What do you think?
Rate this book
Punelma
Köyhälistönaisen kohtalo antaa mykistetyille äänen ja vaiennetuille historian.
80-luvulla syntynyt dokumentaristi herättelee henkiin runoilija Eino Leinon luoman onnettoman palvelusnaisen hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa. Samalla paljastuu mutkikas vaientamisten vyyhti. Kerrottuun liittyy aina kertomatta jätetty ja kertojan katse, joka määrittelee, miten kukakin saa tulla kerrotuksi.
Monikerroksisessa teoksessa eri aikatasot sekä fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Säikeistä muodostuu vaikuttava kertomus kansallisesta identiteetistä, sukupuolesta, luokasta, maantieteellisestä eriarvoisuudesta ja taiteen eettisyydestä.
80-luvulla syntynyt dokumentaristi herättelee henkiin runoilija Eino Leinon luoman onnettoman palvelusnaisen hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa. Samalla paljastuu mutkikas vaientamisten vyyhti. Kerrottuun liittyy aina kertomatta jätetty ja kertojan katse, joka määrittelee, miten kukakin saa tulla kerrotuksi.
Monikerroksisessa teoksessa eri aikatasot sekä fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Säikeistä muodostuu vaikuttava kertomus kansallisesta identiteetistä, sukupuolesta, luokasta, maantieteellisestä eriarvoisuudesta ja taiteen eettisyydestä.
350 pages, Hardcover
First published March 21, 2022
2 people are currently reading
88 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
May 16, 2022
Viime kuukausina minun on ollut hankalaa saada lukemastani otetta. Siksi onkin aivan erityinen riemu, torvien töristys, serpentiinien lento ja juhlan paikka, kun Tiina Lehikoisen Punelma sähköisti minut niin, että sen lukemisen seurauksena nukuksissa ollut bloginikin heräsi henkiin.
Lehikoinen käyttää Punelmasta nimitystä "esseihtivä romaani" ja täsmentää, että kysymyksessä on "feministinen ruumiinavaus yhteiskuntamme materiaalisista ja kielellisistä kytköksistä."
Punelma on täysjaloverinen hybridi, jonka keskustelukumppanina on Eino Leinon romaani Jaana Rönty (1907) ja erityisesti sen samanniminen päähenkilö, jonka elämää ja tuntoja Lehikoinen tarkastelee osana romaanin syntyajankohdan kulttuurisia, poliittisia ja kansallisia virtauksia sekä naisasialiikehdintää.
Punelmassa Lehikoinen esittää yhden mahdollisen tulkinnan siitä, kuka Jaana Rönty oli ja miksi hänen elämänsä meni niin kuin meni ja miten yhteiskunnallispoliittinen tilanne hänen elämänkulkuunsa vaikutti. Mukana on lisäksi niin Jaana Röntyn ilmestymisajankohdan kuin myös myöhempien aikojen kirjallisuuskritiikkiä.
Lehikoinen analysoi Leinon tapaa käyttää hyväksi romaanihenkilöä omien kirjallisten ja ideologisten pyrkimystensä edistämiseksi. Hän lähestyy Jaanaa niin oman henkilöhistoriansa kuin Punelmaan kirjoittamiensa runojen läpi sekä avaa teoksen kirjoittamisprosessiin liittyviä pohdintoja. Miten materiaalia on koostettu ja kaivettu esiin. Miten Jaana Rönty on kokonaistettu ja miten hänet on tehty näkyväksi oman aikakautensa naisena ja ihmisenä.
Teoksen ote on kauttaaltaan feministinen ja erityisesti naisruumiillisuus on siinä keskeinen tutkimuksen kohde.
Lehikoinen luo onnistuneesti asetelman, jossa Jaana on enemmän todellinen kuin fiktiivinen henkilö. Jaana tulee lukijaa liki alistettuine ruumineen kaikkineen ja jos tuntuu siltä, että tässä on jotakin kummallista, niin näin ei ole, sillä raja "oikeiden" ihmisten ja romaanihenkilöiden välillä on ylipäänsä keinotekoinen ja jälkimmäiset voivat toisinaan olla hyvinkin edellisiä todellisempia.
