Progressiivisen rockin sydän

by Tuukka Hämäläinen

Monet progressiivisen rockin aikaa kestävät merkkiteokset ajoittuvat 1970-luvulle, jolloin esimerkiksi King Crimson, Yes, Genesis ja Pink Floyd elivät kukoistuskauttaan. Mikä teki näistä aiempia rajoja rikkoneista yhtyeistä ja heidän keskeisistä, usein myös klassisen taidemusiikin elementtejä sähköiseen ympäristöön yhdistäneistä teoksistaan aikaa kestäviä? Ja mikä yhdistää progressiivisen rockin klassikot uusiin tulokkaisiin ja nuoremman polven progeen?

Myös progressiivisen rockin sanoitukset poikkesivat selvästi aiemmasta, enimmäkseen kepeän harmittomasta laulutekstilinjasta. Toisinaan tekstien takana olivat samat luovat persoonat, jotka vastasivat myös musiikista, toisinaan asialla oli runouden saralla kunnostautuneita, bändien tekstittäjikseen värväämiä taiteilijoita.

Tuukka Hämäläinen (s. 1987) sukeltaa teoksessaan Progressiivisen rockin sydän tutkimaan progen keskeisiä teoksia 1960-luvun lopulta aina nykypäivään. Teos ruotii progressiivisen rockin suuria teemoja kansitaiteesta klassisen musiikin vaikutteisiin ja sanoituksista kappaleiden sanomaan. Se asettaa rinnakkain progen klassikot ja nykypäivän huiput Marillionista Steven Wilsoniin sekä kotimaiset suuruudet Wigwamista CMX:ään.

Hämäläinen tunnetaan kirjailijana ja toimittajana. Häneltä on aiemmin julkaistu kaksi runokirjaa sekä esimerkiksi teokset Kirosäkeet - 20 uuden suomirockin sanoittajaa (2010) sekä Aleksandr Manzosin kanssa kirjoitettu Pellen äärettömät maailmat (2020). Hän on toiminut muun muassa Rytmin, Rumban ja Muropaketin avustajana.

Genres: Nonfiction, Music

370 pages

Published January 1, 2022

Reviews

[Matti · Rating 3 out of 5]

Paikoitellen olisi voinut mennä syvemmälle aiheisiinsa, mutta nykyiselläänkin hyvää pohdiskelua, ja kiinnostavia kuuntelutärppejäkin löytyi.

[Iikka · Rating 2 out of 5]

Hämäläinen vähän ironisesti lankeaa itse asettamaansa ansaan, ja puhuu progesta pitkäpiimäisesti ja intellektuellisti kikkaillen. Kirja alkoi vahvemmin, mutta lopussa uusia aiheita käsittelevät luvut tuntuvat "ainiin tämäkin tuli mieleen" -lisäyksiltä. Itse katsaus progeen ja sen historiaan on omalla tavallaan kattava, mutta jää mielestäni monin osin sisällönanalyysiksi sanoituksista ja teemoista. Itselleni musiikki on tämän sijaan ensisijaisesti soittoa, ja vaikka sanatkin ovat tärkeitä, en olisi halunnut lukea lukua toisensa jälkeen näistä. Hämäläinen myös tuo omat suosikkinsa aika ilmiselvästi esille, mikä ei muuten olisi mikään ongelma - tällä kertaa vain jotenkin ärsytti kuulla samasta bändistä puhuttavan joka luvussa.

[HMI · Rating 4 out of 5]

Hyvin kirjoitettu ja kiinnostavia näkökulmia.
Tarkempi arvio tulee ehkä Muusikkoon 2/25