Rakkautta ei voi ansaita, ei vaatia eikä ostaa, sillä rakkaus elää vain täydellisessä vapaudessa. Mutta rakkaudelle voi avautua. Sille avautuu se, joka kokee tarvitsevansa rakkautta eikä rakkautta ymmärrä tarvitsevansa kukaan muu kuin se, joka on kohdannut heikkoutensa, oman rakenteellisen avuttomuutensa. Heikkous on siis ihmisen arvokkain ominaisuus, sillä se vie sen ääreen mitä hän kaikkein eniten tarvitsee: rakkautta. Toisin sanoen rakkaus tulee sinne, minne nöyryys on muokannut maaperää. Älä siis murehdi sitä, onko rakkautta olemassa, pohdi sen sijaan sitä, että onko sinussa nöyryyttä.
"Mun ei tarvitse osoittautua riittäväksi, koska mä jo riitän. Mä siis riitän riittämättömänä. Mä saan olla heikko, keskeneräinen, tehdä virheitä ja erehtyä. Se vapauttaa mut olemaan ihminen, koska muunlaisia ihmisiä itseasiassa ei olekaan, kun heikkoja ja keskeneräisiä. Ihmisiä, jotka ovat vasta matkalla."
"Ei ihminen voi saada rakkautta, jollei hän avaudu rakkaudelle. Ja ihminen ei avaudu rakkaudelle, ennen kuin hän ymmärtää tarvitsevansa rakkautta. Ja sitä ymmärtää tarvitsevansa vasta, kun on heikko."
"Kasvu ei siis ole suuremmaksi, paremmaksi, moitteettomammaksi tai moraalisemmaksi kasvamista vaan se on pienemmäksi kasvamista."
Yksinkertaiset asiat ovat monesti kaikkien vaikeimpia. Ja kauniimpia.
Kuuntelin kirjan Hellstenin itsensä lukemana. Päätin haastaa itseni ja kuunnella sen alkuperäisellä, jopa tuskaisen verkkaisella nopeudella, josta tuli nautinnollista.
Tämä ei ole kirja, joka ohimennen suoritetaan. Tämä on lempeää pysähtymistä heikkouden äärellä.