Punelma haastaa kirjallisuutemme 1900-luvun alun viralliset narratiivit. Käy ilmi, että mm. erään herra Runebergin teksteissä on kosolti propagandistisia pyrkimyksiä, joilla luodaan kansallista identiteettiä, joka pohjimmiltaan perustuu luokkaerojen ja porvariston aseman ylläpitämiseen. Jaanan ja hänen kaltaistensa osana on olla "rihkamakansaa."
Lehikoinen ruoppaa esiin myös esimerkiksi maakuntalaulut ja niiden osallisuuden kansallisen identiteetin luojina. Maakuntalauluista löytyy vahvaa vallankäyttöön perustuvaa roolittamista. Toisia ne ylentävät, toisia alentavat. Näin muodostuu "kollektiivinen mentaalikartasto", jonka stereotypiat elävät keskuudessamme yhä ja siksikin on tärkeää tuoda esiin maakuntalauluihin sisältyvä propaganda.
*
Punelmassa Jaana Röntystä tulee opas, jotka johdattaa lukijaa näkemään naisten ruumiillistamiseen liittyvän vallankäytön muotoja. Leinon romaanissa, Lehikoinen muistuttaa, Jaana nähdään paitsi objektiruumiina, ennen kaikkea likaisena ruumiina. Jaanan kokemat raiskauksetkin Leino kuvaa pelkkinä kertomuksen "höysteinä". Lehikoinen kiteyttää Leinon tavan kohdella Jaanaa kommentoimalla tämän tilannetta Leinon ohi.
Naiseutesi on tahra.
Luokkasi on tahra.
Perimäsi on tahra.
Ruumiisi on tahra.
Seksuaalisuutesi on tahra.
*
Jaana kurkottaa vuodesta 1907 kohti Lehikoista ja muistuttaa olemassaolonsa kautta kieleen sisältyvästä vallasta:
"Sinut kohdatessani opin, että kieli on valtaa. Sinut kerrotaan aina jonkun toisen silmillä ja suulla."
Niin sinutkin, niin minutkin on kerrottu, emmekä me tiedä, mitä versioista meistä ihmisten puheissa elää, minkälaisissa tarinoissa ja minkälaisissa tarkoituksissa me esiinnymme.
"Mutta entä jos ei ole kieltä? Tai jos virallinen kieli ei vastaa omia kokemuksia? Jos se järjestykseen saattamisen sijaan onkin kuilu, joka voimistaa kokemusta perustavanlaatuisesta erosta sekä omasta vääränlaisuudesta? Jos se häivyttää näkyvistä enemmän kuin valaisee? Poistaa ymmärryksen piirin? Kategorisoi ja asettaa pohjalle ... Jos juuri kieli osoittaa arvottomuutesi?"
Punelmassa Lehikoinen nostaa esiin "historian kerrokset, joita ei ole pidetty kertomisen arvoisina tai jotka ovat sotineet kollektiivisesti hyväksyttyä kertomuslinjaa, aatemaailmaa ja vallassa olleiden arvoja vastaan".
Tämä on hyvä muistutus meille myös siitä, että "kertomuslinjat" eivät ole pelkästään historiaan kuuluva ilmiö, vaan ne ovat vallalla ja niitä luodaan joka hetki milloin minkäkin pyrkimyksen edistämiseksi. Hyvä esimerkki on vaikkapa THL:n luoma narratiivi siitä, että korona on ohi tilanteessa, jossa ihmisiä kuolee tähän virukseen aiempaa enemmän (viime viikolla noin 300 henkilöä).
*
Punelma laajenee kannanotoksi taiteen eettisyydestä ja tarkoituksesta sekä taiteeseen kytkeytyvistä toiseuttamisen prosesseista. Lehikoinen ei kaihda tuoda esiin, miten osalle taiteilijoista taide on väline, jonka avulla he ensisijaisesti nostavat esiin itseään tekijöinä. Taiteen rooli rinnastuu näin Jaanan asemaan objektina ja välineenä Leinon romaanissa.
