Komisario Koskinen huijareiden armottomassa leikissä
Arvi Maunukan elämästä ei puutu muuta kuin vaimo. Ja aivan arvaamatta hänen harmaa arkensa muuttuu saduksi, sillä siihen ilmestyy kaunotar, jollaisesta mies ei ole osannut uneksiakaan.
Komisario Sakari Koskisen työpöydällä ei taas onni kukoista. Rauhallista elämää viettänyttä poikamiestä on puukotettu asunnossaan Tampereella, ja mies vannoo, ettei tuntenut oven takana odottanutta hyökkääjää. Koskisen on vaikea uskoa uhrin kertomusta, ja pian hän löytää rikoksesta samanlaisia piirteitä kuin eräästä kuolemantapauksesta toisaalla Suomessa. Molempien taustalta alkaa hahmottua häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja huijaamista. Se on peliä, jonka välineinä ovat rakkaus ja kuolema – eivätkä pelaajat kaihda mitään keinoja.
Cover Image Designer/Kannen suunnittelu: Sakari Tiikkaja
FI: Seppo Sakari Jokinen (s. 13. huhtikuuta 1949 Tampere) on suomalainen rikoskirjailija.
Jokinen kävi keskikoulun Tampereen klassillisessa lyseossa ja lähti armeijan jälkeen 1970 Australiaan lähes neljäksi vuodeksi. Hän työskenteli 1975 lähtien Tampereen kaupungin tietokonekeskuksessa ja ehti toimia pitkään keskuksen pääoperaattorina, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi loppuvuodesta 2006.
Seppo Jokinen tunnetaan tamperelaista ja Hervannassa asuvaa komisario Sakari Koskista käsittelevistä rikosromaaneistaan. Jokinen on julkaissut säännöllisesti vuodesta 1996 lähtien vuosittain yhden kirjan.
Vuonna 2010 Jokinen vaihtoi kustantamoa Karistosta osuuskuntamuotoiseen suomalaisten dekkarikirjailijoiden omistamaan Crime Time -kustantamoon. Jokinen on Crime Timen perustajajäsen. Crime Time pyrkii julkaisemaan Jokisen kirjoja myös englanniksi. Ensimmäisenä aiotaan julkaista Hukan enkelit Yhdysvalloissa.
EN:Seppo Sakari Jokinen (born April 13, 1949 in Tampere) is a Finnish writer of crime fiction. His books' main character is the fictional police officer Sakari Koskinen from Hervanta, Tampere. Koskinen is divorced and has a son named Antti. The books are published by CrimeTime. Jokinen himself is also from Tampere. He spent nearly four years in Australia after serving in the army in the early 1970s. He was for many years the main operator in the Tampere city IT centre.
Pikkuisen vanhempi Koskis-kirja, joka tarttui antikvariaatista mukaan. Tällä kertaa komisario selvittelee varsinaista maanlaajuista rikossarjaa. Useampia miehiä on pahoinpidelty vakavasti tai he ovat jopa kuolleet nostettuaan suuren määrän rahaa 500€ seteleinä. Henkiin jääneet ovat olleet oudon haluttomia keskustelemaan pahoinpitelyyn johtaneista tapahtumista. Aluksi yhteydet tapauksien välillä eivät ole selviä, mutta vähitellen asiat selkiytyvät ihan kunnon poliisityön ja pienen onnenkin myötä. Koskisen yksityiselämässä mustasukkaisuus aiheuttaa ongelmia ja poliisilaitoksen henkilökunnan piirissä tulevat vaalit työntekijän edustajan valinnasta johtoryhmään nostavat tunteita. Kirja on ihan tuttua laatua, varmaan sarjana keskitasoa, mukavaa kevyttä kesälukemista raskaampien kirjojen välissä.
Kesädekkariputki jatkuu. Hiirileikissä oli poikkeuksellisesti reilu annos romantiikkaa. Ja vain yksi juoni, joka alun lievän pitkäpiimäisýyden jälkeen kantoi hyvin loppuun saakka. Stadista saapuneen konstaapelin kohtelu alkaa muistuttaa joukosta poistununeen entisen upseerin kohtelua ts. muuttua naljailusta työpaikkakiusaamiseksi.
Viihdyttävä mutta jonkun verran olisi saanut karsia poiskin. Ärsytti hieman kirjoitustyyli, jossa puhuttiin "Palosen Kaijasta" tai "Kankaan Hartsasta" jne.