Ulkoministerin poika Juho Nortamo saa tietää olevansa ottolapsi. Hän alkaa kiihkeän kamppailun taustansa selvittämiseksi, mutta isä ja ministeriäiti painostavat häntä lopettamaan. Pian Juho löytää syyn salailulle: hänet on vauvana adoptoitu laittomasti.
Juho löytää juurensa sieltä, mistä olisi vähiten halunnut – Venäjältä. Hän joutuu keskelle Kremliä ympäröivää rikollista valtapeliä ja sen seurauksena leimahtavaa kansainvälistä kriisiä. Vastakkain joutuvat isä ja poika, rakkaus ja kunnia, verijuuret ja isänmaa.
Itäveri on huimaava, nykyhetkeen sijoittuva trilleri, jossa sykkivät Suomen lähimenneisyyden kipupisteet.
Pokkarin takakannen kuvaus hehkuttaa kirjan sisältöä, että se on ”huimaava” ja että siinä sykkivät ”Suomen lähimenneisyyden kipupisteet”. Näinhän se osittain onkin, ja Remes onnistuu tuttuun tyyliinsä vyöryttämään tarinaansa eteenpäin lähes hengästyttävästi.
Päähenkilönä on suomalainen kokki ja ministerin poika Juho Nortamo, ja hän on ”suomalainen nulikka ja pakotti hänen (Venäjän presidentin) uhkapeliin, jonka panoksena olivat suurvaltasuhteet ja maailmanrauha”. Mutta ennen kuin päästään kiristämään naapurimaan presidenttiä, paljastuu Juhon olevan adoptoitu. Hänen isänsä paljastaa kuolinvuoteellaan ”totuuden”. Siltä istumalta Juho pakkaa kamansa ja lähtee purkamaan valheiden vyyhtiä, joka johtaa hänet Saksan kautta Venäjän vallan ytimeen oligarkki-isänsä luo ja keskelle presidentin murhavyyhtiä.
Kolmiosuhdetta on saatu kehitettyä tyttöystävän Helin (Suomen Pankin itäspesialistin) ja Juhon pomon välille. Väkinäiseksi jäävät myös ulkoministeri Sinikan ja hänen miehensä Stasi-kytkökset. Jotain romanssintynkää saadaan Juhon ja venäläisen Veran välille. Vanhasta nuorisoleiriaktiivista on tullut angstailuvuosien jälkeen ”kunnon” tyttö.
Kirja pyrkii jollain tavalla jäljittelemään Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin tematiikkaa, mutta viittaukset siihen ja Karamazovin veljeksiin jäävät ontuviksi. Juho nimittelee ”yrmyniskaista” henkivartijaa Rodionia murhaaja Rodioniksi, ja viimeisellä rannalla isä-Maksin toteaa teatraalisesti pojalleen olevansa itse kuin tuo epäonnen Raskolnikov ja Juhon olevan Sonja Marmeladova.
Pahimpana floppina nuorisotrillerissä on tapahtumien epäuskottavuus, jota eivät edes lapset voi pitää todenmukaisina. Kokki menee kyykyttämään mennen tullen itänaapurin valtionpäämiestä ja ohjailee Suomen ja Venäjän välisiä suhteita ja lopulta pääsee ainoana ulkopuolisena todistamaan maailmanrauhaa järisyttävää attentaattia. Liian usein kuin taikaiskusta päähenkilö pääsee luikahtamaan takaa-ajajiltaan ihan viime hetkellä. Suomen Moskovan-lähetystön vahtimestarillakin on valtuudet antaa kadulta luikahtaneelle kulkijalle diplomaattikärry alle. Tässäkin kirjassa on yliampuvia itsemurhia, jotka näyttäisivät naurettavilta leffassakin. Juhon uusi moskovalainen ystävä hyppää ikkunasta rasputinimaisia mietelauseita huutaen paljastamatta FSB:n miehille nuorenparin olinpaikkaa (vaikkei sitä olisi tiennytkään).
Lopulta kaikki on hyvin ja Venäjä on luovuttamaisillaan Karjalaa. Juho saa unelmansa toteen ja auttaa rahallisesti köyhän Karjalan jälleenrakentamista. Viimeinkin totuus hänen vanhemmistaan ja valheistaan paljastuu: elämä seestyy.
Tarina etenee kyllä vauhdikkaasti ja lataa paljon odotuksia, mutta niinkuin melko monessa Ilkka Remeksen kirjassa, loppu jää töksähtäväksi. Ei tekijänsä parhaita teoksia, mutta ihan mukavaa viihdykettä.
Tämä oli eka Remekseni, kyllä häpeän itseäni. Pidin tästä jo ihan sairaasti ja jos kirja ei ole edes parhaimpia, niin en oikein tiedän kuinka hyvää odottaa.