What do you think?
Rate this book
Huolimattomia unelmia
Väkeviä kertomuksia meidän aikamme ihmisistä - haaveena sankaruus, julkisuus, vanhemmuus, parisuhde.
253 pages, Hardcover
First published January 1, 2008
8 people are currently reading
87 people want to read
About the author
Juha Itkonen
29 books91 followersJuha Itkonen (s. 1975 Hämeenlinnassa) kuuluu nuoren kirjailijapolven kärkinimiin. Itkonen asuu Helsingissä, Arabianrannassa vaimonsa Maija Itkosen ja kahden lapsensa kanssa. Maija Itkonen (s. 1977) työskentelee muusikkona ja teollisena muotoilijana.
Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä (2003) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Kalevi Jäntin palkinnon.Romaanista Anna minun rakastaa enemmän Itkonen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon.
Itkosen kolmas romaani Kohti on kertomus hajonneesta perheestä ja kahdesta sukupolvesta, jotka koettavat löytää tien toistensa luo. Romaani oli vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaita. Itkonen sai romaanista Nuori Aleksis -palkinnon 2008.
Juha ja Maija Itkonen julkaisivat syksyllä 2007 yhdessä lastenkirjan Topsi ja tohtori Koirasson. Se oli Juhan ensimmäinen lastenkirja ja Maijan ensimmäinen kuvitustyö.
Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä (2003) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Kalevi Jäntin palkinnon.Romaanista Anna minun rakastaa enemmän Itkonen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon.
Itkosen kolmas romaani Kohti on kertomus hajonneesta perheestä ja kahdesta sukupolvesta, jotka koettavat löytää tien toistensa luo. Romaani oli vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaita. Itkonen sai romaanista Nuori Aleksis -palkinnon 2008.
Juha ja Maija Itkonen julkaisivat syksyllä 2007 yhdessä lastenkirjan Topsi ja tohtori Koirasson. Se oli Juhan ensimmäinen lastenkirja ja Maijan ensimmäinen kuvitustyö.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 32 reviews
September 27, 2017
Sopivan melankolisia novelleja, kadotettuja unelmia ja epätoivoista haaveilua, katkeruutta ja katumusta. Inhimillisyyttä hahmojen tarinoissa.
Read
October 11, 2024Vihasin jokaista sekunttia jonka jouduin käyttämään tähän kirjaan mutta uskon että olisin tykännyt enemmän jos tää ei ois ollu pakollinen luettava!
February 17, 2025
Tykkäsin tästä yllättävän paljon! Etenkin alkupään novellit sanoitti todella taitavasti ihmiselämää.
June 6, 2014
Juha Itkonen on suomalaisista nykykertojista taitavimpia. Hänen teksteissään on hienovaraista, syväluotaavaa psykologista ulottuvuutta, ja harva kirjailija käyttää kieltämme yhtä taidokkaasti ja kauniisti.
Novellikokoelma ”Huolimattomia unelmia” kuvaa tilanteita, joissa henkilöhahmot ovat irtaantuneet elämästään tavalla tai toisella. Kirjan nimi viittaa tyytymättömyyden tunteisiin ja määrittämättömään ahdistukseen, joka ajaa ihmisiä pakenemaan elämäänsä, usein ilman oikeita vaihtoehtoja tai järkisyitä. Tämä tilanne on läsnä useimmissa tarinoissa tavalla tai toisella. Monet novellit muistuttavatkin toisiaan tyylillisesi ja temaattisesti, mutta Itkonen onnistuu antamaan henkilöhahmoilleen niin elävän äänen, että tämä ei haittaa lainkaan.
Sekä nimi että aihepiiri tuovat mieleeni amerikkalaiskirjailia David Leavittin nerokkaan kokoelman ”A Place I’ve Never Been,” joka samalla lailla keskittyy hahmoihin, jotka elävät mielessään tilanteissa ja olotiloissa, joista huolimattomasti unelmoivat todellisuuteen keskittymisen sijasta. Leavittin tavoin Itkonen kuvaa tyytymättömän ihmisen paradoksia havainnoiden ja voimakkaalla myötätunnolla.
”Huolimattomia unelmia” on suurelta osin keski-ikää lähenevien eksyneitten sukupolvikertomus. Hyvinvoinnin keskellä selittämätöntä alakuloa kokevien ihmisten, jotka haluaisivat olla jossain muualla: vaihtoehtoisessa elämässä, joka olisi seurannut nuoruudessa tekemättä jäänyttä valintaa tai tulevaisuudessa, joka ei kumpuaisi tyhjentyneestä nykyisyydestä.
Terävää ja taidokasta proosaa kaipaaville Itkonen on kotimaista kirjallisuutta parhaimmillaan. Tämän proosa ei aina ole juoniteknisesti eheintä, mutta aina puhuttelevaa ja vangitsevaa tarinankerrontaa, joka antaa tilaa ja aihetta omille pohdinnoille.
Novellikokoelma ”Huolimattomia unelmia” kuvaa tilanteita, joissa henkilöhahmot ovat irtaantuneet elämästään tavalla tai toisella. Kirjan nimi viittaa tyytymättömyyden tunteisiin ja määrittämättömään ahdistukseen, joka ajaa ihmisiä pakenemaan elämäänsä, usein ilman oikeita vaihtoehtoja tai järkisyitä. Tämä tilanne on läsnä useimmissa tarinoissa tavalla tai toisella. Monet novellit muistuttavatkin toisiaan tyylillisesi ja temaattisesti, mutta Itkonen onnistuu antamaan henkilöhahmoilleen niin elävän äänen, että tämä ei haittaa lainkaan.
Sekä nimi että aihepiiri tuovat mieleeni amerikkalaiskirjailia David Leavittin nerokkaan kokoelman ”A Place I’ve Never Been,” joka samalla lailla keskittyy hahmoihin, jotka elävät mielessään tilanteissa ja olotiloissa, joista huolimattomasti unelmoivat todellisuuteen keskittymisen sijasta. Leavittin tavoin Itkonen kuvaa tyytymättömän ihmisen paradoksia havainnoiden ja voimakkaalla myötätunnolla.
”Huolimattomia unelmia” on suurelta osin keski-ikää lähenevien eksyneitten sukupolvikertomus. Hyvinvoinnin keskellä selittämätöntä alakuloa kokevien ihmisten, jotka haluaisivat olla jossain muualla: vaihtoehtoisessa elämässä, joka olisi seurannut nuoruudessa tekemättä jäänyttä valintaa tai tulevaisuudessa, joka ei kumpuaisi tyhjentyneestä nykyisyydestä.
Terävää ja taidokasta proosaa kaipaaville Itkonen on kotimaista kirjallisuutta parhaimmillaan. Tämän proosa ei aina ole juoniteknisesti eheintä, mutta aina puhuttelevaa ja vangitsevaa tarinankerrontaa, joka antaa tilaa ja aihetta omille pohdinnoille.
December 29, 2019
Suhteeni Juha Itkoseen on ollut vähän kaksijakoinen: esikoisteoksesta Myöhempien aikojen pyhiä (2003) alkanut putki Anna minun rakastaa enemmän (2005) ja Kohti (2007) on mielestäni vertaansa vailla oleva kolmikko kotimaista nykykirjallisuutta.
Jostakin syystä niiden jälkeen kirjoitetut romaanit eivät kuitenkaan ole herättäneet minussa kummempia tuntemuksia. Niinpä tartuinkin uteliaana edellämainittujen teosten jälkeen ilmestyneeseen novellikokoelmaan "Huolimattomia unelmia" (Otava, 2008), joka oli minulta jäänyt tuoreeltaan lukematta. Mihin kohtaan janaa se sijoittuisi?
Lähemmäs häntää, pelkään. Vanhemmuus, ihmissuhteissa esiintyvät ongelmat, kadotetun nuoruuden haikailu tai rakkaus olivat toistuvia teemoja, mutta näistä sinänsä kiinnostavista ja ikuisista teemoista kirjoitetuista novelleista vain harva todella puhutteli, herätti sen syvällisempiä ajatuksia tai pysäytti miettimään.
Kuten usein aiemmin todettu, Itkonen on kirjoittajana taitava ja kieli on kaunista, mutta tällä kertaa sekään ei pelasta tätä kirjaa kierrätyskorilta.
