Ja mutta että sitten

by Anni Saastamoinen

Onko rakkaus kuin suola tai suodatinpussit? Niidenkin loppumisen huomaa vasta, kun ne todella ovat loppuneet. Luigin avioliitto on päättynyt eroon ja hän muuttaa 30 neliön yksiöön etsimään itseään.

Toisella puolella kaupunkia asuu Laila. Hänen ystävänsä Mirva on kuollut eikä Laila uskalla avautua surustaan kenellekään.

Kun Luigi ja Laila kohtaavat, he pakenevat yhdessä kolhoa maailmaa ja juoksevat sateeseen.

Ja mutta että sitten kuvaa menetyksistään toipuvia Luigia ja Lailaa tumman huumorin läpi tarkasti ja viisaasti. Se on samaan aikaan lämmin ja melankolinen ja nojaa elämänviisautensa arjen lohdullisuuteen: Aurinko on noussut aina ennenkin. Sen pitäisi siis nousta huomennakin.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Audiobook, Contemporary, Literary Fiction

217 pages, Hardcover

First published March 1, 2022

About the author

Anni Saastamoinen is a Finnish author and radio journalist. Her first book Depressiopäiväkirjat was released in 2017.

Reviews

[Tomi · Rating 5 out of 5]

Aloitan arvion samalla tavalla kuin Sirkasta kirjoittamani: Tämä kirja on puolisoni kirjoittama, joten en ole puolueeton arvostelija. Subjektiivistahan tämä on muutenkin.

Ja mutta että sitten on kirja menetyksistä selviämisestä ja uusien alkujen vaikeudesta. Tarinan päähenkilöt Laila ja Luigi ovat molemmat tahoillaan kohdanneet yllättävän katastrofin, joka pitäisi jotenkin käsitellä ja sitten päästä siitä eteenpäin. Miten jatkaa elämää, kun entinen elämä päättyy?

Henkilökohtaisten tragedioiden kautta käydään läpi meidän kolmekymppisten millenniaalien perisyntiä eli sitä että ei oikein osata olla omia itsejämme, puhua tunteistamme tai luottaa toisiin ihmisiin. Peilaamme helposti omakuvaamme muista kehittelemiimme ihannekuviin ja koemme epäonnistumisen tunteita. Tai ehkä me kaikki emme ajattele näin, mutta jos tunnistat itsesi niin tämä on kirja myös sinusta.

Ja samaahan siinä Sirkassakin oli, itsensä etsimistä ja hyväksymistä ja jotenkin elämästä jyvälle pääsemistä. Jos pidit Sirkasta, koska se oli hauska mutta ennen kaikkea kipeä kirja ihmisyydestä, pidät varmasti tästäkin. JMESissä on samaa huumoria, mutta entistä enemmän raakaa tunnetta.

Erinomainen kirja, mutta kuten sanottua, olen varmasti huonoin mahdollinen neutraali lukija. Tunnistin Annin (ja itseni) niin monesta kohtaa. Siis: lue ja päätä itse!

[Viivi / Kirjailuja · Rating 4 out of 5]

Henkilöiden mielenmaisemat resonoivat kirjolla olevan lukijan aivoissa rajusti.

[Inka Partanen · Rating 3 out of 5]

Sytyin kirjan tyyppeihin vasta pitkällä puolivälin jälkeen. Saastamoisen pieniä yksityiskohtia tarkasti havainnoiva tapa kirjoittaa toimi ajoittain, mutta paikoin tuli tunne, että tarina ei kulje. Kun juoni sai päähenkilöiden kohtaamisen jälkeen vauhtia, myös tunnetasolla tarina tuli lähemmäs lukijaa.

[Katja · Rating 5 out of 5]

Kepeä mutta raastava. Saastamoisen tapa käyttäää suomenkieltä on kaunis, kekseliäs ja erilainen, pitää lukijansa alati valppaana. Erinomainen teos, jälleen.

[Aliisa · Rating 3 out of 5]

3,5 tähteä. Tää osui ehkä juuri sopivaan kohtaan, kun melankolia tuntuu niin just tältä hetkeltä. Mukavan nopea luettava.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Luin Anni Saastamoisen suositun Sirkka -kirjan (Kosmos, 2019) viime kesänä. Arjen harmaaseen massaan katoava Sirkka joutui ravistelluksi odottamattomissa sosiaalisissa tilanteissa, ja tuloksena oli jotain hyvin lämminhenkistä ja hyväntuulista. Tältä pohjalta Anni Saastamoisen uusi kirja tuntui tutustumisen arvoiselta.

