Menestyskirjailijan uusi taidonnäyte on kirja eksyneistä ihmisistä kesäyössä.
Touko ja Eevis istuvat kesäyössä kalliolle juttelemaan. Loppu on mandariineja, virtahepoja, nähdyksi tulemisen kaipuuta ja sen pelkoa.
Ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitettu Virtahevot on dialogiromaani, joka kuvaa herkkyydellä ja huumorilla kahden ihmisen välistä hetkeä, joka ei merkitse mitään mutta jossa kuitenkin on kokonainen maailma.
Kuuntelin äänikirjana. Rakastin joka sekuntia. Osui syvälle elämänvaihekriisiini lämmöllä ja silmäniskulla. Olispa kesäöisiä jatkoja, olispa vuodatusta kehojen välillä. Olispa tilanteita, joissa tässäkin elämävaiheessa voisi olla noin; uteliaana toiseen, vieraaseen, ääneenlausuen oman haparoinnin ja tämän hetken betonit. Kun se on eri nyt kuin silloin joskus, kun se oli arkipäiväisempää.
Rakastin. Itkin ja nauroin syvästi. En ehkä kutsuisi tätä kirjaksi vaan teokseksi, sillä se on äänikirjaksi suunniteltu, dialogiin pohjaava, yhtä lähellä kuunnelmaa kuin proosaa. Ei aivan kuunnelma, koska ei äänimaisemaa, ei aivan romaani, sillä vain dialogi. Toimii!
Epäilen, että en olisi pitänyt tästä tekstimuodossa. Mutta äänikirjana tämä oli aivan omassa luokassaan. Ei tässä maassa ole kaiketi tehty tällaista aiemmin. Olin aivan haltioissani alusta loppuun. Tuntui, että pääsin niin iholle. Koko kokemus oli uskomattoman intiimi ja uskottava. Hukassa olemisen loputtomuus ja lohdullisuus jäivät päällimmäisenä käteen. Ihmisyys on ikuista harmaata aluetta ja tämä kirja kuvasi sitä upeasti. Ja myös tätä aikaa. Arvostin myös kirjan käsitteen venyttämistä ja kekseliäisyyttä. Ja eihän siitä pääse yli eikä ympäri, että Pihla Viitala ja Samuli Niittymäki ovat uskomattoman lahjakkaita.
Mutta koska olen minä, niin mainittakoot että todella kaipaisin myös z-sukupolven vastaavia teoksia. Vaikka samaistuminen monessa kohtaa on mahdollista, on millenaalien ja meidän välinen kuilu kuitenkin merkittävä. Kuvittelin kuunnellessa, mikä olisi toisin jos keskustelijat olisivat olleet parikymppisiä. Pitäsiköhän sitä vain kirjoittaa itse?
Luin, en kuunnellut, koska olen ihan paska äänikirjojen kanssa, oli ne millaisia vaan. Piti hetki totutella käsikirjoitusmaiseen tekstiin ja miljöön puuttumiseen, mutta kun dialogiin pääsi sisään niin ah. En ole varmaan ikinä lukenut näin hyvin kirjoitettua ja uskottavaa kahden ihmisen välistä keskustelua. Kauniita ajatuksia, teemoja, elämää. Mikä kaipuu kesäyöhön ja siihen, kun illan viimeisinä / aamun ensimmäisinä tunteina pystyy puhumaan isompia totuuksia kuin milloinkaan muulloin.
No hei miten ihana tää oli! Ihan super. Sellainen lempeä, lämmin kesäyö, näennäisen kevyt ja lämmin ja silti tutkielma normeista, normatiivisuudesta, herkkyydestä ja rajoista. Nähdyksitulemisesta, kuulemisesta, läsnäolosta. Sjöholm kirjoittaa upeaa dialogia, eläväistä ja niin aitoa, ei tällaista yleensä ole. Äänikirjana aivan täydellinen, kuin kuunnelma, keskustelu jossa haluaisi olla itsekin mukana.
