Karmakooma

by Johannes Ekholm

Hurmeisen painajaisen logiikalla etenevä romaani perkaa ja suolistaa ystävyyden, rakkauden, unelmat ja pakkomielteet.

Erno asuu isänsä ullakolla ja polttelee päivät. Jimi haaveilee pääkaupungin taidelukiosta, mutta näkee häiritseviä unia siitä, mitä Ernolle käy, jos hän muuttaa pois. Sitten Erno tapaa Marin ja hetken kaikki vaikuttaa olevan hyvin.

Karmakooma houkuttelee lukijan nostalgiseen nuoruuteen, jossa rutto kiertää kaupunkia ja sammakoista ja tähdistä ennustetaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

"minut valtaa kummallinen keveyden ja innostuksen kaltainen tunne, että vihdoin jotain tapahtuu, että kunpa tulisi Y2K ja maapallo vihdoin räjähtäisi tai jotain."

Genres: Finnish Literature, Fiction, Novels

186 pages, Hardcover

First published February 14, 2022

Reviews

[A · Rating 4 out of 5]

Se, mikä voi ensivilkaisulla näyttää puutuneelta ja aivottomalta sekoilulta, onkin nerokas pieni romaani. Aiemmissakin Ekholmin teoksissa on ollut paljon sellaista mistä olen pitänyt, mutta vasta tämä tuntuu siltä että sen voi ottaa kokonaisuutena haltuun, napakkuus on etu. Karmakoomasta ei oikein voi kirjoittaa mielekkäästi spoilaamatta, suosittelen alla olevan lukemista vasta luettuasi kirjan loppuun.

Karmakoomassa on lyhyt kohtaus, jossa (David Bercelinkin tunnetuksi tekemä) tärinä tuo esiin traumaattisena koetun, tukahdutetun muiston. Koko kirjan voisi ajatella kertovan dissosiaatiosta löyhästi ymmärrettynä. Identiteetit murtuvat, hajoilevat, ovat sumuisia. "Varjominä koostuu niist puolista itessä, mitkä on oppinu tukahduttamaan, mitä yrittää salata jopa itteltään." (s.32) Katson rauhallisena sivusta itseäni tuolina [...] Ei tee mieli juosta, ei tee mieli vastustella. Tekee mieli antautua, olla paikallaan, olla esine esineiden joukossa." (s. 26)

Jimin haahuilevaan, ulkopuoliseen ja harsoiseen olemukseen on helppo samaistua. Muistin epäluotettavuuteen viitataan romaanissa usein. Miksi auto on lopussa palanut, mitä Matiakselle todella tapahtui? Mikä muu kirjassa on mahdollisesti epäluotettavan kertojan muistin vääristämää?

Teoksessa on myös vaivihkainen viittaus Haarlan sisarusten Traumaruumis-teokseen, joka ymmärtääkseni käsittelee paitsi traumaattista lapsuutta, myös muistin epäluotettavuutta. On nokkelaa antaa lukijan ensin päätellä Marin identiteetti aivan oikein, ja vasta sitten johtaa tämä harhaan. Välissä Marista ehti tulla erehdyttävästi mieleen Rakkaus niinkun nimimerkki sadgirl, ja olisi mielenkiintoista lukea näitä kahta teosta rinnakkain.

Vaikuttaa siltä että katalyytti juonen käynnistymiseen on Jimin syvällä kaapissa lymyäminen, itsen merkittävien puolien ulossulkeminen siis myös tässä mielessä. "Mun tunteet hävettää mua", minä sanon. "Jeesus sanoi tälleen, että jos tuot esiin sen, mikä sinussa on, se mitä sinulla on, pelastaa sinut. Mutta jos et tuo sitä esiin, se mitä sinussa on tappaa sinut." (s.111)
"Miks sä oot yrittäny salata asioita multa?" "En tiiä. Oonko?" "Sun tarvii antaa itelles lupa tietää mitä sä tiiät. Tajuutsä?" "En." "Sun pitää uskoa kun mä sanon sulle: kaikki osat sussa on hyvii [...] Sun ei tarvii ku antaa sen hauraan eläimen joka sä oot rakastaa sitä mitä se rakastaa." (s.177) Irrallisina otteina nämä voivat kuulostaa banaaleilta, mutta Karmakooman zombimaisen tunnelman ympäröimänä niiden yksinkertainen totuus soi läpi.

