What do you think?
Rate this book
Ihmishämärä
Ihminen on tuhonnut planeettansa elinkelpoisuuden ja hänen valtakautensa luomakunnan herrana on ohi. Tapahtuu käänteinen Götterdämmerung: vanhat jumalat palaavat takaisin, on tullut ihmisen vuoro hiipua hämärään.
Heikki Kännön kolme ensimmäistä romaania olivat arvostelumenestyksiä. Esikoisteos Mehiläistie oli ehdolla useiden palkintojen saajaksi, ja toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon. Kolmas, Runoilija, saavutti Finlandia-ehdokkuuden. Kännöä on verrattu mm. Mika Waltariin. Hänen historiallista romaania ja spekulatiivista fiktiota yhdistävät kirjansa muodostavat ainutlaatuisen, taiteen ja elämän suhdetta tutkivan universumin.
Heikki Kännön kolme ensimmäistä romaania olivat arvostelumenestyksiä. Esikoisteos Mehiläistie oli ehdolla useiden palkintojen saajaksi, ja toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon. Kolmas, Runoilija, saavutti Finlandia-ehdokkuuden. Kännöä on verrattu mm. Mika Waltariin. Hänen historiallista romaania ja spekulatiivista fiktiota yhdistävät kirjansa muodostavat ainutlaatuisen, taiteen ja elämän suhdetta tutkivan universumin.
1042 pages, Hardcover
First published March 31, 2022
32 people are currently reading
325 people want to read
About the author
Heikki Kännö
6 books21 followersHeikki Kännö (s. 1968) on turkulainen kirjailija, jolta on ilmestynyt kolme romaania. Esikoisteos Mehiläistie sai kehuvan vastaanoton ja oli ehdolla mm. Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2019. Kolmas romaani, vuonna 2020 ilmestynyt Runoilija on saanut loistavan vastaanoton sekä lukijoilta että kriitikoilta. Heikki Kännön ainutlaatuisen mielikuvitukselliset, rohkeasti genrejä yhdistelevät romaanit ovat nostaneet hänet Suomen eturivin kertojien joukkoon. Heikki Kännön romaaneja on käännetty useille kielille.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 31 reviews
June 16, 2022
Tästä tulee varmaan pitkä, koska kirjoitan tätä hurmahengessä. EI SPOILEREITA.
Hyvä Jumala ja hyvät jumalat mikä opus! Siinä ja siinä etten alkanut itkemään kun ajattelin mikä etuoikeus on saada lukea. Saada lukea jotain tällaista. Kirja on uskomaton runsaudensarvi, älyn, tieteen, taiteen ja tarinankerronnan riemuvoitto. Päähäni ei mahdu, mikä määrä tietoa ja yleissivistystä - sekä tietysti tutkimista - tällaisen kirjan kirjoittamiseen tarvitaan.
Aivan alussa ollaan 1. Maailmansodan juoksuhaudassa, jossa pari kyllästynyttä sotilasta juttelee. Toinen esittää teorian monadeista, eräänlaisesta uudelleenjärjestäytyvästä hiukkasesta, joka mahdollistaa uudelleensyntymisen. Hetken päästä tapahtuu jotain hyvin yllättävää ja tarina alkaa. Ja mikä tarina se onkaan.
Olen antanut Kännön muille kirjoille 4 tähteä, koska vaikka tykkään hulluna hänen älyllisestä droppailustaan ja rikkaasta mielikuvituksestaan, ovat kirjat hiukan mielestäni jääneet uupumaan juonesta. No nyt ei uupu! Vaikka välillä tuntuu että lukija vallan eksyy ja eksytetään, kirjassa on kuitenkin todella tyydyttävä ja rikas juoni ja kietoutumista tapahtuu koko ajan. Kirjaa lukiessa ei voi kuin kiherrellä ja äimistellä.
Kännön tavaramerkit, Goethe, Nietzsche, astraali, natsit, Descartes ym. ovat kaikki mukana, bingoakin voisi pelata. Mikäli lukijan yleissivistys on omaani paremmalla tolalla, jo kirjan nimi kertoo puoli tarinaa. Lukupäiviä ei mulle tainnut kertyä kuin 8-9, mikä kertoo siitä, kuinka innoissani olin.
Suosittelen kirjaa niille, joiden sisällä asuu tarinoista silmät säkenöiviksi saava lapsi, ja keskimääräistä hiukan isompi nörtti. Harppominen tai hätäinen lukeminen "milloin se ja se tapahtuu" saatika lopun odottaminen ei toimi kirjan kohdalla. Olisikin sulaa hulluutta jättää riviäkään lukematta tästä tykittelystä.
Lopuksi vielä eritysmaininta kirjan kannelle, joka on upea.
Hyvä Jumala ja hyvät jumalat mikä opus! Siinä ja siinä etten alkanut itkemään kun ajattelin mikä etuoikeus on saada lukea. Saada lukea jotain tällaista. Kirja on uskomaton runsaudensarvi, älyn, tieteen, taiteen ja tarinankerronnan riemuvoitto. Päähäni ei mahdu, mikä määrä tietoa ja yleissivistystä - sekä tietysti tutkimista - tällaisen kirjan kirjoittamiseen tarvitaan.
Aivan alussa ollaan 1. Maailmansodan juoksuhaudassa, jossa pari kyllästynyttä sotilasta juttelee. Toinen esittää teorian monadeista, eräänlaisesta uudelleenjärjestäytyvästä hiukkasesta, joka mahdollistaa uudelleensyntymisen. Hetken päästä tapahtuu jotain hyvin yllättävää ja tarina alkaa. Ja mikä tarina se onkaan.
