Miksi ympäristökriisi etenee, vaikka tiedämme siitä koko ajan enemmän?
Ihminen on eläimistä älykkäin. Tunnemme ympäristötuhon vaikutukset, mutta kun pitää hankkia elanto tai lomailla, ekotietoisuus unohtuu.
Kiehtova teos kertoo ympäristökriisin paradokseista ja avaa biologisia ja kulttuurisia malleja, jotka ohjaavat ylikulutukseen. Ihminen on kuin valas lasimaljassa, ansassa isoista aivoistaan huolimatta. Valaan tarina tarjoaa kuitenkin myös ratkaisuja. Tiedon lisäksi tarvitaan kannustimia, jotka vetoavat ihmisen luontaiseen itsekkyyteen ja palkitsevat kestävistä valinnoista. Muokkaamalla lasimaljaamme, yhteiskuntamme rakenteita, voimme uida vapauteen, ulos tuhoisasta pyörteestä.
Erittäin mielenkiintoinen kirja siitä, miten tieto ei muutu toiminnaksi ympäristötuhon ja ilmastokriisin ehkäisyssä, mutta samalla siitä, miten ihmisen omaa biologiaa voitaisiin ehkä käyttää paremmin hyväksi kyseisen tavoitteen saavuttamiseen.
Loppupäässä kirja meni keinoiltaan aika epärealistiseksi, näin kulttuuriantropologin näkökulmasta, mutta toisaalta on tosi tärkeää, että luodaan erilaisia utopioita ja toiminnan mahdollisuuksia, vaikka ne eivät heti realistisilta näyttäisikään.
Katajavuoren esseekokoelmatyyppinen ympäristönsuojelun puolustuspuhe on vimmainen, ja hyvä niin. Hän lyö heti alkuun paperille raakaa faktaa siitä, kuinka tiedon lisääminen ei ole yhtään edesauttanut ympäristönsuojelun suurten kriisien, ilmastonmuutoksen ja luontokadon, ratkaisemista. Oman osansa sapiskasta saavat myös tutkijat, joiden toiminta - jolla ei siis ole mitään vaikutusta - tuottaa yhtälailla ympäristötuhoa kuin muukin ihmisen aktiviteetti.
Hyvän ja tehokkaan alun jälkeen tunnelma hieman lässähtää, kun Katajavuori ei itsekään pysty linkolamaiseen maailmasta kieltäytymiseen. Tähänhän meidän lajimme tulee lopulta kompastumaan, siihen, että jonkun muun kuin minun itseni pitäisi jostain luopua. Lopussa Katajavuori uskaltaa onneksi lähteä taas rohkeammille kierroksille ja visioi häpeilemättä uudenlaista utopistista talousjärjestelmää, joka toimisi ekologisten reunaehtojen puitteissa, riittävän pienten sosiaalisten yksikköjen kontrolloimana.
Mielettömän hieno ja kokonainen teos, ravisteli hereille ja ohjasi lempeän jämäkästi uusille ajattelun poluille. Katajavuori tarjoaa monipuolisia näkökulmia siihen, miten suuri merkitys ihmislajin geeniperimällä on ympäristökriisin ratkaisussa - ja kuinka taas tiedon merkitystä on ajoittain hyvä pysähtyä pohtimaan kriittisesti.
4,5⭐️ Voimakas kirja tieteestä, luonnosta ja taloudesta. Esseemäisyys tuo suuriin ja vakaviin aiheisiin lempeyttä, lähdeviitteet uskottavuutta ja henkilökohtaisuus kosketuspintaa. Hieno ja kokonaisvaltainen kirja.
Tämä oli hyvä! Kriittistä näkökulmaa ekokriisiin välillä jopa masentavuuteen asti. Mutta kunhan vaan jaksaa edetä loppuun asti, niin koko kirjan läpi vilahdellut maitovalas saa kunnian päättää kirjan kauniilla toivon metaforalla.
Biologin pääsanoma on, että selvitäksemme ekokriisistä on meidän suunniteltava kestävää elämäntapaa tukevat yhteiskuntarakenteet ja tuotanto ihmisen biologia huomioonottaen. Evoluutio on koodannut meihin niin itsekkyyden kuin prososiaalisuuden taipumukset. Nykyinen yhteiskuntaympäristömme kannustaa meitä pikemminkin oman henkilökohtaisen voiton tavoitteluun kuin yhteisen (=ihmisten, eläinten ja muun luonnon) hyvän edistämiseen. Itsekkyydenkin voisi tosin valjastaa erilaisin kannustimin ja oletusasetuksin vihreiden valintojen hyväksi.
