Esseitä eläimistä

by Elisa Aaltola

Miksi pienessä kylässä kasvava maalaislapsi alkaa puhua eläinten puolesta? Miten yhteiskunta reagoi eläinasian edistämiseen, ja mitä se paljastaa meistä ihmisistä?

Filosofi Elisa Aaltola kuljettaa lukijaa oman henkilöhistoriansa eläinheräämisiin ja siihen palautteeseen, jota hän on työssään eläinten puolesta kohdannut. Aaltola pohtii esseissään, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun ihminen unohtaa eläinten näkökulman. Samalla Esseitä eläimistä muistuttaa eläinten mielestä, kokemuksista – ja arvosta yksilöinä.

Aaltola käsittelee suorapuheisesti useita päivänpolttavia eläinaiheita aina ”rautakarhuista” susiin, ”haittaeläimiin” ja eläintuotantoon. Kirja on rohkeaa ja filosofista tekstiä siitä, miksi ihmisen olisi viimein aika muuttaa tapaansa kohdella toislajisia eläimiä. Mitä jos alkaisimme vaalia myös eläinten hyvää elämää?

Genres: Nonfiction, Essays, Audiobook, Philosophy, Animals, Finnish Literature, Nature

255 pages, Hardcover

Published January 1, 2022

Reviews

[Mira Kreivilä · Rating 4 out of 5]

Tämäntyyppisten kirjojen suurin ongelma on, etteivät näitä koskaan lue ne, joiden kaikista eniten pitäisi.

[Loviattara · Rating 5 out of 5]

Haluan että jok'ikinen ihminen lukee tämän, ja miten toivonkaan, että olisin itse voinut lukea tämän lapsena tai teininä. Miten rohkaisevaa ja lohdullista olisi silloin ollut saada muistutus siitä, ettei ole yksin tunteidensa ja ajatustensa kanssa, että lapsen empatiakykyä ei ole pakko nujertaa, että toislajisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei ole pakko turtua ja osallistua vaikka vanhemmat ja sukulaiset ja kaverit niin tekevät ja vaikka koulussa niin opetetaan, että toisinkin voi valita, että sydäntään ja aivojaan voi kuunnella, ja miten paljon kevyempää onkaan kohdata toisen olennon sykkivä ja tunteva sydän ilman kognitiivista dissonanssia sitten, kun se sydän muka vääjäämättä päätyy lopulta lautaselle.

Esseet susista, "haittaeläimistä" ja eläinteollisuudesta olivat suosikkini – jos et pysty eli tahdo eli uskalla lukea koko kirjaa ärtymykseltäsi tai syyllisyydentunnoltasi tai halveksunnaltasi, lue edes ne.

[Venla · Rating 5 out of 5]

Paras tähän asti lukemani eläimiä ja eläinten oikeuksia käsittelevä teos. Tehotuotantoa kritisoivia kirjoja olen lukenut monia, joten oli virkistävää, että Aaltolan lähtökohta oli erilainen. Kirja keskittyy eläinyksilön kiistämättömään arvoon sekä siihen, tarvitseeko eläimiä hyväksikäyttää tai tappaa missään olosuhteissa. Kirja kieltämättä vaikutti omiin mielipiteisiini riistalihan tai järvikalan "eettisyydestä". Kirjassa oli myös mielenkiintoista pohdintaa uskonnon vaikutuksesta ihmisen eläinsuhteeseen sekä Aaltolan henkilökohtaisia kokemuksia siltä saralta.

[Heta K · Rating 5 out of 5]

Filosofisesti väkevä, monipuolinen ja omaan ajatteluun takuulla vahvasti vaikuttava teos. Suositeltavissa kaikille. Kirjalliselta tyyliltä omaan makuun 4/5, mutta pakko antaa 5 tähteä filosofisilla ansioilla.

[Irpo]

tää on kirja jonka jokasen pitäs lukee. tosi vaikee, tosi traumaattinen, mut ultimately nää on niit juttui mitä me tuetaan meidän euroilla

[Jemysieni · Rating 4 out of 5]

Kaikkien eläinperäisiä tuotteita kuluttavien pitäisi lukea tämä. Tässä on laajasti käsitelty kulttuuriseen luonto- ja eläinsuhteeseen, metsästykseen ja lihan tehotuotantoon liittyviä ongelmia. Kuvaukset ovat paikoin melko graafisia ja retoriikka makuuni hieman liian raflaavaa, mutta opin paljon uutta. Eläintarhojen kohdalla vedettiin nähdäkseni mutkia suoriksi, mutta niistä olikin mainintoja lähinnä sivulauseissa. Lukijana koin vihan, epätoivon ja surun tunteita, mutta myös muutamia toivon pilkahduksia ja motivaatiota siirtyä kohti vegaanisempaa ruokavaliota.

[Juulia · Rating 4 out of 5]

vaiks olin jo valmiiks tän kirjan kaa pitkälti samaa mieltä, oli tällä silti tarjota uusii näkökulmii ja uutta pohdittavaa. tää katto laajasti monenlaisii asioita, mut tuli aina ytimeen, jossa kaikilla eläimillä on itseisarvo. tykkäsin kirjailijan omakohtasten kokemusten kuvauksesta ja ne tarjos samaistumispintaa ja konkreettisia esimerkkejä kirjailijan ajatusmaailmasta

[Inka Partanen · Rating 5 out of 5]

Nyt syksyllä 2022 Hesari uutisoi, kuinka keskustalaisen ministerin johdolla ilmastoystävällisestä ravitsemuksesta kertova virkamiesraportti oli siivottu tiettyjä poliittisia pyrkinyksiä tukevaksi mitättömyydeksi. Esimerkiksi maininnat juuston kulutuksen vähentämisestä ja liharuuan välttämisestä oli muokattu pois tai korvattu ympäripyöreyksillä, vaikka alkuperäisen tekstin takana olevaa todellisuutta ja tosiasioita ei kukaan kykene kiistämään.

Pöyristyin toimintatavasta. Sen pöyristyksen nähtyään eräs tuttu vinkkasi minut tämän kirjan pariin. Tämä onkin mitä erinomaisin pamfletti, pohdinta, julistus siitä, miten olemme ihmiskuntana rakentaneet laput silmillemme ja samaan aikaan kiihdyttäneet vauhtiin kauhean joukkotuhon, joka uhkaa eläinten lisäksi lopulta myös ihmisiä itseään.

Kirjassa ei ollut kovin monta faktaa, joka olisi tullut minulle uutisena. Olen vegaani, jokseenkin tiedostava myös muuten ja jo valmiiksi aika lailla samaa mieltä asioista, joista tämä kirja puhuu. Silti - vai siksi?! - tämä lukukokemus oli järisyttävä. En muista, koska olisin itkenyt kirjaa lukiessani, mutta nyt piti itkeä sekä lukiessa että sen jälkeen. Olen yhtä varma kuin kirjoittajakin, että jos näistä meidän sukupolvistamme seuraa vielä uusia ihmisten sukupolvia, tämä aika tullaan muistamaan häpeällisenä.

Tämä kirja kannattaa antaa lahjaksi esimerkiksi jollekin nuorelle, koska nuorissa on vielä toivoa. Sitä paitsi kirja kertoo vahvaa tarinaansa myös erilaisuudesta ja siitä, miten ulkopuolisuuden tunne ei pilaa koko elämää, ja sekin on monelle nuorelle tärkeä viesti.

[iina · Rating 4 out of 5]

Vavahduttava ja ajatuksia herättelevä, vaikkakin eniten tätä tarvitsisivat ne, jotka tähän eivät varmasti tartu. Eläinteollisuutta käsittelevät asiat olivat itselleni tutumpia kuin metsästys, ja voin kuvitella ettei tällainen kirja/kirjoittaja ole kaikissa piireissä se toivotuin — ikäviä totuuksia kun paljastuu aika lailla!

Jotkut jutut kuitenkin ampuivat itselleni yli liikaa, erityisesti eläinten kasvatuksen rinnastaminen holokaustiin ei mielestäni ole sopivaa, vaikka ymmärränkin laajemman pointin jota sillä tuodaan esiin. Tällaisista kohdista huolimatta hieno teos.

[Salla K · Rating 5 out of 5]

Kirja tältä vuodelta joka kaikkien kuuluis lukea. Ihan mieletön. Yritin listata parhaita nostoja mutta niitä on yksinkertaisesti liikaa, laitetaan siis vaan tää simppeli:
"--eläimiä on autettava ja vaietuista asioista viimein puhuttava silläkin uhalla, ettei tule ymmärretyksi tai hyväksytyksi."

[Lotta · Rating 4 out of 5]

Kirja oli vaikeaa luettavaa. Varsinkin kuvaus metsästyksen realiteeteista oli todella liikuttava. Harmillisesti näitä kirjoja harvoin lukevat ne, joiden oikeasti pitäisi.

[Sonja · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin enemmän Aaltolan myöhemmästä teoksesta, Puhe eläinten puolesta, mutta olihan tämäkin vaikuttava. Ihailtavaa, miten Aaltola on jo pienestä lapsesta asti kyseenalaistanut eläinten kaltoinkohtelua ja tietynlaista silmien sulkemista.

Karhu-kappaleen jälkeen oli pakko pitää reilu kuukausi taukoa tämän kanssa, kun harmitti ja vihastutti niin paljon karhujen kohtalot.

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Vihdoinkin joku joka ajattelee eläimistä samoin kuin minä! Hyviä argumentteja, perusteltuja väitteitä ja mielikuvia.

[Mikko Saari · Rating 5 out of 5]

Se, mitä eläimille tehdään, on väärin.

Tähän yksinkertaiseen ajatukseen tiivistyy Elisa Aaltolan teos Esseitä eläimistä. Aaltola on kirjoillaan ja teoillaan noussut suomalaisen eläinten oikeuksia puolustavan ajattelun kärkeen. Edellinen teos Häpeä ja rakkaus : Ihmiseläinluonto oli vaikuttavaa luettavaa, eikä tämä uusi esseekokoelmakaan jätä kylmäksi. Elisa Aaltola tarjoilee taas kerran vahvaa ajattelua ja ravisuttavia näkemyksiä.

Kuten esseemuotoon kuuluu, Aaltola yhdistelee kirjoituksissaan henkilökohtaista ja yleistä. Teoksessa kulkee vahvasti mukana Aaltolan oma henkilöhistoria pienessä maalaiskylässä kasvavana lapsena, joka herää eri kohdissa huomaamaan eläinten kohteluun liittyviä paradokseja, vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia.

Oman taustansa lisäksi Aaltola pureutuu armottomasti ajankohtaisiin eläinkysymyksiin. Miksi ratkaisu pienpetorautoihin astuneelle karhulle aina tappaminen eikä koskaan auttaminen? Miksi susia metsästetään säälimättömästi? Miksi ylipäänsä ratkaisu jokaiseen eläinongelmaan on aina eläimen tappaminen? Aaltolan vankasti faktoihin perustuva teksti tekee kyllä harvinaislaatuisen selväksi, mikä on se todellinen haittaeläin, jonka toimintaa pitäisi rajoittaa.

Olen varma, että Aaltolan teksti herättää joissain lukijoissa syyllisyyttä, raivoa ja muita epämiellyttäviä tunteita. Aaltola kertoo esseissä, millaista palautetta on vaikkapa somekirjoittelustaan saanut. Nämä tekstit ovatkin varmasti vaikeaa luettavaa, sillä ne saattavat ravistella ihmisen käsitystä itsestään hyvänä ja inhimillisenä ihmisenä. Onko hyvä ihminen todellakin osa tällaista julmuuden, tappamisen ja väkivallan koneistoa? Kirjan sisältö saa takuuvarmasti monen lukijan defenssit siilipuolustukseen. Metsästäjillä aivan varmasti; toiset taas saattavat nyökytellä Aaltolan kuvaamille metsästyksen julmuuksille, mutta suhtautua torjuvasti ruoantuotantoon.

Nykyisenkaltaisen toislajisten eläinten tehotuotannon hyväksyminen edellyttää joka tapauksessa sitä, että muut eläimet kuin ihmiset nähdään jotenkin perustavanlaatuisesti erilaisina kuin me ihmiset. Ihmisen ylivertaisuuteen luottavien kannalta on valitettavaa, miten tiede osoittaa jatkuvasti, miten myös muunlajiset eläimet ovat yksilöitä, joilla on mieli, tietoisuus ja monia perinteisesti vain ihmisen etuoikeudeksi katsottuja ominaisuuksia. Aaltolakin puhuu kirjassa johdonmukaisesti eläimistä yksilöinä, tietoisina ja mielellisinä, siinä missä ihmisistä. Puhetapa pistää ensin silmään, mutta tuntuu pidemmän päälle luontevalta.

"Usko mitä tahdot, mutta me olemme eläimiä selvästi älykkäämpiä ja siksi arvokkaampia kuin eläimet."
Saako kympin oppilas siis syödä seiskan oppilaan?
"Älä saivartele. Ymmärrätkös, kun ihminen on moraalinen. Se tekee meistä erityisen arvokkaita ja antaa meille oikeuden hyödyntää muita eläimiä."
Me saamme olla väkivaltaisia muita kohtaan, koska olemme niin moraalisia? Eihän tuossa ole mitään järkeä.
"Sinun kanssasi on kyllä mahdotonta keskustella."

Kaikenlainen sisällöltään tyhjä eläinten hyväksikäytön puolustelu leikataan teksteissä halki, poikki ja pinoon. Luonnossa on kärsimystä, kyllä, mutta ihminen voi valita olla lisäämättä sitä. Eläimiä on aina tapettu ja syöty, kyllä, mutta niin on myös tehty kaikenlaisia julmuuksia ihmisiä kohtaan ja harva perustelee ihmisten tappamista samoin perustein.

Kesken tämän jutun kirjoittamisen söin aamiaista ja luin samalla Aamulehteä. Sopivasti lehdessä kerrottiinkin poliisin ampuneen Ylöjärvellä karhun, jolla oli pienpetoraudat jalassaan. Tällä kertaa oli sentään konsultoitu Luonnonvarakeskusta ja läänineläinlääkäriä, joten on mahdollista, että eläimelle tosiaan parasta oli eutanasia. Turhan usein hoitaminen on kuitenkin tappamista.

Lapsi, aikuinen tai vanhus voi kasvaa ymmärtämään: me emme ole jumalia, valtiaita tai ainoita älyllisiä ja itseisarvoisia yksilöitä vaan inhimillisiä eläimiä, joilla on vielä paljon opittavaa siinä, miten kohdella ei-inhimillistä sukuamme.

[Iida-Maija · Rating 4 out of 5]

Henkilökohtaisia, tinkimättömiä ja tunteikkaita esseitä ihmisten ja muiden eläinten suhteesta. Esseissä ei sinänsä ole paljon uutta informaatiota, mutta niissä avataan monipuolisesti ihmisten luonto- ja eläinsuhteen ongelmia ja epäjohdonmukaisuuksia. Esseet korostavat eläimen näkökulmaa, katsetta ja asemaa subjektina objektin sijaan. Kirjasta hyötyisivät varmasti eniten ihmiset, jotka näkevät muut eläimet puhtaasti objekteina - harmillista, että sellaiset ihmiset tuskin tähän kirjaan tarttuvat.

[Meri · Rating 5 out of 5]

Tämä kirja jokaisen pitäisi lukea, ajatella lukemaansa ja sisäistää, että eläimet ovat ajattelevia ja tuntevia olentoja. Jos jokainen ihminen olisi sellainen kuin Elisa Aaltola, olisi maailma paljon parempi paikka kaikille lajeille, myös ihmisille.

[Emmi K · Rating 4 out of 5]

Viiltäviä ja sydäntäsärkeviä kirjoituksia suhteessamme eläimiin.

[Käärme · Rating 4 out of 5]

Tää oli aluksi vaikea koska se tuntui liian helpolta. Jotenkin liian yksinkertaistetulta. Mut pari esseetä ku luin niin aloin saamaan paremmin otetta tästä ja tajuamaan mikä tässä on ideana. Mun ongelma tän kirjan kanssa oli aluksi se että olisin kaivannut enemmän ja syvempää teoriaa eläinetiikan kysymyksistä, mut sit tajusin että vaikka _mä_ kaipaan sellaista, ei tää _kirja_ itsessään kaipaa. Tää on hyvä just siksi että se on niin helppolukuinen ja ymmärrettävä. Nää argumentit on vahvoja - ei siksi että niiden ympärillä olis kymmeniä viittauksia filosofian perinteeseen - vaan koska ne on hyvin muotoiltu ja uskottavasti esitetty. Toisaalta mä olin jo lähtökohtaisesti samaa mieltä kaikesta tässä kirjassa esitetystä, niin ei mua nyt hirveesti tarvinnutkaan vakuutella. On täs toki myös sellaisia asioita joista mä en saanut itseäni tykkäämään, mainly sellainen aika vahva tunteisiin vetoava retoriikka ajoittain ja muutamat sellaiset zoomorfiset otteet. Ja vaikka tietty ymmärrän näiden tekniikoiden kiistämättömän funktion empatian herättämisessä, en vaan jotenkin henkilökohtaisesti ehkä pidä niistä. Ja taas, en kuitenkaan poistais niitä tästä, koska ihmisten ja toislajisten eläinten samanlaisuus kestävämmän eläinsuhteen pohjana on yksi suuri argumentti tässä teoksessa. Ja se tässä ehkä nyt onkin niin onnistunutta. Esseitä eläimistä on niin vakuuttava että vastaan on vaikea väittää ymmärtämättä vähintään jollain lailla Aaltolan argumenttien järkevyyttä. Tässä esitettyjä ideoita on vaikea kiistää. Kiinnostais ehkä et miten tää kirja toimii sellaiselle joka ei välitä vähääkään eläinoikeuksista tai on ehkä jollain lailla skeptinen tän aiheen osalta. Suosittelen lämpimästi jokaiselle eläinten oikeuksista kiinnostuneelle ja vielä lämpimämmin kaikille muille

[Miira Parhiala · Rating 5 out of 5]

Tartuin kirjaan, sillä halusin vahvistusta omaan luonto- ja eläinsuhteeseeni, joita tapahtunut elämä ja yhteiskunta olivat onnistuneet runtelemaan heikommaksi. Kirja kuvaakin koskettavasti sitä, miten yhteiskunta kitkee (tai yrittää kitkeä) lapsista ja nuorista heidän rohkeita arvojen versoja tiehensä tehden heistä rataksensa osan.

Elisa Aaltola kirjoittaa sopivasti haastaen, mutta niin ymmärrettävästi ja lempeästi, että hänen nostamiin haasteisiin haluaa tarttua. Muut eläimet tuodaan taitavasti niin lähelle lukijaa, että uskon jokaisen katsovan maailman muita eläimiä eri tavoin tämän kirjan luettuaan.

Tämä on yksi niistä kirjoista, joiden uskon ja ehdottomasti toivon nitkauttaneen jotain omassa elämässäni uudelle raiteelle. Kiitos Elisa tärkeästä teoksesta!

[Ansa · Rating 3 out of 5]

Tällä hetkellä kiinnostaa kaikki posthumanistinen ja ekologisen ajattelun syventäminen niin tämän kuuntelin nyt loppuun unettomina öinä. Tässä oli hyvin paljon metsästämisestä, sen perustelemisesta "kannan hoitona". Absurdein mieleenjäänyt yksityiskohta oli se, että taho joka myöntää pyyntilupia, Suomen riistakeskus on entinen metsästäjien keskusjärjestö. Epäinhimillistä kuinka hoitamisen sijasta tapetaan muita eläimiä ja muutenkin koko ruoantuotantojärjestelmän läpäisee väkivalta ja hyväksikäyttö. Proosapätkiä muun tekstin seassa, jossa asetutaan eläimen asemaan, näin kirjallisuuden opiskelijana jäi pohdituttamaan tämä kysymys siitä, että missä määrin ihminen voi kirjoitetulla kielellään kuvata eläimen kokemusta.

[pihla · Rating 4 out of 5]

Tärkeä kirja, jonka toivoisi jokaisen lukevan. Itselleni kirjassa esitetyt ajatukset olivat kuitenkin melko tuttuja – mutta toisaalta sellaisia, joiden mielessä pitämisen muistuttaminen on aina tarpeen.

Uskonnon vaikutuksesta eläinsuhteeseen olisi hyvin mielenkiintoista lukea laajempaakin pohdintaa.

[Kaisa · Rating 5 out of 5]

Jos ennen tämän kirjan lukemista kuvittelin että tiedän jotain ihmisen narsistisesta ja ihmiskeskeisestä maailmankuvasta niin ei... mut valtasi vuorotellen toivo ja epätoivo ja olen niin kiitollinen että maailmassa, juuri Suomessa, on sellainen ihminen kuten Elisa. Hän on mielestäni inhimillisyyden perikuva tässä tämän hetkisessä ihmisen rakentamassa epäinhimillisessä yhteiskunnassa.

