What do you think?
Rate this book
Jos sataa, älä tule
Suomalainen nainen opiskelee valokuvausta australialaisessa kaupungissa. Hän rahoittaa opintojaan tarjoamalla seuraansa ja seksiä maksua vastaan. Terapiassa nainen kertoo näkemästään tunnelista. Hän on kuullut urbaanilegendoja Lost boys -yhteisöstä, joka liikkuu kaupungin viemäriverkostoissa. Epämääräisiä merkkejä seuratessaan hän saa kutsun maan alle.
Jos sataa, älä tule on vaarallinen ja kiehtova kertomus omien rajojen koettelemisesta ja underground-yhteisöstä. Se kuljettaa suurkaupungin vuoroveden täyttämiin tunneliverkostoihin, joissa väärän reitin valitseminen on yhtä aikaa kiihottavaa ja tappavaa.
Jos sataa, älä tule on vaarallinen ja kiehtova kertomus omien rajojen koettelemisesta ja underground-yhteisöstä. Se kuljettaa suurkaupungin vuoroveden täyttämiin tunneliverkostoihin, joissa väärän reitin valitseminen on yhtä aikaa kiihottavaa ja tappavaa.
- GenresFiction
271 pages, Hardcover
First published August 15, 2022
52 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
June 7, 2025
Kirja kertoo Suomalaisnaisen elämästä ulkomailla, kun hän samalla opiskelee valokuvausta ja rahoittaa opintojaan tarjoamalla seuraansa maksua vastaan. Hän kiinnostuu lisäksi myös yhteisöstä, joka liikkuu kaupungin viemäriverkostoissa. Tämä on toinen kirja, jonka olen lukenut Kantaselta. Tässäkin aihe on erikoinen ja erilainen, mutta todellakin tosi mielenkiintoinen. Tarinankerronta on vaihtelevaa. Toisinaan se tempaa mukaansa, toisinaan se on hieman sekavaa mutta koen, että melko vieras ja tuntematon aihe paikkaa tätä vaihtelevuutta. Kannattaa ehdottomasti lukea.
This entire review has been hidden because of spoilers.
November 28, 2022
Emma Kantanen debytoi muutama vuosi sitten omaan elämäänsä perustuvalla Nimi jolla kutsutaan öisin -kirjalla (Gummerus 2019), joka kuvasi elämää Kiinassa peligraafikkona ja Pekingin lesbopiireissä. Nyt Kantaselta on tullut uusi romaani, joka edeltäjänsä tavoin kertoo ulkomailla asuvasta suomalaisnaisesta hieman erikoisissa oloissa. Tämäkin teos perustuu osin Kantasen omiin kokemuksiin: hän on itsekin tehnyt seksityötä sekä Suomessa että ulkomailla.
Romaanin nimetön päähenkilö asuu Australiassa ja opiskelee yliopistossa valokuvausta. Tutkinto on todella kallis, joten vaihtoehdot ovat vähissä: päähenkilömme rahoittaa opintojaan seksityöllä. Tätä työntekoa ei kirjassa juuri kuvata, vaan kirja kertoo enimmäkseen opinnoista, terapiakäynneistä ja siitä, miten päähenkilö löytää kaupungin viemäreistä itselleen yhteisön.
Sadevesiviemäristä löytyy nimittäin kiehtova tunneli, joka on täynnä graffiteja. Viemärissä on vaarasta varoittava kyltti, joka kieltää pääsyn ulkopuolisilta. Seinästä sen vierestä löytyy kuitenkin myös kutsuvampi viesti:
Näistä kadonneista pojista tulee päähenkilölle pakkomielle, johon perehtyä tarkemmin. Lopulta hän onnistuu saamaan yhteyden tähän salaperäiseen ryhmään, joka harrastaa urbaania löytöretkeilyä kaupungin tunneleissa ja katoilla. Päähenkilö päätyy kulkemaan porukan mukana ja löytää itselleen vihdoin yhteisön, heimon.
Siinä sivussa muu elämä menee enemmän tai vähemmän vinksalleen. Rahapula vaikeuttaa elämää ja saa tekemään huonoja valintoja. Jos sataa, älä tule ei glorifioi seksityötä. Se näyttäytyy ainoana vaihtoehtona tienata riittävästi rahaa, mutta työ on vaarallista, epämiellyttävää ja aiheuttaa ahdistusta päähenkilössä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten köyhyys ihmisen elämää rajoittaa.
