Kovaksikeitetystä kyynisyydestään huolimatta hyytävän lähellä todellisuutta.
”Ensimmäisiä dekkareita, joissa eletään korona-aikaa tunnistettavasti. Ailon Rajakari on hieno uusi ja uudenlainen räväkkä persoona suomalaisten dekkaripoliisien joukkoon.” - Kai Hirvasnoro: Kansan
Dekkaristi Valtteri Mörttisen Ailon Rajakari -sarjan ensimmäinen osa Mutta suurin niistä on raha on viiltävää jännitystä ja mustaa huumoria yhdistävä dystopia nykypäivän Suomesta. Helsinkiläinen rikospoliisi Ailon Rajakari selvittää satunnaisen huumekauppiaan murhaa. Samaan aikaan tuntematon taksiyrittäjä Matti Virtanen ratkaisee ylikuormittavat taloushuolensa pienellä erällä heroiinia. Virtanen sekaantuu kansainväliseen rikollisuuteen ja joutuu lopulta törmäyskurssille pakkomielteisesti poliisityöhönsä suhtautuvan Rajakarin kanssa.
”Yhteiskuntakritiikkiä ja surutonta turpaan mättämistä. Mörttinen käyttää sanoja rikkaasti. Jokainen lause on pakko lukea.” - Sari Passaro: Kulttuuritoimitus.
Valtteri Mörttinen (s. 1989) on toimittaja ja tietokirjailija, joka vie esikoisromaanissaan lukijan matkalle urbaaniin päihdehelvettiin ja pimeille markkinoille, joissa rosvon ja poliisin välinen rajaviiva on seitinohut - jos sitäkään. Hänen maaninen kiinnostuksensa rikoksen viehätykseen luo täysin uuden kotimaisen dekkarikentän, joka näyttää kuin James Ellroyn maailmankuva olisi eksynyt nordic noirin tyyssijoille.
Ymmärrän että kirja oli satiiria, mutta silti toivoin edes sarjalle nimensä antaneen Ailonin hahmon olevan vähän moniulotteisempi. Ylipäätään kaikki henkilöt ovat pintaraapaisuja, eikä mielestäni tyylilaji siitä olisi kärsinyt, vaikka henkilöt olisivatkin omanneet enemmän lihaa luidensa päällä.
Tapahtumat sijoittuivat pandemian aikaan, mutta jotenkaan kirjasta ei saanut tuon ajan tuntua. Tapahtumista oli mainittu aika ajoin, mutta hyvin etäisiltä kirjassa tuntuivat nuo tapahtumat eivätkä ne kenenkään elämään tuntuneet juuri vaikuttavan.
Kirja oli humoristinen ja pidin tyylistä. Lukemisen mielenkiintoisuutta vain hieman latisti yksiulotteisen henkilöt. Välillä myös tilanteet menivät vähän överiksi.
Mörttinen menee heittämällä seurattavien kirjailijoiden seuraan. Luin ensin kakkososan ja kuvittelin että tässä kirjassa olisi avattu päähenkilön taustaa enemmän. Jättää paljon siis viellä auki, joka jättää samalla mahdollisuuksia viedä sarjaa oikeastaan mihin vaan.
Suosikkiasiani tässä kirjassa oli miljöö; itä-Stadissa ikäni asuneena oli hauska lukea tarinaa, joka sijoittui osittain tuttuhin maisemiin.
Tykkäsin myös kirjailijan huumorista, joka sai minut naurahtamaan ääneen moneenkin otteeseen. Tästä huolimatta olisin silti ehkä toivonut välillä vähän vakavampaakin tekstiä; ei lukijaa tarvitse väkisin yrittää naurattaa ihan joka lauseella.
Tarina vei mukanaan, vaikka hahmot jäivätkin vähän yksiuloitteisiksi.
Onko tämä kaunokirjallinen mestraiteos? Ei. Onko tämä viihdyttävä dekkari? Kyllä. Aionko lukea tulevatkin Rajakarit? Kyl maar.
Vähän kaksijakoiset fiilikset tästä kirjasta. Alkuun tökki, mutta lopussa tuli muutama väläys ja juonenkäänne, jotka paransi pisteitä. 3/5 on ehkä hiukan liikaa. Mukava oli seurata omien lähialueiden paikkoja Itä-Helsingissä tapahtumapaikkoina.