Monipuolinen sammakkosymboliikka kulkee läpi teoksen, aina Kinder-yllätysten sammakkofiguureista eläinrakkaita lukijoita järkyttävään kohtaukseen asti. "Niinku ihmisen kaksoisolento tai haamu, joka tekee edellä mitä se ihminen kohta tulee tekemään." (s.31) Ihminen, tai Sakun kohtalon tapauksessa mahdollisesti koko ihmiskunta? "[...] eläimet voi usein olla viestintuojia." (s.33) Myös rotta toistuu usein - Pauli haukkuu Ernoa rotaksi, kylillä asuu Rotta-Leena, ja Jimi myös viittaa kuuluisaan Rat Park -tutkimukseen, josta tutkijat päättelivät huumeriippuvuuden liittyvän enemmän sosiaalisiin syihin kuin kyseisen huumeen addiktiivisuuteen sinänsä.

Vuosituhannen vaihteen ankeat tunnelmat ja tietty toivottomuus ja apaattisuus on kuvattu varsin uskottavasti. Maailmanloppua odoteltiin ysärin lopussakin, nettituttavuuksista varoiteltiin, ja aikuiset olivat täydellisen pihalla siitä mitä nuorten elämässä oikeasti tapahtui. Tarkka tapahtumavuosi onkin ilmeisesti vuosi 1999, vaikka kirjassa onkin piilotettuna ainakin viittaus Unelmien sielunmessuun, jota ei vielä silloin ollut olemassa. Olemme Ekholmin kanssa suunnilleen samanikäisiä, mikä tuo oman twistinsä muistin epäluotettavuuteen - Ekholm on ollut vuonna 1999 samanikäinen romaanin henkilöiden kanssa. "Mua kiinnostais tietää mitä sen toukan muistoille tapahtuu sinä aikana kun se on limaa, pystyyks perhonen muistaa millast oli olla toukka." "Ei hyönteiset varmaan muista", Pauli sanoo. (s. 83)

Epäselviäkin asioita jää. En osaa selittää miksi katkaisulla olevan Matiaksen vessasta löytyy Väli- ja Etelä-Amerikassa elävän täpläperhoslajin toukkakotelo, vaikka keskustelu perhosen metamorfoosista ja muistista sopii teoksen yleismaisemaan kuitenkin hyvin. Lopun gorepornokohtaus jää irralliseksi. Haluaisin uskoa, että sillä on jokin muukin merkitys kuin itsetarkoituksellinen shokeeraaminen.

Tämä on tietenkin vain yksi mahdollinen tulokulma Karmakooman monipuoliseen aineistoon, odotan mielenkiinnolla kuulevani muiden tulkintoja ja näkemyksiä.

[Susa · Rating 3 out of 5]

Johannes Ekholmin kirjat aiheuttaa aina tosi ristiriitaisia fiiliksiä, koska Ekholm on ihan helvetin taitava kirjoittaja, mutta kirjat itsessään saattavat aiheeltaan ja henkilöiltään olla jopa epämiellyttäviä. Sitten tulee outo olo, kun lukee periaatteessa jotakin todella miellyttävää, mutta sitten kuitenkin vähän ällöttää. Hämmentävä kokemus!

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Ihan superyllättävä kokemus, mun mielestä tää oli samaan aikaan tosi herkkä ja jopa viaton mutta myös todella brutaali ja raaka. Ja tuo karmakooma -termin tausta on tosi kiinnostava. Hämmentävä, eli pidin!