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi päähenkilö sitten ylipäänsä on Australiassa opiskelemassa kalliissa yliopistossa. Vastaus jää vähän auki. Osasyy on halussa (tarpeessa?) päästä pois Suomesta ja kun etsii englanninkielistä yliopistoa, jossa opetetaan valokuvausta, Australiaa kauemmas ei ole mahdollista päästä. Kirjassa kuvataan epämääräisesti, miten olot Suomessa olivat käyneet hankaliksi, mutta liikaa ei selitellä. Kirja jättää muutenkin asioita auki, etenee irrallisina katkelmina ja keskittyy siihen, mitä haluaa kertoa. Lopulta asiat kärjistyvät, tarinalle saadaan lopetus, mutta ei loppukaan kaikkea pura auki.
Kiinnostavimmillaan Jos sataa, älä tule on kuvatessaan Lost Boysien seikkailuja viemäreissä ja päähenkilön asettumista yhteisön osaksi. Suhteen rakentuminen ryhmän jäseniin, etenkin Longreach-nimiseen naiseen, on mielenkiintoisesti kuvattu. Tämä on tyylikäs kirja, joka vahvistaa käsitystä Kantasesta mielenkiintoisena kirjoittajana.
Romaanin nimetön päähenkilö asuu Australiassa ja opiskelee yliopistossa valokuvausta. Tutkinto on todella kallis, joten vaihtoehdot ovat vähissä: päähenkilömme rahoittaa opintojaan seksityöllä. Tätä työntekoa ei kirjassa juuri kuvata, vaan kirja kertoo enimmäkseen opinnoista, terapiakäynneistä ja siitä, miten päähenkilö löytää kaupungin viemäreistä itselleen yhteisön.
Sadevesiviemäristä löytyy nimittäin kiehtova tunneli, joka on täynnä graffiteja. Viemärissä on vaarasta varoittava kyltti, joka kieltää pääsyn ulkopuolisilta. Seinästä sen vierestä löytyy kuitenkin myös kutsuvampi viesti:
Lost Boys toivottaa sinut tervetulleeksi Kammioon.
Näistä kadonneista pojista tulee päähenkilölle pakkomielle, johon perehtyä tarkemmin. Lopulta hän onnistuu saamaan yhteyden tähän salaperäiseen ryhmään, joka harrastaa urbaania löytöretkeilyä kaupungin tunneleissa ja katoilla. Päähenkilö päätyy kulkemaan porukan mukana ja löytää itselleen vihdoin yhteisön, heimon.
Siinä sivussa muu elämä menee enemmän tai vähemmän vinksalleen. Rahapula vaikeuttaa elämää ja saa tekemään huonoja valintoja. Jos sataa, älä tule ei glorifioi seksityötä. Se näyttäytyy ainoana vaihtoehtona tienata riittävästi rahaa, mutta työ on vaarallista, epämiellyttävää ja aiheuttaa ahdistusta päähenkilössä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten köyhyys ihmisen elämää rajoittaa.
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi päähenkilö sitten ylipäänsä on Australiassa opiskelemassa kalliissa yliopistossa. Vastaus jää vähän auki. Osasyy on halussa (tarpeessa?) päästä pois Suomesta ja kun etsii englanninkielistä yliopistoa, jossa opetetaan valokuvausta, Australiaa kauemmas ei ole mahdollista päästä. Kirjassa kuvataan epämääräisesti, miten olot Suomessa olivat käyneet hankaliksi, mutta liikaa ei selitellä. Kirja jättää muutenkin asioita auki, etenee irrallisina katkelmina ja keskittyy siihen, mitä haluaa kertoa. Lopulta asiat kärjistyvät, tarinalle saadaan lopetus, mutta ei loppukaan kaikkea pura auki.
Kiinnostavimmillaan Jos sataa, älä tule on kuvatessaan Lost Boysien seikkailuja viemäreissä ja päähenkilön asettumista yhteisön osaksi. Suhteen rakentuminen ryhmän jäseniin, etenkin Longreach-nimiseen naiseen, on mielenkiintoisesti kuvattu. Tämä on tyylikäs kirja, joka vahvistaa käsitystä Kantasesta mielenkiintoisena kirjoittajana.