Se oli se fiilis mikä jäi Virtahevot luettuaan. Jokseenkin tyhjän mitäänsanomaton. Tässä on varmaan pitkälti kyse henkilökohtaisesta preferenssista: Virtahevot ei tarjonnut sitä mitä kirjallisuudesesta etsin.
Kirjaa on mainostettu "äänikirjaksi kirjoitettuna dialogiromaanina". Itse kun en juuri äänikirjoja harrasta niin luin tämän ihan tekstinä. Enkä osannut erottaa lukukokemusta hirveän vahvasti yhden näytöksen näytelmän lukemisesta. Kaksi toisilleen hieman vierasta ihmistä, Touko ja Eevis, istuvat kalliolla ja keskustelevat elämistään, tai siis lähinnä suhteistaan ja seksistä. Erityisesti erilaisia avoimen suhteen muotoja käsiteltiin keskusteluissa laajasti, ehkä jopa vähän saarnaavasti. Tämä saarnaavuus myös syö sitä kesäyön taikaa mikä tällaisessa kirjassa pitäisi olla läsnä.
Suurin ongelmani tämän kanssa oli se, että Touko ja Eeviksen keskustelu ei oikeastaan juuri missään kohtaa alkanut kiinnostaa. Pieni poikkeus tähän oli jossain kirjan keskivaihella tapahtuva lyhyt keskustelu vanhemmuudesta, joka oli ihan intresantti. Sjöholmia on kuitenkin kehuttava siitä, että keskustelu tuntuu virtaavan luonnollisesti ja että hahmoissa on sellaista tietty ärsyttävyyttä, kuten oikeastikin. Keskusteluissa on myös realistisuuden ohella tiettyjä ihan toimivia koukkuja, mikä puhuu kyllä harkinnasta niiden rakentelussa.
Tällainen kirjallisuus, joka pyrkii esittämään jotain tälla tavalla realistisesti ei tosiaan ole varsinaisesti minua varten. Haluaisin jonkun tulkinnan. Kiinnostava tulkinta jää tässä mielestäni puuttumaan, lähinnä kääteen jää jonkinlaista kevyttä ihmissuhdeanarkian pohdintaa. Ehkä sitä on jossain mielessä liian inessä skenessä (tai sit vaan tarpeeksi nuori) kun tämän aiheen suhteen tässä ei ollut varsinaisesti mitään kovin kiinnostavaa.
Se on kirjasta kuitenkin sanottava, että se on äärimmäisen kevyttä luettavaa. Siis jos jollekin lukemisen raskaaksi kokevalle pitäisi suosittaa jotain niin tämä on kyllä siihen hyvä, etenemisvauhti tuntui melkein häkellyttävältä.
Valitsin tämän kuunneltavaksi, koska a) äänikirjapalvelun ilmaista kokeiluaikaa oli vielä jäljellä ja halusin ehtiä kuunnella sen aikana muutakin kuin Kaikki kuluttamisesta b) tämä oli lyhyt joten ajattelin sen sopivan kaltaiselleni huonollekin kuuntelijalle c) tämä on näkynyt kirjasomessa ja saanut kehuja d) tämä on tehty nimenomaan äänikirjaksi, joten tämä kannatti ensisijaisesti kuunnella (tämän voi myös lukea tekstinä)
Ensiksi äänikirjakokemuksena tämä hyvä. Huomasi, että tämä tosiaan on tehty äänikirjaksi. Dialogi eli vaihtuvat äänet toimi ja auttoivat keskittymään. Äänimaailma oli miellyttävä. Tätä kuunteli mielellään työmatkoilla, lenkillä ja kotitöitä puuhatessa. Lukijat olivat huippuja. Äänikirjana tämä oli vähintään 4/5!
