. Tekstissä kuvailtiin kauniisti ympäristöä ja kuvia olisi suonut olevan enemmänkin. Toisaalta nyt satumaisemat ja -hahmot sai kuvitella mielessään itse.
Vaikea uskoa, että tamperelaisen Aili Somersalon kirja on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1919. Tekstissä käytetään yllättävän vähän vanhanaikaisia sanoja, nykyisin epätyypillistä sanajärjestystä lauseissa jonkin verran. Kirjan kannessa ei kerrottu, onko kieliasua vuosien aikana uudistettu. Mietin kovasti, ovatkohan omat isovanhempani tämän lapsena jo lukeneet. Harmi, kun kukaan heistä ei ole enää elossa, jotta voisi kysyä.
Huolimatta juonenkäänteistä, joissa sankarit suhteellisen helposti selviävät pulasta, sekä etsintäretkistä, joiden tärkeyttä ei aina selvitetä, Mestaritontun seikkailut on aivan ihastuttava lasten fantasiakertomus.
Todennäköisesti en ole ennen koskaan päässyt tätä kirjaa loppuun asti, mutta nyt on tämäkin aukko yleissivistyksessä tukittu! Sympaattista satufantasiaa, jossa on mukavan kansansatumainen maailma hahmoineen. Mestaritonttu ja varsinkin noita Sammaleinen ovat mainioita hahmoja! Valitettavasti kirjan loppumetreillä Mestaritonttu jää syrjään, eikä tämä osa tarinasta oikein enää jaksanut vetää samalla tavalla kuin sitä edeltävät seikkailut, olkoonkin, että vihdoin sain tietää, mitä Päivikille tapahtui! Lopun pikaromanssit tosin vähän ärsyttivät, vaikka sinänsä satuun kuuluvatkin :D
Äänikirjaformaatti oli loistovalinta, Seela Sella luki upeasti! Pitää kuitenkin varmaan etsiä myös fyysinen kirja käsiin, jotta pääsen selailemaan kuvitusta.
Todella hyvä kirja! Todiste siitä, ettei kotimainen fantasia yhtään häviä ulkomaiselle. Tarina kertoo Mestaritontusta, joka suutuspäissään lähtee kotoaan Satumaasta etsimään onnea ulkomaailmasta. Sitä etsiessään hän joutuu suureen seikkailuun.
Johtuen luultavasti kirjan iästä (ensipainos 1919) tarinan hahmot, paikat ja taikuus eroavat nykyaikaisesta fantasiasta melko lailla. Somersalo kuvaa erinomaisesti tarinansa miljöötä; rikas Ahtola, synkeä Kyöpelinvuori, Sammaleisen pieni hökkeli. Tämä on jatko-osa Päivikin sadulle.
Lapsuuden tärkeä satu nyt uudestaan aikuisen silmin! Kieli on kaunista ja vanhahtavaa ja onhan mielikuvitusmaailma ihailtava. Paikoin lukeminen on kuitenkin jopa hieman raskasta, kun muutamassa virkkeessä voidaan edetä tarinassa hyvin nopeasti ja välillä kuvailua on runsaasti virkkeiden sisällä hämärtämässä tarinalinjaa. Pienet epäloogisuudet myös näin aikuisena häiritsevät, mutta enää ei taideta kuulua ihan kohderyhmään.
Näin alkaa uusivuosi 2020 Helmet lukuhaasteen kohtaan 1. Kirja on vanhempi kuin sinä, Mestaritonttu on vallan mainio tähän tarkoitukseen.
Kirja on siis yli 100 vuotias, mutta yllättävän hyvin aikaa kestänyt. Toki kyseessä on satu jossa on kaksi tarinaa, neidot pinteessä ja hohtavat prinssit pelastavat. Mutta kuitenkin luettavissa.
Ansaitsee extratähden koska oli mun lapsuuden satukirja. Luin vähän aika sitten uudestaan ja nyt kirja tuntui etenevän liian nopeasti (kai se on se kun on lapsille suunnattu) tai siis jotkut vastoinkäymiset kesti noin sivun. Maailmanrakennus toisaalta oli aivan uskomaton ja kirjoittajalla on maaginen mielikuvitus. Plussaa myös suomalaisesta myyttisyydestä, jota oli hahmoissa ja miljöissä.
Ajattelin, että tämän vuoden lukuteema voisi olla paluu vanhojen tuttujen pariin ja etenkin satukirjoihin.
Unettomana yönä aloin kuunnella vanhaa kunnon Mestaritonttua. Asiat, sanat ja lauseet, jotka luulee unohtaneensa, nousevat muistin kätköistä. Elävät mielikuvat heräävät. Sadun maailma tuntuu parantavalta.
Aika tämmönen perinteinen satu. Tykkään kyllä joskus lukea näitäkin. Muistelin että tästä olisi ollut piirretty joskus, mutta taidon ehkä sekoittaa toiseen piirrettyyn nimeltä Tontut. Tässä oli kaikkea noidista lohikäärmeisiin, erilaisia satuolentoja kaksikin prinsessaa piti pelastaa ja kaikenlaista satumaan tiedettä, joka jotenkin vain käy järkeen. Hauska kirja.
Työkirja. Ensi vuonna tulee 100 vuotta kirjan ensipainoksesta, silti vain jaksaa kiinnostaa myös nykylapsia. Hiirenhiljaisuudessa 10-vuotiaat kuuntelivat tarinaa!
Sympaattinen satu. Toinen osio jäi ensimmäistä etäisemmäksi ja tuntui irtonaiselta. Eniten nautin erilaisten uskomustarinoiden palasten käyttämisestä tarinassa.
Kiehtova, mutta samalla vähän kömpelö satu. Paljon elementtejä mutta vähän tapahtumia. Kielikin on niin vanhahtavaa ja runollista, että lapset eivät oikein lämmenneet.