November 30, 2022
Kertoja-päähenkilö on nuori suomalainen lesbo, joka kurittaa ja myy itseään kaukana kotoa (kaikki työ on prostituutiota). Elämä on yhtä naisellista masokismia kuin Marina Abramovićin performanssissa. Hän tutustuu paikalliseen underground-yhteisöön, josta löytää tosiminänsä. Tehdään matka. Konflikti syntyy roolien yhteentörmäyksestä. Tämä on siis jokseenkin sama kirja kuin Kantasen esikoinen (Nimi jolla…), paitsi romaanina viimeistellymmän oloinen. Esikoisteoksen avuton vimmaisuus puuttuu hyvässä ja pahassa.
June 13, 2023
Jos sataa, älä tule on Emma Kantasen toinen teos. Nimi jolla kutsutaan öisin on jäänyt mieleeni jokseenkin outona romaanina, ja tämä kyllä jatkaa samalla radalla. Tavallaan kuvaisin tätä jopa esikoista paremmaksi kirjaksi joillakin tavoin. Lukijana jäin vähemmän jumiin siihen, mitkä osat kirjasta ovat totta ja mitkä eivät. Ehkä valokuvausopinnot ja viemäriverkostossa vaeltavat urban explorer -tyypit tuntuvat jotenkin perinteikkäämmältä reseptiltä romaanille kuin peligrafiikan vääntäminen ja kiinalainen lesbokulttuuri. Juoni pysyy paremmin kasassa, ja kaikin puolin kirja on silotellumpi. Kuitenkin, siinä on sellaisia aukkoja logiikassa, jotka jäävät häiritsemään. Miksi päähenkilö ylipäätään on Australiassa suorittamassa kalliita opintoja jokseenkin epäkiinnostuneesti, mutta toisaalta valmiina rahoittamaan niitä seksityöllä (vaikka ei erityisemmin pidä siinä muusta kuin hyvästä palkasta)? Miten päähenkilöllä on karmeassa rahatilanteessa varaa käydä terapiassa, ja miksei hän kuuntele terapeuttiaan? Kiinnostava romaani, mutta Goodreadsin alhaisen keskiarvon perusteella kirja ei ole ehkä ihan löytänyt yleisöään.
September 29, 2022
Tämä meni ahmien heti kun päästiin Kadonneiden poikien letkaan. Toivottavasti kirjailijan seuraavakin teos kurkkaa johonkin salaiseen alakulttuuriin.
August 1, 2024
3,5 tähteä
Kaverini pyysi joskus suosituksia mielellään naisen kirjoittamista kirjoista, joissa on pahoinvoiva ja sisäänpäinkääntynyt päähenkilö, ja nyt tuli mieleeni, että tässä sellainen nyt tosiaan olisi. Päähenkilö on jopa niin sisäänpäinkääntynyt, että lukijankin on hankala päästä sisälle hänen ajatusmaailmaansa. Uskon että tämä on myös teoksen tarkoitus, kirjoitustyyliin pitäisi pystyä vaan heittäytymään.
Parasta kirjassa on alku- ja loppupuolet, joissa on kaunista, vähäeleistä kieltä ja sen verran imua, että kirjaa ei tee mieli laskea käsistä. Tykkäsin myös Suon villin laulun juuri lukeneena siitä, että tässäkin henkilöt elävät jotenkin ympäristönsä armoilla ja ovat koko ajan sen tuntumassa, tietoisia siitä mitä ympärillä tapahtuu. Tämä auttaa myös itseä saamaan kirjasta uudenlaisia elämyksiä.
Heikkoutena on varmaan jonkinlainen juonettomuus ja liian tasainen ja tapahtumaton kirjan keskiosa, joka häiritsi nyt hieman väsähtänyttä lukijaa. Inhosin ja ihailin tätä kirjaa samaan aikaan -hyvä taidehan saa tunteita aikaan.
"En voi sietää kasvokuvia, kuvia, joissa joku katsoo suoraan kohti. Teoksista, joissa ei ole suuntaa, ei voi aavistaa mitä kuvattava aikoo, minne on matkalla. Tuleeko kohti.
Niin kuin jotkut rakennukset ja niiden muodot eivät ole tarkoitettu pysähtymistä varten. Portaat, hissit, eteiset.
Kaikki ovat kuitenkin paikkoja, joita ilman emme voi elää."
Kaverini pyysi joskus suosituksia mielellään naisen kirjoittamista kirjoista, joissa on pahoinvoiva ja sisäänpäinkääntynyt päähenkilö, ja nyt tuli mieleeni, että tässä sellainen nyt tosiaan olisi. Päähenkilö on jopa niin sisäänpäinkääntynyt, että lukijankin on hankala päästä sisälle hänen ajatusmaailmaansa. Uskon että tämä on myös teoksen tarkoitus, kirjoitustyyliin pitäisi pystyä vaan heittäytymään.
Parasta kirjassa on alku- ja loppupuolet, joissa on kaunista, vähäeleistä kieltä ja sen verran imua, että kirjaa ei tee mieli laskea käsistä. Tykkäsin myös Suon villin laulun juuri lukeneena siitä, että tässäkin henkilöt elävät jotenkin ympäristönsä armoilla ja ovat koko ajan sen tuntumassa, tietoisia siitä mitä ympärillä tapahtuu. Tämä auttaa myös itseä saamaan kirjasta uudenlaisia elämyksiä.
Heikkoutena on varmaan jonkinlainen juonettomuus ja liian tasainen ja tapahtumaton kirjan keskiosa, joka häiritsi nyt hieman väsähtänyttä lukijaa. Inhosin ja ihailin tätä kirjaa samaan aikaan -hyvä taidehan saa tunteita aikaan.
"En voi sietää kasvokuvia, kuvia, joissa joku katsoo suoraan kohti. Teoksista, joissa ei ole suuntaa, ei voi aavistaa mitä kuvattava aikoo, minne on matkalla. Tuleeko kohti.
Niin kuin jotkut rakennukset ja niiden muodot eivät ole tarkoitettu pysähtymistä varten. Portaat, hissit, eteiset.
Kaikki ovat kuitenkin paikkoja, joita ilman emme voi elää."
January 9, 2023
Australiassa asuva suomalaisnainen ramppaa terapiassa, tekee seksityötä maksaakseen törkykalliit valokuvausopintonsa ja löytää viemäriverkoistoissa, katoilla ja hylätyissä rakennuksissa seikkailevan salaperäisen Lost Boys -yhteisön.
Ulkopuolisuuden ja mihinkään kuulumattomuuden tunne on tosi vahva. Kerronta on lakonista ja valikoivaa, lukijalle kerrotaan sen verran mitä päähenkilö haluaa kertoa. Ja esimerkiksi menneisyydestään ei halua kertoa juuri mitään.
Urbex ja geokätköily on sydäntäin kovin lähellä, ja löysin tästä paljon yhtymäkohtia omiin fiiliksiin niiden suhteen, esimerkiksi siihen miten kaupunkitilaa lukee ja kuinka sen näkee ihan eri tavalla kun vaan osaa katsoa. Joskin oma harrastaminen on paria astetta vähemmän mystistä ja dramaattista :D
Kirjan lopetuksesta en oikein tykännyt, se tuntui ihan pikakelaukselta, liian nopeasti kokoon parsitulta pakkopaketoinnilta.
Ulkopuolisuuden ja mihinkään kuulumattomuuden tunne on tosi vahva. Kerronta on lakonista ja valikoivaa, lukijalle kerrotaan sen verran mitä päähenkilö haluaa kertoa. Ja esimerkiksi menneisyydestään ei halua kertoa juuri mitään.
Urbex ja geokätköily on sydäntäin kovin lähellä, ja löysin tästä paljon yhtymäkohtia omiin fiiliksiin niiden suhteen, esimerkiksi siihen miten kaupunkitilaa lukee ja kuinka sen näkee ihan eri tavalla kun vaan osaa katsoa. Joskin oma harrastaminen on paria astetta vähemmän mystistä ja dramaattista :D
Kirjan lopetuksesta en oikein tykännyt, se tuntui ihan pikakelaukselta, liian nopeasti kokoon parsitulta pakkopaketoinnilta.
December 29, 2024
Sattui kirjastossa sattumalta käteen. Odottamaton yhdistelmä kiehtoi. Lost Boys toi mieleen teini-iän. Siinä muutama syy miksi luin.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews