Mutta pimeys näkee sydämen

by Tuomas Mustikainen

Omakohtainen esikoisromaani sodasta, rakkaudesta ja sokeudesta.

Nuori toimittaja lähtee Gazaan tekemään juttusarjaa Israelin ja Palestiinan kriisistä. Kokemukset seuraavat häntä Suomeen ja hän irtisanoutuu työstään muistoja paetakseen. Sodan kuvat eivät anna rauhaa ja arki muuttuu vaelteluksi tyhjyydessä, kunnes hän kohtaa vankilassa viruneen Hannahin, israelilaisen toisinajattelijan. Yhteisen kirjaprojektin myötä toimittaja rakastuu Hannahiin, mutta pian kaikki uhkaa muuttua peruuttamattomasti, kun hän menettää näkönsä yhtäkkisesti.

Mutta pimeys näkee sydämen on tarina elämän hauraudesta, kaiken keskeneräisyydestä ja vankiloista, joihin ihmiset suljetaan tai joihin he itsensä sulkevat.

320 pages, Hardcover

First published April 4, 2022

Reviews

[Katti · Rating 2 out of 5]

Aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta kerronta jää jotenkin ontoksi. Luulin, että kertojan kokemukset Israelin ja Gazan konfliktista raportoivana journalistina olisivat pääosassa, mutta me tuntuivat jäävän aivan sivuosaan.

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

"Ajattelin israelilaista kirjailijaa Amos Ozia ja mitä hän tarkoitti sanoessaan mutta pimeys näkee sydämen. Sydän voi johtaa harhaan, aina ja iankaikkisesti, mutta silti voi päätyä auvoisaan tilaan."

"Ihminen haluaa kuulua aina johonkin heimoon tai ryhmään, eikä minkään ryhmän etu ole jäädä toiseksi tai hävitä. Sotaan kuuluu ajatus voitosta, niin kuin urheiluun. Sota on tyhmien laji, niiden, joita ohjaa vallan- ja voitonhalu, häikäilemätön toiminta unelmansa puolesta."

"Mietin näkemiämme kuolleita. Ruumiita kammottavampaa olivat kärsivät elonjääneet, kuolleille ei tarvinnut löytää lohdun sanoja, eläville niitä ei ollut."

Tuomas Mustikaisen esikoisromaani "Mutta pimeys näkee sydämen" tarjoaa paljon ajateltavaa. Takakannen mukaan teos on "omakohtainen esikoisromaani sodasta, rakkaudesta ja sokeudesta". Puhdasta autofiktiota tämä ei ole, mutta kuvaukset sokeudesta ovat omakohtaisia, ilmeisesti myös jossain määrin sotareportterin kokemukset. Tartuinkin tähän kirjaan Helsingin Sanomien jutun seurauksena. Mustikainen kun on juurikin sokeutunut pysyvästi - kuten romaanin päähenkilökin kirjan lopussa.

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensin ollaan Israelissa erään sanomalehden sotakirjeenvaihtajana muutama viikko. Toisessa osassa kuvataan aikaa "komennuksen" jälkeen ja kolmannessa osassa suhdetta israelilaiseen toisinajattelijaan - sekä päähenkilön sokeutumista.

Ilmeisesti ensimmäisen osan sotareportterikokemuksilla on myös omakohtaista kokemuspohjaa. Itsessäni nuo kuvaukset Israelista ja palestiinalaisalueilta nostattivat enemmän vihaa kuin surua. Todellisuuden kuvaus oli kyllä erinomaista. Myös kolmannen osan ilmeisen fiktiivinen israelilaisen Hannahin elämäkertaosuus oli mielenkiintoista luettavaa. Toisessa osassa kuvattin masennusta ja jonkinlaista postraumaattista stressireaktiota - nämä siis aiheutti se Israelin sotareportterikomennus.

Sitten niihin miinuspuoliin. En todellakaan väitä, että parin viikon reportterityömatka osin sota-alueelle ei saisi aikaan voimakkaita reaktioita henkilössä, mutta silti välillä pani miettimään, että onko päähenkilö nyt ollut viisi vuotta sotilaana sodassa vai pari viikkoa toimittajana osin sota-alueella. Hieman hämmästyttävältä tuntui myös se, että kun kirjan noin kolmekymppinen päähenkilö - toimittaja - irtisanoutui (mm. masennuksen vuoksi), niin hän silti jatkoi asumista Turun keskustan liepeillä, kävi baareissa, ajeli taksilla, kävi kerran viikossa terapiassa, osti hetken mielijohteesta lentolipun Tle Aviviin - ja kaikki nämä säästöillä pitkälti yli vuoden ajan. Lisäksi päähenkilö ystävystyi terapeuttinsa kanssa ja terapia jatkui kaljatuopin ääressä korvauksetta. Oikeasti?

Hieman myös minulle jäi se tuntuma, että tässä vähän siirryttiin tarinasta toiseen, vaikka kaikki kerrottu kyllä liittyi toisiinsa. Loppu jäi myös hyvin paljon avoimeksi. Se ei niinkään haittaa, sillä ainakin sokeuden osalta kirjailija lienee oikeastikin vastaavassa tilanteessa.