Lehikoinen kysyy, "missä määrin taiteen tehtävä on olla totta - tai onko se lainkaan taiteen tehtävä?" Jatkokysymyksinä pohdin, voiko taide ylipäänsä olla totta? Mitä taiteen totta oleminen tarkoittaa ja mistä sen totuudellisuuden voi tietää? Millaisia ovat ne tavat ja keinot, joilla voidaan tehdä totta taidetta?
Punelma on minulle suorastaan unelmateos, koska se synnyttää niin paljon kysymyksiä, joista olen erityisen kiinnostunut. Se saa minut pohtimaan mm. taiteen vastaanottoon liittyviä toiseuden/toiseuttamisen kokemuksia, jotka ovat minulle varsin omakohtaisia.
Törmään jatkuvasti siihen, miten (erityisesti some) nostaa ja hypettää kirjallisia teoksia tavalla, joka saa minut kokemaan vierautta ja ulkopuolisuutta, koska en löydä näistä teoksista aihetta moiseen melunpitoon. Toisinaan suorastaan päinvastoin. Kun iso joukko vakuuttaa jonkun teoksen loistavuutta ja oma kokemukseni teoksesta on varsin toisenlainen alan kärsiä hehkutussuperlatiiviallergiasta.
Kumpi vaikuttaa enemmän teoksen vastaanottoon: itse teos vai sen tekijä?
*
Lehikoinen siteeraa Susan Sontagia, joka esseessään "There" and "Here" (1995) kirjoittaa, että "shoppailuaikakauden älymystön, joka on pääosin kaikkea muuta kuin köyhää ja marginaalista, on yhä vaikeampaa identifioitua huono-osaisten toisten asemaan."
Sontagin huomion paikkansapitävyys on helppo todistaa, jos yhtään seuraa maamme yhteiskunnallista keskustelua, jossa köyhyys ja huono-osaisuus valitettavan usein nähdään ensisijaisesti ihmisten omana vikana.
Yksi Punelman monista ansioista on juuri se, että se tarjoaa etuoikeutetullekin lukijalle mahdollisuuden kokea, mitä köyhyys, huono-osaisuus ja toiseus koettuina tarkoittavat ja miten ne ihmiseen vaikuttavat.
Kirjallisuuden voima on ihmeellistä. Niin ihmeellistä, että yli sadan vuoden takaa romaanihenkilö voi herätä henkiin ja antaa meille kirjailijan avustuksella paitsi tarinansa myös saada meidät näkemään menneen lisäksi myös nykyhetken uusista perspektiiveistä.
Lehikoinen käyttää Punelmasta nimitystä "esseihtivä romaani" ja täsmentää, että kysymyksessä on "feministinen ruumiinavaus yhteiskuntamme materiaalisista ja kielellisistä kytköksistä."
Punelma on täysjaloverinen hybridi, jonka keskustelukumppanina on Eino Leinon romaani Jaana Rönty (1907) ja erityisesti sen samanniminen päähenkilö, jonka elämää ja tuntoja Lehikoinen tarkastelee osana romaanin syntyajankohdan kulttuurisia, poliittisia ja kansallisia virtauksia sekä naisasialiikehdintää.
Punelmassa Lehikoinen esittää yhden mahdollisen tulkinnan siitä, kuka Jaana Rönty oli ja miksi hänen elämänsä meni niin kuin meni ja miten yhteiskunnallispoliittinen tilanne hänen elämänkulkuunsa vaikutti. Mukana on lisäksi niin Jaana Röntyn ilmestymisajankohdan kuin myös myöhempien aikojen kirjallisuuskritiikkiä.