[Maija · Rating 3 out of 5]

Tärkeä aihe, voimakas viesti. Paikoin toisteinen ja sieltä täältä tiivistäminen olisi ollut perusteltua. Tyylillisesti ei mitenkään erityinen tai mieleenpainuva.

[Chris · Rating 5 out of 5]

Erinomaisesti kirjoitettuja tunteellisia esseitä kuinka ihmisten suhtautuminen muihin eläimiin on hyvin vinoutunut. Tämä avarsi omaa perspektiiviäni ja auttoi selvittämään myös omia sisäisiä ristiriitojani eläinsuhtautumisessani jo lapsuudesta asti.

[Anna-Kaisa · Rating 2 out of 5]

Kun on jo herännyt ja perehtynyt eläinten oikeuksiin, ei tämä teos herättänyt uusia ajatuksia tai näkökulmia aiheeseen. Toisaalta taas kirjassa oli vähän turhan pasaava sävy, joten valitettavasti en usko, että kovinkaan moni eläinten tappamista harrastukseksi tai elinkeinoksi harjoittava saa tästä kipinää muutokseen. Ehkä tämä on hyvä niille, jotka ovat juuri kiinnostuneet eläinten oikeuksista? Arvostan Elisa Aaltolan työtä eläinten vuoksi ja olen ilahtunut aina, jos hänen kirjoituksensa ylittää uutiskynnyksen. Silti olisin toivonut tältä kirjalta vähän enemmän.

[Ari · Rating 5 out of 5]

Päätin aloittaa lukuvuoden 2023 vähän painavammin, lukemalla tärkeän kirjan.
Elisa Aaltolan teos oli ilmeinen valinta - se on uusi ja puhuu asioista, joihin meidän tuntevina ihmisinä täytyy ottaa kantaa, jotta maailma muuttuisi paremmaksi, eläimille ja meille.

Kirja oli erilainen kuin odotin. Se ei ollut kokoelma tarinoita, kuten Ernest Thompson Setonin "Villejä eläimiä" (Animals I have known). Villejä eläimiä teki minuun suuren vaikutuksen ollessani ehkä noin kymmenvuotias. Se itketti kaikessa julmuudessaan ja surullisuudessaan.

Se Setonin ja Elisan teoksissa on samanlaista - ne itkettävät julmuudessaan ja surullisuudessaan. Nyt aikuisena tuntuu sentään siltä, että voimme tehdä asioille jotakin: Muualle katsomisen aika on ohi, onpa kysymys sitten tuotantoeläimistä tai metsästyksen uhreista. Enkä tarkoita vain vahingossa ammuttuja pyöräilijöitä ja koiria vaan nimenomaan niitä "riistaeläimiä", joita osin täysin edesvastuuton joukko metsissä jahtaa.

Tuotantoeläinten valtavassa mittakaavassa tapahtuva riisto on ihan oma kammottava todellisuutensa. Myös siinä mielessä, että se on laajalti hyväksyttyä ja sitä pidetään normaalina. Mutta kun asiaa tarkastelee objektiivisin silmin, ei siinä ole mitään normaalia, eettisyydestä tai moraalista puhumattakaan. Se on puhtaan hyväksikäytön ja väkivallan kulttuuria.

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea. Valitettavasti on niin, että ne, joiden erityisesti pitäisi tämä lukea ovat epätodennäköisimpiä lukijoita. Suuri osa heistä tuskin lukee muuta kuin vertaistensa postauksia somessa, osa on hädin tuskin lukutaitoisia. Mutta ainahan voi toivoa, että joku lukee, ymmärtää ja "näkee valon".

Suosittelen. Tämä ei ole kevyttä luettavaa. Tämä on tärkeää luettavaa.

Se, mitä eläimille tehdään, on väärin. Sub specie aeternitatis.

Esseitä eläimistä
Into Kustannus 2022

[Jaakko · Rating 5 out of 5]

https://www.jylkkari.fi/2022/10/arvio...

[Juho Pitkänen · Rating 4 out of 5]

Hurjan vahva teos, hienoa kielellistä ilmausta.

[Laura Jalkanen · Rating 4 out of 5]

Yksi tärkeimpiä esseekokoelmia, jonka kukaan voi lukea.

Eläinfilosofi Elisa Aaltola kirjoittaa elävällä, koskettavalla ja loogisella tavalla monista eri eläinaiheista, kuten tuotantoeläimistä, lemmikeistä ja villeistä "haittaeläimistä". Aaltola rakentaa esseet Etelä-Pohjanmaalla vietetyn lapsuutensa ja nuoruutensa ympärille. Siellä hänen ajatuksiaan ovat muovanneet toisaalta selvästi yksilölliset eläinystävät, maalla elävien tuotantoeläinten elämien realiteetit, muiden ihmisten asenteet sekä oman ruokalautasen sisältö.

Minulle esseiden lukeminen oli oivaltavaa ja opettavaa siksi, että Aaltola kirjoittaa todella loogisesti argumentteja, joita hän on hionut monen vuoden ajan. Koin myös tulleeni haastetuksi, vaikkei Aaltolan aikomuksena olekaan syyllistää lukijoita. Näen haastavat ja ristiriitaiset tunteet kuitenkin yksinomaan positiivisena osana lukukokemusta.

Kielitieteitä itse opiskelevana kiinnitän erityisesti huomiota Aaltolan eläimistä käyttämään kieleen, joka on Suomessa uraauurtavaa. Aaltolalle eläin on yksiselitteisesti "hän". Toinen olennainen käsite on "toislajinen" tai "toislajinen eläin", kun viitataan eläimiin. Tämän tarkoitus on välttää kahtiajakoa ihmisiin ja eläimiin. Ihmisen tulisi siis harjaantua näkemään eläin toislajisena eläimenä itsensä, ihmiseläimen rinnalla. Termi on mielestäni kiehtova, toisaalta se ei ole täysin ongelmaton. Sana "toislajinen" sisältää silti etuliitteen "tois-", joka puolestaan voi herättää mielleyhtymiä toiseuteen ja toiseuttamiseen.

Eläinetiikkaa käsitteleviä esseitä ei voi olla tarpeeksi, joten toivottavasti Aaltolan teos käännetään jossain vaiheessa myös englanniksi.

[Iina · Rating 5 out of 5]

Elisa Aaltolan kuvaukset eläinvanhemmista ja heidän lapsistaan sai minut kyyneliin monet kerrat. Silti kirja herätti myös lohtua ajatuksena, että on myös heitä, jotka todella välittävät toislajisista ja ponnistelevat muutoksen eteen siitäkin huolimatta, kuinka älyttömän vaikeaa tässä kulttuurissa eläinaktivismi on. Mieleen nousikin monet kerrat dokumentti Eläinoikeusjuttu sekä sen tekijät Saila Kivelä ja Vesa Kuosmanen.

Se, että Elisa Aaltola pohdiskelee eläinsuhteemme perustuksia ja paljastaa tässäKIN suhteessa egoistisen asenteemme, toivottavasti herättää edes jonkun kulkemaan hieman eri polkuja kuin edeltävät sukupolvet. Asennemuutoksen toivoisi näkyvän erityisesti päätöksenteossa. Arvostan, että Aaltola käyttää rohkeasti myös egoistisuudesta poikkeavaa sanastoa, kuten eläinyksilöstä sanaa ”hän” ja ei-ihmislajisista sanaa ”toislajiset”.

Eläintuotantoa tai -teollisuutta Aaltola olisi voinut ruotia kirjassa enemmänkin ja raadollisemmin. Toisaalta ymmärrän hyvin valinnan keskittyä enemmän sellaisiin toislajisten hyödyntämisen teemoihin, joita mediassa on käsitelty vähemmän. Ja muutenkin ymmärsin, että tämän ei ole tarkoitus olla raadollinen kuvaus muiden lajien hyödyntämisesta vaan kirja pohtii eläinsuhdettamme ja toislajisten arvoa tuntevina, olevina yksilöinä. Tämä oli ensimmäinen lukemani Elisa Aaltolan teos, ja nyt haluan lukea ne kaikki! Tämä oli yksi niitä kirjoja, joiden en olisi halunnut loppuvan.