Olen antanut Kännön muille kirjoille 4 tähteä, koska vaikka tykkään hulluna hänen älyllisestä droppailustaan ja rikkaasta mielikuvituksestaan, ovat kirjat hiukan mielestäni jääneet uupumaan juonesta. No nyt ei uupu! Vaikka välillä tuntuu että lukija vallan eksyy ja eksytetään, kirjassa on kuitenkin todella tyydyttävä ja rikas juoni ja kietoutumista tapahtuu koko ajan. Kirjaa lukiessa ei voi kuin kiherrellä ja äimistellä.
Kännön tavaramerkit, Goethe, Nietzsche, astraali, natsit, Descartes ym. ovat kaikki mukana, bingoakin voisi pelata. Mikäli lukijan yleissivistys on omaani paremmalla tolalla, jo kirjan nimi kertoo puoli tarinaa. Lukupäiviä ei mulle tainnut kertyä kuin 8-9, mikä kertoo siitä, kuinka innoissani olin.
Suosittelen kirjaa niille, joiden sisällä asuu tarinoista silmät säkenöiviksi saava lapsi, ja keskimääräistä hiukan isompi nörtti. Harppominen tai hätäinen lukeminen "milloin se ja se tapahtuu" saatika lopun odottaminen ei toimi kirjan kohdalla. Olisikin sulaa hulluutta jättää riviäkään lukematta tästä tykittelystä.
Lopuksi vielä eritysmaininta kirjan kannelle, joka on upea.
December 11, 2022
Heikki Kännöllä on aivan valtava yleissivistys ja ehkä myös jonkinlainen natsifetissi. Pidin hurjan paljon hänen teoksestaan Sömnö kun taas esikoinen Mehiläistie jäi etäiseksi. Ihmishämärä on idealtaan mielenkiintoinen muinaisten jumaluuksien ja ihmisen välisen taiston eepos, joka jäi kuitenkin toteutukseltaan sekavaksi ja siksi pitkästä mitastaan huolimatta vajaaksi.
Ihmishämärässä eletään tulevaisuutta joitakin vuosikymmeniä nykyajasta eteenpäin, ja globaalit ympäristökatastrofit hallitsevat jo ihmisten elämää. Ihmiskunnan kohtalo kietoutuu Nibelungin tarun tapahtumiin ja jumalhahmot alkavat vaikuttaa yhä enenevässä määrin maan päällä. Kehitys kulkee vääjäämättömästi kohti käänteistä jumalten tuhoa eli kirjan nimen mukaista ihmishämärää.
Parhaimmillaan Kännön teksti on mukaansatempaavaa ja ajatuksia herättävää kerrontaa, joka saa pohtimaan ihmisen, maapallon ja teknologian välisiä suhteita. Kirjan rakenne on kuitenkin tavattoman raskas (myös muuten kuin fyysisesti), ja asioita lähestytään niin monesta eri näkökulmasta, että näkökulmien väliset etäisyydet kasvavat liian pitkiksi. Välillä pitkät, filosofiset monologit meinaavat uuvuttaa lukijan.
Ihmishämärässä eletään tulevaisuutta joitakin vuosikymmeniä nykyajasta eteenpäin, ja globaalit ympäristökatastrofit hallitsevat jo ihmisten elämää. Ihmiskunnan kohtalo kietoutuu Nibelungin tarun tapahtumiin ja jumalhahmot alkavat vaikuttaa yhä enenevässä määrin maan päällä. Kehitys kulkee vääjäämättömästi kohti käänteistä jumalten tuhoa eli kirjan nimen mukaista ihmishämärää.
Parhaimmillaan Kännön teksti on mukaansatempaavaa ja ajatuksia herättävää kerrontaa, joka saa pohtimaan ihmisen, maapallon ja teknologian välisiä suhteita. Kirjan rakenne on kuitenkin tavattoman raskas (myös muuten kuin fyysisesti), ja asioita lähestytään niin monesta eri näkökulmasta, että näkökulmien väliset etäisyydet kasvavat liian pitkiksi. Välillä pitkät, filosofiset monologit meinaavat uuvuttaa lukijan.
July 3, 2022
Heikki Kännön tuorein teos Ihmishämärä tekee vaikutuksen jo kokoluokallaan. Harvemmin tällaisia tuhatsivuisia romaaneja vastaan tulee. Kynnys tarttua ja lukea tuntuu, vaikka olen Kännön aikaisemmat teokset lukenut ja hyviksi havainnut. Tiesin siis, mitä suunnilleen odottaa. Pääsi tämä silti yllättämään muutamaan otteeseen. Nimi antaa vihjettä siitä, mitä tulee, ja takakansi vahvistaa, että kyseessä on käänteinen Götterdämmerung, jumalhämärä. Nyt on ihmisten vuoro painua hämärään ja jumalten vuoro nousta tilalle.
Tapahtumat alkavat toisen maailmansodan juoksuhaudoista, Siegfried-linjalta Kleven lähistöltä, Reinin varrelta. Kaksi saksalaista sotamiestä keskustelee – no, toinen heistä luennoi – vartiossa ollessaan Leibnizista ja tämän monaditeorista, kun miesten huomion kiinnittyy epämääräisiin ääniin. Yhtäkkiä juoksuhaudan laudoitus antaa periksi ja maamassat kaatuvat miesten niskaan. Romahtaneen maan keskeltä löytyy kummallinen ruumis, pitkä ja laiha mies, satavuotiaan näköinen ukko, joka näyttää yhtä aikaa ikivanhalta ja vastasyntyneeltä.
Tästä löydöstä alkaa Hans Otterin tarina, josta lähtee rakentumaan kirjan keskeisen juonenkaari. Tapahtumat siirtyvät toisesta maailmansodasta noin sata vuotta eteenpäin, ilmastonmuutoksen runtelemaan lähitulevaisuuteen. Klevessä sijaitsevalla Goldener Apfelin tilalla viljellään aivan erityisiä kultakuorisia omenoita. Tilaa hoitava pariskunta Engelbertha ja Baldovino Minkowski ovat vähintään lievästi erikoisia tyyppejä. Engelbertha suhtautuu ikivanhan isoäitinsä Ethelinden sanoihin tuhahdellen – "Jokainen sukumme nainen on osa perimmäisen alkuvoiman sykliä, eikä meidän kättemme kosketusta voi opettaa missään tekniseen suorituskykyyn pohjaavassa maatalouskoulussa", niin varmasti – mutta jotain erityistä Engelberthassa ja omenoissa on.
Baldovino puolestaan on kuvataiteilija, joka harrastaa Engelberthan kanssa keskiaikaa hieman tavallista suuremmalla antaumuksella. Siksi maatilallakaan ei ole juuri nykyaikaisia kotkotuksia, mutta sitäkin enemmän keskiaikaista aseistusta ja myös taitoa käyttää sitä. Baldovinolla on myös kytköksiä CERN-laboratorioon, jossa kehitetään uudenlaista tekoälyä. Taiteilijan luovaa näkemystä tarvitaan ehdottomasti tässä futuristisessa projektissa. Tätä kaikkea ihmettelemään saapuu Anastázie, tšekkiläinen kuvataiteen opiskelija, joka tulee saamaan oppia ihailemaltaan Baldovinolta.
Omenat houkuttelevat paikalle myös Hans Otterin, juoksuhaudassa satavuotiaana syntyneen yksisilmäisen ukonrahjuksen. Hän puhuu itselleen sujuvasti kultakuorisia omenoita syötäväksi ja itsensä vieraaksi maatilalle. Hän alkaa kertoa tarinaansa, joka vie hänet Auschwitziin kuulustelemaan vankeja, joilla vaikuttaa olevan yliluonnollisia voimia. Auschwitzissä häntä komentaa Heinrich von Grüngen, mystinen SS-johtaja, jonka ympärillä leijaileva kanelintuoksu tulee vastaan siellä sun täällä.
Tuhanteen sivuun mahtuu kaikenlaista: se on jännityskertomus, vaihtoehtohistoriaa, science fictionia, mytologiaa, esoteriaa ja ties mitä. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa ihailtavan hyvin ja tarjoilee jatkuvasti uusia kiinnostavia käänteitä. Informaatiovirta on vuolas kuin myyttinen Rein ja ajattelun sytykkeitä ja Wikipedia-kaninkolojen alkuja avautuu sieltä sun täältä. Muutaman kerran vuodessa on ilo sukeltaa vähän syvemmälle ja uppoutua johonkin tarinaan pidemmäksi aikaa, ja sitä hupia Ihmishämärä tarjoaa avokätisesti. Ehkäpä tässä on jotain samaa kuin Neal Stephensonin järkälemäisissä romaaneissa, Kännön pohja on vain vankasti eurooppalaisessa ja erityisesti saksalaisessa kulttuuriperimässä, mikä tekee varsinkin Suomen oloissa Kännöstä hyvinkin omaperäisen tapauksen.
Hyvä kysymys on, millaisia pohjatietoja Ihmishämärän lukeminen edellyttää: ei ainakaan haittaa, jos on auttavat perustiedot Wagnerin Der Ringistä ja sen lähteinä toimivista skandinaavimytologioista. Joseph Beuysin taidetta esittelevän Kännön esikoisteoksen Mehiläistien lukemisesta voi myös olla iloa; se on joka tapauksessa hieman pienempänä kirjana oiva johdatus Kännön tuotantoon, jos haluaa aloittaa Kännön tuotannon maistelemisen pienemmällä annoksella.
Tapahtumat alkavat toisen maailmansodan juoksuhaudoista, Siegfried-linjalta Kleven lähistöltä, Reinin varrelta. Kaksi saksalaista sotamiestä keskustelee – no, toinen heistä luennoi – vartiossa ollessaan Leibnizista ja tämän monaditeorista, kun miesten huomion kiinnittyy epämääräisiin ääniin. Yhtäkkiä juoksuhaudan laudoitus antaa periksi ja maamassat kaatuvat miesten niskaan. Romahtaneen maan keskeltä löytyy kummallinen ruumis, pitkä ja laiha mies, satavuotiaan näköinen ukko, joka näyttää yhtä aikaa ikivanhalta ja vastasyntyneeltä.
Tästä löydöstä alkaa Hans Otterin tarina, josta lähtee rakentumaan kirjan keskeisen juonenkaari. Tapahtumat siirtyvät toisesta maailmansodasta noin sata vuotta eteenpäin, ilmastonmuutoksen runtelemaan lähitulevaisuuteen. Klevessä sijaitsevalla Goldener Apfelin tilalla viljellään aivan erityisiä kultakuorisia omenoita. Tilaa hoitava pariskunta Engelbertha ja Baldovino Minkowski ovat vähintään lievästi erikoisia tyyppejä. Engelbertha suhtautuu ikivanhan isoäitinsä Ethelinden sanoihin tuhahdellen – "Jokainen sukumme nainen on osa perimmäisen alkuvoiman sykliä, eikä meidän kättemme kosketusta voi opettaa missään tekniseen suorituskykyyn pohjaavassa maatalouskoulussa", niin varmasti – mutta jotain erityistä Engelberthassa ja omenoissa on.
Baldovino puolestaan on kuvataiteilija, joka harrastaa Engelberthan kanssa keskiaikaa hieman tavallista suuremmalla antaumuksella. Siksi maatilallakaan ei ole juuri nykyaikaisia kotkotuksia, mutta sitäkin enemmän keskiaikaista aseistusta ja myös taitoa käyttää sitä. Baldovinolla on myös kytköksiä CERN-laboratorioon, jossa kehitetään uudenlaista tekoälyä. Taiteilijan luovaa näkemystä tarvitaan ehdottomasti tässä futuristisessa projektissa. Tätä kaikkea ihmettelemään saapuu Anastázie, tšekkiläinen kuvataiteen opiskelija, joka tulee saamaan oppia ihailemaltaan Baldovinolta.