[Ville Uhari · Rating 4 out of 5]

Huh joo mä kyl tykkäsin tästä wauuu elämänmakunen ja kaikki keskustelut jne arkiset asiat tuntuu niin aidoilta. Johannes Ekholm on nii hyvä kuvailee paikkaa, fiilistä ja jutteluu et ihanku ois ite kokenu samat jutut joskus ah

Tää kans kolisee mul henkilökohtasesti ja ehkä siks jotenki sykähdytti ja toi jimi on aika samaistuttava varmaan itse kullekkin!! Ainoo et siis jos vähän tone downais eksplisiittisyyttä mut kai se on homman juju kans…

s 135 ehk mun lemppari juttu kaikes yksinkertasuudessaa:

”ootsä jimi ollu joskus rakastunut?”
”en mä tiiä”
”ootsä ikinä ollu kimpassa kenenkää kaa? silleen et kertoo toiselle kaiken ja suunnittelee tulevaisuutta yhdessä?”

siis NÄI se menee!!! toi on sitä itteää!!! se on just noi!!! nii simppelii mut nii monimutkasta….

[Leo · Rating 4 out of 5]

Ekholm on tässä pakannut lyhyeen mittaan niin paljon tavaraa, että se hahmottuisi varmasti kunnolla vasta useamman lukukerran jälkeen, mutta jo ensimmäinen, häiritsevä kierros tarjosi paljon. Teemoina voisi mainita ystävyyden ja rakkauden, muistin problematiikan, valtasuhteet, perversiot. Luontosymboliikkaa on valtavasti sammakoineen, matoineen, rottineen, variksineen, metsän kasveineen ja niiden olemusta koskevine keskusteluineen.

Vaikka olen itse liian nuori muistamaan ysäriltä mitään, oli tätä lukiessa helppo upota jonnekin nahkeaan ja jumittavaan maailmaan, jossa päihteitä käytetään hyvin paikallisesti samojen naamojen seurassa ja jota netti ei ole vielä täysin lävistänyt. 15-vuotias päähenkilö on yhtenä iltana jopa jättänyt kännykän kotiin! Nettituttavuus Marin kertomien lukujen kautta Ekholm on rakentanut jonkinlaista jatkumoa ja esivaihetta Rakkaus niinkun sad91rliin. Ajatus online-ihmissuhteen autenttisuudesta laajenee pohdinnaksi kuvittelun mahdista.

Ekholm tarjoilee ysärillä nuoruuttaan viettäneille jatkuvia herkkupaloja yksityiskohtien muodossa: Tamagotchit, IRC, monenlaiset Niket, Super Nintendo jne jne jne. Vielä tulevaisuudessa häämöttävään Habbo Hotelliinkin viitataan. Juoneen on ammennettu myös ysärin hittileffoista isompia ja pienempiä asioita, itse olin tunnistavinani viittaukset ainakin Gilbert Grapeen ja Fight Clubiin.

Kummallinen, likainen ja ällöttävä romaani!

[Mela Kanootti]

en iha tiiiä vielä mitä aatella… oli elokuvan tapaan viihdyttävä!! Ja Johannes Ekholm on paras kirjottamaan semmosta hengailua ja keskustelua joka tuntuu aidolta!! Se on ihmeellistä

[Ville Verkkapuro · Rating 3 out of 5]

I'm very divided by this.
On one hand I was very entertained and felt seen, understood the references and had a lot of laughs. I admire the courage and the boldness.
And on the other hand I felt completely fooled, like eating a microwave dinner, feeling like this doesn't matter at all and had nothing to say.
Very cool, very shallow.
Tumblr vibes, Internet a e s t h e t i c s, a lot of nostalgia to something that is still alive.
I'm not sure, I don't know.
Great moments, for sure. Sharp and believable dialogue as always with Ekholm.
Please tell me what I was missing. Even the shocking parts felt like entertainment.
Maybe it's just the MTV vibes inside of me activating, numbing my whole body, spreading only a kind of "meh" to my every cell.
Was that the point?
I can't wait to read ABOUT this, I'm very sure it will be better after that. Because I'm well aware that Ekholm is about ten times smarter and funnier than I am. I might've just misinterpreted this.

[Juha Viitanen · Rating 3 out of 5]

Olen joskus aiemminkin todennut, että pitäisi kirjata muistiin, miksi olen aina jonkin kirjan poiminut luettavaksi. En nyt tiedä, miksi olen tämän valinnut luettavaksi niin, että olen ihan varannut tämän kirjastosta.

Laitan tähän nyt ns. takakansitekstin, koska minulla ei ole tähän oikein muuta lisättävää kuin lyhyt mielipide tämän jälkeen:

"Hurmeisen painajaisen logiikalla etenevä romaani perkaa ja suolistaa ystävyyden, rakkauden, unelmat ja pakkomielteet. Erno asuu isänsä ullakolla ja polttelee päivät. Jimi haaveilee pääkaupungin taidelukiosta, mutta näkee häiritseviä unia siitä, mitä Ernolle käy, jos hän muuttaa pois. Sitten Erno tapaa Marin ja hetken kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Karmakooma houkuttelee lukijan nostalgiseen nuoruuteen, jossa rutto kiertää kaupunkia ja sammakoista ja tähdistä ennustetaan mitä seuraavaksi tapahtuu.”
"Minut valtaa kummallinen keveyden ja innostuksen kaltainen tunne, että vihdoin jotain tapahtuu, että kunpa tulisi Y2K ja maapallo vihdoin räjähtäisi tai jotain.”

Jep, laitetaan nyt kuitenkin vielä kirjailijasta:
"Johannes Ekholm (s. 1984) on kirjoittanut romaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia sekä työskennellyt graafisena suunnittelijana. Hänen ilmiöksi noussut romaaninsa Rakkaus niinku (2016) voitti Kalevi Jäntin palkinnon ja sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa."

Hyvinhän tämä on kirjoitettu, mutta ei kyllä nyt minua niin sanotusti "napannut". Lyhyehkö romaani, vajaa 200 sivua. Teini-ikäiset henkilöt elävät kirjassa käsittääkseni 1990-luvun loppua (eri vihjeistä päätellen) ja heidän elämäänsä seurataan parin kuukauden ajan.

Tämä täytti siis yhden kaunkirjallisuuden tehtävän eli pääsin kurkistamaan ihan toiseen aikaan ja ihan toisenlaisten henkilöiden maailmaan. Mutta kuten sanottu, ei minuun sen kummempaa vaikutusta tehnyt. Sanotaanko vaikka 3/5, kun ei tässä romaanissa periaatteessa mitään vikaa ollut, lopussa vielä pieni yllätyskin.

[Liisa Uimonen · Rating 3 out of 5]

Ysäriteinien angstia, josta tulee itsellekin huono olo. Ehkä tää oli ihan taidokasta Ekholm-tyyliä, mut silti pettymys.

[Tomi · Rating 3 out of 5]

Vähän jotain uutta, mutta pohjimmiltaan sitä samaa Ekholmia, jossa kaikki puhuu vähän samalla, tunnistettavalla, tarkkanäköisellä äänellä.

[Annukukka · Rating 2 out of 5]

Hämmentävä. Oli hetkensä, mutta kaipaisin kirjoihin samanlaisia sisältövaroituksia kun tv-sarjoissa ja elokuvissa on. Voisi miettiä ennalta, että onko kirjan teemat minua varten.

[Readerwhy]

Massive Attack soimaan, tutti kaulaan, IRG-galleria auki ja kainaloon kasa poltettavia cd-levyjä. Jep, ysärillä ollaan. KORJAUS: tarkistin, että IRC-galleria perustettiin joulukuussa 2000, joten kirja sijoittunee kuitenkin 2000-luvun alkuun. Ja oliko noita poltettavia cd-levyjäkään vielä 90-luvulla?

Ekholmin romaani kertoo muutamista maaseudun nuorista, joiden elämä ei ole kovin kummoisessa kuosissa.

Mitä teoksen nimestä voidaan päätellä (muuta kuin, että se on peräisin Massive Attackilta)? Väite: kyse on siitä, että näiden nuorten kohdalla maaseudulla varttuminen johtaa koomankaltaiseen tilaan sukupolvesta toiseen. Kirjan henkilöt eivät enimmäkseen haikaile elämästä muualla, sekin on osa koomaa.