Kirjana teos oli aika keskinkertainen. Käsitellyt aiheet olivat sinänsä kiinnostavia kuten normien rajoittavuus, suhdemuodot, seksuaalisuus, rakkaus, perhe, lapset ja lapsettomuus, mutta ei tämä mitään kovin uutta tarjoillut niiden saralta. Mutta jos pohtii jotain näistä aiheista kuten vaikkapa monisuhteisuutta tai lapsia, voi tästä varmasti saada jotain itselleen.
Suurin itseäni hiertänyt asia oli se, miten ärsyttäviä kirjan hahmot olivat! En päässyt siitä yli koko kirjan aikana ja loppua kohden jo toivoin, että kirja loppuisi. Se teki kuuntelemisesta hieman haastavaa. Etenkin Eeviksen pitkät monologit välillä puuduttivat ja se sävy, jolla hän aiheista puhui - kuin olisi itse keksinyt monisuhteisuuden, lapsettomuuden ja pornon.
Kirja olikin sisällön puolesta 2.5/5, jos nyt tällä goodreads-arviolla ajattelee.
Eli hyvä äänikirjana, aiheet kiinnostavia, mutta hahmot hankaavan ärsyttäviä, eikä tällä kertaa hyvällä tavalla.
Oli kuitenkin sen verran erilainen kirjakokemus, että suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa.
Mä oon varmaan ainoa, joka ei oo ihan fiiliksissä tästä kirjasta. Musta kiva uusi konsepti, että kirjoitetaan nimenomaan äänikirjaksi ja lukijatkin onnistui ihan hyvin työssään. Mutta en mä tästä löytänyt mitään erityisen hienoa. Lähinnä ajatus harhaili, kun mielenkiinto ei jaksanut pysyä yllä. Ei kolahtanut muhun yhtään, vaikka jotkin kohdat ja ajatukset olikin hienoja sekä osuvia, mutta se ei riitä että silloin tällöin herää et "hei olipa oivallinen ajatus" ja sitten monta minuuttia menee taas ajatellen, et miks mä kuuntelen tätä. Ei mun juttu siis.
En muista milloin kirjassa olisi ollut tällaista läsnäoloa. Täydellistä yökuunneltavaa, miltei pidättelin henkeä odottaen seuraavaa repliikkiä. Tällaisia kesäyökeskusteluja rakkaudesta odotellessa.
Vierastan usein dialogimuotoa, mutta tällaiseen äänikirjan ja kuunnelman hybriditaideteokseen se istui oivaltavasti. Ei tästä kritiikkiä, kuuntelin vain nauttiakseni siitä, miten arkiset asiat kasvavat itseään suuremmaksi, kun niille osaa antaa tarpeeksi tilaa. Lisää tätä kiitos.
First of all: I've been reading and commenting some versions of this book along the line as I'm privileged to know the author and be trusted by her. So my view might be biased as I've been seen many sides of this. But even though I'm biased, I was highly, highly impressed and have no other option but to give this a full five stars out of five, as it truly is that good. Though I was familiar of the tone, the story and the themes, I was still blown away as so many themes unfolded in a fresh new way. It starts out as seemingly random, but slowly reveals a carefully planned network of symbolism and timely themes in a timeless way. Very clever, yet beautifully hidden. This is the way to do it; make it smooth and easy on the surface, but be sure that the foundation is strong and complex. Like one of my favourite quotes: "Be like a duck. Stay calm on the surface and paddle like hell underneath." So simple, everything unnecessary stripped out. A perfect length; a long, art film and/or a short novel. Continuing from there: this is highly innovative, fading the line between a radio play, a book, an audiobook and even a film. Hard to put in a box, maybe unnecessary too. Great acting, though I don't really like the voice actors. And I didn't really care for the characters either, but it still works. And for me that's the beauty of it. As for the printed book, it's a beautiful object and works as such, but as of the structure it refers to the audio version. And it truly doesn't need anything else, text-wise. Related to Scenes from a Marriage and Before Sunrise, but well acknowledging both works, so it's simply perfect in that sense. As for the themes and the subject, this was way deeper and more philosophical than I thought. I approached this finalized and definite listening round with a thought in mind; that this was basically a study on love, romanticism and about choice in our modern society. I thought this would have some kinship with Modern Romance by Aziz Ansari, pondering the question on why we have such a hard time staying IN love and who do we belong to and so on... but as this whole thing unfolded I fell deep into a sea of themes and a depth that was way more than that. This is a deep exploration of life, community, tribe, passion and yes, love. It shows that the seemingly shallow and privileged thoughts on l o v e and c h o i c e isn't really about that last kiss or the lack of it, it's not about Sufjan Stevens picking his guitar and making you cry because you can't have it all... it's about a cosmic sense of deep loneliness, of the very essence of our existence and our profound need to love one another in our own ways. And yes, there's a romantic song playing in the end. And it's just perfect.