Ja mutta että sitten kertoo yhtä lailla lämpimästi kahdesta päähenkilöstään. Luigi elää eron jälkeistä kriisitilannetta. Kaksitoista vuotta kestänyt liitto on päättynyt eroon, eikä Luigi enää osaa tehdä oikein mitään. Toisaalla taas on Laila, jonka tiiviistä ystäväporukasta yksi on kuollut äkillisesti muutama vuosi sitten. Ystävän kuolema on ravistellut ystävyyssuhteen dynamiikkaa: kun yksi on raskaana, toinen tekee uraa ja on myös parisuhteessa ja Laila itse on yksin, tyhjyys alkaa vaivata.

Surusta ja kriisistä selviytymisestähän tässä on kyse. Miten päästä eteenpäin elämää mullistaneesta muutoksesta ja murheesta? Luigin pitäisi löytää itselleen oma reitti elämässä, sen sijaan että kaikki järjestyy sen mukaan, mitä vaimo sanoo. Laila ei osaa puhua kenellekään, vaan patoaa surua ja katkeruutta sisäänsä ja etääntyy niistä vielä elossa olevista ystävistäänkin.

Kirja etenee tasaisesti vuoroluvuin Luigin ja Lailan elämiä tarkastellen. Kun asetelma ja rakenne ovat mitä ovat, lukija odottaa väistämättä hetkeä, jolloin Luigin ja Lailan polut kohtaavat. Näin myös käy, mutta Saastamoisen kunniaksi kohtaaminen on mielenkiintoisesti rakenneltu. Kahden epävarman ja suruissaan marinoidun ihmisen kohtaaminen ei ole vaivatonta salamarakkautta, vaan herkkää tunnustelua.

Ja mutta että sitten on tumman huumorin ryydittämä surutyön kuvaus, joka toisaalta lupaa, että kyllä se aurinko kuitenkin nousee huomennakin, toisaalta muistuttaa, että mitään tai ketään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Teoksen yleissävy on yhtä aikaa alakuloinen ja lämmin. Luigi ja Laila ovat molemmat kovin syvällä ahdingoissaan, mutta kun he löytävät toisensa, tarina antaa lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Se parempi tulevaisuus edellyttää vain sitä, että uskaltaa luottaa toiseen, avautua ja kertoa tunteistaan ja kuunnella, mitä toisella on kerrottavanaan.

[Piia (kirjatarhuri) · Rating 4 out of 5]

3,5⭐️

[Spidermonkey · Rating 3 out of 5]

Aluksi tämä tuntui melko tylsältä ja jopa yhdentekevältä kirjalta. Ja noh, nyt kirjan luettuani olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ei tästä mitään minun lempparikirjaani muodostunut. Mutta ihan ok lukukokemus kuitenkin.

Kyllähän kirjan aiheet ovat puhuttelevia. Kipeä ero, ystävän kuolema, oman paikan etsiminen, ihmissuhteet. Mutta jotenkin kirjan hahmot jäivät vähän etäälle ja sellainen tietynlainen hapuilu ja vatvominen alkoi jo vähän ärsyttää. Enkä nyt siis väitä, etteikö ero tai ystävän kuolema saisi sattua - totta kai se sattuu ja näitä asioita saa surra. Mutta elämä jatkuu, kaikesta ikävästä ja kamalasta huolimatta. Ja aurinko nousee seuraavana aamuna.

[Heta · Rating 4 out of 5]

Pidin paljon aiheen rajauksesta, käytetystä kielestä ja herkullisista sanavalinnoista, kansitaiteesta ja rehellisestä, lempeästä kuvauksesta. Itse pidin enemmän osasta ennen kuin Luigi ja Laila tapasivat, vaikka oli heidän tutustumisensakin poikkeuksellisen ihanasti kerrottu. Odotin myös lopussa jotain ikävää twistiä (olin jo ihan varma että Luigi liukastuu ja kuolee tapaturmaisesti, kun sitä jollekulle kirjan lopulla povasi), mutta toiveikas loppu sopi myös paremmin kuin hyvin.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Saastamoinen kuvaa jälleen masentunutta mieltä todella koskettavasti ja tarkasti, mutta myös toivoa antaen. Tarinan Laila menetti parhaan ystävänsä jo kaksi vuotta sitten, mutta ahdistus vain pahenee. Luigin avioerosta sen sijaan on vasta muutama kuukausi, eikä omien jalkojen löytyminen ota onnistuakseen. Olutta kuluu, varsinkin Lailalla, joka ei pysty nukkumaan rauhallisesti kuin kunnon pöhnässä. Terapiaa on testattu ja ystävät yrittävät parhaansa, mutta kun elämä ottaa pannuun, niin sitten se ottaa. Saastamoinen ei törmäytä näitä kahta eksynyttä mitenkään nopeasti, vaan he saavat käydä kriisinsä läpi ensin monelta kantilta. Seuraa niin sydäntä lämmittävä orastava romanssi, etten ole sellaista hetkeen lukenutkaan.