Kirjassa myös visioidaan kestävämpää tulevaisuutta. Pääsy ulos ekokriisin ansasta kohti luontoa kunnioittavampaan elämäntapaan edellyttää isoja yhteiskunnallis-tuotannollisia muutoksia, demokratian vahvistamista, tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa, sekä rohkeaa avarakatseisuutta saastuttavasta systeemistä pois siirtymiseksi.
Maria Katajavuoren tietoteos Valas lasimaljassa kertoo hyvin ymmärrettävästi sen, että vaikka me ihmiset tiedämme hyvin tarkkaan, miten ilmasto lämpenee ja vesistöt saastuvat ja eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon, niin oma mukavuus on aina etusijalla. Esimerkki: kaikesta informaatiosta huolimatta, muovin määrä vesistöissä on lisääntynyt koko ajan hirvittävän paljon. Vaikka me näemme muovisaasteesta kuvia mediassa, ja kalojen ja lintujen elimistöt ovat täynnä muovia, muoviroskat dumpataan edelleen vesistöihin. Miksi?
Maria Katajavuoren Valas lasimaljassa herättää miettimään omaa ympäristökäytöstäni. Mitä teen oikein ja mitä teen väärin? Kirjan ratkaisumallit vaikuttavat hyviltä vaihtoehdoilta ympäristöongelmiin. Kirjassa on runsaasti käytetty esimerkkien voimaa herättämään ihmisten omia käytösmalleja pois mukavuusalueilta. Tutkija tutkii myös omaa ympäristökäytöstään - en itse lähtisi dyykkaamaan roskapöntöistä ruokaa, kuten hän on tehnyt. Enkä ymmärrä sitä, miksi kaupat ylipäätään laittavat hyvää ruokaa roskiin!!!
Paljon mielenkiintoista tietoa joka mietyttää myös ilmasto- ja ympäristötieteen ulkopuolella, tiedonfilosofian kannalta. Olen samaa mieltä erään arvostelijan kanssa, kaikkien tulisi lukea tämä. Avasi minulle aivan uuden puolen ympäristökatastrofiin, perustavanlaatuisen sellaisen. Kerronta tapahtuu jossain määrin narratiivina, joka on hienoa, koska en olisi millään jaksanut lukea tällaista ulkopuolisesti Wikipedian tyylissä.
Kielellisesti erittäin rikas, parissa kohtaa (minulle) liiallisestikin. Tietokirjoille viihdyttävä kieli ei ole itsestäänselvyys. Tämä on kaunista kieltä. Parissa kohtaa menee omalta kannalta yli tämän kieli. Voi johtua siitä että ”en nauti lukemisesta tarpeeksi / ole tarpeeksi hienostunut lukija”. Tai että ennalta-arvattava luettelointi on turhauttavaa minulle, vaikka olisikin kauniita sanoja. Esimerkki tästä: ”- -eivät suinkaan päättäneet luopua lentämisestä, kääntyä ilmastovegaaneiksi tai ryhtyä muihinkaan ilmaston kannalta todella merkityksellisiin toimiin- -” tuo oli siis vain lievä löytämäni tällainen luettelointi.
Tarkkanäköinen tietokirja siitä, miksi emme ole kyenneet estämään ilmastokatastrofia, emmekä nykyisellä systeemillä tule siihen kykenemäänkään.
Kirjan kolmannessa osassa pohditaan vaihtoehtoisia systeemejä, joissa kaiken lähtökohtana olisi ekologisuus ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen. Tarjoillaan erilaisia ideoita, jotka kaikki tuntuvat valitettavasti enemmän tai vähemmän epärealistisilta. Kirjan luettua olo ei ole toiveikas, vaan voimaton. Toisaalta, tuskallisen tiedon omaaminen tuntuu hyvin tärkeältä ajassa, jossa monet sulkevat silmänsä ilmastonmuutokselta ja luontokadolta.
Vaikka tieto ei suoraan (kirjan mukaan) lisääkään ilmastotoimia, uskon, että tämän kirjan lukeminen herättelisi monia ihmisiä, jotka eivät suostu näkemään, mihin suuntaan maailma on menossa, ellei radikaaleja toimia ruveta pian tekemään.