Olipas erinomainen äänikirja. Niin realistinen, lempeä ja erikoinen. Aloin kuuntelemaan tätä ihan vaan Pihla Viitalan takia, mutta päädyinkin tykkäämään tästä tosi paljon myös muista syistä! Oli ihana päästä seuraamaan näiden kahden hahmon keskusteluja, jotenkin niin luonnollista dialogia.
Pihla Viitala ja Samuli Niittymäki olivat musta ihan täydellinen valinta tähän lukijoiksi ja uskon, että äänikirja formaatti teki tästä paljon paremman. Myös lopussa oleva biisi oli kiva lisä!
Vaikka olen pian 21-vuotias eikä tässä kirjassa ollut niin paljoa samaistumispintaa itselle, nautin silti näiden keskustelujen kuuntelemisesta ja tästä kirjasta kokonaisuutena. Tämä hujahti hyvin yhden illan aikana siivotessa ja leipoessa.
Olin aika lailla päättänyt että en varmaan tykkää tästä kirjasta, mikä homma sekin nyt on että kirjoitetaan suoraan äänikirja? Ja alku vahvisti odotuksiani; ei melkein nelikymppiset puhu tällaisista asioista, jestas miten infantiilia. Mutta sitten annoin dialogin viedä ja äärimmäisen taitavien lukijoiden päästä ihon alle. Alku olikin tutustumista, ei ensimmäisen puolen tunnin aikana voikaan päästä syvemmälle, mutta sen jälkeen päästäänkin, ja oikeasti syvälle.
Kirjan pää- ja samalla ainoat henkilöt ovat Touko ja Eevis, jotka viettävät myöhäiskesän yötä yhdessä jutellen. Muuta ei kannata kertoa ettei spoilaa mitään, mutta olen erityisen vaikuttnut siitä, miten molempien elämästä pala palalta syntyy uskottava ja kokonainen kokonaisuus. Kumpikin ärsyttää minua aivan hirveästi - paitsi sitten kun myötätunto yhtäkkiä herääkin, ja ymmärrys, empatia.
Äänikirjan formaatti oli kiinnostava ja dialogi enimmäkseen oikein sujuvaa. Keskustelu ei kuitenkaan missään vaiheessa muodostunut itselleni hirveän kiinnostavaksi. Aiheet ovat ainakin omassa kuplassani niin läpikäsiteltyjä, että Sjöholm ei onnistunut nostamaan esille tuoreita ajatuksia, vaan tuntui siltä että kuuntelen kaveria jonka kanssa samat aiheet on jauhettu jo useasti ennenkin.
Plussaa: ”Dialogiromaani” toimi konseptina oikein hyvin! Ääninäyttelijöistä tykkäsin.
Miinusta: takaraivossa kaihersi toistuvasti sellanen pienen pieni vitutus kun näiden hahmojen juttuja kuunteli:D Lisäks kirjassa käsiteltyihin aiheisiin ei tarjottu mitään uutta näkökulmaa.
Ensimmäinen äänikirjakokemukseni, ja tosi hyvä sellainen!
Riipivän autenttinen ja tavallaan silti aika mitäänsanomaton hyvällä (mutta myös huonolla) tavalla. Pitkä, polveileva keskustelu, jossa oli muutamia tosi hienoja kohtia.