Lehikoinen analysoi Leinon tapaa käyttää hyväksi romaanihenkilöä omien kirjallisten ja ideologisten pyrkimystensä edistämiseksi. Hän lähestyy Jaanaa niin oman henkilöhistoriansa kuin Punelmaan kirjoittamiensa runojen läpi sekä avaa teoksen kirjoittamisprosessiin liittyviä pohdintoja. Miten materiaalia on koostettu ja kaivettu esiin. Miten Jaana Rönty on kokonaistettu ja miten hänet on tehty näkyväksi oman aikakautensa naisena ja ihmisenä.
Teoksen ote on kauttaaltaan feministinen ja erityisesti naisruumiillisuus on siinä keskeinen tutkimuksen kohde.
Lehikoinen luo onnistuneesti asetelman, jossa Jaana on enemmän todellinen kuin fiktiivinen henkilö. Jaana tulee lukijaa liki alistettuine ruumineen kaikkineen ja jos tuntuu siltä, että tässä on jotakin kummallista, niin näin ei ole, sillä raja "oikeiden" ihmisten ja romaanihenkilöiden välillä on ylipäänsä keinotekoinen ja jälkimmäiset voivat toisinaan olla hyvinkin edellisiä todellisempia.
Punelma haastaa kirjallisuutemme 1900-luvun alun viralliset narratiivit. Käy ilmi, että mm. erään herra Runebergin teksteissä on kosolti propagandistisia pyrkimyksiä, joilla luodaan kansallista identiteettiä, joka pohjimmiltaan perustuu luokkaerojen ja porvariston aseman ylläpitämiseen. Jaanan ja hänen kaltaistensa osana on olla "rihkamakansaa."
Lehikoinen ruoppaa esiin myös esimerkiksi maakuntalaulut ja niiden osallisuuden kansallisen identiteetin luojina. Maakuntalauluista löytyy vahvaa vallankäyttöön perustuvaa roolittamista. Toisia ne ylentävät, toisia alentavat. Näin muodostuu "kollektiivinen mentaalikartasto", jonka stereotypiat elävät keskuudessamme yhä ja siksikin on tärkeää tuoda esiin maakuntalauluihin sisältyvä propaganda.
*
Punelmassa Jaana Röntystä tulee opas, jotka johdattaa lukijaa näkemään naisten ruumiillistamiseen liittyvän vallankäytön muotoja. Leinon romaanissa, Lehikoinen muistuttaa, Jaana nähdään paitsi objektiruumiina, ennen kaikkea likaisena ruumiina. Jaanan kokemat raiskauksetkin Leino kuvaa pelkkinä kertomuksen "höysteinä". Lehikoinen kiteyttää Leinon tavan kohdella Jaanaa kommentoimalla tämän tilannetta Leinon ohi.
Naiseutesi on tahra.
Luokkasi on tahra.
Perimäsi on tahra.
Ruumiisi on tahra.
Seksuaalisuutesi on tahra.
*
Jaana kurkottaa vuodesta 1907 kohti Lehikoista ja muistuttaa olemassaolonsa kautta kieleen sisältyvästä vallasta:
"Sinut kohdatessani opin, että kieli on valtaa. Sinut kerrotaan aina jonkun toisen silmillä ja suulla."
Niin sinutkin, niin minutkin on kerrottu, emmekä me tiedä, mitä versioista meistä ihmisten puheissa elää, minkälaisissa tarinoissa ja minkälaisissa tarkoituksissa me esiinnymme.
"Mutta entä jos ei ole kieltä? Tai jos virallinen kieli ei vastaa omia kokemuksia? Jos se järjestykseen saattamisen sijaan onkin kuilu, joka voimistaa kokemusta perustavanlaatuisesta erosta sekä omasta vääränlaisuudesta? Jos se häivyttää näkyvistä enemmän kuin valaisee? Poistaa ymmärryksen piirin? Kategorisoi ja asettaa pohjalle ... Jos juuri kieli osoittaa arvottomuutesi?"
Punelmassa Lehikoinen nostaa esiin "historian kerrokset, joita ei ole pidetty kertomisen arvoisina tai jotka ovat sotineet kollektiivisesti hyväksyttyä kertomuslinjaa, aatemaailmaa ja vallassa olleiden arvoja vastaan".
