Lämminhenkinen romaani puutaloyhteisöstä ja suurperheen naisista, jotka jättivät jälkensä toistensa elämään.
Yhä laajemman lukijakunnan rakastama Pirjo Tuominen sijoittaa uuden romaaninsa lähihistoriaan. 1940-50-lukujen nostalgia elää sen sivuilla ja hurmaa myös nuoret lukijat.
Vienan ja hänen sukunsa lappeenrantalainen koti on kaupunkilaisversio ikivanhasta suurperhemallista. Sen turvissa saattaa jopa jatkosodan ankarina aikoina elää onnellisen lapsuuden. Perillistenkatu 10 oli myös kirjailijan oma lapsuudenkoti.
”Pirjo Tuominen on historiallisen epookkiromaanin tämänhetkinen kruunaamaton kuningatar.” Maaseudun tulevaisuus
Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, valtaosa 1700- ja 1800-luvulle sijoittuvia romaaneja. Puutalokaupungin naiset kertoo lähimenneisyydestä ja pohjaa löyhästi kirjailijan omiin kokemuksiin. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta, tuhannet uudet lukijat uppoutuvat historiamme pyörteisiin tarinoiden lumoamina.
Pirjo Tuominen, os. Rantanen, on tuottelias, monipuolinen kirjailija. Pitkän uransa aikana hän on kirjoittanut yli puolisataa teosta, joukossa useita kirjasarjoja.
Tuominen syntyi ja kasvoi Lappeenrannassa. Pääkaupunkiseudulla asuessaan hän työskenteli mm. mainostoimittajana, tiedotuspäällikkönä, toimitusjohtajana ja yksityisyrittäjänä. Puolison ura teollisuusjohtajana vei perheen Lahden ja Forssan seuduille. Muutettuaan Satakuntaan Tuominen toimi kirjailijatyönsä ohella paikallisradion toimitusjohtajana. Nykyisin hän asuu Sastamalassa ja on päätoiminen kirjailija.
Hyvin kerrottu tarina sota-ajasta kolmen sukupolven näkökulmasta. Paljon henkiköhahmoja joiden tarinat limittäytyivät hyvin toisiinsa ja saivat kuuntelemaan kirjan nopeasti, muussa tapauksessa olisi helposti voinut tippu kärryiltä ja unohtaa kuka on kuka. Oli mielenkiintoista kuunnella tarinaa, mikä sijoittuu Lappeenrantaan ja pystyi hyvin kuvittelemaan tapahtumat tutuille kaduille. Aloitin heti kirjan juuri ilmestyneen jatko-osan.
Mielenkiintoinen ja helposti lähestyttävä teos. Alussa oli hankala pysyä selvillä kenestä puhuttiin, koska mukana oli niin monta henkilöä. Loppua kohti kirja kuitenkin keskittyi enemmän Vienan tarinaan, mikä teki lukemisesta helpompaa ja kirjasta myös mielenkiintoisemman.
En yleensä lue historiallisia romaaneja, mutta kirjoitustyyli teki lukemisesta sujuvaa, eikä tapahtumien kuvailu tuntunut tylsältä tai liian informatiiviseltä. Tietyt asiat myös tuntuivat tosi nostalgisilta, muistuttaen vanhempien ja isovanhempien tarinoista ja puhetyylistä. Mielenkiinnolla myös olen aloittamassa sarjan toista osaa.
Sinänsä mielenkiintoinen ja kiinnosti lukea loppuun asti ihan vauhdilla, mutta silti jäi vähän hajanainen olo. Oliko liikaa päähenkilöitä koko alkukirjain ajan, ja sitten loppuikin jo ja jäi miettimään sen varsinaisen päähahmon ( ehkä?) elämän jatkoa kirjan loputtua. Tulisiko tälle jatkoa? Toisaalta olen nyt lähiaikoina lukenut niin monta kirjaa sodan ajalta, että alkaa lomittua ne kaikki kohtalot, voi olla, että vuoden kuluttua en muistakaan, missä kirjassa oli kukakin henkilö.
Ihana aikamatka 1900-luvun vuosikymmenille (erityisesti 40 ja 50) katsomaan, millaista elämää Lappeenrantalaisessa puutalossa naiset elivät. Tällä tavalla historia herää eloon: arkista elämää, paljon detaileja ja mielenkiintoisia henkilöitä. Kaikkitietävä kertoja osasi välillä kertoa asioista tulevaisuudesta käsin, jolloin puutalokaupungin vaiheita pystyi hahmottamaan vieläkin paremmin. Tulisipa jatkoa!
Pidin kovasti tästä niin kuin muistakin lukemistani Tuomisen historiallisista romaaneista. Kerronta on elävää ja sujuvaa, ja henkilöhahmot moniuloitteisia ja toden tuntuisia.
Ajoittain viihdyttävää tekstiä. Joissain kohdin tulee olo, kun kuuntelisi historianopettajan luentoa sen ajan Lappeenrannasta, siitä pieni miinus muuten niin mukavalle kirjalle.