What do you think?
Rate this book
Den oplanerade trilogin
Tingen
Du konstruerar en värld av ting.
Dina rum, din värld.
Du bygger din värld
av ting.
Men tingen bygger också dig.
Vi omges av ett oräkneligt antal ting. Vad gör vi med alla dessa ting, och vad gör tingen med oss?
Bouppteckningen efter en död faster fäster blicken vid armbandsur, medaljonger, halsband, bestick, stekpannor i gjutjärn, glas, spadar, spinnrockar och en askkopp med rullskiva. Tingen har blivit ett problem för de efterlevande, men bär också på ett sammanhang.
Ulrika Nielsen har skrivit en snillrik diktessä där hon söker efter tingets essens och innersta väsen. I den materialistiska världen är tinget gud. Vad är då människan?
Dina rum, din värld.
Du bygger din värld
av ting.
Men tingen bygger också dig.
Vi omges av ett oräkneligt antal ting. Vad gör vi med alla dessa ting, och vad gör tingen med oss?
Bouppteckningen efter en död faster fäster blicken vid armbandsur, medaljonger, halsband, bestick, stekpannor i gjutjärn, glas, spadar, spinnrockar och en askkopp med rullskiva. Tingen har blivit ett problem för de efterlevande, men bär också på ett sammanhang.
Ulrika Nielsen har skrivit en snillrik diktessä där hon söker efter tingets essens och innersta väsen. I den materialistiska världen är tinget gud. Vad är då människan?
99 pages, Paperback
First published March 1, 2022
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
March 7, 2025
En bok jag gärna skulle vilja återkomma till. Nielsens språk är så skimrande fint och välavvägt, jag ler åt formuleringar som "vidsträckta bordsytor". Det är intressant att stiga in i hennes blick på tingen och deras påverkan på oss, jag tycker om det vardagliga och det nostalgiska och märker att den här diktessän också förändrar min egen blick på omgivningen.
Read
September 17, 2023Ulrika Nielsenin Tingen on runokokoelma esineistä ja tavaroista. Siitä, miten ne ovat enemmän kuin itsensä ja miten ne vaikuttavat meihin ja miten vaikeaa niistä luopuminen on. Varsinkin, kun siivoamme meille rakkaan kuolleen ihmisen tavaroita.
Nielsen käsittelee tavaraproblematiikkaa yleisemminkin, mutta keskityn tässä tekstissä pääosin niihin tämän kokoelman herättämiin tunteisiin, jotka liittyvät kuolleen jäämistön siivoamiseen. Tämä teksti ei ole arvio, vaan kooste siitä, mitä kaikkea Tingen minussa herätti.
Siitä asti kun äitini kuoli viime marraskuun lopussa tavarat - niiden läsnäolo ja niiden minulle esittämät vaatimukset - ovat hallinneet mieltäni. Tingen iskee suoraan tavara-ahdistukseeni.
"En del av tingen är svåra att förstå,
du vet inte hur de hamnade här,
var de kommer ifrån, hur det hela började,
du minns inte."
Nippelit ja nappelit, epämääräiset kapineet.
Niiden vyöry laatikoista. Niiden joskus ollut merkityksellisyys. Miten niitä on rakastettu. Miten ne on koettu tärkeiksi.
Tämä voimattomuuteni niiden seurassa.
Pois. Ei pois.
Luopumisen prosessi. Mitä ehkä vielä sittenkin saattaisi myöhemmin kaivata.
Äidin tavarat kierrätyssäkeissä.
Äidin tavarat kaatopaikkasäkeissä.
Siisteissä mustissa jätesäkeissä, joihin on liimattu maalarinteippiä, jossa lukee joko kierrätys tai kaatopaikka.
”När en människa dör
inträffar en föremålens bin bang.”
Kuolleen ihmisen irtaimiston luonne muuttuu. Kuin se mikä ennen kuului omistajalleen olisi nyt orpo ja odottaisi askelia, jotka eivät enää lähene.
Voiko koskea? Onko oikeutta?
Ja nostalgia.
Ja muistot.
Vesiputouksena ryöppyävät tunteet.
Luopumisen vaikeus kuin hallitsemattomasti leviävä ihottuma. Kuin luopumalla tietystä tavarasta sen omistaja kuolisi vähän lisää.
Vähän taas uudestaan.
Mitä järkeä tässä on? Vuosien kuluessa tavaraa kerääntyy yhä lisää. Yhä enemmän epämääräistä ja kuolemamme jälkeen joku toinen joutuu siivoamaan ne.
Mihin näitä kaikkia esineitä ja tavaroita on alunperin edes tarvittu?
Mistä ne ovat kotiimme ajautuneet?
Kaapit pursuvat.
Kirjoituspöydän laatikon toimimattomat kynät pitävät ylpeinä tilastaan kiinni.
Muovikassi täynnä villasukkia.
Nielsen kirjoittaa, miten tavaroihin kasautuvat tunteet ja liimautuvat muistot.
Esineestä luopuminen on luopumista paljon enemmästä kuin niistä itsestään.
Ei voi.
Ei pysty.
On pakko.
Sattuu.
Esineet ja tavarat. Niiden oma tahto. Ne pistävät vastaan, eivät halua tulla heitetyiksi pois. Edestakainen liike. Laitan roskiin. Otan pois. Laitan uudelleen roskiin. Kaikkea ei voi säästää. Ei edes suurinta osaa. Kuinka monta kertaa olen jo sanonut: ”Tästä nyt vaan on ihan pakko luopua:”
”Armens rörelse hejdas
när den rör sig i riktning mot soppåsen,
som om något hos tingen insisterar.”