Tämä on hyvä muistutus meille myös siitä, että "kertomuslinjat" eivät ole pelkästään historiaan kuuluva ilmiö, vaan ne ovat vallalla ja niitä luodaan joka hetki milloin minkäkin pyrkimyksen edistämiseksi. Hyvä esimerkki on vaikkapa THL:n luoma narratiivi siitä, että korona on ohi tilanteessa, jossa ihmisiä kuolee tähän virukseen aiempaa enemmän (viime viikolla noin 300 henkilöä).
*
Punelma laajenee kannanotoksi taiteen eettisyydestä ja tarkoituksesta sekä taiteeseen kytkeytyvistä toiseuttamisen prosesseista. Lehikoinen ei kaihda tuoda esiin, miten osalle taiteilijoista taide on väline, jonka avulla he ensisijaisesti nostavat esiin itseään tekijöinä. Taiteen rooli rinnastuu näin Jaanan asemaan objektina ja välineenä Leinon romaanissa.
Lehikoinen kysyy, "missä määrin taiteen tehtävä on olla totta - tai onko se lainkaan taiteen tehtävä?" Jatkokysymyksinä pohdin, voiko taide ylipäänsä olla totta? Mitä taiteen totta oleminen tarkoittaa ja mistä sen totuudellisuuden voi tietää? Millaisia ovat ne tavat ja keinot, joilla voidaan tehdä totta taidetta?
Punelma on minulle suorastaan unelmateos, koska se synnyttää niin paljon kysymyksiä, joista olen erityisen kiinnostunut. Se saa minut pohtimaan mm. taiteen vastaanottoon liittyviä toiseuden/toiseuttamisen kokemuksia, jotka ovat minulle varsin omakohtaisia.
Törmään jatkuvasti siihen, miten (erityisesti some) nostaa ja hypettää kirjallisia teoksia tavalla, joka saa minut kokemaan vierautta ja ulkopuolisuutta, koska en löydä näistä teoksista aihetta moiseen melunpitoon. Toisinaan suorastaan päinvastoin. Kun iso joukko vakuuttaa jonkun teoksen loistavuutta ja oma kokemukseni teoksesta on varsin toisenlainen alan kärsiä hehkutussuperlatiiviallergiasta.
Kumpi vaikuttaa enemmän teoksen vastaanottoon: itse teos vai sen tekijä?
*
Lehikoinen siteeraa Susan Sontagia, joka esseessään "There" and "Here" (1995) kirjoittaa, että "shoppailuaikakauden älymystön, joka on pääosin kaikkea muuta kuin köyhää ja marginaalista, on yhä vaikeampaa identifioitua huono-osaisten toisten asemaan."
Sontagin huomion paikkansapitävyys on helppo todistaa, jos yhtään seuraa maamme yhteiskunnallista keskustelua, jossa köyhyys ja huono-osaisuus valitettavan usein nähdään ensisijaisesti ihmisten omana vikana.
Yksi Punelman monista ansioista on juuri se, että se tarjoaa etuoikeutetullekin lukijalle mahdollisuuden kokea, mitä köyhyys, huono-osaisuus ja toiseus koettuina tarkoittavat ja miten ne ihmiseen vaikuttavat.
Kirjallisuuden voima on ihmeellistä. Niin ihmeellistä, että yli sadan vuoden takaa romaanihenkilö voi herätä henkiin ja antaa meille kirjailijan avustuksella paitsi tarinansa myös saada meidät näkemään menneen lisäksi myös nykyhetken uusista perspektiiveistä.
November 1, 2024
U-P-E-A, upea! Mulla on nyt yksi kysymys ja se on se, miksi kaikki eivät puhu tästä kirjasta? Punelma kertoo maalaisnaisista ja paikasta ja taiteesta ja Jaana Rönnystä ja se tekee sen ainutlaatuisella tavalla. Vau.