Sinänsä vaikea kirja, että yleensä ympäristöaiheita lukiessa voi kokea jonkinlaista ylemmyydentunnetta siitä, miten Joku Muu elää huonosti ja tuhoaa planeetan, mutta tässä tapauksessa on pakko myöntää sokeat pisteensä. Toisaalta pidin siitä, että nyt kohdataan julmat tosiasiat suoraan, ja todetaan että jonkilaista selittelyn makua ja vaihtokauppaa on jatkuvasti menossa.
Loppua kohti omat sokeat pisteeni kyllä vain korostuivat, ja tekstin nieleminen meni vaikeaksi. Jotenkin tuntui siltä, että uudet yhteiskuntarakenteet menivät niin kaukaa haetuksi. Välillä olo on sellainen, että näitä ideoita ei huudeta norsunluutornista vaan metsäpöheiköstä jonne on linnoittauduttu elämään parempaa elämää, ja joku muu on nakitettu hoitamaan perusmukavuudet paikalle.
Taitavasti ja kauniisti kirjoitettu tietoteos, joka avaa esimerkillisen taitavasti tietoa ja pohtii kriittisesti ympäristökriisiä, sen vaikutuksia globaalilla tasolla sekä kapitalistisen logiikan ja nykyihmisen elämisen tavan vaikutuksia ilmastonmuutokseen ja lajien katoamiseen. Tieteidenvälinen lähestymistapalla asioita yhdistelevä ja konkreettisin esimerkein havainnollistava teos on pysäyttävä ja osuu syvälle. Taitava kielenkäyttö ja metaforat ihastuttavat ja pitävät otteessaan. Kirja on ansaitusti Finlandiapalkinto ehdokas! Ja ehdottomasti paras ympäristökriisiä ja nykyistä maailmantilaa tarkasteleva kirja, jonka olen lukenut vähään aikaan.
Miten ihmiskunta pääsisi ulos omasta lasimaljastaan ja voisi pelastaa ympäristönsä ja samalla itsensä? Ei ainakaan pelkästään lisää tietoa kerryttämällä - tarvitaan toimintaa.
Odotin Katajavuoren teokselta ehkä vielä vähän enemmänkin sen Finlandia-ehdokkuuden perusteella, mutta kyllähän tämä hyvä oli. Lennokkain sanankääntein tutkijan suulla kirjoitettu teos, jonka mielenkiintoisimpana näkökulmana itselleni oli tiedon merkitys (tai merkityksettömyys) ilmastonmuutoksen estämisessä.
Jäipä siitä kaksijakoiset fiilikset. Melkein masentavan ankea ja liki dystooppisen pessimistinen kuva siitä, miten tieto ei siirry toimiksi. Miten tutkimus ja seurannat ja laskennat tuottavat dataa, mutta eivät tuloksia. Toisaalta pinnan alla oli kuitenkin positiivisiakin heikompia signaaleja, mutta lasimaljan sisältä virtaukset eivät kyllä minnekään pääse. Olisin kaivannut ratkaisuehdotuksiakin, edes jotain, mutta jäi kyllä omaan makuun turhan fatalistinen kuva.
Upea kirja. Tieto ei lisää toimintaa. Miksi silti uskomme siihen. Ihanan rehellisesti puitu omakohtaista kognitiivista dissonanssia mm. lentämisestä tieteen tekemisen perässä. Takakansi lupaa ratkaisuja, mutta valitettavasti ne jäävät ohuiksi kärpäsiksi pisuaareihin ja pizzamuovidemokratiaan. Tästä syystä vain 5/⁵ eikä 6/5.
A very powerful (and depressing) book on all the problems we face and how completely lost we are in the face of it all. Disappointed but not surprised. Good structure and also surprising twists. Language was a bit lazy at times, but made it flow smoothly. That's the only complaint. A good one.
"Jos biosfääri olisi kaupunki, sen keskusta olisi tulessa, viemärit tukossa ja sähköt poikki, eivätkä viranomaiset tekisi muuta kuin pohtisivat, voiko lähiön laitaman leikkipaikan pihakeinun kaatamisen hyvittää kiipeilytelineellä."
Toinen lukukerta, 9/2023, fyysinen kirja, 3,5/5 Kuuntelin Maria Katajavuoren Valas lasimaljassa vajaa vuosi sitten ja päädyin lukemaan sen jo nyt uudestaan työpaikkani ympäristölukupiiriä varten. Sain kirjasta paljon enemmän irti fyysisenä lukukokemuksena, sillä erityisesti rakenne avautui paremmin. Lisäksi lukupiirikeskustelu auttoi sanoittamaan ajatuksiani.
Katajavuoren teoksessa ja tyylissä on paljon hyvää. Tiedon esittäminen tarinallisessa muodossa tekee sen helposti purtavaksi ja kärkäs kirjoitustyyli herättää lukijassa tunteita, pakottaa kohtaamaan esimerkiksi omat kulutus- ja lomailutottumukset. Toisaalta käyttäytymispsykologiaan paneutuva alku avaa sitä, miksi käytöksemme muuttaminen on kaikesta tiedosta huolimatta vaikeaa, ja mitä epäkohtia tietoa tuottavaan tieteeseen liittyy.
Kirjailijan vähän yksipuolinen ja pessimistinen näkökulma kuitenkin harmittaa. Kollegani heitti ajatuksen siitä, että tämä olisi todella hyötynyt kirjailijaparista, esimerkiksi taloustieteilijästä. Katajakorven talousjärjestelmiin liittyvillä loppupohdinnoilla olisi silloin voinut olla enemmän lihaa luiden ympärillä. Virkahenkilönä jäi myös häiritsemään Katajakorven yhteen kokemukseen pohjautuva negatiivinen kuva virkatoiminnasta.
Joka tapauksessa, Valas lasimaljassa on ravistuttava, varmasti kaikille tunteita herättävä - niin ympäristöaktivisteille kuin asiaan vasta tutustuvillekin. Hiukan jäi huolestuttamaan se, että tämä on jollekin ensikosketus ympäristöasioihin, ja teoksesta jää lannistunut olo, sellainen, ettei millään ole mitään väliä ja ainoa ratkaisu on se että yhteiskuntajärjestelmämme rakennetaan tyhjästä uudelleen. Ihan näin asia ei, onneksi, ole.
Ensimmäinen lukukerta, 9/2022, äänikirja, 4/5 Maria Katajavuoren ajankohtainen tietokirja Valas lasimaljassa käsittelee yhteiskuntamme kriittisiä ympäristöongelmia ja niiden vaatimia syvällisiä muutoksia. Pidin erityisesti siitä, miten rehellisesti Katajavuori puhuu tieteen epäkohdista: kuinka saastuttavaa tieteellinen tutkimus usein on, kuinka se tuntuu keskittyvän enemmän vaurioiden arvioimiseen kuin ratkaisujen löytämiseen. Ylipäänsä teos antoi paljon pohdittavaa ja pidin siitä kovasti.
3.5 ⭐️ Kirjana selkeästi parempi, mutta tietokirjaksi lopun näennäinen epärealismi vähän leikkasi tähden osia arvosanasta.
Maria Katajavuori on yksi suosikeistani. Kirjoittaa vakavasta asiasta, mutta rennolla ja vähän ironisella otteella. Monet huomiot asioiden tilasta ovat todella osuvia, ja saavat ainakin lukemisen hetkellä tuntemaam vähän häpeää omien heikkouksien ja haitallisten tapojen johdosta. Se mikä tässä ehkä jää minun osaltani vähän puuttumaan on loppupäätelmän toteutettavuus (jääköön se tässä paljastamatta). Olen täysin vakuuttunut että kirjailija on oikeassa ja tarvitaan jotain dramaattista muutosta. En vain ole niin optimisti että uskoisin että kykenemme siihen. Toivon silti että olen väärässä ja kirjailija oikeassa ennustuksissaan.
——— Luinpa kirjan vielä toistekin, kun ei ole niin pitkä. En tiedä olivatko ratkaisut realistisempia tälläkään kertaa, mutta toisaalta, ei tämä hienosäädöllä näytä tästä tokenevan. Häpeä oli edelleen läsnä, kun oman paasaukseni lomassa huomasin pohtivani (teko)syitä miksi juuri minun pitäisi korvata lähes uusi elektroniikka vielä vähän uudemmalla. En ostanut, kun en olisi pystynyt selittämään tätä mitenkään lapsilleni ilman että olisin kokenut itseäni ketkuksi. Edelleen 4 tähteä. Kannattaa lukea myös kirjailijan eka teos. Se on edelleen yksi suosikeistani.