Omenat houkuttelevat paikalle myös Hans Otterin, juoksuhaudassa satavuotiaana syntyneen yksisilmäisen ukonrahjuksen. Hän puhuu itselleen sujuvasti kultakuorisia omenoita syötäväksi ja itsensä vieraaksi maatilalle. Hän alkaa kertoa tarinaansa, joka vie hänet Auschwitziin kuulustelemaan vankeja, joilla vaikuttaa olevan yliluonnollisia voimia. Auschwitzissä häntä komentaa Heinrich von Grüngen, mystinen SS-johtaja, jonka ympärillä leijaileva kanelintuoksu tulee vastaan siellä sun täällä.
Tuhanteen sivuun mahtuu kaikenlaista: se on jännityskertomus, vaihtoehtohistoriaa, science fictionia, mytologiaa, esoteriaa ja ties mitä. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa ihailtavan hyvin ja tarjoilee jatkuvasti uusia kiinnostavia käänteitä. Informaatiovirta on vuolas kuin myyttinen Rein ja ajattelun sytykkeitä ja Wikipedia-kaninkolojen alkuja avautuu sieltä sun täältä. Muutaman kerran vuodessa on ilo sukeltaa vähän syvemmälle ja uppoutua johonkin tarinaan pidemmäksi aikaa, ja sitä hupia Ihmishämärä tarjoaa avokätisesti. Ehkäpä tässä on jotain samaa kuin Neal Stephensonin järkälemäisissä romaaneissa, Kännön pohja on vain vankasti eurooppalaisessa ja erityisesti saksalaisessa kulttuuriperimässä, mikä tekee varsinkin Suomen oloissa Kännöstä hyvinkin omaperäisen tapauksen.
Hyvä kysymys on, millaisia pohjatietoja Ihmishämärän lukeminen edellyttää: ei ainakaan haittaa, jos on auttavat perustiedot Wagnerin Der Ringistä ja sen lähteinä toimivista skandinaavimytologioista. Joseph Beuysin taidetta esittelevän Kännön esikoisteoksen Mehiläistien lukemisesta voi myös olla iloa; se on joka tapauksessa hieman pienempänä kirjana oiva johdatus Kännön tuotantoon, jos haluaa aloittaa Kännön tuotannon maistelemisen pienemmällä annoksella.
Read
May 4, 2025Vähän oli puolenvälin tienoilla pitkäveteistä jumaltarinaa mutta aika huikeeta settiä näin yleisesti.
April 22, 2023
Ei ehkä ihan täys vitonen (pikkasen olis voinut karsia ja tiivistää), mutta kovaa kamaa joka tapauksessa!
No olipahan se. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja ehkä hyvä niin. Nautin usein, hämmästelin paljon. Välillä teki mieli luovuttaa, välillä ajattelin että haluan lukea kaiken, mitä Kännö on koskaan julkaissut. Mutta nyt, kun sain tämän loppuun ja samaan aikaan juoksulenkkien soundtrackinä on toiminut Antti Holman oopperapodcast, tekee vaan hitosti mieli tutustua Wagnerin Ring-sarjaan. Siis minun, joka en tiedä oopperasta yhtikäs mitään.
No olipahan se. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja ehkä hyvä niin. Nautin usein, hämmästelin paljon. Välillä teki mieli luovuttaa, välillä ajattelin että haluan lukea kaiken, mitä Kännö on koskaan julkaissut. Mutta nyt, kun sain tämän loppuun ja samaan aikaan juoksulenkkien soundtrackinä on toiminut Antti Holman oopperapodcast, tekee vaan hitosti mieli tutustua Wagnerin Ring-sarjaan. Siis minun, joka en tiedä oopperasta yhtikäs mitään.
October 29, 2023
Monipuolisuudessaan mahtava paketti, joka kertoo siitä kuinka skandinaavinen mytologia, Leibniz, supertietokoneet, natsit, esoteria, hindulaiset opit, okkultismi, tekoäly, jumalat, informaatioteoria, ekokatastrofi ja omenat liittyvät kaikki toisiinsa massiivisessa maailmanjärjestysfantasiassa. Monikerroksinen, eri aikakausilla ja tasoilla etenevä, mukaansa tempaava, eri suuntiin avautuva ja eri asioista kertova todella mainio lukuelämys.
Kirja kuuluu niihin fantasian ja tieteisfiktion kiehtovalla rajalla liikkuviin teoksiin, jossa toisaalta maailma pullistelee taikuutta, jumaluutta ja mytologiaa, mutta toisaalta kaikki on lopulta selitettävä, ja kaikki palautuu informaation konseptiin, ja todellisuuden viime kädessä informaationaaliseen luonteeseen, joka on selitettävissä tietyillä tieteellisillä ja filosofisilla teorioilla (mutta joiden taustalta voidaan toisaalta jälleen löytää esim. hindulaisen opin käsitteistöä, joka toisaalta voidaan jälleen selittää matematiikan ja informaatioteorian avulla, joka toisaalta voidaan jne jne.)
Kirja oli tavallaan parhaita lukemiani suomalaisia kirjoja, mutta ei täydellinen. Negatiivinen puoli on ehdottomasti liika keskittyminen tylsiin asioihin. Ns. pääpariskunnan välisen parisuhteen / seksielämän huono sujuminen oli liian hallitseva teema etenkin kirjan loppua kohden, ja turha kulminaatiopiste (. Toisaalta, kerronnalliselta tyyliltään rauhallinen ratsastaminen halki tuhoutuvan maailman ei ollut lainkaan tylsää vaan erinomaisen kaunista, ei siinä mitään.
Kirjassa oli myös varsin rohkea, suorastaan röyhkeä loppusanoma /-opetus. Kaikki on lopulta informaatiota, siihen perustuvat myös jumalalliset yliluonnollisuudet.
Kirja kuuluu niihin fantasian ja tieteisfiktion kiehtovalla rajalla liikkuviin teoksiin, jossa toisaalta maailma pullistelee taikuutta, jumaluutta ja mytologiaa, mutta toisaalta kaikki on lopulta selitettävä, ja kaikki palautuu informaation konseptiin, ja todellisuuden viime kädessä informaationaaliseen luonteeseen, joka on selitettävissä tietyillä tieteellisillä ja filosofisilla teorioilla (mutta joiden taustalta voidaan toisaalta jälleen löytää esim. hindulaisen opin käsitteistöä, joka toisaalta voidaan jälleen selittää matematiikan ja informaatioteorian avulla, joka toisaalta voidaan jne jne.)
Kirja oli tavallaan parhaita lukemiani suomalaisia kirjoja, mutta ei täydellinen. Negatiivinen puoli on ehdottomasti liika keskittyminen tylsiin asioihin. Ns. pääpariskunnan välisen parisuhteen / seksielämän huono sujuminen oli liian hallitseva teema etenkin kirjan loppua kohden, ja turha kulminaatiopiste (. Toisaalta, kerronnalliselta tyyliltään rauhallinen ratsastaminen halki tuhoutuvan maailman ei ollut lainkaan tylsää vaan erinomaisen kaunista, ei siinä mitään.
Kirjassa oli myös varsin rohkea, suorastaan röyhkeä loppusanoma /-opetus. Kaikki on lopulta informaatiota, siihen perustuvat myös jumalalliset yliluonnollisuudet.
July 20, 2022
Komea ja kunnianhimoinen kuvaelma. Tällaisia suuria esoteeris-filosofis-teologisia seikkailutarinoira eivät Suomessa muut tee.
Siinä missä Sömnö oli ehkä julkaisuvuotensa paras kirja, Runoilija sortui rönsyilyyn. Ihmishämärässä on samaa vikaa. Tarina olisi parantunut jos sille olisi suotu vielä 1-2 karsimiskierrosta. Välillä kirja imaisi mukaansa, välillä lukeminen meni puurtamiseksi.
”Director’s cut” -versiota varrotessa kolme tähteä.
Siinä missä Sömnö oli ehkä julkaisuvuotensa paras kirja, Runoilija sortui rönsyilyyn. Ihmishämärässä on samaa vikaa. Tarina olisi parantunut jos sille olisi suotu vielä 1-2 karsimiskierrosta. Välillä kirja imaisi mukaansa, välillä lukeminen meni puurtamiseksi.
”Director’s cut” -versiota varrotessa kolme tähteä.
January 28, 2024
Kännön kyky rakentaa maailma omituisista elementeistä on upea. Tapa, jolla hän kuvailee hahmojen motiiveja, ja jättää kuitenkin myös asioita rivien väliin, tapa jolla hän kuvailee maailmaa ja rakentaa tunnelmaa ovat huikaisevia. Rakastan sitä, miten näissä kirjoissa ei ole hyviksiä eikä pahiksia, sen sijaan hahmot ovat monimutkaisia, ja käyttäytyvät silti täysin loogisesti omista motiiveistaan käsin. Unohtamatta sitä, että koko kirjan keskeinen sivujuoni (tai pääjuoni?) onnistui pohtimaan determinismiä tavalla, joka piti otteessaan lopputuloksen itsestäänselvyydestä huolimatta.
Olen jo turtunut siihen, että Kännö saa jokaiseen kirjaansa sisällytettyä kansallissosialismia, että lähinnä nykyään odotan millä kulmalla siihen ratsastetaan.
Tässä kirjassa sain kehitettyä huippuuni lukutekniikkani. Väitän nimittäin, että paras tapa lukea Kännön kirjoja on se, ettei yritäkään luvun alussa tietää, mihin alkava luku sijoittuu. Sen sijaan kirjaa tulee lukea keveydellä, nauttien kielen kauneudesta, ja odottaen että jossain vaiheessa saa kiinni siitä missä tarina kulkee.
Niin mielelläni soisin Kännölle Finlandian, mutta huolestuttaa jo valmiiksi ettei hän koskaan saa sitä. Jokainen kirja on ollut 250 sivua pidempi kuin edellinen, kun nyt mennään jo yli tuhannen sivun, kuka Finlandia-tuomari ehtii lukea tällaisen tiiliskiven annetussa ajassa.
Olen jo turtunut siihen, että Kännö saa jokaiseen kirjaansa sisällytettyä kansallissosialismia, että lähinnä nykyään odotan millä kulmalla siihen ratsastetaan.
Tässä kirjassa sain kehitettyä huippuuni lukutekniikkani. Väitän nimittäin, että paras tapa lukea Kännön kirjoja on se, ettei yritäkään luvun alussa tietää, mihin alkava luku sijoittuu. Sen sijaan kirjaa tulee lukea keveydellä, nauttien kielen kauneudesta, ja odottaen että jossain vaiheessa saa kiinni siitä missä tarina kulkee.
Niin mielelläni soisin Kännölle Finlandian, mutta huolestuttaa jo valmiiksi ettei hän koskaan saa sitä. Jokainen kirja on ollut 250 sivua pidempi kuin edellinen, kun nyt mennään jo yli tuhannen sivun, kuka Finlandia-tuomari ehtii lukea tällaisen tiiliskiven annetussa ajassa.
April 14, 2023
Olipa tiiliskivi! Ristiriitaisia tuntemuksia. Aloitan negatiivisista ja sitten positiivisiin. Liian pitkä, Alberichin pahuus oli kuvottavaa luettavaa ja sadistiset naisen hyväksikäytöt olisi voinut jättää pois, samanlainen kummityttö asetelma oli edellisessäkin kirjassa, ja se oli jo hirveää luettavaa,vaikka tarvittava osa henkilöä, mutta että taas, ja oliko se välttämätöntä? En jaksanut innostua niin paljoa mytologisista taustoista, jotenkin vähemmällä olisi voinut päästä.
Mutta sitten, taiteilijat olivat mahtavia, dystooppinen maailma jossa taide sinnittelee ja on itse asiassa Olleellinen osa ihmiskunnan historiaa oli hienosti kudottu tarinaan. Pidin enemmän vanhan vierailuista uudessa maailmassa, kuutio ja kaikki se oli kiehtovaa. Akasha liittäminen sci-fiin sopi mielestäni hyvin. Henkilöt olivat kiinnostavia, uskottavia. Hase-Beuys symbioosi oli aivan mahtava. Jännän ajankohtainen tuo Saksan keskiaikahörhöt-ilmiö. Kännö on selvästi germaanofili ja hänen tietonsa maan/alueen kulttuuriperinnöstä kattava, joten materiaalia riittää. Toivon, että seuraava tarina on tulevassa tai tässä enemmän kuin menneessä, vaikka sitten wagnereille pitäsisi jättää hyvästit, vai pitääkö?
July 14, 2022
"Tämä maalaaja on kuin Orbaneja, Ubedassa asunnut maalaaja; kun häneltä kysyttiin mitä hän maalasi, hän virkkoi vastaukseksi: "Mitä sattuu tulemaan", ja jos hän sattumalta maalasi kukon, hän kirjoitti siihen alle "Tämä on kukko", jotta ihmiset eivät luulisi sitä ketuksi.
Samanmoiselta, lukija, näyttää minusta se maalari tai kirjailija, olipa mikä tahansa, joka on julkaissut äskettäin ilmestyneen kirjan "Ihmishämärä"; hänkin on maalannut tai kirjoittanut mitä on sattunut tulemaan. Sopii myös sanoa että hänen laitansa on ollut samoin kuin erään Mauleon nimisen runoilijan, joka tässä takavuosina liikkui pääkaupungissa ja valmistautumatta vastasi kaikkeen, mitä häneltä kysyttiin. Kun joku häneltä tiedusteli mitä tarkoittaa Deum de Deo, hän vastasi "Teki mitä teki"
-Miguel de Cervantes Saavedra, Don Quijote manchalainen osa II (1615)
Samanmoiselta, lukija, näyttää minusta se maalari tai kirjailija, olipa mikä tahansa, joka on julkaissut äskettäin ilmestyneen kirjan "Ihmishämärä"; hänkin on maalannut tai kirjoittanut mitä on sattunut tulemaan. Sopii myös sanoa että hänen laitansa on ollut samoin kuin erään Mauleon nimisen runoilijan, joka tässä takavuosina liikkui pääkaupungissa ja valmistautumatta vastasi kaikkeen, mitä häneltä kysyttiin. Kun joku häneltä tiedusteli mitä tarkoittaa Deum de Deo, hän vastasi "Teki mitä teki"
-Miguel de Cervantes Saavedra, Don Quijote manchalainen osa II (1615)
October 7, 2022
Taattua Kännöä.
Kuukausi kirjan lukemisen jälkeen on edelleen vähän pyörällä pääsyään; joidenkin kirjojen maailma on hyvin voimakas ja Kännön kirjat ovat sellaisia. Niiden eskapistinen luonne vie koko arjen mukanaan: ei niin päin, että päivän päätteeksi luen hetken kirjaa vaan niin päin, että tulen hetkeksi ulos kirjasta kun täytyy käydä töissä.
Ensinnäkin: tämän jälkeen on pakko katsoa Stage24:sta Reininkulta ja Valkyyria. Vaikka Wagnerilla on Saksan 30-luvun jälkeen huono maine, niin tuohon taiteelliseen syvänteeseen on nyt vaan pakko sukeltaa.
Toiseksi: tarinoiden määrä tässä kirjassa on jotain käsittämätöntä. Tietty kirjaston asettama 1 kuukauden aika pakottaa ahmimaan kirjan, joka voimistaa kokemusta entisestään, mutta silti.
Tästä kirjasta ei muuten kannata aloittaa Kännöä. En ole varma, että nivooko tämä kirja muut yhteen vai ylitulkitsenko, mutta oma kokemus monessa kohtauksessa oli, että viimeinkin pisteitä yhdisteltiin viivoilla ja asioihin tuli selkoa, jotka aikaisemmissa kirjoissa oli jäänyt avoimeksi.
Kirja hyppii hujan hajan tarinasta ja sivupolusta toiseen ainakin ensimmäiset 500 sivua, kunnes tarina alkaa muotoutua ja idea nousta esiin. Kovin malttamattomalle lukijalle kirja ei sovi. Kuitenkin jos Kännön tyylistä itsessään tykkää, ei sillä oikeastaan ole väliä että ensimmäiset 500 eivät juurikaan käy järkeen. Pieniä tarinoita jotka eivät näytä johtavan mihinkään, eikä tietysti suurelta osin johdakaan. Loput taas johtavat kohti suurta show-downia, jossa lankoja vedellään yhteen ja asioita paljastuu.
Kirja on tyylillisesti lähes barokkia: kullattujen rönsyilyden yletön määrä voi tuntua raskaalta, jos on tottunut niukkaan ilmaisuun. Mutta melkein väittäisin, että tämän koko teoksen pointti on tuo tyyli: tarina itsessään on "uudelleen kerrottu" Niebelungin sormus, ja kirjan vetävimmät kohdat ovat Wotanin ja Alberichin muistelmia, jotka eivät taida olla alkuperäistä Kännöä. Sen sijaan osuus Baldovinosta on huomattavasti puisevampaa, lähestulkoon triviaalia. Imua ei synny.
Kirja todellakin silti vie mennessään. Enää en voi erottaa toisistaan kööpenhaminalaisen Scandicin 16 kerroksen maisemaa hämärän tultua Wotanin edesottamuksista ja Akashan matkoista. Tuntuu kuin koko kuukausi, joka minulla oli kirjastolta aikaa lukea kirja, tapahtui kirjan maailmassa, ei tässä maailmassa - ja kun tuohon lisää muuton Kööpenhaminaan, tuntuu kuin olisin elänyt kuukauden Asgårdissa.
Kuukausi kirjan lukemisen jälkeen on edelleen vähän pyörällä pääsyään; joidenkin kirjojen maailma on hyvin voimakas ja Kännön kirjat ovat sellaisia. Niiden eskapistinen luonne vie koko arjen mukanaan: ei niin päin, että päivän päätteeksi luen hetken kirjaa vaan niin päin, että tulen hetkeksi ulos kirjasta kun täytyy käydä töissä.
Ensinnäkin: tämän jälkeen on pakko katsoa Stage24:sta Reininkulta ja Valkyyria. Vaikka Wagnerilla on Saksan 30-luvun jälkeen huono maine, niin tuohon taiteelliseen syvänteeseen on nyt vaan pakko sukeltaa.
Toiseksi: tarinoiden määrä tässä kirjassa on jotain käsittämätöntä. Tietty kirjaston asettama 1 kuukauden aika pakottaa ahmimaan kirjan, joka voimistaa kokemusta entisestään, mutta silti.
Tästä kirjasta ei muuten kannata aloittaa Kännöä. En ole varma, että nivooko tämä kirja muut yhteen vai ylitulkitsenko, mutta oma kokemus monessa kohtauksessa oli, että viimeinkin pisteitä yhdisteltiin viivoilla ja asioihin tuli selkoa, jotka aikaisemmissa kirjoissa oli jäänyt avoimeksi.
Kirja hyppii hujan hajan tarinasta ja sivupolusta toiseen ainakin ensimmäiset 500 sivua, kunnes tarina alkaa muotoutua ja idea nousta esiin. Kovin malttamattomalle lukijalle kirja ei sovi. Kuitenkin jos Kännön tyylistä itsessään tykkää, ei sillä oikeastaan ole väliä että ensimmäiset 500 eivät juurikaan käy järkeen. Pieniä tarinoita jotka eivät näytä johtavan mihinkään, eikä tietysti suurelta osin johdakaan. Loput taas johtavat kohti suurta show-downia, jossa lankoja vedellään yhteen ja asioita paljastuu.
Kirja on tyylillisesti lähes barokkia: kullattujen rönsyilyden yletön määrä voi tuntua raskaalta, jos on tottunut niukkaan ilmaisuun. Mutta melkein väittäisin, että tämän koko teoksen pointti on tuo tyyli: tarina itsessään on "uudelleen kerrottu" Niebelungin sormus, ja kirjan vetävimmät kohdat ovat Wotanin ja Alberichin muistelmia, jotka eivät taida olla alkuperäistä Kännöä. Sen sijaan osuus Baldovinosta on huomattavasti puisevampaa, lähestulkoon triviaalia. Imua ei synny.
Kirja todellakin silti vie mennessään. Enää en voi erottaa toisistaan kööpenhaminalaisen Scandicin 16 kerroksen maisemaa hämärän tultua Wotanin edesottamuksista ja Akashan matkoista. Tuntuu kuin koko kuukausi, joka minulla oli kirjastolta aikaa lukea kirja, tapahtui kirjan maailmassa, ei tässä maailmassa - ja kun tuohon lisää muuton Kööpenhaminaan, tuntuu kuin olisin elänyt kuukauden Asgårdissa.
September 1, 2022
Aina uusinta Kännöä lukiessani olen miettinyt, että kukin kirja on edeltäjäänsä parempi ja voiko tästä enää paremmaksi mennä. Näköjään voi. Olen käytännössä sanaton tämän Ihmishämärän jälkeen. Uskomaton teos. Mikä tietomäärä tähän on vaadittu. Mitä aukkoja sivistyksessä itselläni onkaan. Yhdessä kohdassa mietin, että meneekö kirja luennoimiseksi, mutta ei todellakaan mennyt. Niin monta kerrosta, tarinaa, paikkaa, aikaa ja henkilöä, että aika harva pystyy kuljettamaan tällaista kokonaisuutta loppuun saakka.
Jestas mikä kirja.
Jestas mikä kirja.
Read
July 15, 2022Aikamoista kieputusta! Sellaista osaa toki jo odottaakin, mutta Kännön aiempiinkin verrattuna nyt ollaan nextillä levelillä.
Germaaniset jumaltarustot, tekoäly, Wagner, ihmisyys, kertomukset ja sisäkkäiset kertomukset - ja vallanhalu, joka tavalla tai toisella toistuu Kännön tuotannossa. Kiehtovaa ja upottavaa, aiheutti myös outoja unia. Suosittelen lukemaan ensin jonkun aiemman Kännön, muuten lienee vaikea saada kiinni.
Germaaniset jumaltarustot, tekoäly, Wagner, ihmisyys, kertomukset ja sisäkkäiset kertomukset - ja vallanhalu, joka tavalla tai toisella toistuu Kännön tuotannossa. Kiehtovaa ja upottavaa, aiheutti myös outoja unia. Suosittelen lukemaan ensin jonkun aiemman Kännön, muuten lienee vaikea saada kiinni.
Read
August 29, 2022Olihan se melkoinen mötkäle. Ensimmäiset 500-600 sivua en edes yrittänyt arvat minne tämä on menossa. Että onko kyseessä edes fantasia vai jotain korkeampaa tasoa, jota en tajua. Mutta olihan se, olihan se. Alussa veti aivan hulluna, puolessa välissä vähän hidastui, mutta pari viikkoa pöydällä levättyään alkoi taas toimia.