May 30, 2022
Kirja oli mielenkiintoinen ja moni kohta sai pohtimaan asioita myös kirjan ulkopuolella. Mukana oli pieniä tarinoita Suomen historiasta ja siellä oli monta lisätietoa hakemaan innostavaa kohtaa. Kirjoitustyyli ei ollut aina suosikkini, joskin sillä omat tähtihetkensä oli. Paikoittain se kuitenkin teki lukemisesta raskasta ja työnsi luotaan.
February 20, 2023
Eino Leinon romaani Jaana Rönty on inspiroinut Tiina Lehikoisen kirjoittamaan "essehtivän romaanin", jossa Suomen historian ja nykyisyyden valtarakenteita ja asenteita tuodaan näkyviksi. Punelma on tutkielma siitä, miten toiseutta luodaan yhteiskunnassa ja taiteessa.
Lehikoinen kirjoittaa Jaana Rönnyn elävämmäksi kuin Leino koskaan teki. Hän kuorii romaanihahmon ympäriltä alistamisen rakenteita kuin kuorisi sipulia. Työväenluokkainen nainen, syrjäseutujen kouluakäymätön kansalainen näyttäytyy Leinon käsittelyssä tunteiden orjana, jolta ei voi odottaa järkeviä valintoja. Nähdäänkö naista edelleenkään toimivana ja tahtovana ihmisenä, jolla on oikeus ja kyky käyttää omia aivojaan ja ruumistaan ihan omaa itseään ja omia valintojaan varten?
Nautin tämän kirjan lukemisessa joka sivusta. Lähdeluettelo on vakuuttava ja teksti säkenöi moneen suuntaan: kohti Jaana Röntyä, kohti Eino Leinoa, kohti taiteilijuutta, naiseutta ja toiseuden kokemuksia, kohti luokkayhteiskuntaa ja eriarvoisuutta, kohti Suomen historian traumaattisia tapahtumia ja niiden aatteellisia ristiriitoja. En oikeastaan tiedä, voisiko romaani olla tätä kiinnostavampi kudelma, punelma, unelma moniäänisemmästä maailmasta.
Lehikoinen kirjoittaa Jaana Rönnyn elävämmäksi kuin Leino koskaan teki. Hän kuorii romaanihahmon ympäriltä alistamisen rakenteita kuin kuorisi sipulia. Työväenluokkainen nainen, syrjäseutujen kouluakäymätön kansalainen näyttäytyy Leinon käsittelyssä tunteiden orjana, jolta ei voi odottaa järkeviä valintoja. Nähdäänkö naista edelleenkään toimivana ja tahtovana ihmisenä, jolla on oikeus ja kyky käyttää omia aivojaan ja ruumistaan ihan omaa itseään ja omia valintojaan varten?
Nautin tämän kirjan lukemisessa joka sivusta. Lähdeluettelo on vakuuttava ja teksti säkenöi moneen suuntaan: kohti Jaana Röntyä, kohti Eino Leinoa, kohti taiteilijuutta, naiseutta ja toiseuden kokemuksia, kohti luokkayhteiskuntaa ja eriarvoisuutta, kohti Suomen historian traumaattisia tapahtumia ja niiden aatteellisia ristiriitoja. En oikeastaan tiedä, voisiko romaani olla tätä kiinnostavampi kudelma, punelma, unelma moniäänisemmästä maailmasta.
February 4, 2024
En niin välittänyt tyylilajista/formaatista, omakohtaisen faktan ja fiktion esseistisestä yhdistelmästä, mutta sisältö tärkeä ja käsittely kymppi. Kansalliskaanon-ukkelin feminististä uudelleenluentaa.
