Saamelaisten historia vähemmistönä ja alkuperäiskansana houkuttaa usein suoraviivaisiin tulkintoihin alistetusta kansasta. Tätä tukevat monet kehityskulut, mutta voiko historiasta puhua myös muuten kuin kolonialismin valossa?
Yhtä olennaisia saamelaisten historiassa ovat näkökulmat, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. On aika nostaa esiin saamelaisten keskinäinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen sekä aktiivisuus omien oikeuksiensa puolesta.
Máttut ellet mis – entiset elävät meissä. Teoksessa lähtökohtana on saamelaisten oma historiatietoisuus ja menneisyyden läsnäolo nykypäivässä. Esiin pääsee saamelaisten elävä elämä, ”meijän historiat”. Sen pohjalta eritellään muistamisen tapoja, jotka osoittautuvat tärkeiksi kanaviksi henkilöiden, perheiden ja pienten saamelaisyhteisöjen menneisyyteen. Omat kertomukset ovat olennaisia keskusteltaessa esimerkiksi saamelaisia koskevasta totuus- ja sovintotyöstä. Miksi valtaväestö on edelleen haluton myöntämään menneisyyden kipukohtia?
Ansiokas teos saamelaisten historioista Suomessa (ja muuallakin!), joka sisältää mielenkiintoista pohdintaa historiantutkimuksesta ylipäänsä. Suosittelen lämpimästi!
Veli-Pekka Lehtolan tyylille uskollinen, siis rauhallisesti ja kertomuksenomaisesti etenevä saamelaiseen muistiin perehtyvä teos ei tunnu tietokirjalta, vaan juoneltaan eheältä tarinalta, jota lukija kuuntelee. Vaikka teos käsittelee hankalia ja saamelaisille kipeitä teemoja, on kirjan loppuosa kaunis, lohdullinen ja voimaannuttava muistuttaen yhteisömme resilienssistä kautta aikojen.
Matkani jatkuu kohti Pohjolan ja koko EU:n alueen ainoan ja ainutlaatuisen alkuperäiskansan, saamelaisten elämän, historian, kulttuurin ja elämäntavan tutkimista kirjallisuuden keinoin. Nyt vuorossa oleva kirja on todella kattava tietoteos jossa ääni annetaan heille kelle se kuuluu.
Kirja perehtyy kolonialismin juuriin, kuinka sitä on tulkittu muualla Pohjolassa, Suomessahan on aiemmin kielletty tunnustamasta saamelaisten kolonisaatiota, semanttinen väittely on tukkinut koko prosessin.
Repatriaatiopolitiikassa on tärkeää myös se että jatkossa historiaa kertovat he joita se koskettaa, että näkökulma ei ole ulkopuolella vaan saamelaisilla itsellään. Esimerkiksi muiden ottamat valokuvat, usein kysymättä liitettiin yksityisiin kokoelmiin, museoihin ja tietokirjoihin. Nykyisin niiden tarinat ovat saamelaisten itse tulkittavina ja he voivat tunnistaa keitä kuvissa on.
Ulkopuolelta määriteltiin myös se miltä kunnon saamelaisen kuului näyttää. Tästä esimerkkinä suomalaisten mielestä "aito" saamelainen oli porosaamelainen. Muut saamelaiset luettiin uudisasukkaisiin eli ruotsalaisiin. Tämä saamelaisten eksotisointi on vieläkin vallalla ja vaikka turismin vuoksi osa saamelaisista saa elinkeinonsa turismista on kulttuurinomiminen edelleen arka paikka.
Vuonna 1934 Inarin vanhassa hautausmaasaaressa tehtiin kaivauksia (kallojen mittauksen lisäksi) Suomen tiedeakatemian tuella. Vaikka joitakin käytännön tekoja valtio on jo pyrkinyt tekemään kuten Kansallismuseon Siida-museoon palautettu saamelaiskokoelma (joita oli toivottu kymmeniä vuosia!) ja "rotututkimuksiin" varastettujen vainajien luiden hautaaminen Inariin. Muita toteutettuja ovat Vapriikin, Hämeenlinnan kaupungin ja Suomen metsämuseo Luston palauttamat kokoelmat.
Minulla oli ilo osallistua Veli-Pekka Lehtolan luennoille saamelaisten historiasta, jossa hän nosti esille useita pointteja kirjastaan Entiset elävät meissä.
Nautin erityisesti kirjan pohtivasta sekä neutraalista otteesta. Suomalaisten harjoittamaa sortoa käsiteltiin sellaisena kuin se tapahtui eikä sitä yritetty kaunistella, mutta tuotiin toisaalta esille kolikon kääntöpuoli ja se, että toimet, jotka ajoivat saamelaisten perinteistä kulttuuria, kieliä ja arvoja ahtaalle, toivat toisaalta mukanaan myös myönteisiä asioita. Ilmiöt ja tapahtumat, joita perinteisessä historiankirjoituksessa nähtiin vain ja ainoastaan sortavina esimerkkeinä kolonialismi, saattoivat ne kokeneille yksilöille ollakin mukavia, kuten vaikkapa Eurooppaa kiertäneet "lappalaiskaravaanit".
Olennaista on huomata, että erilaiset tulkinnat ja historiat voivat olla totta samaan aikaan. Vaikka kolonialismia ja sortoa on tapahtunut (ja tapahtuu edelleen) suomalaisen valtaväestön toimesta, voi yksilön kokemus asioista olla kuitenkin erilainen eikä asia ole pelkästään negatiivinen: ja tietysti sama pätee myös toiseen suuntaan. Jokainen kokemus ja näkökulma on kuitenkin lähtökohtaisesti yhtä arvokas. Ehkä sitä, että selvitetään "mitä todella tapahtui", yksi ja ainoa, oikea kuva asioista, ei pitäisi edes pyrkiä homogeenisyyteen.
Kiihkoton tietopläjäys. Monista väärinkohtelun esimerkeistä huolimatta (esimerkiksi Niinistön nuiva kanta ILO ratifiointiin. Eihän Suomi ole kolonialistinen valta, vai miten hän sitä perusteli...) kirja onnistuu opettamaan neutraalisti. Itseäni ei vihaisuus aiheen tiimoilta haittaisi kyllä yhtään, aihetta on. Kirjan loppupuolella saadaan positiivisuuden pilkahdusta. Ymmärrykseni kasvoi taas monen piirun verran.
Näin ummikolle oikein asiantunteva paketti saamelaisuudesta ja sen historiasta. Juuri vähän ennen tämän lukemista käänsin Turun yliopistolle tutkimusartikkelin alkuperäiskansojen tietämyksestä ja sen tutkimiseen liittyvästä etiikasta, joten sopi oikein hienosti tähän jatkumoon. Tietysti olisi ollut vielä parempi, jos olisin löytänyt kirjan ennen käännöstyötä =D
Hyvä ja hieman erilainen tietokirja saamelaisuudesta. Teoksessa korostuu saamelaisten historian moniäänisyys, ja Lehtolan käyttämä lähdeaineisto on virkistävän erilaista ja vaihtelevaa.
Erittäin informatiivinen opus saamelaisten historiasta ja siitä miten me suomalaiset ei ymmärretä. Ajankohtainen kun totuuskomissio just tuli ulos oman raporttinsa kanssa
Paras saamelaisten historiaa ja saamelaisuutta Suomessa käsittelevä kirja, jonka itse olen lukenut. Tässä oli selkeä rakenne, helposti ymmärrettävä kieli ja runsaasti monipuolisia kertomuksia. Nyt kun vielä näistä opetettaisiin kouluissa.