Helsingin poliisin murharyhmä kuuluu kiistatta suomalaisten rikostutkijoiden arvostetuimpaan joukkoon. Vuonna 1997 väkivaltarikostutkijat alkoivat toimittaa samannimistä lehteä, jota ei voinut ostaa kioskeilta tai tilata koteihin. Murharyhmää on jaettu poliiseille, ministeriöihin, kansanedustajille, pelastajille ja lehtien toimituksiin. Siitä on tullut kurkistusaukko vakavaan väkivaltarikollisuuteen ja sitä työssään päivittäin kohtaavien poliisien mieleen, taktiseen ja rikostekniseen tutkintaan, oikeuslääketieteeseen, rikoshistoriaan ja aikansa rikosilmiöihin. Nyt poikkeukselliseen aineistoon voi ensimmäistä kertaa tutustua valikoiduilta osin kirjana. Lukija pääsee katsomaan rikostapauksia suoraan ammattilaisten silmin, ilman median suodattimia.
Nämä lyhyet, alunperin Helsingin poliisin murharyhmän samannimisessä lehdessä ilmestyneet tarinat eivät kerro mistään suuren maailman tedbundyista tai ianbradyista, vaan enimmäkseen yhteiskunnan laitamilla eleleskevistä peroista ja maroista, jotka sortuvat rikoksiin syystä tai toisesta, usein vieläpä suuremmin suunnittelematta ja alkoholin vaikuttaessa asiaan.
Valikoima koostuu traagisista, joskus suruhupaisistakin tositapauksista, eikä mukana ole pelkästään murhia. Kirjan sivuilla seikkailevat niin postiryöstäjät, moottoripyöräkerholaiset kuin lemmenkipeät aikamiespojatkin. Toisinaan lukija ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, sen verran kummalliseksi käyvästä menosta on välillä kysymys. Mitään rikollisneroja ei tässä sekalaisessa konnalajitelmassa oikeastaan ole mukana ja heitä jahtaavat poliisitkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivätkä elokuvien FBI:n kovaksikeitettyjä älykköjä. Hyvä niin.
Kirja sopii sekä pieninä palasina luettavaksi, että likipitäen kerralla ahmittavaksi. Tylsää ei pääse lukiessa tulemaan, vaikka rikokset eivät välttämättä ole lööppeihin päätyneitä, kaikelle kansalle tuttuja tapauksia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Nopealukuinen, kiinnostava teos rikoksista ja rangaistuksista kiinnostuneille.
Mainio kirja, jossa poliisit kertovat todellisista rikostapahtumista käytäen välillä hyvää satiiria. Lyhyet tarinat ovat tasokkaita ja mukana on muutama humoristinen tarina, joita kelpaa kertoa eteenpäin. Poliisien koeammuntamatka Santahaminaan päättyy sianpäiden pyörimiseen katualueelle ja perunaruttokirjeet aiheuttavat kummallisia tilanteita ympäri maata. Osa tarinoista on tuttuja muista yhteyksistä, mikä laskee pisteitä. Pisteet 8,5/10.
Mielenkiintoinen kirja kerrassaan. Osa kertomuksista oli tuttuja uutisista ja osassa oli näin Helsingissä kasvaneelle hyvin tuttuja alueita. Onneksi joukossa oli huumorilla höystettyjä kertomuksia ja kertomuksia, jotka päättyivät hyvin tai edes suhteellisen hyvin. Muuten kirja olisi ollut aivan liian raskas henkisesti. Toki se on tehty niin, ettei sitä tarvitse lukea kannesta kanteen niin kuin itse luin. Varmasti luen jatko-osankin.
Yllätyin miten monta raakaa tappoa on tehty Suomessa. Ja suurin osa oli alkoholin vaikutuksessa ofc. Suunnitelluista murhista oli myös tosi vähän. Tykkäsin!
Murharyhmä 1 on rikoksista kiinnostuneille iltalukemisten parhaimmistoa. Lyhyet, muutaman sivun jutut vievät poliisien (ja vähän myös oikeuslääkärien) arkeen moniäänisellä ja mukavan kaunokirjallisella tyylillä.
Läheskään kaikki kirjassa esitellyt tapaukset eivät ole hurmeisia murhajuttuja, vaan joukkoon mahtuu laaja kirjo isompia ja pienempiä palasia ihmiselämää - huumoria, runollisuutta ja satiiriakaan unohtamatta. Tykkäsin myös tyylikkäästä ulkoasusta. Murharyhmä 1 kuuluu niihin rikoskirjoihin, jotka tekevät kuolemasta jotenkin helpomman hyväksyä: se kun voi tulla monella tavalla.