Jostakin syystä niiden jälkeen kirjoitetut romaanit eivät kuitenkaan ole herättäneet minussa kummempia tuntemuksia. Niinpä tartuinkin uteliaana edellämainittujen teosten jälkeen ilmestyneeseen novellikokoelmaan "Huolimattomia unelmia" (Otava, 2008), joka oli minulta jäänyt tuoreeltaan lukematta. Mihin kohtaan janaa se sijoittuisi?
Lähemmäs häntää, pelkään. Vanhemmuus, ihmissuhteissa esiintyvät ongelmat, kadotetun nuoruuden haikailu tai rakkaus olivat toistuvia teemoja, mutta näistä sinänsä kiinnostavista ja ikuisista teemoista kirjoitetuista novelleista vain harva todella puhutteli, herätti sen syvällisempiä ajatuksia tai pysäytti miettimään.
Kuten usein aiemmin todettu, Itkonen on kirjoittajana taitava ja kieli on kaunista, mutta tällä kertaa sekään ei pelasta tätä kirjaa kierrätyskorilta.
April 30, 2023
Osa oli tosi huonoja ja samanlaisia keskenään ja osa hyvii (Hetki minun jälkeeni)
September 22, 2022
Juha Itkonen kirjoittaa sillä tavoin kuin toivoisin itsekin osaavan. Sen takia sitä on mieluisaa lukea. Tämä novellikokoelma piti sisällään loistavia, hyviä ja keskinkertaisia kertomuksia. Ei yhtään huonoa. Viihdyin.
February 13, 2014
Tasasen tylsää, ihan äänikirjan lukijaa myöten. En jaksanut kiinnostua. Missäs ne unelmat oli?
March 27, 2024
Kokoelma arkisia tragedioita. Keskittyy nuoruuden, miehuuden ja omaan elämään pettymisen käsittelyyn.
Itkosen tyyli on sekä suorasanaista, että sisäänpäin kääntynyttä. Novellien henkilöt pyrkivät kaikki kohti syvällistä ajattelua, mutta epäonnistuvat käsittämään omaa tragediaansa. Itkosen kaunis, mutta raaka kieli toimii tässä erinomaisesti. Ilmaisun pinnallinen yksinkertaisuus vaatii lukijaa näkemään kertojien tarinat ulkopuolelta ja ymmärtämään kerronnan subjektiivisuuden. Parhaimmillaan se saa novellit aukeamaan kauniisti, mutta pahimmillaan ne jäävät ontoiksi.
Teemallisia yhteyksiä on, mutta niiden suhdeet ovat epäselvempiä. Aloitetaan teoksen nimestä. Se tulee mielestäni erityisesti elämäänsä jumiin jäämisen käsittelystä. Useat hahmot ovat vankeina oman arkensa tragedoissa, jotka he ovat joskus huolimattomasti unelmoineet. Novellit eivät kuitenkaan ole teemallisesti tiiviisti vuorovaikutuksessa, vaan muodostavat lyöhemmän teemojen verkon, jonka seurauksena kirjasta on vaikeaa saada kokonaiskuvaa.
Huolimattomia unelmia on ihanan arkinen ollaakseen niin traaginen. Se ottaa paljon irti keskiluokkaisesta eksistentiaalisesta ahdistuksesta, erityisesti miesnäkökulmasta. Kokonaisuus jää väljäksi, ainakin minulla, vaikka yksittäiset novellit ovatkin erinomaisia.
Itkosen tyyli on sekä suorasanaista, että sisäänpäin kääntynyttä. Novellien henkilöt pyrkivät kaikki kohti syvällistä ajattelua, mutta epäonnistuvat käsittämään omaa tragediaansa. Itkosen kaunis, mutta raaka kieli toimii tässä erinomaisesti. Ilmaisun pinnallinen yksinkertaisuus vaatii lukijaa näkemään kertojien tarinat ulkopuolelta ja ymmärtämään kerronnan subjektiivisuuden. Parhaimmillaan se saa novellit aukeamaan kauniisti, mutta pahimmillaan ne jäävät ontoiksi.