Germaanispohjoismainen mytologia ei ole itselleni järin tuttua, mutta nythän siitä on pakko jatkaa. Eli antakaapa vinkkejä kaunosta/tietokirjoista tähän aihepiiriin.
Germaanispohjoismainen mytologia ei ole itselleni järin tuttua, mutta nythän siitä on pakko jatkaa. Eli antakaapa vinkkejä kaunosta/tietokirjoista tähän aihepiiriin.
April 11, 2023
Muistuttaa kenties idealtaan liikaa Gaimanin American Godsia ollakseen omaperäinen,
mutta viihdyttävä ja ajatusleikkinä mukaansa tempaava. Pitänee verestellä Nietzscheä ja perehtyä Wagnerin tuotantoon.
Luen rinnakkain Runoilijaa, vielä en osaa sanoa, kummasta pidän enemmän. Joka tapauksessa pidin tästä huomattavasti
enemmän kuin Tissarin Krysasta. #tekoäly #ekokatastrofi #vaihtoehtohistoria #dystopia #maailmanloppu #ihmisyys
#jumaluus #maaginen realismi #esoteerinen filosofia #natsit #toinen maailmansota #taiteet #mytologia #Akasha
#Valhalla #Leibniz #monadit
mutta viihdyttävä ja ajatusleikkinä mukaansa tempaava. Pitänee verestellä Nietzscheä ja perehtyä Wagnerin tuotantoon.
Luen rinnakkain Runoilijaa, vielä en osaa sanoa, kummasta pidän enemmän. Joka tapauksessa pidin tästä huomattavasti
enemmän kuin Tissarin Krysasta. #tekoäly #ekokatastrofi #vaihtoehtohistoria #dystopia #maailmanloppu #ihmisyys
#jumaluus #maaginen realismi #esoteerinen filosofia #natsit #toinen maailmansota #taiteet #mytologia #Akasha
#Valhalla #Leibniz #monadit
April 4, 2023
Viides tähti jäi antamatta koska kirjaa oli hankala lukea vaakatasossa maaten (kuten yleensä luen).
Tarina, jonka sisällä oli tarinoita mytologiasta tulevaisuuteen, filosofista pohdintaa, mikä osin ylitti ymmärrykseni (koska luin väsyneenä, enkä jaksanut kannatella kirjaa - muuten olisin toki ymmärtänyt!), historiaa ja Wagnerin oopperaa.
Kirja, joka täytyisi jaksaa lukea uudestaan.
Tarina, jonka sisällä oli tarinoita mytologiasta tulevaisuuteen, filosofista pohdintaa, mikä osin ylitti ymmärrykseni (koska luin väsyneenä, enkä jaksanut kannatella kirjaa - muuten olisin toki ymmärtänyt!), historiaa ja Wagnerin oopperaa.
Kirja, joka täytyisi jaksaa lukea uudestaan.
July 8, 2023
Wau. Upeaa kerroksellista ja yhteenkutoutuvaa tarinankerrontaa. Kirjan 1030+ sivua ovat täynnä hauskoja ja nerokkaita kielikuvia ja aivonystyröitä provosoivia filosofisia täkyjä. Välillä tämä tykitys kävi raskaaksi ja itsellä kesti lukeminen aika kauan. Mutta mikä eeppinen jättiläinen kokonaisuutena, huhhuh. Tekee mieli aloittaa heti uudelleen alusta.
June 18, 2025
Pitkä ja osittain uuvuttava kokonaisuus, joka olisi varmasti kaivannut vahvaa karsintaa. Kirjan historiaa, scifiä, ja jumaluuksia sekoittava genre ei omaa lempparia, mutta oli hyvällä tavalla hyvää vaihtelu.
October 13, 2025
HERRANJUMALA mikä eepos! Tuhatsivuinen järkäle, johon on jotenkin onnistuttu yhdistämään useita eri mytologioita, luomiskertomuksia, kolmatta valtakuntaa ja dystooppista scifiä. Olen täysin lumoutunut!
October 28, 2025
Melkoinen järkäle. Pitää otteessaan 3/4 osaa ajasta. Mysteeri ja mytologia toimivat yhteen satunnaisista ärsyttävyyksistä huolimatta hyvin. En kuitenkaan lämmennyt lopusta vaikka se tavallaan luonteva olikin
June 1, 2022
Ihmishämärä on mahtipontinen kirjajärkäle täynnä fantasiaa, scifiä, filosofista pohdintaa ja historiaa.
June 2, 2022
Melkoinen järkäle jumalten tuhosta ihmiskunnan tuhoon.
June 9, 2022
Ring-muunnelma alkoi lupaavasti, mutta pettymys kasvoi sitä mukaa kun kirja paljastui silkaksi fantasiaksi ja scifiksi, jopa dystopiaksi.
did-not-finish
June 26, 2022Nyt ei jostain syystä lähde, ehkä toiste.
September 24, 2022
Huima mytologian (ja muunkin) aarrearkku!
December 27, 2023
Eeppinen ja monitasoinen setti. Lähellä jo täysosumaa.
April 2, 2024
Did not finish. Ei jaksa lukea vapaa-ajalla sadististen miesten naisille tekemästä seksuaalisesta väkivallasta miesten perspektiivistä. Ei kiitos.
August 7, 2024
Kunnianhimoinen ja mielenkiintoinen teos.
August 16, 2025
Välillä vähän liian taiteellista ja lääh puuh kamaa itselle mutta tarina muuten mielenkiintoinen
November 14, 2025
oli kova, säästän yhden tähden seuraava luku kertaa varten
Displaying 1 - 30 of 31 reviews