Karmakooma oli ensimmäinen romaani, jonka sain luettua loppuun sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Se, että näin oli, kertonee jostakin. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan, sillä teos sisältää varsin raakojakin kuvauksia. Tosin osa edellä mainituista irrottautuu siinä määrin realismista, että ne kohoavat ikään kuin omaksi kerroksekseen varsinaisen tarinan ylle.

Nolot seksikuvaukset ovat noloja, mutta niitä ei Ekholmin romaanissa ole. Sen sijaan on vahvasti kuvattua s/m-painotteista nettiseksiä, joka paljastaa henkilöistä usein enemmän kuin mitä he itse olisivat itsestään valmiita kertomaan.

Karmakooma on vismaisen vimmainen ja perusvireeltään surullinen romaani. Romaanihahmojen elämässä on paljon epätoivoa, eikä mikään viittaa siihen, että tulevaisuudessa olisi yhtään sen paremmin. Pelkkä elossa pysyminen on jo suoritus sinällään ja kaikki eivät välttämättä tässäkään tehtävässä onnistu.

Kaverien väliset suhteet ovat ristiriitoja täynnä, rakkaus hapuileva verso ja riippuvuuden alaotsikko, ystävyys hyväksikäytön muoto. Enemmän kuin ihminen itse ohjaa hänen elämäänsä erinäiset pakkomielteet sekä huume- ja mielenterveysongelmat, joihin on hyvin vähän apua tarjolla.


”Mitä eroa lopulta rakastaako joku sua oikeesti vai tunnetsä vaan et sua rakastetaan? Jos se tuntuu todelta, se on totta. Se riittää. Kaikki on kumminkin leikkiä. Kaikki on kumminkin meidän pään sisällä. Kukaan ei tunne toista. Ei oo mitään perimmäistä totuutta.”

[Amu · Rating 4 out of 5]

Tässä teoksessa on jotain maagista. Pidin siitä valtavasti, haltioiduin, tempauduin mukaan, mutta on hyvin vaikeaa selittää miksi.

Voi olla, että romaani vain sattui sopimaan levottomaan mielentilaani. Sillä levoton se on. On yllättävää, että samalla levottomalla, puhekielisellä tyylillä voi ilmaista kiehtovasti niin lakonista, moniongelmaista arkea että todella rankan väkivaltaisia fantasioita. Luin koko jutun kahdessa tunnissa, mutta mietin sitä monta päivää jälkeenpäin.

Teos kertoo nuorista ja sijoittuu 1990-luvulle omiin nuoruusvuosiini, mutta samaistuin moniin sen teemoihin ja tapahtumiin ihan nykyisessä elämässäni. En tiedä pitäisikö tästä huolestua, mutta en huolestunut, vaan ajattelin että Ekholm on onnistunut kuvaamaan elämää yleisesti osuvasti.

Kirjassa puhutaan paljon sammakoista. En tähän kiinnittänyt kovin paljon huomiota, mutta sitten kuuntelin kirjailijan haastattelun: https://areena.yle.fi/audio/1-61327046 ja valaistuin. Muutenkin tämä haastattelu on kuuntelemisen arvoinen.

[Mikko Leppälä · Rating 3 out of 5]

Mukava nostalgiapläjäys vuosituhannen vaihteeseen! (Vaikka - kuten tarkkasilmäiset ovat havainneet, pientä epätarkkuutta historiallisissa yksityiskohdissa on). Nopealukuinen kirja, joka onnistui myös hiukan koskettamaan. "Tekorankkuus" ja jotkut ennalta-arvattavat juonenkäänteet hieman häiritsi. Tästä huolimatta suosittelen, erityisesti kaikille 70- ja 80-luvuilla syntyneille.

[Saga Hörling · Rating 4 out of 5]

Väldigt grov men under det spännande karaktärer och handling.

