Orionin vyö

by Maarit Verronen

Mipi Ii tarttuu pyyteettömästi kaikkiin vaarallisiin töihin, joihin toiset eivät kykene. Hän on yksi altruista ja ylpeä siitä. Joskus tehtävät ylittävät kestokyvyn, ja silloin Mipi Ii irrottautuu tilanteesta ja ajattelee jotakin kaunista. Jos sellaista ei lähistöllä ole, Mipi kuvittelee kiipeävänsä katsomaan Orionin vyötä. Vähitellen Mipi huomaa tehtäviensä muuttuvan. Hänestä tuntuu, etteivät ne enää hyödytä ketään; altruna olo tuntuu turhalta. Koko järjestelmä tuntuu olevan hajoamassa.

Maarit Verronen pohtii uusimmassa romaanissaan isoja globaaleja kysymyksiä allegorisen tarinan kautta. Hän kysyy, mitkä ovat tavallisen ihmisen mahdollisuudet tehdä edes pieniä rakentavia tekoja maailmassa, jossa oman edun tavoittelu uhkaava jyrätä kaiken inhimillisen ja kauniin.

Genres: Finnish Literature, Dystopia, Fiction

168 pages, Hardcover

Published January 1, 2022

About the author

ENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki.

FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.

Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.

Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.

Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.

Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.

Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.

Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.

Reviews

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Orionin vyö on Maarit Verrosen yhdestoista romaani. Sen verran tutuille aineksille se rakentuu, että sen tunnistaisi kyllä tekijänsä kynänjäljeksi, vaikka nimi olisi kannesta unohtunut. Mutta mikäpä siinä – siksihän minä näitä Verrosen viehättävän omituisia teoksia kerta toisensa jälkeen luen.

Kirjan päähenkilö on Mipi Ii, joka työskentelee altruna. Kirjan alussa hän saa työtehtävän, johon tarvitaan mahdollisimman vanhaa naista. Tehtävä on tavaranlajittelua, johon liittyy kirjoitettua ainesta. Altrut ovat vähän salaperäisellä organisaatiolla toimivia yleishyödyllisiä työntekijöitä, joita voi tilata monenlaisiin tehtäviin, käytännössä kai puoli-ilmaiseksi. Ainakaan altrut itse eivät saa työstään palkkaa, vain hyvän mielen siitä, että taas on tehty työ, jota kukaan muu ei halua tehdä.

Mipi Ii kärrätään muulikyydillä Hänen Ylhäisyytensä linnoitukseen jonnekin jumalanhylkäämään heimokylään. Siellä tehtävä selviää: hänen on käytävä läpi vanhan linnan salakellarista löytynyttä kirjallista aineistoa ja etsittävä tästä aineistosta löytyvä vanha, piilotettu viisaus. Tehtävä on altrutyöksi vähän poikkeuksellinen, eivätkä olosuhteetkaan ole aivan tavanomaisia. Mipi Ii on kuitenkin kova tekemään töitä, ystävällinen muita kohtaan ja sopeutuu nähtävästi aivan mihin tahansa.

Tehtävän suorittamisen ohessa Mipi Ii muistelee aikaisempia altruprojekteja, joten lukija saa vähän laajemman vilauksen altrujen maailmasta. Se on karmiva, Mipi Ii on joutunut kestämään monenlaista rääkkiä ja väkivaltaa. Selviytymiskeinona hänellä on lähinnä dissosiaatio: kun tilanne ylittää kestokyvyn, Mipi Ii irrottautuu siitä ja ajattelee jotain kaunista.

Orionin vyön tarina on erikoinen. Se sijoittuu tavallaan meidän maailmaamme. Mitään altruorganisaation kaltaista ei toki ole olemassa, mutta kirjassa kuvatut asiat tuntuvat sinänsä realistisilta. Kirja kuvaa altrujärjestelmän loppua: Mipi Ii on huomannut, miten hänen saamiensa tehtävien luonne on muuttunut, eivätkä viimeisimmät tehtävät enää tunnu siltä, että niistä olisi mitään hyötyä. Miksi olla altruistinen yleistyöläinen, jos työ ei ole kenellekään hyödyksi?

Takakansi kertoo kirjan pohtivan sitä, mitä rakentavaa tavallinen ihminen voi tehdä maailmassa, "jossa oman edun tavoittelu uhkaa jyrätä kaiken inhimillisen ja kauniin". Romaani antaa Mipi Iin eläköitymisen ja sen jälkeisen toiminnan kautta vastauksiakin tähän. Orionin vyö on paikoin kammottavan julma, mutta loppuu ilahduttavan valoisasti ja toiveikkaasti. Maailmaan mahtuu myös pieniä hyviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan.

