Adèlen kysymys

by Joel Haahtela, Lari Halme (Narrator)

Arvoituksellinen pienoisromaani miehestä, joka lähtee luostariin tutkimaan Pyhän Adèlen mysteeriä ja ottamaan selvää itsestään.

Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adèle esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?

Genres: Finnish Literature, Fiction, Literary Fiction, Audiobook

Audiobook

First published March 1, 2019

Reviews

[Pekka · Rating 5 out of 5]

Pitkäaikainen suosikki ei petä. Fanipoika kävi taas ostamassa kirjan julkaisupäivänä, ennen kuin siihen oli ehditty edes liimata hintalappua, ja nautti annoksensa samana iltana yöunien kustannuksella.

Kirjassa oli paljon tuttua mutta myös uusia aiheita, yllättäviäkin yksityiskohtia. Olisin voinut törmätä päähenkilöön neljännesvuosisata sitten, kun vietimme aikaa samoilla kulmilla kumpikin tahoillamme vastarakastuneina. Sittemmin olemme kulkeneet eri suuntiin, mutta Haahtela toi meidät jälleen yhteen.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Ihana kirja, jossa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tai no ehkä sivuja.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

”On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä.”

Haahtelalle hyvin ominainen tyyli ja sisältö kannattelee kyllä, vaikka välillä toivoinkin, että kirjailija uskaltaisi hänelle ominaisimman ulkopuolelle.

Tunnelmaltaan tiheä, hienovireinen kieli, pienoisromaanin kohtauksittain etenevä rakenne ja mysteerien, elämän suurten arvoitusten, etsimisen ja löytämisen tematiikka on jo aiemmista romaaneista tuttua, mutta taidokkaasti jälleen kokonaisuudeksi rakennettua kudosta. Jälleen kerran pysähdyin usein yksittäisten lauseiden kohdalle, vain ihailemaan niiden tyylipuhtautta ja intensiteettiä.

[Waltteri · Rating 4 out of 5]

Yksin Haahtelan lauseiden hillitty välittömyys tekee aina suuren vaikutuksen.

[Sara · Rating 2 out of 5]

Vähän turha. Taattua Haahtelaa Keski-Eurooppineen, mysteerien perässä matkustamisineen ja ylisukupolvisine traumoineen. Aiemmin Haahtelalta lukemissani teoksissa on kuitenkin ollut jokin koukku, jota olen jäänyt pohtimaan. Tästä sellainen puuttui. Kieli on kuitenkin hyvää. 1,5 tähteä.

[Elina Mäntylammi · Rating 3 out of 5]

Adélen kysymys piirtelee kauniita kuvia eksyneistä ihmisistä. Se sijoittuu Pyreneille luostariin, jonne suomalaistutkija majoittuu kolmeksi viikoksi selvittämään pyhän Adéleen mysteeriä. Hän yrittää asiakirjojen kautta kurottaa 900 vuoden takaisiin tapahtumiin ja tavoittaa saman ihmeen, jonka hänen ystävänsä oli aiemmin luostarissa kokenut.

Haahtelan pienoisromaani on tunnelmaltaan eurooppalaisen hienostunut.

Hankalana asiana koin romaanissa paikoin käytetyn saarnatyylin, eli monikon 1. persoonassa esitetyt elämänviisaudet, jotka nostavat niskavillani pystyyn ja aiheuttavat puistatuksia. En tiedä, onko kohdalleni osunut leipäpappeja, mutta teennäisyyden vaara tuossa tyylissä piilee.

Pyhyyden pohdintaa sen sijaan on nykymaailmassa ihan liian vähän, ja sitä Haahtelan romaani kyllä tarjoilee.

[Aino · Rating 4 out of 5]

”Ajattelen, että tällaiseen paikkaan voisi kadota, talvenkosteiden kiviseinien suojaan, tulen kajoon ja vilttien alle. Vaikka ennen pitkää olisi kuitenkin palattava takaisin maailmaan, puettava takki, avattava laskut, tarkistettava sähköposti. Mutta maailmassa ei juurikaan ole enää paikkoja, joihin kadota. Me istumme avokonttoreissa ja älypuhelimet yhdistävät meidät kaikkialle, joka hetki. Tuskin on siis mikään ihme, että ihmiset masentuvat, sillä masennus on pian ainoa suojamme. Ehkä meidän pitäisi lausua sille kiitoksemme” 74,5%

[Sirkkis · Rating 5 out of 5]

Pieni, kaunis kirja kiireisen elämän keskellä.