[kirjailija karhunpoikanen · Rating 2 out of 5]

Äänikirjana tätä oli ehkä vaikeampi käsittää. Pidin mielenkiintoisista hahmoista ja rakkauden/ystävyyden käsittelemisestä, mutta omaan mieleen liian rajuja seksikuvauksia :D

[Orsteus · Rating 3 out of 5]

Vähemmän rönsyilevä ja miellyttävällä tavalla kompakti romaani. Ajankuva osui omaan nostalgiasuoneen ja kieli ja kerronta olivat jälleen ekholmaisen tarkkanäköistä. Aiempiin teoksiin verrattuna raaempi, kipeämpi ja häiritsevämpi, mutta myös juonivetoisempi ja minusta eniten romaani, jos näin voi sanoa. Toi välähdyksittäin mieleen Niko Hallikaisen Kanjonin, joka edusti minulle ilmestyessään pitkästä aikaa jotakin erityistä ja vaikuttavaa.

[Crystal Miu · Rating 4 out of 5]

Tää oli tosi kiinnostava, ihanan outo ja erittäin lihallinen! Miiko Toiviainen äänikirjan lukijana oli myös täydellinen.

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Se näytti ja tuntui ysäriltä. Sellaiselta poikien hallitsemalta ysäriltä. Kaikista viitteistä en varmaan saanut kiinni.

[Milla · Rating 4 out of 5]

Kirjaa lukiessa oksetti, itketti ja nauratti. Tunnelmat, niin mielentiloina kuin fyysisinä tuntemuksinakin, olivat hyvin elävästi kuvattu! Heti alusta mukana kulkeva aavistus yllättää silti lopussa.

[Assi Tiihonen · Rating 1 out of 5]

Paikoin oksettava, mitäänsanomaton, tylsä ja pakotetusti erikoinen.

[Jenna · Rating 1 out of 5]

ei ollu kyllä mulle. liian ällö.

[Mikko · Rating 4 out of 5]

Y2K-osande popkulturrebus om kampen mellan jaget och det undermedvetna. Innehåller dom kanske vackraste miljöbeskrivningar jag nånsin läst!

[Tommi Kortesniemi · Rating 3 out of 5]

Hieno aikamatka. Samaan aikaan luotaantyöntävä ja viihdyttävä. Hieno käänne henkilöiden hyvyydessä ja asetelmassa.

[aino · Rating 3 out of 5]

Vangitsevaa inhottavuutta.

[Aino Häkkinen · Rating 4 out of 5]

Viihdyin.

[Noora Rantanen · Rating 2 out of 5]

Ekholmin kirjat täytyy lukea aina siltä varalta, josko ne olisivat yhtä osuvia kuin Rakkaus niinku. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut mun kirja, käteen jäi lähinnä vähän tunkkainen fiilis. Saattaa olla, etten tavoittanut jotain post-lama-ajan ulottuvuuksia, joita tässä haettiin.

[A A · Rating 3 out of 5]

Ihanaa nostalgisointia. Juuri sellainen hämyinen 2000-luvun alun kesä, josta on aina ihanaa lukea. Tarina ja hahmot olivat myös hyviä. Juoni ja sivumerkitykset toimivat. MUTTA

Haluaisin niin antaa tälle 5/5 tähteä, mutta shokeeraamaan tarkoitettu verimässäilyporno oli kuvottava ja turha. Ei tuo tarinaan mitään, vaan saa kyseenalaistamaan kirjoittajan omia ajatuksia.


Tässä muuten muita teoksia joista Karmakooma on mahdollisesti saanut vaikutteita(?)

- Requiem for a Dream
- Gilbert Grape
- Kids (1995)

[Dv12 · Rating 3 out of 5]

Ekholmilla on taito kuvata todella yksityiskohtaisen tarkkanäköisesti ajanhenkeä. Tämä teos kertoo kuitenkin 90-luvusta, josta omakohtainen kokemukseni puuttuu, minkä vuoksi teos on väistämättä etäisempi, eikä tavoita samaa erityislaatuista tunnelmaa, mitä muut Ekholmin teokset (kuten Planet Fun Fun, joka on niin riipaisevan tarkkaa about vuoden 2018 kuvausta, että tuntuu). Kuitenkin, tässäkin oli Ekholmille ominainen jännä tunnelma jne.