[Antti Värtö · Rating 4 out of 5]

Erikoinen kirja, josta ei oikein osannut missään vaiheessa arvioida, mihin suuntaan se on menossa. Päähenkilö Mipi Ii kuuluu "altruihin", jotka tekevät korvauksetta erilaisia hankalia ja vaarallisia tehtäviä. Se, miksi he näin tekevät, onkin kirjan alussa täysi mysteeri.

Kirja on ajoittain todella synkkä ja julma, mutta kokonaisuutena ehkä kuitenkin ennemminkin toiveikas kuin kyyninen.

Kirjasta on vaikea sanoa enempää ilman että menee spoilerien puolelle:

Verronen onnistuu hämäämään minut täysin: luulin pitkään, että kirja kertoo jostain oudosta dystooppisesta tulevaisuudesta, kunnes varsin lopussa selvisi, että ollaankin nykypäivässä.

Altrut jäivät kirjan lopussakin aika mysteereiksi: miksi he olivat niin hyvätapaisia ja vailla valituksia, vaatia heitä kohdeltiin niin piittaamattomasti? Luulin pitkään, että heidät oli jotenkin geenimanipuloitu tai vastaavaa, mutta koska tämä tapahtuikin nykyajassa, ei se kelpaa selitykseksi. Tosin saattoi olla kirjan rakenteen ja teeman kannalta hyväkin, ettei tätä asiaa selitetty sen enempää.

[Apina_lukee_kirjoja · Rating 4 out of 5]

This is how to write economically. Could easily have been 800 pages. Or a trilogy. But Verronen knows what to say and says it. No faffing about.

Unputdownable. Fascinating, original story.

I also enjoyed that the main character was emotionally distant for much of the novel. She had a job to do. She did it. No need to be sad, afraid, angry or anything. But for many readers this may be the weakness of the story as well - even at the end, I'm not quite sure how the main character really felt about her life. Proud? A very strong, calm character.

[Elli · Rating 5 out of 5]

Tää olis hyvin voinut olla kolme kertaa pidempi ja silti pitänyt otteessaan! Orionin vyö haastaa lukijansa, kerronta on hyvinkin paljon show don’t tell, eikä 168 sivun aikana montaakaan asiaa selitetä auki.

Synkkä, väkivaltainen ja dystopinen kerronta, jossa päähenkilö ja minäkertoja Mipi Ii ei kuitenkaan tee numeroa kohtaamistaan asioista vaan ottaa ne vastaan itsestäänselvyyksinä, hyväksyen altrun osansa yhteiskunnassa.

Tämä ansaitsee toisen (tai useamman) lukukerran.

[Helena · Rating 4 out of 5]

Maarit Verrosen kirjat pitävät otteessaan, niin tämäkin. En ole kaikkia kirjojaan lukenut, mutta voisin ottaa tavakseni silloin tällöin lukea uuden, vaikka päähenkilöt näyttävät olevan vähän samasta puusta veistettyjä. Tarinan kehys on kuitenkin erilainen ja aina jollakin tavalla ajassa kiinni. Tähän mennessä lukemistani suosikkini on Karsintavaihe, joka teki suuren vaikutuksen.

[Mintti · Rating 4 out of 5]

Ihana erikoinen kirja!

[Arja · Rating 4 out of 5]

Outo kirja, joka herättää häiritseviä ajatuksia. Tyypillistä Verrosta siis.

[Taina · Rating 3 out of 5]

Tässäpä taattua Verros-tyyliä - kiintoisaa maailmankuvausta toteavasti ja kliinisesti. Tykkäsin, mutta jäin kaipaamaan kosketusta.

[Marjaana K · Rating 5 out of 5]

Tämmöne musta tulee isona. Postimyyntivaimo

[Riitta · Rating 5 out of 5]

Kiitos taas, Maarit Verronen! Et petä koskaan.

[Dv12 · Rating 2 out of 5]

Mielenkiintoinen mutta epäselväksi jäävä kertomus. Takakannessa kuvattiin allegoriseksi, mutta oli epäselvää, mistä tämän oli tarkoitus olla allegoria. Elämää orjan näkökulmasta ja tarkoitus sanoa itsestäänselvyys että orjuus on ikävä juttu? Kerrontatyylinä omalaatuisella tavallaan kiehtova hyvin deskriptiivinen toimintojen ja olosuhteiden kuvailu