June 8, 2022
Oli hyvä!
käsitteli leinon romaanin fiktiivistä naispäähenkilöä ja sen kapeutta ja historiaa jne
välillä oli toisteinen
käsitteli leinon romaanin fiktiivistä naispäähenkilöä ja sen kapeutta ja historiaa jne
välillä oli toisteinen
January 25, 2023
Alkuun varoitus: kirjailija ei päästä sinua helpolla! Kirjassa ei ole mitään tavanomaista, tuttua, tuttuudellaan lukemaan houkuttelevaa. Rakenne on hämmentävä, onko tämä romaani, runoa, esseistiikkaa vai väitöskirjatasoista tutkimuskirjallisuutta? Älä hämmenny lukuisista sivistyssanoista, joita kirjailija vaikuttaa välillä tarjoilevan lähes itsetarkoituksellisesti. Kun pääset hänen kanssaan ja kauttaan tutustumaan Jaana Röntyyn, hänen aikaansa ja elämäänsä on lukukokemus pakahduttava, silmät ammolleen avaava. Punelma on kirja vallasta - systemaattisesta rakenteellisesta väkivallasta ja toisinnäkemisestä. Ihmisarvosta ja sen puutteesta. Kiitos Tiina Lehikoinen!
November 24, 2024
Lehikoisen valitsema tyylilaji toimii, ja Punelma etenee nopeasti ja helposti hahmottevana virtana alusta loppuun. Sisällössä on jonkin verran enemmän ongelmia. Lähtökohtana Leinon teoksen pureskelu auki on kiinnostava ja hyvä. Yhteiskuntakritiikki kuitenkin olisi kaivannut enemmän omaa sanottavaa. Erityisesti särähtivät kuitenkin ne kohdat, joissa Leinon romaanin ja kirjailijan oman elämän välistä vuoropuhelua käytiin rinnastuksilla: On aika epäsuhtaista lähteä vertaamaan hyvinvointiyhteiskunnan kasvattamaa taiteilijaa 1900-luvun vaihteen yhteiskuntapudokkaaseen.
June 22, 2024
Mielenkiintoiset ja älykkäät näkökulmat. Jännittävä yksinpuhelu ja vuoropuhelu romaanihenkilön kanssa, joka ei varmasti olisi ymmärtänyt tätä akateemista kielenkäyttöä.
Mitä edemmäs kirjassa mennään sitä enemmän kirjoittaja kertoo itsestään ja lopulta toisesta juurisyystä kirjoittaa tämä teos.
Jos runsaat sivistyssanat ja name dropping eivät häiritse, suosittelen lämpimästi.
Mitä edemmäs kirjassa mennään sitä enemmän kirjoittaja kertoo itsestään ja lopulta toisesta juurisyystä kirjoittaa tämä teos.
Jos runsaat sivistyssanat ja name dropping eivät häiritse, suosittelen lämpimästi.
October 18, 2023
4.5 tähteä.
No niin, voi tulla vähän pitkä...
Vuoden yllätyshyvä on löytynyt.
Kirjassa Lehikoinen ottaa käsittelyyn "esseeihkösti" Eino Leinon romaanin nimeltä Jaana Rönty. (tuota kirjaa ei tarvitse tuntea edeltävästi, itse en ollut kuullutkaan). Jaana Rönty on Kainuusta Helsinkiin muuttanut köyhä nainen ja omaa ääntä hänellä ei ole Leinon romaanissa ollenkaan. Lehikoinen puhelee Jaana Röntyn kanssa ja peilaa romaania vasten yhteiskunnallisia kysymyksiä, tasa-arvoa, aateilmapiiriä sekä taiteita.
Kirja on kerrassaan säkenöivän älykäs ja voisin ottaa talteen noin joka toisen lauseen.
Olin aloittanut kirjan tätä ennen jo kaksi kertaa ja jättänyt kesken ja jopa heittänyt sen kokonaan omalta listalta pois, joten on ihme että tartuin siihen vielä kerran. Ja onneksi tartuin. Nyt innostuin heti (onko siinä siis jotain perää, että aina aika ei ole sopiva jollekin kirjalle? En ole oikein uskonut siihen ennen).
Rakastan tällaista ajatusten, teemojen, faktan, fiktion, mielipiteiden ja ajattelun ilotulitusta ja esiinmarssia. Naisten ja naisen aseman historiaa! Erityisesti köyhälistöön kuuluvan maalaisnaisen.
Kirja menee parikirjaksi myöskin tällä hetkellä lukemani Kapitalismin suuri illuusio kirjan kanssa. Monia samoja teemoja, ja hoitotyöstä -palkallisesta ja palkattomasta- oli molemmissa mahtavat kannanotot.
Muita viitekehykseen osuvia voisi olla (vaikka teemat eri) Kaihovaaran Villi ihminen, Tiekson Fantasma ja kerrankin suomalainen kirja joka on samalla viivalla amerikkalaisten feninistiesseistien kanssa eikä häviä yhtään.
En ole törmännyt kirjaan oikein missään. Nyt katsoin, että se on ollut tänä vuonna Runeberg ehdokkaana, Hävityksen ja Vainajaisten kanssa. Wow mikä kirjavuosi. Mutta siis miten tää kirja ei ole yksi kaikkien aikojen suomalaisista kirjoista? Onko tuo nimi Punelma, joka on täysin osuva, kuitenkin hiukan ei-kutsuva? Vai onko se tämä aihepiiri köyhä nainen? Ei osu kunnolla mihinkään lokeroon, ei osata markkinoida? En tiedä, mutta jos ei tullut selväksi niin kirja on Mielettömän Hyvä.
Vuoden yllätyshyvä on löytynyt.
No niin, voi tulla vähän pitkä...
Vuoden yllätyshyvä on löytynyt.
Kirjassa Lehikoinen ottaa käsittelyyn "esseeihkösti" Eino Leinon romaanin nimeltä Jaana Rönty. (tuota kirjaa ei tarvitse tuntea edeltävästi, itse en ollut kuullutkaan). Jaana Rönty on Kainuusta Helsinkiin muuttanut köyhä nainen ja omaa ääntä hänellä ei ole Leinon romaanissa ollenkaan. Lehikoinen puhelee Jaana Röntyn kanssa ja peilaa romaania vasten yhteiskunnallisia kysymyksiä, tasa-arvoa, aateilmapiiriä sekä taiteita.
Kirja on kerrassaan säkenöivän älykäs ja voisin ottaa talteen noin joka toisen lauseen.
Olin aloittanut kirjan tätä ennen jo kaksi kertaa ja jättänyt kesken ja jopa heittänyt sen kokonaan omalta listalta pois, joten on ihme että tartuin siihen vielä kerran. Ja onneksi tartuin. Nyt innostuin heti (onko siinä siis jotain perää, että aina aika ei ole sopiva jollekin kirjalle? En ole oikein uskonut siihen ennen).
Rakastan tällaista ajatusten, teemojen, faktan, fiktion, mielipiteiden ja ajattelun ilotulitusta ja esiinmarssia. Naisten ja naisen aseman historiaa! Erityisesti köyhälistöön kuuluvan maalaisnaisen.
Kirja menee parikirjaksi myöskin tällä hetkellä lukemani Kapitalismin suuri illuusio kirjan kanssa. Monia samoja teemoja, ja hoitotyöstä -palkallisesta ja palkattomasta- oli molemmissa mahtavat kannanotot.
Muita viitekehykseen osuvia voisi olla (vaikka teemat eri) Kaihovaaran Villi ihminen, Tiekson Fantasma ja kerrankin suomalainen kirja joka on samalla viivalla amerikkalaisten feninistiesseistien kanssa eikä häviä yhtään.
En ole törmännyt kirjaan oikein missään. Nyt katsoin, että se on ollut tänä vuonna Runeberg ehdokkaana, Hävityksen ja Vainajaisten kanssa. Wow mikä kirjavuosi. Mutta siis miten tää kirja ei ole yksi kaikkien aikojen suomalaisista kirjoista? Onko tuo nimi Punelma, joka on täysin osuva, kuitenkin hiukan ei-kutsuva? Vai onko se tämä aihepiiri köyhä nainen? Ei osu kunnolla mihinkään lokeroon, ei osata markkinoida? En tiedä, mutta jos ei tullut selväksi niin kirja on Mielettömän Hyvä.
Vuoden yllätyshyvä on löytynyt.
Want to read
December 18, 2022Tekstin asettelu on mielestäni epäonnistunut, jäi siksi kesken.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews