What do you think?
Rate this book
Häpeärauha
Kertoja on julkaissut romaanin ja päätynyt hetkeksi kansakunnan tikunnokkaan. Lööpeissä hän on työtä pakoileva ideologinen työtön, ja joissakin aktivistipiireissä hän on sankari. Hän asuu puolisonsa kanssa, mutta on palavasti rakastunut toiseen naiseen. Edessä siintävät uusperhe ja perhe, vauvauinti ja salaojien kaivaminen omakotitalon pihaan. Onni.
Ossi Nymanin kolmas romaani Häpeärauha on teos ristiriitaisista kompromisseista. Maskuliinisuuden ja rakastavan hoivan ajatukset eivät kaikilla lyö tuosta vaan kättä, runsas kirjailija-apuraha vääntää pari kysymysmerkkiä paskatyön periaattellisen välttämisen jaloon eetokseen. Perhearjen pyörittäjän pitää opetella salaojien kaivukin alkeista lähtien.
Ossi Nymanin kieli tavoittaa täydellisesti nämä ristiriidat. Kertojan kieli on samaan aikaan lakoninen ja pälyilevä: peilaaminen ja vertailu muihin on milloin kateellista, milloin voitonriemuista. Häpeärauha kätkee arkensa alle lämpimiä pohjavirtauksia, viittauksia toisiin teoksiin ja kaikupohjaa kaikille, jotka ovat tai ovat joskus olleet ihmisiä.
Ossi Nymanin kolmas romaani Häpeärauha on teos ristiriitaisista kompromisseista. Maskuliinisuuden ja rakastavan hoivan ajatukset eivät kaikilla lyö tuosta vaan kättä, runsas kirjailija-apuraha vääntää pari kysymysmerkkiä paskatyön periaattellisen välttämisen jaloon eetokseen. Perhearjen pyörittäjän pitää opetella salaojien kaivukin alkeista lähtien.
Ossi Nymanin kieli tavoittaa täydellisesti nämä ristiriidat. Kertojan kieli on samaan aikaan lakoninen ja pälyilevä: peilaaminen ja vertailu muihin on milloin kateellista, milloin voitonriemuista. Häpeärauha kätkee arkensa alle lämpimiä pohjavirtauksia, viittauksia toisiin teoksiin ja kaikupohjaa kaikille, jotka ovat tai ovat joskus olleet ihmisiä.
353 pages, Hardcover
Published March 15, 2022
3 people are currently reading
65 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 20 of 20 reviews
April 5, 2022
3,5⭐ jälleen ihan hyvä kirja Ossi Nymanilta. Edellinen teos Patriarkaatti oli kekseliäs ja virkistävä, koska se ei kertonut kirjailijasta itsestään. Nyt ollaan taas palattu autofiktion pariin. Kirjailija havainnoi itseään ja ympäristöään terävänäköisesti ja nautittavaan tyyliin, mutta olisin toivonut, että olisi ollut mielikuvitusta ja uskallusta hakea aiheita oman välittömän elämänpiirin ulkopuolella. Jos seuraavakin teos kertoo hänestä itsestään, niin jätän väliin.
May 21, 2022
"Ajattelin hänen olevan nyt yksin sisäisessä maailmassaan ja että hän yrittäisi koko loppuelämänsä selittää muille minkälaista siellä oli elää. Jos hän olisi onnekas, hän löytäisi jonkun joka antaisi hänen puhua ja kuuntelisi häntä. Toivoin, että hän osaisi silloin asettaa sanansa niin, että vaikkei hän tulisikaan ymmärretyksi, tuntisi kuulija myötätuntoa häntä kohtaan."
Näihin sanoihin, jotka on suunnattu hänen parivuotiaalle lapselleen, Ossi Nyman lopettaa kolmannen romaaninsa nimeltään Häpeärauha.
"Häpearauhan kerronta, yksinkertaisuudessaankin, vaatii lukijalta ajattelua, jotta romaanista saisi irti sen, mitä sillä on antaa", toteaa puolestaan Helsingin Sanomien kriitikko.
Kävin Ossi Nymanin kirjailija-Facebook-sivulla ja siellä toki toisenkinlaistakin kritiikkiä on tarjolla (mm. joku kriitikko totesi, että kirjassa ei tapahdu mitään).
Teos on ainakin osin autofiktiota ja ei siinä varsinaisesti hirveästi tapahdukaan, vaan Nymanin elämään seurataan muutaman vuoden ajan. En lähde tutkimaan ja arvailemaan, mikä kaikki on totta ja mikä fiktiota, ei sillä lopulta ole merkitystä.
Minusta tässä teoksessa "täyttyy" hyvin kaunokirjallisuuden yksi "tehtävä": pääsee tutustumaan ihan toisenlaiseen maailmankuvaan ja sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan, joka on "vähän" erilainen kuin oma. Huomasin, että ei edes tehnyt mieli väittää vastaan, vaan nautinnolla "kuuntelin", mitä toisella ihmisellä on sanottavaa. Ehkä jopa opin jotain ja uskoisin maailmankuvani taas hieman avartuneen ja ehkä myötätuntotaipumuskin hieman vahvistui. Mene ja tiedä.
Nymanilla on mielestäni "sosiologista silmää", niin oivaltavia havaintoja maailmasta hän tekee. Tunnistan monia ajatuskia, joita joskus olen itsekin miettinyt.
Toki Nyman pohtii myös esim. taidetta. Kas tähän tapaan:
"Ajattelin, että täydellisessä maailmassa romaanin kannessa lukisi vain romaanin ja kustantamon nimi, eikä kirjailijan nimeä tai sukupuolta koskaan mainittaisi julkisesti. Kirjamessuilla kustannustoimittajat keskustelisivat lavalla uusista kirjoista ja ihailu, mikäli siihen olisi aihetta, kohdistettaisiin itse taideteokseen eikä sen tekijään."
Monia muitakin pohdintoja kirjassa on ja tämä vaatii kyllä ehkä sen toisen lukukerran. Ja hei, kirjassa on myös #etämusaperjantai! Ei tosin sillä nimellä, mutta sama konsepti: videopuhelu, chattiin musalinkki YouTubesta, kappaleiden arvostelu, syömistä ja juomista ja keskustelua ihmisten kanssa, joita ovat toisilla paikkakunnilla.
Melkein haluaisin lisätä tähän vielä Nymanin pohdintoja omaisuudesta, köyhyydestä, musiikista... mutta en sitä tee, vaan suosittelen lukemaan kirjan. Annetaan vaikkapa 3,8/5 tälle.
Näihin sanoihin, jotka on suunnattu hänen parivuotiaalle lapselleen, Ossi Nyman lopettaa kolmannen romaaninsa nimeltään Häpeärauha.
"Häpearauhan kerronta, yksinkertaisuudessaankin, vaatii lukijalta ajattelua, jotta romaanista saisi irti sen, mitä sillä on antaa", toteaa puolestaan Helsingin Sanomien kriitikko.
Kävin Ossi Nymanin kirjailija-Facebook-sivulla ja siellä toki toisenkinlaistakin kritiikkiä on tarjolla (mm. joku kriitikko totesi, että kirjassa ei tapahdu mitään).
Teos on ainakin osin autofiktiota ja ei siinä varsinaisesti hirveästi tapahdukaan, vaan Nymanin elämään seurataan muutaman vuoden ajan. En lähde tutkimaan ja arvailemaan, mikä kaikki on totta ja mikä fiktiota, ei sillä lopulta ole merkitystä.
Minusta tässä teoksessa "täyttyy" hyvin kaunokirjallisuuden yksi "tehtävä": pääsee tutustumaan ihan toisenlaiseen maailmankuvaan ja sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan, joka on "vähän" erilainen kuin oma. Huomasin, että ei edes tehnyt mieli väittää vastaan, vaan nautinnolla "kuuntelin", mitä toisella ihmisellä on sanottavaa. Ehkä jopa opin jotain ja uskoisin maailmankuvani taas hieman avartuneen ja ehkä myötätuntotaipumuskin hieman vahvistui. Mene ja tiedä.
Nymanilla on mielestäni "sosiologista silmää", niin oivaltavia havaintoja maailmasta hän tekee. Tunnistan monia ajatuskia, joita joskus olen itsekin miettinyt.
Toki Nyman pohtii myös esim. taidetta. Kas tähän tapaan:
"Ajattelin, että täydellisessä maailmassa romaanin kannessa lukisi vain romaanin ja kustantamon nimi, eikä kirjailijan nimeä tai sukupuolta koskaan mainittaisi julkisesti. Kirjamessuilla kustannustoimittajat keskustelisivat lavalla uusista kirjoista ja ihailu, mikäli siihen olisi aihetta, kohdistettaisiin itse taideteokseen eikä sen tekijään."
Monia muitakin pohdintoja kirjassa on ja tämä vaatii kyllä ehkä sen toisen lukukerran. Ja hei, kirjassa on myös #etämusaperjantai! Ei tosin sillä nimellä, mutta sama konsepti: videopuhelu, chattiin musalinkki YouTubesta, kappaleiden arvostelu, syömistä ja juomista ja keskustelua ihmisten kanssa, joita ovat toisilla paikkakunnilla.
Melkein haluaisin lisätä tähän vielä Nymanin pohdintoja omaisuudesta, köyhyydestä, musiikista... mutta en sitä tee, vaan suosittelen lukemaan kirjan. Annetaan vaikkapa 3,8/5 tälle.
January 16, 2023
Kotimainen autofiktio ei yleensä sytytä, ja suurin syy siihen on tympeä kyynisyys, joka tuntuu värittävän lähes jokaista lukemaani teosta. Autofiktiivisen tarinan lukeminen muistuttaa masentuneen ihmisen kanssa keskustelua: mikään ei ole hyvin, ja sekin mikä on, on petosta tai teeskentelyä. Lukemisen jälkeen olo on lannistunut ja harmaa.
Nyman tekee kuitenkin jotain toisin. Sekä hänen esikoisteoksensa että tämä uusin tuntuivat samastuttavilta, vilpittömiltä ja toiveikkailta, ja niistä jäi ilahtunut olo. Nyman ravistelee käsityksiämme sukupuolirooleista, työstä, vanhemmuudesta, yhteiskunnasta ja ihmisyydestä aseistariisuvalla tavalla, ja hänen huumorinsa on hyrisevän lämmintä. Nymanin kertojahahmot havainnoivat maailmaa ja omia mielenliikkeitään tarkasti, ilman sovinnaisuuden filttereitä, ja havainnot ovat samanaikaisesti sekä kaunistelemattomia että vilpittömiä, sellaisia joita aikuiset ihmiset harvoin sanovat ääneen.
Häpeärauha tarjoaa monia hienoja hetkiä, mutta kaikkein eniten pidin isän ja lapsen suhteen herkästä kuvauksesta, onnenhetkistä joilta ei vedetä mattoa alta vitsailemalla tai maalailemalla kauhukuvia. Vaikka kertojan elämäntilanne on epävakaa ja kosteusvaurioinen talo lahoaa samaa tahtia parisuhteen kanssa, onnellisuudelle on silti tilaa.
"Jäin seisomaan taapero sylissäni omenapuun alle, ja minusta tuntui, että sekä minä että taapero pidätimme vaistomaisesti hengitystämme, jotta kuulisimme hiljaisuuden vielä paremmin. Minulle tuli tunne, jonka olin kokenut ensimmäisen kerran leikkiessäni taaperon kanssa lattialla ja kuunnellessamme Daniel Johnstonin musiikkia. En osannut enkä halunnut kuvata sitä muuten kuin täydellisen onnen tunteeksi. Sanoin taaperolle: 'Me ollaan aika taitavia nauttimaan elämästä.'"
Nyman tekee kuitenkin jotain toisin. Sekä hänen esikoisteoksensa että tämä uusin tuntuivat samastuttavilta, vilpittömiltä ja toiveikkailta, ja niistä jäi ilahtunut olo. Nyman ravistelee käsityksiämme sukupuolirooleista, työstä, vanhemmuudesta, yhteiskunnasta ja ihmisyydestä aseistariisuvalla tavalla, ja hänen huumorinsa on hyrisevän lämmintä. Nymanin kertojahahmot havainnoivat maailmaa ja omia mielenliikkeitään tarkasti, ilman sovinnaisuuden filttereitä, ja havainnot ovat samanaikaisesti sekä kaunistelemattomia että vilpittömiä, sellaisia joita aikuiset ihmiset harvoin sanovat ääneen.
Häpeärauha tarjoaa monia hienoja hetkiä, mutta kaikkein eniten pidin isän ja lapsen suhteen herkästä kuvauksesta, onnenhetkistä joilta ei vedetä mattoa alta vitsailemalla tai maalailemalla kauhukuvia. Vaikka kertojan elämäntilanne on epävakaa ja kosteusvaurioinen talo lahoaa samaa tahtia parisuhteen kanssa, onnellisuudelle on silti tilaa.
"Jäin seisomaan taapero sylissäni omenapuun alle, ja minusta tuntui, että sekä minä että taapero pidätimme vaistomaisesti hengitystämme, jotta kuulisimme hiljaisuuden vielä paremmin. Minulle tuli tunne, jonka olin kokenut ensimmäisen kerran leikkiessäni taaperon kanssa lattialla ja kuunnellessamme Daniel Johnstonin musiikkia. En osannut enkä halunnut kuvata sitä muuten kuin täydellisen onnen tunteeksi. Sanoin taaperolle: 'Me ollaan aika taitavia nauttimaan elämästä.'"
June 19, 2022
Ihan ok. Teksti houkutteli uskomaan kaiken todeksi.
May 5, 2022
Hyvä.
Read
November 25, 2022Ossi Nyman jatkaa autofiktiivistä sarjaansa. Tuttua lakonista ilmaisua, teräviä havaintoja. Toistaiseksi olen pitänyt eniten Patriarkaatista (osin ehkä siksikin, että siinä on korkeampi fiktiivisyysaste). Uusperhe-elämän kuvaus ei mua sillä tavalla puhuttele, mutta oli tässä myös hyviä huomautuksia luokasta ja taiteilijuudesta.
September 7, 2022
Häpeärauha on ensitutustumiseni omantiensä kulkija, kulttikirjailija Nymaniin.
Hänhän tuli tunnetuksi muutama vuosi sitten älyllisenä työn vieroksujana. Töitä hän on kuitenkin tehnyt kirjan parissa. Ja Nyman kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti. En tunne Nymanin nykykuvioita tietääkseni kuinka tarkkaa autofiktiota tämä on, mutta autofiktiolta teos vaikuttaa. Ja lähtökohtaisesti autofiktio nostaa karvani pystyyn. Minua ei kiinnosta tarkkaan miten muut elävät.
Nyman on älykäs tarkkailija, joka tuntuu olevan elämän ulkopuolella, paitsi kavereidensa kanssa elokuvia katsoessaan ja RoPS ottelun katsomossa. Nyman on musiikkifani ja vähän urheilufanikin. Kirjassa on paljon aivan tyhjää ja turhaa arjen kuvausta, esimerkiksi tarkka kuvaus vauvan kanssa uimahallissa. Mutta sitten on osuvia kuvauksia Kulttuurirahaston vuosijuhlasta, sirkuksesta ja jalkapallomatsin katsomosta.
Pääteemana on kuitenkin kertojan suhde Hannaan, joka on toden totta Häpeärauha. Mies on kuin mäyräkoira tässä suhteessa, Hanna taas ylimielinen kaikentietävä vihervasemmistolainen maailmanparantaja. Suhdetta ei ole, vaikka heille tulee yhteinen lapsikin. Kertoja mahdollistaa kotiapulaisena Hannan työssäkäynnin ja häperauha jatkuu tyhjän tynnyrin kolinana. Hanna kohtelee kertojaa todella tylysti ja tuntuu mahdottomalta että häpeärauha vain jatkuu ja jatkuu.
Nymanilta putoaa muutamia hyviä oivalluksia ja muutama hyvä lausekin. Elintasokuilusta "pensasaita oli kiusallisen harva ja tuntui, että köyhyys ja kurjuus saattaisivat ryömiä koska tahansa aidan läpi siistille nurmelle." Ja kielen oppimisesta "Tirehtööri puhui huonoa suomea. Hän oli harjoitellut vuosikausia ja puhui jo tosi huonosti."
Eiköhän Nyman kirjailijatyöllään itsensä elätä, saahan hän kirjassa suuren apurahan, ja maailman elintasohoukutuksillekaan hän ei ole vieras: laatuviskit kiinnostavat ja iPod tulee hankituksi. Romaanityyppinä tämä ei ole mieleeni, mutta kyllä Nyman on vakavasti otettava rehellinen kirjailija. Kolme ja puoli tähteä konkretisoituu kolmeksi.
Hänhän tuli tunnetuksi muutama vuosi sitten älyllisenä työn vieroksujana. Töitä hän on kuitenkin tehnyt kirjan parissa. Ja Nyman kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti. En tunne Nymanin nykykuvioita tietääkseni kuinka tarkkaa autofiktiota tämä on, mutta autofiktiolta teos vaikuttaa. Ja lähtökohtaisesti autofiktio nostaa karvani pystyyn. Minua ei kiinnosta tarkkaan miten muut elävät.
Nyman on älykäs tarkkailija, joka tuntuu olevan elämän ulkopuolella, paitsi kavereidensa kanssa elokuvia katsoessaan ja RoPS ottelun katsomossa. Nyman on musiikkifani ja vähän urheilufanikin. Kirjassa on paljon aivan tyhjää ja turhaa arjen kuvausta, esimerkiksi tarkka kuvaus vauvan kanssa uimahallissa. Mutta sitten on osuvia kuvauksia Kulttuurirahaston vuosijuhlasta, sirkuksesta ja jalkapallomatsin katsomosta.
Pääteemana on kuitenkin kertojan suhde Hannaan, joka on toden totta Häpeärauha. Mies on kuin mäyräkoira tässä suhteessa, Hanna taas ylimielinen kaikentietävä vihervasemmistolainen maailmanparantaja. Suhdetta ei ole, vaikka heille tulee yhteinen lapsikin. Kertoja mahdollistaa kotiapulaisena Hannan työssäkäynnin ja häperauha jatkuu tyhjän tynnyrin kolinana. Hanna kohtelee kertojaa todella tylysti ja tuntuu mahdottomalta että häpeärauha vain jatkuu ja jatkuu.
Nymanilta putoaa muutamia hyviä oivalluksia ja muutama hyvä lausekin. Elintasokuilusta "pensasaita oli kiusallisen harva ja tuntui, että köyhyys ja kurjuus saattaisivat ryömiä koska tahansa aidan läpi siistille nurmelle." Ja kielen oppimisesta "Tirehtööri puhui huonoa suomea. Hän oli harjoitellut vuosikausia ja puhui jo tosi huonosti."
Eiköhän Nyman kirjailijatyöllään itsensä elätä, saahan hän kirjassa suuren apurahan, ja maailman elintasohoukutuksillekaan hän ei ole vieras: laatuviskit kiinnostavat ja iPod tulee hankituksi. Romaanityyppinä tämä ei ole mieleeni, mutta kyllä Nyman on vakavasti otettava rehellinen kirjailija. Kolme ja puoli tähteä konkretisoituu kolmeksi.
January 19, 2023
Ai! Jätkä löi oikeesti!
Hyvässä suhteessa ihania arkisia onnenhetkiä ja syvälle sisuskaluihin uppoavaa melankoliaa. Tarkkoja havaintoja yhteiskunnasta sekä ihmissuhteista ja toisaalta samaistuttavan lyhytnäköistä ja sokeaa oman käytöksen sekä ajatusten reflektointia.
Jostain syystä tulee mieleen Hotakaisen (s. 1957) Juoksuhaudantie, jossa päähenkilö yrittää pelastaa(?) omalla tavallaan perheensä ja parisuhteensa. Nymanin (s. 1978) päähenkilö on seuraavaa sukupolvea, joka jo tunnistaa/tunnustaa tunteensa, mutta ei osaa tai uskalla aina kommunikoida niitä läheisilleen.
Suosittelen kirjaa alfauroksille.
Hyvässä suhteessa ihania arkisia onnenhetkiä ja syvälle sisuskaluihin uppoavaa melankoliaa. Tarkkoja havaintoja yhteiskunnasta sekä ihmissuhteista ja toisaalta samaistuttavan lyhytnäköistä ja sokeaa oman käytöksen sekä ajatusten reflektointia.
Jostain syystä tulee mieleen Hotakaisen (s. 1957) Juoksuhaudantie, jossa päähenkilö yrittää pelastaa(?) omalla tavallaan perheensä ja parisuhteensa. Nymanin (s. 1978) päähenkilö on seuraavaa sukupolvea, joka jo tunnistaa/tunnustaa tunteensa, mutta ei osaa tai uskalla aina kommunikoida niitä läheisilleen.
Suosittelen kirjaa alfauroksille.
May 20, 2022
Ihana teos, Nymanin tähänastisista töistä minua miellyttävin. Samaistun kirjailijuuteen, vanhemmuuteen, rahattomuuteen. Liikutuin vähän kaikesta, kuten iPodin ostamisesta, lapsisuhteesta, tavallisuudesta pyristelystä. Erinomaisia huomioita myös työstä ja yhteiskunnan jäsenyydestä, ja kaikki tämä kerrottuna hykerryttävällä tavalla.
March 13, 2024
Nyman on kyllä omintakeinen! Tuntui kuin olisi lukenut jonkun päiväkirjaa tai Seiskaa, oli niin raivorehellinen. Nyman ei päästä helpolla muita mutta ei myöskään itseään. Keskiluokka tai sivistyneistö sai ansaitun tölväisyn. Tää oli itse asiassa tosi hyvä heti Natalia Kallion Kotileikin perään, samoja teemoja vähän eri kulmalla.
June 14, 2022
Tätä lukiessa/kuunnellessa (vaihdoin loppupuolella äänikirjaan) voisi vaikka todeta että ehkä ne miehetkin on ihmisiä. Samastuin moniin Nymanin pohdintoihin tästä maailmasta, ja oli kovin rauhoittavaa vain uppoutua toisen ajatuskulkuihin, vaikka eihän tässä kirjassa nyt ihan hirveästi tapahdu.
December 14, 2022
Hypnoottinen teksti. Vaikka ei tapahtunut juuri mitään, silti tapahtui vaikka mitä. Päähenkilö tuntui saamattomalta ja alistuneelta mutta tekstin myötä persoonasta avautui muutakin. Eräänlainen rakkaustarina.
May 14, 2023
Tämä oli oivallinen lukupiirikirja, suurin osa tykkäsi mutta oli monenlaista luentaa ja pohdintaa. Erinomaisen lakonista kuvausta metatyöstä. Ja tarkkasilmäistä kuvausta ihmisistä ja ajasta, jossa elämme.
May 26, 2022
Autofiktiota. Kuuntelin. Päähenkilö ei kerännyt sympatioita eivätkä naiset saaneet ymmärrystä, pikemminkin tunsin jonkinlaista vastenmielisyyttä näitä ihmisiä kohtaan.
July 11, 2022
Ehkä hiukan rauhallisesti etenevä omaan makuuni. Sanoitti toisaalta arkea, toisaalta jotain sen takana olevaa. Ristiriita jäi yhtä aikaa elämään, toisaalta ratkesi aivan kirjan viimeisillä riveillä.
April 6, 2023
Nymania on kyllä kiva lukea. Taloudellista, etenevää, oivalluksellista.
January 14, 2023
Herkän miehen omien tunteiden tuominen tähän maailmaan voi olla joskus hankalaa. Tai kun et tunne olevasi se raavas vasara kädessä kulkeva mies. Oman paikan ottaminen ja osoittaminen voi olla erilaista. Oikean elämän ja kuvitteellisen elämän raja on häilyvä, mikä on kirjailijan tekstiä, mikä hänen elämää.
Read
April 17, 2022Autofiktiivinen sukupuolinormiraaputus.
Häpeärauha on minäkerrontainen kuvaus hyvin Ossi Nymanin itsensä kaltaisen henkilön elämästä, ennen kaikkea hänen arjestaan.
Teoksen alussa Kertoja rakastuu Hannaan, joka ei lähde liput liehuen suhteeseen hänen kanssaan. Näin luodaan asetelma, jossa Kertoja on alusta alkaen altavastaaja. Kertojan sinnikkyys palkitaan kun hän muuttaa (saa muuttaa!) asumaan yhteen Hannan kanssa. Muodostuu uusperhe, johon Hannan ja Kertojan lisäksi kuuluu ensin mainitun lapsi entisestä suhteesta sekä hieman myöhemmin myös Taapero eli Hannan ja Kertojan yhteinen lapsi.
Nyman ei alleviivaa, mutta perinteiset sukupuoliroolit tulevat haastetuiksi kautta teoksen. Kertoja pitää huolta pariskunnan arjesta sekä hoitaa Taaperoa. Omakotitalo, jossa pariskunta asuu kaipaa monenlaista remonttia ja niistä on vastuussa Hanna, kun taas Kertoja ei juurikaan osaa ottaa kantaa remonttihommiin. Myös talouspuolella asiat ovat jakaantuneet niin, että nainen eli Hanna on se, joka käy töissä kodin ulkopuolella ja tuo leivän pöytään, kun taas Kertojalla ei juurikaan ole rahaa (ainakaan ennen kuin hän onnistuu saamaan apurahan).
Kuinkas sattuikaan on Hannan sukunimi Pyy, joka nostaa teoksen intertekstuaaliseksi viitteeksi Marja-Liisa Vartion romaanin Kaikki naiset näkevät unia.
Nyman viittaa Häpeärauhassa sekä edeltäviin teoksiinsa että käyttää romaaniaan astinlautana tulevaisuuteen. ”Suljin parvekkeen oven palatessani sisälle ja soitin Taaperolle, jota lähipiiri oli kutsunut Taaperoksi jo yli kadenkymmenen vuoden ajan, siitä saakka, kun olin hänet siksi kirjassani nimennyt.”
Nyman luo Häpeärauhassa uudenlaista maskuliinisuutta, jossa Kertojalle annetaan tilaa olla itsensä sellaisena kuin hän on ja ottaa rakkaus tosissaan ilman että se vaikuttaisi mauttomalta.
”että minun rakkauteni oli vanhanaikaista ja suureellista, sellaista jolle ei ollut enää sijaa nykyajassa.”
Häpeärauha on minäkerrontainen kuvaus hyvin Ossi Nymanin itsensä kaltaisen henkilön elämästä, ennen kaikkea hänen arjestaan.
Teoksen alussa Kertoja rakastuu Hannaan, joka ei lähde liput liehuen suhteeseen hänen kanssaan. Näin luodaan asetelma, jossa Kertoja on alusta alkaen altavastaaja. Kertojan sinnikkyys palkitaan kun hän muuttaa (saa muuttaa!) asumaan yhteen Hannan kanssa. Muodostuu uusperhe, johon Hannan ja Kertojan lisäksi kuuluu ensin mainitun lapsi entisestä suhteesta sekä hieman myöhemmin myös Taapero eli Hannan ja Kertojan yhteinen lapsi.
Nyman ei alleviivaa, mutta perinteiset sukupuoliroolit tulevat haastetuiksi kautta teoksen. Kertoja pitää huolta pariskunnan arjesta sekä hoitaa Taaperoa. Omakotitalo, jossa pariskunta asuu kaipaa monenlaista remonttia ja niistä on vastuussa Hanna, kun taas Kertoja ei juurikaan osaa ottaa kantaa remonttihommiin. Myös talouspuolella asiat ovat jakaantuneet niin, että nainen eli Hanna on se, joka käy töissä kodin ulkopuolella ja tuo leivän pöytään, kun taas Kertojalla ei juurikaan ole rahaa (ainakaan ennen kuin hän onnistuu saamaan apurahan).
Kuinkas sattuikaan on Hannan sukunimi Pyy, joka nostaa teoksen intertekstuaaliseksi viitteeksi Marja-Liisa Vartion romaanin Kaikki naiset näkevät unia.
Nyman viittaa Häpeärauhassa sekä edeltäviin teoksiinsa että käyttää romaaniaan astinlautana tulevaisuuteen. ”Suljin parvekkeen oven palatessani sisälle ja soitin Taaperolle, jota lähipiiri oli kutsunut Taaperoksi jo yli kadenkymmenen vuoden ajan, siitä saakka, kun olin hänet siksi kirjassani nimennyt.”
Nyman luo Häpeärauhassa uudenlaista maskuliinisuutta, jossa Kertojalle annetaan tilaa olla itsensä sellaisena kuin hän on ja ottaa rakkaus tosissaan ilman että se vaikuttaisi mauttomalta.
”että minun rakkauteni oli vanhanaikaista ja suureellista, sellaista jolle ei ollut enää sijaa nykyajassa.”
July 7, 2022
Kovin syvälle en tähän onnistunut uppoutumaan, hahmot tuntuivat vähän etäisiltä. Kieli oli kuitenkin niin persoonallista, että kyllä tätä kelpasi lukea.
Displaying 1 - 20 of 20 reviews