Teemallisia yhteyksiä on, mutta niiden suhdeet ovat epäselvempiä. Aloitetaan teoksen nimestä. Se tulee mielestäni erityisesti elämäänsä jumiin jäämisen käsittelystä. Useat hahmot ovat vankeina oman arkensa tragedoissa, jotka he ovat joskus huolimattomasti unelmoineet. Novellit eivät kuitenkaan ole teemallisesti tiiviisti vuorovaikutuksessa, vaan muodostavat lyöhemmän teemojen verkon, jonka seurauksena kirjasta on vaikeaa saada kokonaiskuvaa.
Huolimattomia unelmia on ihanan arkinen ollaakseen niin traaginen. Se ottaa paljon irti keskiluokkaisesta eksistentiaalisesta ahdistuksesta, erityisesti miesnäkökulmasta. Kokonaisuus jää väljäksi, ainakin minulla, vaikka yksittäiset novellit ovatkin erinomaisia.
March 15, 2024
Ihan hyvin kirjoitettuja tarinoita ihmissuhteista, vanhemmuudesta ja vanhenemisesta, pienellä alavireellä. Silti yhteenkään niistä en suuremmin samaistunut tai saanut niistä otetta. Varsinkin kun novellit tuntuivat luonnoksilta, joissa ei ehkä oikein tiedetty mihin tässä ollaan menossa. Jos nyt kysyttäisiin, että kerro edes yhdestä mitä siinä tapahtui, niin enpä osaisi paljoa referoida. Yhdessä oli polttarit, yhdessä apina ei purrut poikaa, yhdessä mies ei raiskannut tyttöä.
August 7, 2021
Tämä oli minulle ensimmäinen Itkosen kirja, eikä kyllä tehnyt vaikutusta. Ehkä jos tarinat olisivat kytkeytyneet jotenkin toisiinsa, ristenneet keskenään, olisin saattanut pitää kirjasta enemmän. Tällaisenaan tuntui kokoelmalta enemmän tai vähemmän keskeneräisiä hahmoja ja tilanteita, joilla ei kuitenkaan tehty mitään kiinnostavaa.
May 2, 2024
Helppolukuista lyhytproosaa perhe- ja ihmissuhteista sekä menetetystä ja/tai saavuttamattomasta rakkaudesta. Osasta tarinoista pidin, toiset taas tuntuivat jossakin määrin asetelmallisilta tai toistavan keskenään liiaksi samoja aineksia - kahta viimeistä lukiessani vaikutelma alkoi olla jo paikoitellen jopa korni.
March 29, 2022
Joillekin novelleille olisin antanut 4 tähteä, mutta osalle 2. Keskiarvoksi siis kolme. Paikoin Itkonen kuvaa arjen pieniä hetkiä äärimmäisen tarkkanäköisesti niin, että henkilöiden tilanteeseen on helppo samaistua.
August 2, 2019
Taitavasti luotuja henkilöitä ja elämäntarinoita, mutta joku viimeinen potku näistä useimmista puuttui, ja siksi yleisvaikutelma jäi vähän kädenlämpöiseksi. Pyöristyy neljään tähteen kuitenkin.
January 18, 2022
Pidin. Ihania pieniä tarinoita. Erilaisia ja eri äänillä kerrottuja. Kadehdittava taito!
May 2, 2023
meh
:)
:)
May 20, 2023
uskomattoman mitäänsanomaton
May 21, 2023
Legit niin tylsiä tarinoita ei iskeny muhun. Pitkästyttävää, ehkä en oi tarpeeks taiteellinen ymmärtääkseni.
March 12, 2024
Lyhyitä tarinoita ihmisistä
Read
April 24, 2024Piti äikkään ja öh
August 28, 2024
Pakollinen koulukirja en pidä novelleista muutenkaan ja nää oli erityisen huonoja🤩🤩
December 15, 2014
Juha Itkosen novellikokoelma koostuu kahdestatoista kertomuksesta. Kokoelman nimi Huolimattomia unelmia on harhaanjohtava, sillä kertomukset ovat pikkuporvarillisia katkeria tragedioita menneisyyden pinttymistä tai keskenkasvuisten äijien nuoruuden fiksaatioista.