[Fenno Ugri · Rating 4 out of 5]

Joel Haahtelan ilmaisu on tässäkin romaanissa pelkistettyä, harkittua, eikä siinä ole yhtään turhaa elementtiä. Kaikki nivoutuu yhteen ja vaikuttaa lopputulemaan. Kerronta on kaunista ja levollista ja yllättäen - tai sitten ei - romaani sivuaa samoja aiherpiirejä kuin sitä ennen lukemani Jessikka Aron Venäjän USA. Sillä, mitä on oikeasti tapahtunut, ei lopulta ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä sanotaan tapahtuneen, miten tarina tapahtuneesta lopulta kerrotaan. Muuttamisen keinot ovat lisäily, värittäminen ja poisto. Molemmissa kirjoissa. Ja ihmiskunta avaruuden laajuudessa ja pimeydessä on kuin kynttilän liekki, joka lepattaa hetken, ja katoaa sitten. Romaanin loppu on kuin kaiken olevaisen tihentymä: kauneus, julmuus, hyvyys, pahuus... ja jostain kauempaa katsottuna sitä ei edes huomaa.

Kirja oli Helsingin Sanomien kuukauden äänikirja. En periaatteessa käytä äänikirjaformaattia, mutta tämän kerran käytin, koska tämä Haahtelan romaani oli minulta lukematta ja tässä siihen tarjoutui tilaisuus.

[Julia · Rating 4 out of 5]

Valoisa teos, jossa on kauniita kuvia ja suuria ajatuksia.

[Milka J. · Rating 4 out of 5]

Kirjassa oli paljon kauniita ja koskettavia hetkiä. Itkettikin. Viisi tähteä olisi voinut melkein antaa.

Toinen Haahtelalta lukemani kirja, päähenkilö olisi voinut olla melkein sama. Tämä kirja tosin oli paljon valoisampi kuin Katoamispiste, vaikka aihe itsessään oli kovin vakava.

Kirjan voisi lukea toiseen kertaan.

[Taija · Rating 3 out of 5]

Osuipa sopivaa luettavaa näin pitkäperjantaiksi. Tarina oli aika hengellinen, ja sijoittui luostariin Pyreneiden vuoristossa. Mieleen tuli toinen pitkäperjantai, seitsemän vuotta sitten, kun Montserratin luostarissa lähellä Pyreneitä pääsin kuulemaan pitkäperjantain jumalanpalvelusta ja heleä-äänisen poikakuoron laulua. Tässä kirjassakin oli kuorolaulua, mutta ei ollut pääsiäinen vaan joulu.

Pienoisromaanin ongelma oli, että se loppui ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan. Vähän kuin novelleissa, henkilöiden elämään ei oikein ehdi päästä mukaan.

Silti kaunis, rauhoittava teos.

[Viivi / Kirjailuja · Rating 4 out of 5]

Tämähän oli jännä pieni juttu. Piti otteessaan, kokoili paloja kauniisti. Ja vähän yllätti, herätti tyytyväisen hymyn huulille: ah, oivaltavaa!

[iina · Rating 4 out of 5]

Lempeä ja kaunis kirja, jossa samaan aikaan ei tapahdu mitään ja silti tapahtuu kaikki. Nautin kovasti.

[Book Jester · Rating 2 out of 5]

No, eihän se Adèle tässä kysellyt yhtään mitään, vaan miehet, joilla oli tarve muuttaa sattuma taivaalliseksi ihmeteoksi. Haahtelalle tyypilliseen tapaan teoksessa marhattiin taas sunnuntaikävely-vauhtia uskonveljien keskuudessa, joilla ei ollut vastauksia mihinkään, mutta paljon huonetauluiksi kelpaavia one-linereita. Edes sydänalaa värisyttelevä taustamusiikki ei auttanut pääsemään tarinan maalaukselliseksi tarkoitettuun tunnelmaan kiinni, vaan uni vei mennessään aina kolmenkymmenen sivun välein. Loppumetreille säästetty random-naisen oivallus Adèlen käytöksestä, sen jälkeen kun miehet olivat sen kullanneet fantasioillaan, oli teoksen tahaton kliimaksi.

Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...

[Ville · Rating 4 out of 5]

Haahtelan teksteissä on aina jotenkin taianomainen tunnelma, lauseita tulee luettua sieltä täältä useampaan kertaan niiden hienostuneisuuden johdosta. En oikein edes tiedä mikä näissä viehättää. Uskonnolliset teemat eivät ole varsinainen suosikkini, silti palaan usein Haahtelan pariin. Ehkä siinä on toisaalta myös hänen tuotantonsa heikkous, aiheet eivät onnistu koskaan puhuttelemaan minua tarpeeksi että jaksaisin niistä innostua täysiä. Mutta tekstin keveys kantaa, niin tässäkin, ja tarinakin oli oikeastaan lopulta miellyttävä kokonaisuus. Ei parhaita kirjailijan teoksia, mutta taattua laatua kuitenkin.

