Salamurha. Kyberisku. Salainen tehtävä Afganistanissa. Operaatio Aavikkokettu on alkanut. Operaatio Punainen kettu saa jatkoa! Kansainvälisen tason trilleri on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saaneelle esikoisteokselle. Suomalainen upseeri salamurhataan pahamaineisella novitšok-hermomyrkyllä. Ennen kuolemaansa hän lähettää reservin luutnantti Riina Koivulle salaperäisen postikortin. Riinan veli Joni Koivu palvelee suomalaisessa kriisinhallintajoukossa Afganistanissa. Eletään viimeisiä kuukausia ennen länsijoukkojen vetäytymistä, kun Jonin ryhmä joutuu yllättäen Yhdysvaltojen ohjusiskun sijaiskärsijäksi. Iskun seurauksena Joni ajautuu taistelijaparinsa kanssa eroon ryhmästään ja sotketuksi mukaan CIA:n salaiseen tehtävään Afganistanissa. Riinan aviomies Mikael Koivu työskentelee Tiedustelulaitoksella. Hänet määrätään tutkimaan suomalaisupseerin salamurhaa, ja pian hänelle selviää tapaukseen liittyvien panosten vakavuus. Samaan aikaan Riina selvittää murhatun upseerin hänelle jättämiä vihjeitä. Myös Venäjän sotilastiedustelun agentit ovat vihjeiden perässä, ja vaarallinen kilpajuoksu salaisuuden selvittämiseksi alkaa. Helena Immonen (s. 1986) on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri.
---
Operaatio Punainen kettu yllätti syksyllä 2020 kriitikot, kirjakauppiaat ja lukijat. Hyytävässä esikoistrillerissä Venäjä hyökkää Suomeen ja Ruotsiin vastustaakseen niiden Natojäsenyyttä. Nyt sarja jatkuu asiantuntevalla ja toiminnantäyteisellä trillerillä. Suomeen tehdään kyberisku, jonka myötä kansalaisten terveystiedot varastetaan Kanta.fistä ja vuodetaan pimeään verkkoon. Lisäksi suomalaisia kuolee ja katoaa rauhanturvaoperaatiossa Afganistanissa. Helena Immosen trillerit tarjoavat asiantuntevan ja ainutlaatuisen näkökulman kriiseihin, jotka voivat koskettaa läheltä suomalaisiakin.
Vaikea arvioitava. Aihe erittäin mielenkiintoinen oman työuran kannalta ja kirjasta huomaa kirjailijan paneutumisen työlleen ja aiheeseen.
Aavikkoketun juoni oli mielestäni parempi, kehittyneempi sekä koukuttavampi kuin edeltäjässään. Mielenkiinto pysyi hyvin yllä ja yllätyksiä tuli toisensa perään.
Silti moni asia kuitenkin jäi kaihertamaan.
Ihan alusta asti on hämmentänyt Operaatio Kettujen saamat kehut siitä, että päähenkilöinä on ”ihanan tavallisia ihmisiä”, kun näistä käytännössä kaikki ovat hyväosaisia, hyvin keskiluokkaisia ja erityisen maanpuolustushenkisiä aktiviireserviläisiä, joilla elämän perusperiaatteet kunnossa; kodit, perheet, työt, tukiverkostot yms. (pl. tietysti aiemmassa kirjassa kuvatun sodan jättämät arvet, niin henkiset ja fyysiset). Hahmot ovat hyvin kaksiulotteisia, eikä kenestäkään saa oikein syvempää otetta. Tuntuu myös, että jokaisella heistä oli ilmiömäinen taito lukea kaikkia kanssaihmisiä pienestäkin hengityksen äänenvoimakkuuden muutoksesta ja taito tulkita heidän ajatuksiaan sekä ennakoida seuraavia liikkeitä silmänräpäytyksen nopeudesta.
Ymmärrän, että tarvitsemme tämänkaltaista (nimenomaan) suomalaista kirjallisuutta, jossa mm. sodan aiheuttama PTSD nostetaan niin sanotusti pöydälle, mutta silti monet kuvaukset esimerkiksi ko. aiheesta oli hyvin kliseisiä ja päälleliimattuja – ja tätä askartelua oli hyvin monessa eri tilanteessa.
En tiedä oliko kulutusvalintani huono, mutta äänikirjaversiossa hahmojen käymät dialogit olivat välillä lähinnä vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Tämä ei välttämättä itse luettuna tule huomatuksi.
Tl;dr: Juoni hyvä, hyvää puolustusvoimallista kuvausta ja asioiden selventämistä valtaväestölle, mutta tarinankerronta melko kliseistä eikä kovin tunteita herättävää. Mutta suosittelisinko? Tottakai.
Rather entertaining and a bit cringey. True Finnish supersoldiers use advanced breathing detection techniques to read and predict the thoughts of people nearby.
Nyt on luettu Immosen toinen romaani Operaatio Aavikkokettu (2022). Samojen päähenkilöiden kanssa jatketaan ja mukana on todellisiakin henkilöitä, mutta vähemmän kuin Operaatio Punasessa Ketussa. Presidentti Sauli Niinistön ihailu jatkuu ja vasemmistoa tölväistään - tosin huomattavasti vähemmän kuin edellisessä kirjassa.
Luin juuri edellisestä romaanista kirjoittamani arvostelun ja olin todennut henkilöhahmokuvauksen pinnalliseksi. Tässä romaanissa sitä ei samalla tavalla huomaa, mutta siksi, että nyt keskitytään edellistä kirjaakin enemmän siihen toimintaan. Ja hyvä niin!
Romaanissa Suomi joutuu kyberiskun kohteeksi. Toinen puoli romaanista keskittyy tapahtumiin Afganistanissa. Kaksoisagentteja, CIA, venäläisten hyökkäys Suomessa asevarikolle, sotilastiedustelun jännä maailma, taisteluita yms. Tämä riittäköön kuvaukseksi, kannattaa itse lukea kirja!
Alun sanojen jälkeen sitten hehkutukseen! Kyllä Immonen osaa kirjoittaa ja hallitsee aihealueensa mennen tullen.
Muistelin, että olisin antanut edelliselle kirjalle täydet neljä, mutta olinkin antanut kaksi kymmenystä alle nelosen. Suunnittelin jo antavani tälle kirjalle yhden kymmenyksen alle neljä ja perusteena se, että tässä kirjassa oli joitakin kohtauksia, jotka toivat mieleen perinteisen dekkarin ja vähän niin kuin turhaan popsahtivat esille erinomaisesta tarinasta.
Tämäkin oli siis erinomainen romaani, mutta kun se ensimmäinen oli hitusen parempi, niin mitäpä sitä nyt antaisi tälle. No, annan saman 3,8/5, vaikka se tuntuu ehkä liian vähältä, mutta pidän kuitenkin vertailuna sitä ensimmäistä teosta. Saa kirjoittaa lisää tällaista!
Kuten Immosen esikoisteos, tämäkin jakaa kokemukseni kahtia. Toisaalta juonen kehittely on vieläkin kiinnostavampi kuin edellisessä kirjassa ja siihen liittyvien ammatillisten yksityiskohtien huolellinen käsittely on sekä vaikuttavaa että uskottavaa. Joskin eräs kyberiskuun liittyvä juonikuvio sai turhan hätäisen ja höttöisen loppuratkaisun. Mielenkiintoista oli sisällön osalta myös sen pohdinta, miten nykymaailmassa määritellään vihollisvaltion hyökkäys, johon on oikeutettua tehdä vastahyökkäys olematta varsinaisesti fyysisesti sodassa. Tätä tematiikkaa olisi voinut pyöritellä enemmänkin. Olen myös edelleen sitä mieltä, että Immonen on tehnyt virkistävän valinnan tuomalla periaatteessa ihan tavallisia ihmisiä - vaikkakin armeijan käyneitä - tapahtumien keskiöön. Ihmisten ja tunnelmien kuvaus sen sijaan on tässä kakkoskirjassa yhtä kankeaa kuin ensimmäisessäkin. Immonen sortuu minusta edelleen sekä kliseisiin että tarpeettoman sentimentaalisiin ilmauksiin. Hän on halunnut tuoda inhimillisiä tunteita mukaan kovaan turvallisuuspoliittiseen trilleriin, mikä ajatushan sinällään on erittäin perusteltua, mutta toteutus ei minusta oikein onnistu. Lukeminen on paikoin jopa hieman vaivaannuttavaa. Henkilöhahmot jäävät hyvin kaksiulotteisiksi, mikä on sääli.