Tarinat alkavat vähitellen toistaa itseään, ja lukija alkaa tuntea kyllästymistä, kun aina on joutavia eroja ja niitä kaupustelijoita, opettajia ja pankinjohtajia.
Kaupankäynnissä on trokari-iskä, joka häipyy takavasemmalle, ja pojan näkökulmasta kuvataan menetettyä isäsuhdetta.
Fucking Thaimaassa päähenkilö on nuori isätön kloppi kahden lesbovanhemmat hoivissa.
Floridassa isän korvike käy Hemingwayn kodissa nuorukaisen kanssa.
Ei minun elämäni –novellissa toimittajanainen potee sisäistä tyhjyyttä ja jossittelee hukattuja mahdollisuuksia miesrintamalla.
Tammisessa alikessunuorukainen haikailee menetettyä rakkauttaan ja ottaa mallia Jäniksen vuosi –romaanista.
Ei-novellista matikanope Lehto vetää laivalla kännit ja nuori pimu häntä höplästä. Muija on tietysti lähtenyt lätkimään ja vienyt nassikan mennessään, ja siitä on viina lähtenyt viemään.
Samassa sanassa Leevi Lampi haahuilee Muumimaailmassa ja suree menetettyä parisuhdettaan vaimon ja pikkukersan kanssa. Kakara on syrjäyttänyt hänet. Pitäisiköhän hänen erota?
Muilutuksessa neljääkymmentä lähestyvät kaverukset Jaska-open johdolla lähtevät pitämään polttareita vanhalle frendilleen ja varoittamaan avioliiton vaaroista: kavereilla veto-oikeus. Onhan heillä yhteensä niin huonoja kokemuksia naisista, varsinkin viikonloppuisä Nissellä.
Olosuhteissa entiset ja eronneet perhetuttavat Eeva (54 v.) ja pankinjohtaja Sakke tapaavat. Perheet ja suhteet ovat hajonneet, mutta Sakke hipaisi häntä 30 vuotta sitten mökillä.
Vierashuoneessa pankkiiri Kai on pysäyttänyt ajan ja nahkasohvalle tulee pötköttämään hänen kaverinsa auteur Timo, joka kärsii parisuhdeongelmista, jonka syynä on hänen lapsensa.
Hetki minun jälkeeni –novellissa valtiotieteen tohtori väsää tieteellistä artikkelia, kyttää rivarin lapsia pihalta ja pohtii, mikä on omassa perheessä mennyt vikaan. Pankinjohtajan tytär Elina palaa mieleen, hänen sairautensa ja neitsyyden anastaminen.
Viimeisimmästä novellista kannattaa aloittaa. Siinä ökyporvari Parkkinen (58 v.) lähtee jäljittämään nuoruudenihastustaan tämän miehen kuoleman jälkeen. Palataan menneisyyteen ja muistoihin, joista kumpuaa nykyhetkeen ankea kaipaus.
Koko kokoelmaa leimaa tietynlainen kaksijakoisuus. Kaikki nähdään kovin stereotyyppisesti. Naisetkin on tarpeen jakaa vain kahteen kategoriaan: hoivaaviin ja huolettomiin. Ensin mainitut sopivat vain ystävyyssuhteisiin ja jälkimmäiset ovat intohimoisia. Myös hahmojen märehdintä vuosikymmenten jälkeen menetetyistä unelmista tuntuu teennäiseltä, sillä ihastuksen kohteet eivät ole muuta kuin nuoruuden vähäpätöisiä sattumuksia eikä mitään vuosisadan rakkauksia.
Kaiken kaikkiaan Itkonen tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman itsestään selviin asioihin. Lapset vieraantuvat ja muuttavat maailmalle. Parisuhde on ohi lasten synnyttyä. Missään vaiheessa nämä naiivin lapsekkaat miehet eivät tunnut tajuavan maailman muuttuvan heidän ympärillään, vaan he takertuvat sikiöasennossa siihen, mitä ei enää ole tai mitä ei koskaan ollutkaan.
Tarinat alkavat vähitellen toistaa itseään, ja lukija alkaa tuntea kyllästymistä, kun aina on joutavia eroja ja niitä kaupustelijoita, opettajia ja pankinjohtajia.
Kaupankäynnissä on trokari-iskä, joka häipyy takavasemmalle, ja pojan näkökulmasta kuvataan menetettyä isäsuhdetta.
Fucking Thaimaassa päähenkilö on nuori isätön kloppi kahden lesbovanhemmat hoivissa.
Floridassa isän korvike käy Hemingwayn kodissa nuorukaisen kanssa.
Ei minun elämäni –novellissa toimittajanainen potee sisäistä tyhjyyttä ja jossittelee hukattuja mahdollisuuksia miesrintamalla.
Tammisessa alikessunuorukainen haikailee menetettyä rakkauttaan ja ottaa mallia Jäniksen vuosi –romaanista.
Ei-novellista matikanope Lehto vetää laivalla kännit ja nuori pimu häntä höplästä. Muija on tietysti lähtenyt lätkimään ja vienyt nassikan mennessään, ja siitä on viina lähtenyt viemään.
Samassa sanassa Leevi Lampi haahuilee Muumimaailmassa ja suree menetettyä parisuhdettaan vaimon ja pikkukersan kanssa. Kakara on syrjäyttänyt hänet. Pitäisiköhän hänen erota?
Muilutuksessa neljääkymmentä lähestyvät kaverukset Jaska-open johdolla lähtevät pitämään polttareita vanhalle frendilleen ja varoittamaan avioliiton vaaroista: kavereilla veto-oikeus. Onhan heillä yhteensä niin huonoja kokemuksia naisista, varsinkin viikonloppuisä Nissellä.
Olosuhteissa entiset ja eronneet perhetuttavat Eeva (54 v.) ja pankinjohtaja Sakke tapaavat. Perheet ja suhteet ovat hajonneet, mutta Sakke hipaisi häntä 30 vuotta sitten mökillä.
Vierashuoneessa pankkiiri Kai on pysäyttänyt ajan ja nahkasohvalle tulee pötköttämään hänen kaverinsa auteur Timo, joka kärsii parisuhdeongelmista, jonka syynä on hänen lapsensa.
Hetki minun jälkeeni –novellissa valtiotieteen tohtori väsää tieteellistä artikkelia, kyttää rivarin lapsia pihalta ja pohtii, mikä on omassa perheessä mennyt vikaan. Pankinjohtajan tytär Elina palaa mieleen, hänen sairautensa ja neitsyyden anastaminen.
Viimeisimmästä novellista kannattaa aloittaa. Siinä ökyporvari Parkkinen (58 v.) lähtee jäljittämään nuoruudenihastustaan tämän miehen kuoleman jälkeen. Palataan menneisyyteen ja muistoihin, joista kumpuaa nykyhetkeen ankea kaipaus.
Koko kokoelmaa leimaa tietynlainen kaksijakoisuus. Kaikki nähdään kovin stereotyyppisesti. Naisetkin on tarpeen jakaa vain kahteen kategoriaan: hoivaaviin ja huolettomiin. Ensin mainitut sopivat vain ystävyyssuhteisiin ja jälkimmäiset ovat intohimoisia. Myös hahmojen märehdintä vuosikymmenten jälkeen menetetyistä unelmista tuntuu teennäiseltä, sillä ihastuksen kohteet eivät ole muuta kuin nuoruuden vähäpätöisiä sattumuksia eikä mitään vuosisadan rakkauksia.
Kaiken kaikkiaan Itkonen tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman itsestään selviin asioihin. Lapset vieraantuvat ja muuttavat maailmalle. Parisuhde on ohi lasten synnyttyä. Missään vaiheessa nämä naiivin lapsekkaat miehet eivät tunnut tajuavan maailman muuttuvan heidän ympärillään, vaan he takertuvat sikiöasennossa siihen, mitä ei enää ole tai mitä ei koskaan ollutkaan.
January 13, 2011
Lähdin lukemaan tätä hyvällä mielellä. Ensimmäinen kertomus, Kaupankäyntiä, vaikutti hyvältä ja odotin innolla muita. Kertomus kertomukselta tylsistyin ja varsinkin loppupäässä tuntui siltä, että kertomukset vain toistivat toisiaan.
Tykkään kirjallisuudesta, jossa asiat sanotaan ainakin suhteellisen suoraan. Simppeleistä jutuista. Miksi tuntuu siltä, että törmään aina suomalaisissa romaaneissa ja novelleissa siihen, että kierrellään ja kaarrellaan korulauseilla ja yritetään rivien välistä millimetrin verran valottaa, että mistä tässä nyt oikeasti on kysymys. Ehkä kuolisin onnellisena, jos lukisin vain Pottereita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Harmi, etten syttynyt, sillä Myöhempien aikojen pyhistä tykkäsin paljon.
Tykkään kirjallisuudesta, jossa asiat sanotaan ainakin suhteellisen suoraan. Simppeleistä jutuista. Miksi tuntuu siltä, että törmään aina suomalaisissa romaaneissa ja novelleissa siihen, että kierrellään ja kaarrellaan korulauseilla ja yritetään rivien välistä millimetrin verran valottaa, että mistä tässä nyt oikeasti on kysymys. Ehkä kuolisin onnellisena, jos lukisin vain Pottereita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Harmi, etten syttynyt, sillä Myöhempien aikojen pyhistä tykkäsin paljon.
March 4, 2011
Juha Itkosen novelleista tuli sellainen olo, etten tahdo olla suomalainen, jos suomalaisuus ei ole mitään muuta kuin tällaista surkeutta, apatiaa ja melankoliaa. Unelmia oli hieman vaikea tarinoista löytää, ja jos niitä oli, oli nekin väritetty epätietoisuudella ja surullisuudella. Itkonen masensi, tarina toisensa perään.
Surkeuden teeman lisäksi typerältä tuntui se, että rakkautta ilmeisesti on mahdoton kertoa lisäämättä siihen aina vähän lisää draamaa kuoleman tai eron (tai molempien) muodossa.
Muutama hyvä helmi tarinoiden joukosta löytyi. Itkosen kirjoitustyyli on arkinen, mutta ehkä vähän liikaa arjen hienosteluun taipuvainen.
Surkeuden teeman lisäksi typerältä tuntui se, että rakkautta ilmeisesti on mahdoton kertoa lisäämättä siihen aina vähän lisää draamaa kuoleman tai eron (tai molempien) muodossa.
Muutama hyvä helmi tarinoiden joukosta löytyi. Itkosen kirjoitustyyli on arkinen, mutta ehkä vähän liikaa arjen hienosteluun taipuvainen.
July 25, 2011
Jokaisella tavalla niin keskeltä, kuin mikään voi olla. Novellien päähenkilöt nätisti jakautuneita sukupuolen, iän ja epätoivon suhteen. Suuria tunteita kivalla kielelellä kuvattuna, tarkasti eritellen ja toistoa sopivasti käyttäen. Mikään ei kuitenkaan ihan synny, ei muutu eikä kosketa. Yhdestäkään en löytänyt rehellistä ideaa, teemaa; tuttuja hetkiä ja - anteeksi vain - coelhomaisia elämänviisauksia sitäkin enemmän.
May 16, 2016
Tarinat olivat mukavia lukea, mutta joka ikinen niistä jäi ärsyttävällä tavalla kesken. Tietenkään novelleissa ei kerrota ihmisen koko elämänkaarta ja ne jäävät aina väkisinkin kesken, mutta tässä tapauksessa ne loppuivat kuin seinään, täysin kesken aiheen.
July 28, 2011
Kirjaa oli helppo tarttua. Pelkäsin hiukan, ettei käteen jää mitään. Että Itkonen on päässyt kuin helpolla, kun ei ole kirjoittanut kokonaista tarinaa. Mutta olin väärässä. Hienoja tarinoita.
November 29, 2014
No jaa, odotukset oli korkealla kirjavinkin perusteella, mutta ei sittenkään ollut mun makuuni.
Read
August 30, 2024Koulutehtävää varten tuli luettua. Yllättävän syvällinen, kun analysoimaan rupesi.
May 27, 2024
Ei mitää muistikuvaa oli nii huono ja pakko oli lukea. En myöskään tykänny novelli tyylistä ku ei pysyny kärryillä ku kokoaika vaihtu uus tarina
Displaying 1 - 30 of 32 reviews