Psiholoģijas profesore Līsa Keltikangasa-Jervinena (Liisa Keltikangas-Järvinen) ir uzstājusies par pašapziņas tēmu radio, vecāku sapulcēs, skolotāju un pirmsskolas vecuma bērnu audzinātāju kvalifikācijas paaugstināšanas kursos, kā arī daudzos citos pasākumos. Grāmata “Augsta pašapziņa” sarakstīta, lai plašāk iztirzātu šo tēmu. Tajā ir izskaidrots, kas ir augsta pašapziņa un kas tā nav; ir norādīts, cik kļūdaini mēdz būt priekšstati par pašapziņu. Grāmatā ir aplūkota pašapziņas attīstība gan ģimenē, gan skolā un aprakstīts, kā vecāki un skolotāji var paaugstināt pašapziņu augošam bērnam.
Vecākiem un citiem audzinātājiem ir svarīgi zināt, ko atbildēt, kad bērns pienāk, lai pastāstītu par saviem panākumiem vai neveiksmēm, un ir būtiski apzināties, vai bērnam tiek izvirzīti skaidri, sasniedzami mērķi, vai arī viņam tiek uzkrauta pieaugušo atbildība un pārāk augstas prasības. Ik dienu gan mājās, gan skolā risinās notikumi, kuri ietekmē bērna pašapziņu, bet kuru ietekme nekad netiek detalizēti vērtēta.
Grāmata ir paredzēta visiem vecākiem un profesionāliem pedagogiem, kā arī pieaugušajiem sevis izzināšanai. Pašapziņa ir viens no svarīgākajiem cilvēka resursiem. Tā paaugstinās, ja cilvēks citiem ir tīkams. Ar augstu pašapziņu ir viegli dzīvot, bet arī zema pašapziņa nebūt nav katastrofa; ar to ir iespējams labi sadzīvot, un šajā grāmatā pastāstīts, kā tas darāms.
Itsetunto on kulttuurisidonnaista hallinnantunnetta. Siinä kai tiivistetysti tämän sisältö.
Ei olisi varmaan pitänyt, mutta yllätyin silti, kuinka kasvatus- ja lapsikeskeinen tämä lopulta oli. Olisi ehkä pitänyt lukea takakansi. Sain tästä paljon uutta ajateltavaa sekä ammatillisesta että yksityiselämän näkökulmasta, ja nautin Keltikangas-Järvisen napakasta ja asiantuntevasta tyylistä. Ei elämässä mitään niin kaoottista ja muuttuvaista, etteikö sitä voisi selittää.
Tähän kuuntelemaani tuoreeseen 2017 vuoden äänikirjaan olisi mielestäni ollut ihan perusteltua korjata mustaihoisen lapsen tilalle esimerkiksi afroamerikkalainen, koska tuskinpa mustaihoisuudella maailmanlaajuisesti on vaikutusta itsetunnon kehitykseen...
Teos on luonteeltaan poleemisempi ja tiedoiltaan varsin vanhentunutta. Liittynee myös siihen, että uskon itsetunnon olevan ensisijaisesti yksilön psykologisen tukirangan määräämää, tyypillisesti läheisten ja ympäristön sosiaalisen hyväksynnän mahdollistamaa. Kuin astronautti toimii emoalukseen kytkettynä tai vanhan ajan syväsukeltaja saa happensa tälle veneen ilmatilasta fasilitoituna meren pohjaan. Itsetunto on tämän 'hapen' turvallisuuden lopputulos, mutta sitä ylläpitävät rakenteet ovat vain letkua vaille näkymättömissä.
Teksti oli itselleni hyödyllisintä kimmokkeena, muun muassa pohdinnot suomalaisesta kansanluonteesta ja kulttuuripiirteiden syntymekanismeista oli kiinnostavaa luettavaa. Tuntuu melkein siltä että teokseen vastaamiseen voisi ihan luoda oman kirjansa. Saavutus sekin, että teos kimmokkeen lailla ottaa lukijan kanssaan dialogiin. Siinä mielessä neljä tähteä, muutoin huomaa että Keltikagas-Järvinen on kyllä kehittynyt tutkijana sitten 90-luvun.
Niin se vain on, että hyvä itsetunto on parasta, mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa ja vastaavasti kun taas siinä epäonnistuvat seuraukset ovat pahimmillaan katastrofaaliset. Hyvin harva isä tai äiti tämän valtavan vastuun ymmärtää.