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Pieni, tiivistunnelmainen, kauniisti kirjoitettu romaani matkasta luostariin tutkimaan menneisyydessä tapahtunutta ihmettä, omaa menneisyyttä ja nykyisyyttä, valoja ja varjoja sekä sitä, ovatko ihmeet ylipäätään mahdollisia ja tunnistaisimmeko ihmeen, jos sellaisen kohtasimme.

[Kukka · Rating 3 out of 5]

Alku lupasi hyvää tälle tarinalle, mutta alun hyvä fiilis ei jaksanut kantaa ihan loppuun asti. Aluksi ajattelin myös että tämä olisi liian hengellistä luettavaa omaan makuuni, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Adelesta olisin mielelläni kuullut enemmän.

[eino❤️ · Rating 2 out of 5]

yalll ne teki kirkon pyhimyksest manic pixie dream girl IM SICCKKK😭

[Heikki Lahnaoja · Rating 3 out of 5]

Kaunis pieni kirja, joka tosin olisi hyötynyt jos juoni olisi ollut koukuttavampi.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 3 out of 5]

Tämä ei kolahtanut ihan niin kovaa kuin odotin Haahtelan vannoutuneena fanina. Hieman vaisu esitys, ikävä kyllä.

[Markus Packalen · Rating 5 out of 5]

Haahtelan kirjoista tämä kosketti minua kaikista eniten. Tutkimusmatka pyhimysmyytin ja samalla päähenkilön omaan historiaan.

[Tuula · Rating 5 out of 5]

Mies käy läpi omaa elämäänsä ja suhdettaan äitiinsä, vaimoonsa ja poikaansa, samalla kun hän on Etelä-Ranskassa eräässä luostarissa tutkimassa pyhimykseksi julistetun Adélen tarinaa. Kerronta on kaunista ja syvällistä ja kuvailevaa. Sanoissa haluaa viipyä ja kirjaa pidellä kädessään pidempään kuin on tarvis.
Luostarin elämää on kuvattu huolella ja aidosti, ja samalla menneisyyden kuvat nousevat elävänä miehen mieleen. Kuten muisto ihanasta kesäpäivästä perheen kanssa: ”Se oli täydellinen päivä, eikä sellaisia päiviä tule kuin kerran tai kaksi elämässä. Sen päivän tehtävänä on kertoa, että sellainen päivä oli mahdollinen; että se kerran oli ollut totta, ja se kulki meidän mukanamme läpi elämän. Sen tehtävä oli kertoa, että me kolme pystyimme yhdessä elämään sellaisen hetken.”

Tämä kirja on kuin hartauskirja, puhdistavalla ja hyvällä tavalla. Veli Paul jakaa viisauttaan yksinkertaisen kauniisti: ”On nimittäin ihmisiä, joiden tarvitsevuus on loputonta, eikä mikään voi täyttää aukkoa heidän sisällään. Heidän sydämensä imee kaiken itseensä eikä silti umpeudu koskaan kokonaiseksi. Mutta on myös ihmisiä, joista valuu yli. He ovat niin täynnä, että heidän voimansa riittää muille ja he luovuttavat sitä maailmaan.”
Kannattaa lukea tämä kirja.

[Eva Malkki · Rating 2 out of 5]

Tämän olisi varmaankin pitänyt koskettaa minua enemmän kuin kosketti. Ehkä olin tälle väärä lukija, tai sitten aloitin Haahtelan kirjoihin tutustumisen väärästä teoksesta. Jotenkin tuli sellainen tunne, että tässä niin kovasti painotettiin sitä, että ollaan suurten kysymysten äärellä, vähän kuin jollain luennolla. Että katsokaa nyt kun minä pohdin tärkeitä asioita. Tavallaan lukijan sekä itse tarinan vähättelyä. Koko teoksen viimeinen virke oikein alleviivasi tätä - että huomasitteko nyt varmasti mistä tässä oli kyse. Lopulta ne oivallukset, joita kertoja saa liittyen näihin suuriin kysymyksiin, jäävät melko latteiksi ja tavanomaisiksi. Minulle jäi epäselväksi mikä siitä Adèlen tarinasta teki niin erityisen, että sitä piti tutkia ja pohtia. Yhtymäkohdat Adèlen ja kertojan oman tarinan välillä tuntuivat teennäisiltä. Kertojan tarina oli toki koskettava muttei sekään mitenkään erityinen. Kirjan idea toi mieleen Iris Murdochin teokset, mutta toteutus oli paljon kömpelömpi ja vähemmän syvällinen.