Onhan tässä syvällisiä ajatuksia ja pohdintaa (alun lainaukseni), hyvää tarinankerrontaa ja suolana vielä se, että ainakin osalla asioista on vahvaa todellisuuspohjaa. Mieluummin 4 kuin 3, mutta annan "heikohkon" nelosen eli 3,7/5. Jos Mustikainen jatkaa kirjoittamista, luen seuraavankin kirjan.

[Kimmo Kuopanportti · Rating 1 out of 5]

Jokainen, joka on kiinnostunut journalismista tai Lähi-Idän konfliktista, kannattaa ehdottomasti jättää tämä kirja lukematta. Tuntuu epäreilulta kirjoittaa tämä arvostelu, kun jo tusinan sivun jälkeen oli selvää, että en pidä kirjan proosasta tai protagonistista. Teos esitteli kavalkadin erilaisia teemoja, mutta Hannahia lukuunottamatta ne jäivät irrallisiksi, eikä niistä muodostunut mitään oivaltavaa tai avartavaa kokonaisuutta. Ainoa tunne, minkä kirja onnistui välittämään, oli päähenkilön jatkuva ja rajaton itsesääli.

[Otso Laxenius · Rating 5 out of 5]

Upea ja pysäyttävä kirja sodasta, rakkaudesta ja terveydestä. Kuvaus siitä, kuinka me kaikki olemme yksin ja haavoittuvia ja elämä lahjaa joka päivä. Todentuntuinen romaani vie erittäin mielenkiintoisille matkoille Lähi-Itään ja Suomen Turkuun. Kuljettaa läpi toimittajan elämän, miehen kaipuun rakkauteen, sielujen sympatiaan ja mielen liikkeisiin laajemminkin. Kirjailija sanoittaa kauniisti tapahtumia ja kuvaa valokuvauksellisesti tilanteita, henkilöitä ja tapahtumia. Lukiessaan luulee olevansa elokuvissa. Vakavan ja hiljaiseksi vetävän tarinan rinnalla huumorikin pilkahtelee.

[Aarne Pohjois-Koivisto · Rating 5 out of 5]

Viimeisen sivun jälkeen oloni on tyhjä. Tämä kirja jättää olon pimeäksi. Nyt on tullut luettua varmasti vuoden merkittävin esikoisromaani, ajattelen. Tuomas Mustikainen on kirjoittanut esikoisromaaninsa sokeuduttuaan.

Elämä on haurasta ja katoavaa. Kauneus pilkistää juuri sieltä, missä hetkelliset paratiisit ovat hajoamassa; ehkä juuri hajoavuus tekee asioista entistä kauniimpia.

Tämä kirja herättää ihmisen suorastaan itkien arvostamaan enemmän vähäänsä. Kirjan sivut vuoroin viiltävät, vuoroin maalaavat romanttisia maisemia. Vuoroin antavat, sitten ottavat kaiken pois. Kerronta on selkeää, syvää ja jännitteet toimivat kaikilla tasoilla. Pitkästä aikaa pystyin lukemaan kirjan alusta loppuun täysin keskittyneesti. Palaset olivat loksahtaneet niin hyvin kohdilleen.

Mutta pimeys näkee sydämen on turkulaisen Tuomas Mustikaisen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisromaani. Nuorempana Tuomas Mustikainen toimi sotareportterina. Hän lähti kesällä 2014 Israelin palestiinalaisalueille Gazaan, kun Israel oli jälleen aloittanut aggressiivisemman vaiheen sodankäynnissään. Mustikainen näki ja koki sodan kauheuksia, kuuli kärsivien, kotinsa ja läheisensä menettäneiden ihmisten kertomuksia, ja kaikki se jätti häneen jälkensä. Tuolloin hän vielä näki. Tämän kirjan hän on kirjoittanut ilman näkökykyä.

Loppuosan arvostelustani voi lukea Mesta.netistä:
https://mesta.net/arvio-tuomas-mustik...

[Siiri · Rating 1 out of 5]

Kirja on kokonaisuudessaan jäätävä klisee. Sotatoimialueella toimittajana ollut päähenkilö yrittää käsitellä traumojaan suomalaiskansallisesti alkoholilla, irtosuhteilla ja holtittomalla käytöksellä. Lopulta tulee rakkaus ja pelastaa. Tai ehkä ei, vaan tuleekin sairaus ja sokeus. Lääkärireissultakin lähdetään ryyppäämään. Jotenkin ajattelisin, että samasta aihepiiristä (sota, kansanmurha, Israel, Palestiina) saisi vähemmän kuluneita tarinoita kerrottua, nyt kaikki nuo aiheet jäivät sivujuonteiksi.

[Sanna-Mari · Rating 2 out of 5]

Kirjan alku ja kerronta sotareportterin työstä on taidokasta ja hienoa, mutta jälkimmäiset osat eivät oikein kohdanneet odotuksia. Koin, että kirja koostuu kolmesta täysin erillisistä osista, joiden kytköstä toisiinsa en itse löytänyt. Kun osien sävy on vielä hyvin puuduttava osissa kohdin, ei alun loistokas kerronta paranna kokonaisuutta.

[Tero Koivuharju · Rating 1 out of 5]

Zero stars.