Huoletta ja hölmönä

by Ryōkan, Kai Nieminen (Translator)

”Minun runoni eivät ole runoja. / Vasta kun ymmärrät, etteivät runoni ole runoja / voimme ryhtyä keskustelemaan runoudesta.”

Basam Books julkaisi vuonna 2000 yli kolmensadan runon valikoiman japanilaisen 1758-1831 eläneen zenmunkki Ryookanin runoja. Kirjan nimeksi tuli yksi Ryookanin käyttämistä kirjailijanimistä, Suuri hupsu. Myöhemmin siitä otettiin vielä kolme loppuunmyytyä painosta. Suomentaja Kai Nieminen on valinnut osan jo julkaistuista runoista ja suomentanut lukuisia uusia tähän uuteen, entistä mietteliäämpään valikoimaan.

Runoissa kohtaamme edelleen valoisan huolettoman kerjäläismunkin, joka leikkii kylän lasten kanssa ja siemailee iltaisin viiniä heidän vanhempiensa seurassa: Ryookanin joka rakastaa tanssimista ja laulamista. Tutustumme kuitenkin entistä paremmin myös mietiskelijään, joka pohtii lähimmäisenrakkauden ja itsekkyyden, nöyryyden ja ylpeyden ristiriitoja. Koska hän on suuri hupsu, hän ei saarnaa vaan kysyy ja ihmettelee. Uskosta tai epäuskosta, buddhalaisuuden koulukunnista ja oppisuunnista riippumatta Ryookan on koko Japanin rakastama runoilija ja opettaja, joka eli niin kuin opetti.

195 pages, Paperback

First published February 1, 2022

About the author

Ryōkan Taigu (1758–1831) was a quiet and eccentric Sōtō Zen Buddhist monk who lived much of his life as a hermit. Ryōkan is remembered for his poetry and calligraphy, which present the essence of Zen life.

Ryōkan lived a very simple, pure life, and stories about his kindness and generosity abound. However, even though he lived his simple and pure life, he also displayed characteristics that under normal circumstances would be out of line for a normal monk.

Reviews

[Aamo Lieko · Rating 5 out of 5]

Ryōkanin runoista on usein vaikea tietää, onko kyseessä kaunis tuokiokuva vaiko pohdinta ihmisyydestä ja buddhalaisuuden syvimmistä opeista. Tekstit ovat näennäisen yksinkertaisia, mutta sisältävät usein ajatuksia, jotka aukeavat paremmin, jos tietää buddhalaisuudesta tai japanilaisesta estetiikasta.

Osa tästä helposta vaikeudesta tulee siitä, että vertausta ei yleensä osoiteta sormella. Missä länsimainen runo sanoisi "Sydämeni on kuu", Ryōkanin runoissa saatettaisiin kertoa jotain arkiaskareista, tuoda se sydänkin esiin, ja sitten mainita kuu jossain lauseessa, joka yksinkertaisesti kuvailee ympäristöä. Tästä saa vaikutelman, että runoilija vain kuvaa tavallista arkeaan, mutta tarkemmin pohtien tuokiokuva kertookin elämästä, kuolevaisuudesta tai nautintojen jahtaamisen turhuudesta. Enemmän kuin kaltaisuuden osoittamisesta kyse on nähdäkseni rinnakkaisuuksista, ja on lukijan vastuulla pohtia, kuinka paljon yhteyksiä asioiden välillä on.

Toisinaan taas pitemmälläkään pohdinnalla en löydä runosta muuta kuin kuvan tietystä tilanteesta tai ajatuksen jostain kohdatusta ihmisestä. Tämä epävarmuus kuvastaa hyvin zeniläistä näkemystä, joka parhaiten tulee esiin kokoelman osiossa Suuri Tie ei alun perin johda minnekään. Harha ja totuus, kärsimys ja valaistuminen, kyllä ja ei, syy ja seuraus sekoittuvat, kun asian oivaltaa. Tällöin ei ehkä ole enää eroa sillä, kuvaako valaistumista vaiko jalkojen laahustusta polulla tai sadekuuroa kerjuumatkalta palatessa. Huumoriakin kokoelmasta löytyy, vaikka yleisempi tunnetila on epämääräinen, tyyni melankolia miettien aikaa ja kaiken katoavaisuutta.

[pbble6 · Rating 4 out of 5]

Feelgood,

Read every night I couldn’t sleep.

But to me it’s wasn’t “more than it was” if that makes sense. Just solid, comforting.