Kiteyttää hyvin yöllisten keskusteluiden kauneuden. Tähän oli myös valittu juuri oikeat näyttelijät lukemaan dialogia. Sopii parhaiten kerralla kuunneltavaksi, joten ehkä pituudesta olisi voinut hieman karsia.
Olipa suloinen kirja, tai oikeastaan kuunnelma. Vähän ärsyttävät hahmot, mutta niin autenttisella tavalla ärsyttävät, että näin heidät suorastaan! Mun mielessä tää sijoittui Pispalan Pyykkipuistoon, ja nyt haluisin mennä sinne istumaan jonkun randomin kanssa ja puhumaan elämästä. Arvostan, että tää oli tehty nimenomaan äänikirjaksi. Ei olis varmaan luettuna toiminut yhtä hyvin.
Kuuntelin tän yhdeltä istumalta aurinkoisena kevätpäivänä, nautin ja haaveilin kesäöistä. Tosi hyvät lukijat. Ja siis miten en ollut aiemmin tajunnut, että äänikirjoissahan voi olla myös musiikkia. Oon ollu tosta oivalluksesta sillee !!! koko päivän.
No. Ihan ok. Jotkut kohdat oli ihan koskettavia mut joistain kohista tuli nii paha myötis et ootin vaa et se on ohi....Pidän myös tosta biisistä tosi paljon joten odotin senkin puolesta et tää tekis muhun jonkun syvemmän vaikutuksen. Mut ihan söpö ja haikea kyl.
Hauska uudenlainen konsepti. Kirja on nimenomaan äänikirjaksi kirjoitettu, ja kahden näyttelijän toteutus on huiman onnistunut.
Virtahevot ei ole näytelty kuunnelma, mutta ei myöskään pelkkä kirjatekstin läpilukeminen. Eikä se ole käsikirjoitettu podcastikaan.
Virtahevot on luonnollisen oloinen keskustelu. Kahden toiselle tuntemattoman henkilön kesäöisessä dialogissa käydään läpi kaikki asiat maan ja taivaan väliltä: seksi, kuolema, parisuhde, perhe… Kuulija pääsee mukaan tirkistelemään intiimiin keskusteluun.
Todella luonnollisen tuntuinen ja koskettava dialogi. Ei varmaan toimi paperilta luettuna yhtään samalla tavalla.
Olisin vain toivonut kirjalle kivempaa nimeä ja kauniimpaa kansikuvaa. Lisäksi tekstissä oli mielestäni muutama epäuskottavuuskohta (liittyen esim tiettyyn aikakauteen).
Missä vaiheessa äänikirja muuttuu omaksi irralliseksi teoksekseen? Ehkä joku asiasta tietävämpi osaa sanoa, mutta huomasin miettiväni näytelmäkirjallisuuden ja näytelmän eroa. Hyvät ääninäyttelijät ja muut äänikirjaan luodut elementit tekivät tästä unohtumattoman äänikirjakokemuksen.
En osaa sanoa, millainen kokemus tämä olisi luettuna. Kuunneltuna dialogi oli luontevaa, mutta olisiko se tekstinä vaikeaselkoista ja paikallaan pysyvää, en tiedä.
Kiehtova - on termi joka kantaa itelle tän teoksen alusta loppuun. Tuntuu että seurasin kolmantena osapuolena keskustelua vieressä, intiimissä läheisyydessä näiden kaverusten(?) seurassa. Hahmot välillä ärsytti, välillä heidän tarinat riipaisi syvältä, ja jutut sai hykertelemään ääneen. Tuntui, kun olisi kuunnellut elokuvaa - ei kirjaa. Kanssamilleniaalien huolet koskettaa ja sai pohtimaan. Keskustelut tuo myös lohtua - kaikkihan me ollaan vähän sekasin ja eksyksissä ittemme kanssa. Hienosti toteutettu teos, erityisesti äänikirjana!