[Emilia E · Rating 2 out of 5]

Kirjan lähtökohta on mielenkiintoinen, mutta toteutuksesta söi vetovoimaa tietty paatoksellisuus. Kirja tuntui jatkuvasti toitottavan, että tässä nyt pohditaan elämän syviä vesiä, mikä latisti kokonaisuuden. Hienovaraisempi ja herkempi kerronta, joka olisi antanut lukijan itse hoksata eri tasoja enemmän, olisi mielestäni toiminut paremmin.

[Riitta · Rating 5 out of 5]

Kaunis, henkevä, ylentävä, kristallinkirkas, sametinpehmeä, terävä. En keksi tarpeeksi ylistäviä sanoja. En tuntenut Haahtelan teoksia ennestään ja iloitsen jo etukäteen että odottamassa on lisää elämyksiä.

[Susa · Rating 1 out of 5]

En pitänyt tästä ollenkaan, ja se saa minut tuntemaan oloni jollain tapaa ”epäonnistuneeksi” lukijaksi. Puuduttava.

[Anu Eerola · Rating 5 out of 5]

Joel Haahtelan Adèlen kysymys oli kaunis pienoisromaani, joka sopi täydellisesti pääsiäissunnuntain lukemiseksi. Kertomuksessa mies matkustaa Etelä-Ranskaan luostariin tutkimaan dokumentteja, jotka liittyvät pyhimykseksi julistettuun Adèleen. Luostarin päivästä toiseen samoina toistuvat rutiinit koskettavat ja saavat katsomaan omaa elämää uudella tavalla. Mies pohtii suhdettaan vaimoonsa ja aikuiseen poikaansa samoin kuin omiin vanhempiinsa. Mikään ei muutu, mutta asiat on ehkä helpompi hyväksyä sellaisenaan. Tämä samoin kuin Haahtelan viimeisin pienoisromaani Hengittämisen taito puhuvat Jumalasta yhtään julistamatta mutta uskoen varovasti siihen, että ihmeitä olisi tapahtunut ja yhä tapahtuisi.

Kirjaan Adèlen kysymyksen lukuhaasteen kohtaan 39, kirjassa kuunnellaan musiikkia: "Kynttilät palavat hämärässä kirkkosalissa ja kaikki hiljenevät. Valkeisiin kaapuihin pukeutuneet veljet kävelevät alttarin eteen, ja kohta isä Jean kohottaa kätensä, veljet aloittavat laulunsa. On vaikea sanoa, mistä ääni tulee, sillä se on kaikkialla, kuin maailman alkuääni. Kuin pala heidän salaista sydäntään olisi kannettu meidän luoksemme, ja me saisime hetken kuunnella heidän lävitseen virtaavaa armoa."

[Raisa Rauhamaa · Rating 4 out of 5]

Pieni suuri kirja. Syvä ja silti niin kevyt lukea. Haahtelan lauseet ovat kuin raikasta vettä janoisille, heittäytyäkseni hieman romantilliseksi. Kirjan tunnelma vie hetkessä toiseen mielentilaan, rauhaisaan luostarin hiljaisuuteen. Kertoja lähtee jäljittämään cordobalaiseen luostariin Adéle-nimisen jyrkänteeltä pudonneen pyhimyksen arvoitusta. Samalla hän joutuu omien arvoitustensa ja sanoittamattomien kärsimystensä paljastajaksi. Teos pohtii ihmeen, uskon ja tiedon ristiriitoja hyvin kauniilla ja hillityllä tavalla. ”Jos meidän maailmamme rinnalla on sittenkin voimia, joita emme käsitä.Jos maailmassa sittenkin tapahtuu ihmeitä, mutta me emme enää tunnista niitä. Jos olemme sulkeneet sydämestämme pois ihmeen mahdollisuuden. Jos maailma ei olekaan pelkkää mekaniikkaa, eikä ihminen vain kvantteihin sidottu algoritmi.”

[Kirja Vieköön! · Rating 2 out of 5]

Pyhä Adèle oli köyhä nuori tyttö 1100-luvulla Etelä-Ranskassa. Jostain syystä hän putosi (hyppäsi?, tempaistiin?) jyrkänteeltä alas, nelisenkymmentä metriä, mutta tyttö säilyi vahingoittumattomana. Minäkertoja tutkii naisen pyhimyselämäkertaa ja yrittää selvittää, mitä tapahtui ja onko tuollainen ihme ylipäänsä mahdollista.

Pienoisromaanin loppupuolella mies pystyy vihdoin käsittelemään oman elämänsä traumaa, joka on varjostanut hänen koko elämäänsä. Äiti putosi, aivan kuin Adèle, mutta ei selvinnyt. Vahinkoja vai itsemurhia molemmat? Tämä luku oli minusta kirjan koskettavin. Kaunis ja eleetön, kuulaasti kirjoitettu teos. Luostarin hiljainen elämä piirtyy rauhoittavana ja elävänä, mutta teos ei suuremmin vedonnut minuun.