Kynnys tarttua taas yhteen masentuneista mielistä kertovaan romaaniin oli aika korkea. Jos kirja olisi ollut yhtään paksumpi, en olisi siihen ryhtynyt. Luotto Saastamoisen kykyihin oli kuitenkin Sirkan jäljiltä korkealla. Onneksi oli, sillä tarina osoittautui pohjimmiltaan valoisaksi ja matkalla tehdyt huomiot kullan arvoisiksi. Tarkkasilmäinen kertoja, tämä Saastamoinen!

[Readerwhy]

Lähtiessäni kuuntelemaan Anni Saastamoisen uusinta romaania Ja mutta että sitten odotin jotakin samantapaista huumoria kuin mitä oli Saastamoisen edellisessä romaanissa Sirkka.

Sirkkamaisen huumorin sijaan löysin Luigin ja Lailan. Luigi on eronnut pitkästä suhteesta ja yrittää rakennella elämäänsä uudestaan. Laila taas yrittää tulla toimeen ystävänsä Mirvan kuoleman herättämien vaikeiden tunteiden kanssa. Kummankin elämää hallitsee ero ja yksinäisyys, vaikka sen syyt ovat hyvin erilaisia.

Lähtökohta on kiinnostava ja tuore. Äänikirjassa Luigin ja Lailan maailmat avautuvat ja asettuvat kommunikaatioon vasten toisiaan heidän päästessä ääneen eri lukijoiden kautta. Luigin osuudet lukee Ilkka Villi, Lailan Sanna Majuri.

Sekä Luigi että Laila ovat joutuneet elämäntilanteensa ja kokemansa eristämiksi, eivätkä he osaa sanoittaa tunteitaan muille.

Saastamoisen romaani muistuttaa, että mitään tai ketään ei tulisi pitää itsestäänselvänä. Asiat voivat muuttua milloin tahansa. Toki myös hyvään suuntaan, josta on kirjassa viitteitä, kun Luigi ja Laila tapaavat toisensa.

[Jane Kirjan jos toisenkin · Rating 3 out of 5]

Sirkan kirjoittajan uusi romaani kiinnosti jo lähtökohtaisesti, mutta luisti kuin saippuapala käsistäni.
Olin kuunnellut kuuden tunnin kirjasta tunnin, ja tuskailin kun en ollut saanut otetta oikein kummastakaan päähenkilöstä. Ellei kirja olisi ollut niin lyhyt, olisin jättänyt sen kesken. Tunne ei muuttunut loppupuolellakaan. Huumori on vaikea laji, mustanakin. Kirjan kantta en oikein ymmärrä, enkä pitänyt uskottavana, että jollekin voi ystävän kuolema olla niin rankkaa, että käy siksi vielä kaksi vuotta myöhemmin terapiassa.

[Eva Malkki · Rating 1 out of 5]

Melko turha teos. Litania latteuksia verhoiltuina suuriksikin oivalluksiksi elämästä, tähän tyyliin:

Lasken likaisen lautasen lavuaariin ja jätän sen tiskaamatta vaikka tiedän, että tämä teko raivostuttaa minua viimeistään huomenna. Yksin asuessa on yksin vastuussa kaikesta, myös tiskaamisesta. Likaiset astiat eivät taianomaisesti katoa lavuaarista ja ilmaannu tiskikoneen kautta kulkeneina puhtaina kaappeihin, varsinkaan, kun minulla ei edes ole tiskikonetta. APK eli astianpesukone, se on lyhenne, jonka opin selatessani paniikissa asuntoilmoituksia.

Yli puolet kirjasta koostuu kahden ihmisen surkuttelevasta, viinanhuuruisesta rypemisestä omassa epäonnessaan ja noista yllä mainituista latteuksista. (Tuossa vaiheessa olisin lopettanut kuuntelun, ellei kyseessa olisi ollut niin lyhyt teos.) Sitten he kohtaavat When Harry Met Sally -elokuvasta kopioiduissa kohtauksissa ja meidän tulee uskoa, että he ovatkin yhtäkkiä kauniita, ihania ja vastustamattomasti toisiaan puoleensa vetäviä. Ja loppu onkin aika ennalta arvattava.

[Taina · Rating 2 out of 5]

Tykkäsin Sirkasta. Tämä oli puuduttava, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan enkä jaksanut kiinnostua päähenkilöistä. Ehkä luin tämän äksöninkaipuun hetkellä ja ihan oli väärä juuri sellaiseen vauhtihurjastelun odotukseen.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Kieli ja yksityiskohdat kannattelevat hienosti sekä surusta että toivosta punottua tekstiä. Tämä pieni hieno kirja poisti koko kevään vaivanneen lukujumin, toivottavasti!

[Heli Pekkarinen · Rating 2 out of 5]

En ollut kohderyhmää, eikä rakenne miellyttänyt. Pidin pienistä havainnoista.

[Anni · Rating 3 out of 5]

Helppolukuinen, pieni kirja selviytymisestä ja rakkaudesta. Ajoittain kielikuvat ja tunnelmat olivat aika kuluneita (”rakkaus on kuin oma kulttuurinsa”), mutta kerronta parani loppua kohden.

[Tanja · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin. Lisää vaan kirjoja Saastamoisen Annilta, jos ideoita piisaa!

[Turkoosi Lehtinen · Rating 2 out of 5]

Arkinen romaani surusta ja toipumisesta. Omaan makuuni kovin höttöinen, mutta nopeaa ja viihdyttävää luettavaa.

[Herkkusienifani · Rating 4 out of 5]

Kirjan paras anti: paljon yksityiskohtia ja kuvailuja, jotka kaikki tunnistavat, mutta harvoin niitä sanotaan ääneen/kirjoitetaan ylös.

[Lotta · Rating 1 out of 5]

En haluis olla hater mut katon tuijottaminen oli kiinnostavampaa kun tän kirjan juoni

[Netta · Rating 4 out of 5]

Pidin Sirkasta, joten arveilin pitäväni myös Anni Saastamoisen uusimmasta teoksesta. En joutunut pettymään. Vaikka tässä tarinassa uidaankin edeltäjäänsä synkemmistä vesissä, on mukana myös huumoria ja toiveikas pohjavire. Kirjan päähenkilöt ovat kumpikin kokeneet menetyksen ja heillä on vaikeuksia päästä elämissään eteenpäin. Mitään kovin yllättävää tarinassa ei mielestäni tapahdu, mutta siinä kuvataan koskettavasti surua ja muita ihmiselämään kuuluvia tunteita.

[Aarne Pohjois-Koivisto · Rating 3 out of 5]

Anni Saastamoisen kolmas romaani Ja mutta että sitten (2022) kertoo noin kolmikymppisten helsinkiläisten aikuisten erokriiseistä. Aiemmista romaaneista Depressiopäiväkirjat (2017) käsitteli masennusta ja Sirkka (2019) yksinäisyyttä.

Koittaako eron jälkeen vapaus? Onko ruoho sittenkään vihreämpää aidan toisella puolella? Miten vaikea eroprosessi voi tunteellisesti olla, ja miten ihmiset pärjäävät, kun joutuvat yhtäkkiä elämään yksin. Toisaalta romaanissa kuvataan tarkasti itse eroprosessin aikana tapahtuvia tunteiden myllerryksiä ja käytännön haasteita, mutta myös eron jälkeistä aikaa päästään kokemaan koko kirjossaan.

Luigi ja Elina ovat yrittäneet pelastaa 12 vuotta jatkunutta suhdettaan ihmissuhdeterapeutin avustuksella, mutta lopulta se tuntui vain väistämätöntä pitkittävältä turhalta taistelemiselta. Joskus rakkaus vain hiipuu hiljaa pois. Vuosien tiiviin yhteiselon jälkeen koittaa kummallekin yhtäkkiä sinkkuus. Luigi muuttaa 30 neliön yksiöön ja rekisteröityy seuranhakusivustoille. Baareihin tämä tuore sinkku lähtee myös huuliaan kostuttamaan. Toisaalta hän koittaa kuntoilla. Hän käy päänsä sisällä läpi asioita ja käsittelee eroaan juurta jaksain.

Kirjassa kertojanääniä on useita. Näkökulmat vaihtelevat tasaiseen tahtiin, ja välillä kahden eri ihmisen kohtaamista kuvataan vuoroin kummankin näkökulmasta, mikä tuntui toimivalta ratkaisulta kerronnassa. Kun kertojanäänet vaihtelevat tähän tyyliin, käy ilmi, että se, mikä toisen pään sisällä oli hänen epävarmuutta ja haavoittuvaisuuttaan, ilmeneekin toisen näkökulmasta erilaisena.

Loppuosan arvostelustani voi lukea Mesta.netistä:
https://mesta.net/arvio-anni-saastamo...

[Salla Hiltunen · Rating 2 out of 5]

Kieli-ihmisenä kiinnostuin kirjasta hauskan nimen perusteella. No, muuta hauskaa tai mielenkiintoista kirjassa ei sitten oikein ollutkaan. Sinänsä se oli kyllä ihan sujuvaa luettavaa, kunhan pääsi yli alkupuolen jatkuvista valituksista, mutta ei tämä oikein onnistunut puhuttelemaan tai koskettamaan minua.

[Aino]

Eloisaa kieltä ja oivaltavaa kuvausta elämän tyrskyistä.