En tiedä, mitä kettu-sarjalle on tapahtunut ykkös- ja kakkososan välissä, mutta jostain syystä pystyin tähän kakkososaan heittäytymään niin kuin kunnon jännäriin kuuluu heittäytyä. Ehkä tämä kakkososan sijoittuminen Suomen maaperältä kauemmaksi teki helpommaksi käsitellä tätä fiktiona eikä omien pelkojen kautta? En siis enää jäänyt pohtimaan kirjan tilanteen mahdottomuutta/mahdollisuutta enkä henkilöiden uskottavuutta, vaan otin ne annettuna ja annoin tekstin viedä mennessään.
Operaatio Aavikkoketussa ei olla sodassa vaan enemminkin tiedustelun jännittävässä maailmassa, jossa toki sielläkin väkivalta ja kuolema ovat läsnä. Erittäin ajankohtaisesti teemoina ja hienoina sivuhenkilöinä pääsevät esille kyberrikollisuus ja USA-kontaktit, kun Immonen vie lukijaansa Afganistaniin ja takaisin suomalaisen vakoojan jalanjäljissä. Outoa sanoja vakoojatrilleristä näin kun en itse ole ollenkaan alan asiantuntija, että kenties realismi(n tuntu) teki kirjasta ykkösosaa paremman.
Helena Immosen Operaatio Aavikkokettu on kiihkeä jatko-osa menestyksekkäälle esikoistrillerille Operaatio Punainen kettu. Tarina vie suomalaiset upseerit ja reserviläiset Afganistanin aavikolle ja vakoilun pyörteisiin, missä salamurhat, kyberiskut ja suurvaltojen kamppailut limittyvät realistiseen kriisinhallintaan. Helena Immosen tausta reserviupseerina tuo uskottavuutta sodan ja turvallisuuspolitiikan kuvaukseen. Kirja on vauhdikas ja monitasoinen: se yhdistää jännittävää toimintaa hahmojen syvällisiin pohdintoihin, mutta loppupuoli saattaa venyä hieman.
Suositeltavaa dekkari- ja sotakirjallisuuden ystäville. Kaikki Kettu-sarjan kirjat on hyvää ja helppoa luettavaa.
Jatkoin edellisestä melkein suoraan tähän kakkososaan: Samoja päähenkilöitä. Juonta kuljetettiin samanaikaisesti Suomessa ja Afganistanissa. Tämä pelasti paljon, sillä itse en olisi jaksanut lukea pelkästään Afganistanin sotatantereelle sijoittuvaa tarinaa. Jo edellisessäkin kirjassa esiintyi silloinen presidentti oikealla nimellään - sama jatkuu tässä ja sitä on levitetty myös ministereihin. Niinistö-kohtauksia lukee mielellään, koska hänen dialoginsa on jotenkin niin tunnistettavaa tyyliltään, että kuulen päässäni hänen äänensä kun luen sitä, mitä hän on sanomassa. Vauhti on tässäkin kirjassa kova, mutta se sopii tähän teemaan.
Tykkäsin edeltäjästä todella paljon, joten odotukset olivat korkealla! Jatko-osa ei varsinaisesti pettänyt, mutta jotain tästä puuttui... Sodasta mentiin tällä kertaa kauemmas, ja pääosassa olivat Remesmäiset operaatiot ympäri maailma. En varsinaisesti rakastunut kirjan esittelemiin uusiin henkilöhahmoihin, ja varsinkin CIA-agentti "Peto" tuntui siltä, että hahmo on revitty suoraan B-luokan äksönfilmistä.
Parasta antia oli jälleen se, kuinka kirjassa käsitellään uskottavalla tavalla täysin mahdollisia turvallisuusuhkia - vuoden 2022 lopulla tämä kirja on ajankohtaisempi kuin koskaan!
Operaatio Punaisen ketun jatko-osa käsittelee edeltäjänsä tapaan Venäjän sotilaallista uhkaa Suomelle. Kirjassa painopiste siirtyy suorasta aseellisesta konfliktista sotilasvakoiluun, mutta kyllä tässäkin paljon taistellaan - niin Suomessa kuin Afganistanissakin. Käönteet, joilla päähenkilöt sotketaan suurvaltojen peliin tuntuvat vähän väkinäisesti keksityiltä, mutta ehkä se kuuluu tähän genreen.
Kuten sarjan aloittaneessa Operaatio Punaisessa Ketussa, myös Aavikkoketun paras koukku on sen sijoittuminen nykypäivän Suomeen.
"Kukat kukkivat hetken ja kuihtuivat sitten pois. Niillä ei ollut mitään muuta tehtävää kuin jakaa hetken aikaa kauneutta ympärilleen sekä houkutella pölyttäjiä, jotta voisivat jälleen jakaa kauneutta ympärilleen. Talveksi ne kuolivat vain herätäkseen keväällä uudelleen eloon. Riinasta se oli aika rauhoittavaa ja terapeuttista."
Nopeatempoinen trilleri, jossa keskiössä pyörii vahva Suomen puolustusvoimien läsnäolo. Kehitystä on huomattavissa edellisestä kirjasta, mutta latteat henkilöhahmot ovat yhä läsnä. Kyberskenaario jäi muun juonen rinnalla vaisuksi, vaikka kyberisku oli iso osa kirjan markkinointia.
Kokonaisuudessaan oiva kirja helposti lähestyttävistä sotaskenaarioista ja maanpuolustuksesta kiinnostuneille.
Jälleen kerrassaan upea kirja Helena Immoselta. Jännittävä ja myös ajatuksia herättävä. Todella nopeasti lukeutui tämä kirja, jonka olisi suonut jatkuvan vielä, mutta onneksi on Kettusarjaa vielä lukematta. Presidentti Sauli Niinistö oli kyllä mainio tässäkin kirjassa. Niin oikean ja aidon oloinen.
Olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan Operaatio Tulikettu. Tässä kirjassa oli edelleen sama vetävä tyyli ja kehystarina, joka tuntui sekä uskottavalta että jännitävältä. Hahmot olivat edelleen mielenkiintoisia ja monipuolisia. Pidin myös kovasti päähenkilöiden epävarmuuden ja henkisen jaksamisen kuvaamisesta.
Nykyaikainen, myös ajankohtainen, jännityskirja siitä mitä nykypäiväinen sodankäynti voisi olla. Sarjan ensimmäinen oli hyvä, tämä ei aivan niin hyvä, mutta laadukas silti. Viihdyin ja tuntuipa jopa, että henkilöhahmot syventyivät jotenkin edeltävää paremmin. Tykkäys!
3,5 tähteä. Puhekielestä tällä kertaa vain puolikas tähti pois, vaikka se edelleen ärsytti. Viihdyttävää toimintaa. Kokonaisuutena raikas tuulahdus testosteronin katkuisessa toimintajännärimaailmassa. Loppuratkaisu vähän onnahti.
Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä Kettu-kirjasta. Ei aivan yhtä hengästyttävää kriisistä toiseen juoksemista. Lisäksi tässä oli mielenkiintoista sotilastiedustelu/agentti-romaanin henkeä, josta plussaa.
Jännittävä, todentuntuinen ja hyvä itsenäinen jatko-osa aiemmalle teokselle Operaatio Punainen kettu 🦊 Tämä oli kerronnaltaan nopeatempoisempi kuin edellinen mistä plussaa. Jään odottamaan jatkoa!
Mukaansa tempaava alkumetreiltä lähtien. Ei ehkä yhtä merkittävä teos kuin edeltäjänsä, mutta tykkäsin tämän kirjoitustyylistä enemmän, kun ei ollut niin paljon inttifiilistelyä.
Dekkarifanina epäilin tarttua sotatrilleriin, mutta turhaan! Yhden jälkeen oli luettava kaikki 😍. Herättivät ajatuksia ja antoivat näkökulmaa uutisointiin.
Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska sotakuvauksia oli vähemmän. Huumoria oli hieman enemmän ja kohtaus, jossa Niinistö soitti rajavartijalle, oli kerrassaan mainio. Mutta kieli oli edelleen aika heppoista, joten mikään mestariteos tämäkään ei ollut. 3,5 tähteä.
Helena Immosen toinen toimintajännäri jatkaa samoilla päähenkilöillä kuin edellisessä teoksessa, mutta nyt tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja Afganistaniin. Immonen vie lukijansa vakoilun maailmaan, jonka hän onnistuu kuvaamaan varsin hyvin. Kirjoittaja on tehnyt hyvin työtä faktojen kanssa ja se näkyy tarinassa uskottavuutena. Taistelukuvaukset Afganistanissa ovat myös todellisen tuntuisia. Kokonaisuudessaan Aavikkokettu on mukaansa tempaava kirja. Ilkka Remes on saanut yhden uuden kilpailijan. Pisteet 9/10.