Yritin aluksi kuunnella äänikirjana (elämäni ensimmäinen äänikirjan kuunteluyritys), mutta ei. Kirjoissa parasta on just se, että saa halutessaan itse kuvitella, miltä hahmot näyttävät ja kuulostavat. Heti kun vaihdoin audiosta luettavaan versioon, innostuin kirjasta enemmän ja se tuntui ankkuroituvan jotenkin enemmän todellisuuteen, oikeaan maailmaan. Sain kuvitella kesäyön havisevat puut ja linnut, jotka äänikirjan studioumpiosta puuttuivat. Sykähdyttävähän tämä oli, niin paljon samaistuttavaa settiä elämästä ja ihmissuhteista, rinnakkainelon vaikeudesta ja ihanuudesta, erilaisista suhdemuodoista ja elämänvalinnoista. Intiimit ja polveilevat keskustelut ovat parasta bestiä (in my opinion) ja sitä tämä kirja tarjoili: ihmisten välistä yhteyttä, sähköistä, suoraa ja avointa puhetta, toisen kuulemista ja näkemistä, mutta yhtä lailla päällepuhumista ja haastamista. Ai että. Rakastin nuorena Rakkautta ennen-elokuvia ja tää kirja osui ja upposi samoihin sielun sopukoihin kuin ne - ja myös viittasi kyseisiin leffoihin. Vaikka tää kirjahan ei ole mikään romanssin kehkeytymisen kuvaus, mikä ilahdutti suuresti ja oli linjassa perinteistä ihmis-/parisuhdekäsitystä haastavan sisällön kanssa.
Tämä on ensisijaisesti äänikirjaksi tehty teos, ja äänikirjana se ravistelee totuttuja konventioita. Kerronta rakentuu dialogilla, ja molemmilla henkilöillä on oma lukijansa, tai pikemminkin ääninäyttelijä. Dialogi herää eloon lukijoiden äänenpainoilla, tauoilla, naurahduksilla, huudahduksilla ja empimisillä. Vuorosanoja ei siis lueta tavallisen äänikirjan tapaan. Tuntui todella siltä, että kaksi henkilöä keskustelee kalliolla syntyjä syviä. En ole törmännyt yhtä aitoon dialogiin kirjallisuudessa aiemmin. Keskustelun aiheissa ei ollut itselleni mitään uutta, mutta on virkistävää, että erilaiset parisuhdeanarkian muodot olivat esillä. Keskustelu lapsista ja vanhemmuudesta oli ehkä jopa mielenkiintoisempaa, koska niihin oli vähemmän tarttumapintaa.
Kirja poikkesi hurjasti siitä, mitä yleensä kuuntelen, ja epäilinkin alussa, että tuleeko tästä nyt mitään. Yllätyin iloisesti. Dialogi kuulosti niin aidolta ja rehelliseltä. Myös hahmot olivat ärsyttävine piirteineen moniulotteisia ja uskottavia, joten tuntui kuin salakuuntelisi kahden aidon ihmisen kesäöistä keskustelua.
Oli paljon sellaista, johon samaistui, mutta vielä enemmän sellaista, johon ei. Teki hyvää kuunnella ajatuksia ja keloja sellaisilta ihmisiltä, joiden maailma on niin kaukana omastani. Parikymppisenä tätä lukiessa kirja antoi jotenkin oudolla tavalla lohtua vanhenemiseen. Elämä ei lopu nelikymppisenä ja ikä ja kokemukset tuo viisautta mukanaan. En ees tiiä. Wild.
wau todella hieno, vaikuttava ja aidontuntuinen äänikirja. sanoisin jopa taideteos. en ole tänlaista kokemusta koskaan äänikirjaa kuunnellessa saanut. vaikkei kaikki ajatukset ja tunteet olleetkaan itselle niin koskettavia tai ajankohtaisia, pääsi henkilöiden dialogiin sekä päiden sisälle hyvin mukaan.