Jos olisi selkeys, jos ei olisi mitään ylimääräistä.
Utopia.
Määrittele turha.
Kenen turha?
Tavarat pitävät meidät liikkeessä. Niistä on huolehdittava. Putsattava, huollettava, pölytettävä. Esineiden myötä kotiimme syntyy tietty ominaishaju, kuten Nielsen muistuttaa.
”Du konstruerar en värld
av ting.
Dina rum, din värld.
Du bygger din värld
av ting.
Men tingen bygger också dig.”
Äitini jääkaapissa ruisleipäsiivu, jonka päällä kolme suolakurkkuviipaletta. Olit säästänyt leipäpalan myöhemmäksi.
Nielsen käsittelee tavaraproblematiikkaa yleisemminkin, mutta keskityn tässä tekstissä pääosin niihin tämän kokoelman herättämiin tunteisiin, jotka liittyvät kuolleen jäämistön siivoamiseen. Tämä teksti ei ole arvio, vaan kooste siitä, mitä kaikkea Tingen minussa herätti.
Siitä asti kun äitini kuoli viime marraskuun lopussa tavarat - niiden läsnäolo ja niiden minulle esittämät vaatimukset - ovat hallinneet mieltäni. Tingen iskee suoraan tavara-ahdistukseeni.
"En del av tingen är svåra att förstå,
du vet inte hur de hamnade här,
var de kommer ifrån, hur det hela började,
du minns inte."
Nippelit ja nappelit, epämääräiset kapineet.
Niiden vyöry laatikoista. Niiden joskus ollut merkityksellisyys. Miten niitä on rakastettu. Miten ne on koettu tärkeiksi.
Tämä voimattomuuteni niiden seurassa.
Pois. Ei pois.
Luopumisen prosessi. Mitä ehkä vielä sittenkin saattaisi myöhemmin kaivata.
Äidin tavarat kierrätyssäkeissä.
Äidin tavarat kaatopaikkasäkeissä.
Siisteissä mustissa jätesäkeissä, joihin on liimattu maalarinteippiä, jossa lukee joko kierrätys tai kaatopaikka.
”När en människa dör
inträffar en föremålens bin bang.”
Kuolleen ihmisen irtaimiston luonne muuttuu. Kuin se mikä ennen kuului omistajalleen olisi nyt orpo ja odottaisi askelia, jotka eivät enää lähene.
Voiko koskea? Onko oikeutta?
Ja nostalgia.
Ja muistot.
Vesiputouksena ryöppyävät tunteet.
Luopumisen vaikeus kuin hallitsemattomasti leviävä ihottuma. Kuin luopumalla tietystä tavarasta sen omistaja kuolisi vähän lisää.
Vähän taas uudestaan.
Mitä järkeä tässä on? Vuosien kuluessa tavaraa kerääntyy yhä lisää. Yhä enemmän epämääräistä ja kuolemamme jälkeen joku toinen joutuu siivoamaan ne.
Mihin näitä kaikkia esineitä ja tavaroita on alunperin edes tarvittu?
Mistä ne ovat kotiimme ajautuneet?
Kaapit pursuvat.
Kirjoituspöydän laatikon toimimattomat kynät pitävät ylpeinä tilastaan kiinni.
Muovikassi täynnä villasukkia.
Nielsen kirjoittaa, miten tavaroihin kasautuvat tunteet ja liimautuvat muistot.
Esineestä luopuminen on luopumista paljon enemmästä kuin niistä itsestään.
Ei voi.
Ei pysty.
On pakko.
Sattuu.
Esineet ja tavarat. Niiden oma tahto. Ne pistävät vastaan, eivät halua tulla heitetyiksi pois. Edestakainen liike. Laitan roskiin. Otan pois. Laitan uudelleen roskiin. Kaikkea ei voi säästää. Ei edes suurinta osaa. Kuinka monta kertaa olen jo sanonut: ”Tästä nyt vaan on ihan pakko luopua:”
”Armens rörelse hejdas
när den rör sig i riktning mot soppåsen,
som om något hos tingen insisterar.”
Jos olisi selkeys, jos ei olisi mitään ylimääräistä.
Utopia.
Määrittele turha.
Kenen turha?
Tavarat pitävät meidät liikkeessä. Niistä on huolehdittava. Putsattava, huollettava, pölytettävä. Esineiden myötä kotiimme syntyy tietty ominaishaju, kuten Nielsen muistuttaa.
”Du konstruerar en värld
av ting.
Dina rum, din värld.
Du bygger din värld
av ting.
Men tingen bygger också dig.”
Äitini jääkaapissa ruisleipäsiivu, jonka päällä kolme suolakurkkuviipaletta. Olit säästänyt leipäpalan myöhemmäksi.
July 16, 2023
Bästa jag läst grät så mycket ett koncentrat av så mkt ESSENS
June 23, 2024
Proosarunoja esineistä ja meidän suhteesta niihin, pidin paljon. Nimi viittaa ilmeisesti Perecin esikoisteoksen ”Les Choses”?
March 18, 2025
Så fin så enkel. Att kunna uppskatta saker för vad de är. Inte bara skaffa utan se det man har och varför. Genom det få en enkel beskrivning över livet.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews