Millaista on aina erottua muista, marketin kassalla, baarissa, oppitunnilla, uimahallissa? Värikkäät tarinat kertovat niistä raastavista ja mahdottomista tilanteista, jotka ovat maahanmuuttajan arkea.
Vanhemmat haikailevat takaisin Somaliaan, nuorempi polvi ei sinne kaipaa etsiessään omaa paikkaansa. Onko pakko tuntea jatkuvaa kiitollisuutta, onko pakko pienentää itsensä sopeutuakseen suomalaisiin normeihin? Kun joutuu jatkuvasti törmäämään todellisuuteen, jossa erilaisuus ei todellakaan ole rikkautta. Jossa helposti päätyy silmätikuksi tai hämmästelyn kohteeksi. Sillä Lumimaassa muukalaista ei toivoteta tervetulleeksi, vaan tervemenneeksi.
Nura Farah (s. 1979) on Suomeen 13-vuotiaana muuttanut somalinainen, joka on kouluttautunut laborantiksi ja työskentelee Evirassa. Aavikon tyttäret on hänen unelmansa ja pitkän työn tulos: suomen kielellä kirjoitettu kertomus tytöstä, jonka elämä on tiukoin langoin sidottu kulttuurin vaatimiin tapoihin ja kipeisiinkin perinteisiin, mutta joka rohkeudellaan pystyy vaikuttamaan omaan onneensa.
Nura Farah on aikaisemmin kirjoittanut kaksi romaania. Esikoisteos Aavikon tyttäret ilmestyi vuonna 2014 ja kuvasi elämää Somaliassa maan itsenäistymisen aikoihin 1960-luvulla. Itsenäinen jatko-osa Aurinkotyttö ilmestyi 2019 ja kertoi Aavikon tyttärien päähenkilön Khadijan tyttärestä ja tämän elämästä 1970-luvun Somaliassa.
Uusin teos Lumimaa ei jatka tätä tarinaa, vaan on enimmäkseen Suomeen sijoittuva novellikokoelma, jonka lyhyet, fragmentinomaiset novellit kuvaavat somalien elämää useammalta kantilta. Novelleissa kuvataan arkipäivän rasismia ja syrjintää, jota somalit Suomessa kohtaavat, mutta myös somaliyhteisön puolelta tulevaa painetta totella yhteisön sääntöjä. Erityisesti nuoret naiset ovat pahasti kahden maailman puristuksessa: toisaalta pitäisi ja haluaisi sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja elää niinkuin muutkin, mutta klaanin keskuudessa jutut kulkevat ja kotona saa heti kuulla, jos joku sukulaismies on nähnyt tytön kaupungilla paheiden parissa – vaikkapa sitten vain töissä kaupan kassalla myymässä kaljaa ja sianlihaa ihmisille.
Tarinat ovat lyhyitä väläyksiä somalien arjesta. Nura Farah näyttää tiiviissä muodossa, millaista ulkopuolisuus on, millaista on kun ei kelpaa, vaikka mitä tekisi. Samalla kokee olevansa kiitollisuudenvelassa: kun on päässyt Suomeen turvaan ei saisi valittaa, ei saisi olla hankala, koska kukaan ei voi sietää vaikeaa mustaa ihmistä. Olisivat edes kiitollisia! Samaan aikaan suomalaisilla ei ole minkäänlaista vaikeutta valittaa ja olla hankalia ja ennakkoluuloisia somaleita kohtaan. Yhden virhe on koko yhteisön vika ja jokainen somali saa jatkuvasti edustaa kaikkia muita.
Neljääntoista novelliin mahtuu monenlaista, kokemuksia lukiosta, töistä, asuntokaupoilta, uimahallista, pakolaismatkalta, turvapaikanhakemisesta, uskonnosta, Somaliasta... Novellit ovat enimmäkseen lyhyehköjä, 10-20 sivun mittaisia, ja joidenkin kohdalla mitta tuntuu vähän lyhyeltä. Loppu tulee nopeasti vastaan ja pidemmältikin olisi aiheesta lukenut. Toisissa lyhyt muoto tuntuu osuvammalta. Puolensa kuitenkin silläkin, että kirjassa tuotiin näin esille useampia erilaisia näkökulmia.
Lumimaa on tarpeellinen kirja. Nämä ovat asioita, joista pitää puhua ja joita pitää toistaa. Onneksi on Nura Farahin kaltaisia tekijöitä, jotka voivat omalla äänellään kertoa, millaista elämä Suomessa myös on. Selkeä kieli ja tiivis mitta tekevätkin Lumimaasta helposti lähestyttävän kirjan, vaikka aihe voi joistain lukijoista tuntuakin raskaalta tai jopa uhkaavalta. Onhan tässä rohkeaa ajattelua. Pelkkään kiitollisuuteen uutta – tai ainoaa, kuten Suomi monille Suomessa syntyneille somaleille on – kotimaata kohtaan ei tarvitse tyytyä. Samalla Farah ei arkaile myöskään kritisoida somaliyhteisöä ja etenkin sen tytöille asettamia hyvin ahtaita rajoja. Selväksi käy, että kehittymisen varaa on monella taholla, niin suomalaisilla kuin somaleillakin. Aivan erityisesti haluaisinkin nähdä tätä kirjaa nuorten lukijoiden käsissä, nuorilla kun on paremmin toivoa pystyä jatkossa parempaan.
Jos ja oletettavasti kun kirjan kertomusten taustalla ovat kirjailijan omat ja tuttavapiirinsä kokemukset pakolaisena (tai pakolaisperheen jälkeläisenä) Suomessa, ei suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttajiin voi olla ylpeä. Vaikuttaa, että monet nuoret kokevat kiusaamista ja aikuiset kohtaavat rasismia niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Kukttuurien yhteentörmäyksiltä ei vältytä myöskään perheissä, kun Suomessa kasvaneet nuoret haluaisivat elää ikäistensä tavoin, mutta monet tääkäläisten käsityksen mukaan tavanomaiset asiat ovat perheen ja uskonnon näkökulmasta syntiä. Kirja on suunnattu nuorille ja mahdollisimman monen toivoisi lukevan sen, jotta silmät avautuisivat näkemään sen mitä muualta tulleet saavat kokea.
Jos en olisi lukenut lukuisia loistokkaita maahanmuuttaja- tai pakolaistaustaisia kirjoja, olisin ehkä voinut innostua enemmän. Nyt tuntui, että kirjaan oli koottu todella paljon todella tuttuja, jopa kliseisiä asetelmia ja elämänkohtaloita. En saanut tästä irti oikein mitään uutta - enkä tarkoita, että nämä tarinat esimerkiksi arjen rasismista, työsyrjinnästä, kiusaamisesta tai vaikka ympärileikkauksista olisivat sinänsä ”turhia” vaan että itse olisin kaivannut niihin enemmän syvyyttä. Nyt kirja tuntui hiukan opettavaiselta, ainekirjoitusmaiselta kokoelmalta kaikkea sitä, mikä on pielessä.
"'Ongelmasi on pelko. Sinä olet aikuinen, sinun pitää uskaltaa elää omaa elämääsi', toisteli Paula ja Amaal oli hämmentynyt. Oma elämä. Sellainen ei ollut tarkoitettu hänelle."
Novellikokoelmasta päällimmäisenä mieleen jäi se, miten monimutkaista ristipainetta kulttuurien kohtaamiset, vanhempien ja suvun vaatimukset sekä ymmärtämätön ja rasistinen ympäristö voivat teettää maahanmuuttaja(taustaisille)nuorille, jotka ovat muutenkin hankalassa nuoruuden elämänvaiheessa, jossa omaa itseä vasta etsitään.
Farah yhdistelee joka novellissa arkisia kokemuksia suurempiin yhteiskunnallisiin teemoihin, ja volyymi muodostuu useamman tarinan avulla. Aiheeseen syventymistä olisi mielestäni edistänyt paremmin jokin muu kuin novellimuoto: eri ihmisten tarinoissa vierailtiin pikaisesti, ja kuvailua ja tunteilua oli omaan makuuni liian vähän. Kirjoitustyyli oli käsikirjoitusmainen, ja henkilöhahmoihin ja tarinoihin ei päässyt uppoutumaan niin hyvin, kuin olisi halunnut.
Somalialaissyntyisen kirjailijan esikoisteoksen Aavikon tyttäret luettuani olin sitä mieltä, että tarina oli mielenkiintoinen, mutta kieli kovin kömpelöä. Mielenkiinnolla tartuin nyt tähän uusimpaan novellikokoelmaan, mutta tämänkin teoksen kirjalliset ansiot ovat kovin kyseenalaiset: ihan kuin lukisi yläkoulu-tai lukioikäisen kouluainetta - tyyli on jotenkin steriiliä, siitä puuttuu väri ja omintakeisuus. Tarinat sinänsä ovat mielenkiintoisia - maahanmuuttajien kokemuksia uudesta kotimaastaan - mutta selkeän punaisen langan puuttuminen hämmentää. Olisi niin tervetullutta saada jonkinlainen käsitys esim. siitä millä tavalla voisi kantasuomalaisena osoittaa hyväksyvänsä maahanmuuttajat omana itsenään ilman lokerointia meihin ja heihin. Näitä novelleja lukiessa tuli välillä sellainen olo, että "teki niin tai näin niin aina menee väärinpäin". Päällimmäiseksi tunteeksi tästä lukukokemuksesta jäi siis ehkä hämmennys ja epäselvyys siitä, mitä kirjoittaja itse asiassa halusi sanoa.
Koskettavia novelleja, joissa kuvataan somalitaustaisten maahanmuuttajien arkea Suomessa. Tilannekuvamaisissa novelleissa korostuvat uuteen maahan liittyvät toiveet, päivittäin kohdattu syrjintä sekä somaliyhteisöstä kumpuavat paineet.
Kirja on helppo- ja nopealukuinen, mutta sen tarinat ja ihmiskohtalot jäävät pyörimään mieleen. Tämä on taas sellainen kirja, jota tekisi mieli suositella ihan kaikille.
***
"Iman – – mietti, miksi hänellä oli aina pakottava tarve luetella Suomen hyviä puolia. Miksei hän voinut kertoa epäoikeudenmukaisuudesta korostamatta Suomen hyviä puolia?
Hän tunsi jatkuvaa kiitollisuudenvelkaa. Se rajoitti hänen ajatuksiaan, pakotti hänet kehumaan jatkuvasti, antamaan anteeksi niille, jotka kohtelivat häntä rumasti.
Iman tajusi, että kiitollisuus oli opettanut hänet pienentämään itsensä."
Every time I read a short story collection, I become even more sure of the fact that short story collections just aren't for me. I just don't vibe with how I finally get into the story proceed to the page and it ends???
Overall, a short book and extremely fast read about an important topic. I think everyone would benefit a lot from reading this - especially in Finland because the way people be treating anyone that looks even just a bit non-Finnish is just horrific, not gonna lie.
IG-postaus: Lyhyt postaus ihan kivasta kirjasta. Lumimaa on nopeasti luettu, mutta sisältää painavaa asiaa rasismista. Aika simppeli. Voisin kuvitella että kirja on tarkoituksellakin helppolukuinen, sillä näin se tavoittaa yleisöä joka ei ehkä hae kirjallisuudelta “kielikikkailua”, tai kenties suomea toisena kielenä puhuvaa yleisöä.
Tämä kannattaa lukea, varsinkin jos sortuu joskus ajattelemaan ettei rasismia olisi. Koskettavia tarinoita hyvin kirjoitettuna. Yöunet saattaa kärsiä kun ei pysty laskemaan kirjaa kädestä ja tarinat jäävät mieleen pyörimään mutta se tämän tarkoitus onkin.
Short stories of what it is like to live as a Somali in Finland.
Young people's experiences of living between two cultures. How your family watches over your every step so that you behave as a good Muslim should, and how white Finns expect you to be well behaved, grateful and at the same time they treat you condescendingly and racistly.
Young people who long to be accepted as they are, be free, and be treated equally.
2,5 ⭐ Tärkeitä teemoja, tästä haluaisi tykätä enemmän. Itseäni(kin) jäi vaivaamaan silti kouluainemainen kankea kerronta: tavoitellaanko tekstissä selkokieltä kohderyhmänä suomenoppijat, ja jos näin, tarjoavatko suht lyhyet tuokiokuvat heille mitään uutta? Olisiko romaanimuoto tehnyt tilaa kaunokirjallisesti kirkkaammalle kielelle ja vähän yllättävämmille oivalluksille?
"Haluaisin, että minua pidettäisiin normaalina ihmisenä eikä jonain vieraana tai eksoottisena olentona."
Edellä puhujana on Abdirahman - yksi Farahin Lumimaan kertomusten henkilöistä. Abdirahman on syntynyt Suomessa ja kokee itsensä suomalaiseksi, mutta hänt�� ei suostuta näkemään niin. Suomalaisille hän on somali, muu, se joku toinen.
Nura Farah kuvaa rodullistettujen arkielämässä vastaan tulevia tilanteita, joissa he joutuvat erinäisten rasismin muotojen kohteeksi. Usein heitä muistutetaan siitä, että he eivät kuulu joukkoon tai että he eivät toimi somalikulttuurin edellyttämällä tavalla. Monet kertomuksista sijoittuvat fiktiiviseen Lumimaahan, joka kovasti muistuttaa Suomea.
Mistä SÄ muuten olet kotosin? Miten puhut noin hyvää suomea? Ai olet syntynyt Suomessa. Niin muuten moni myös heistä, jotka eivät ole elovenoja.
Ei-kantalumimaalaisena kohtaa jatkuvasti syrjiviä tilanteita. Työantaja ei anna työntekijänsä käyttää huivia. Kirjailijalta odotetaan vastauksia maahanmuuttajiin liittyviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin sen sijaan, että puhuttaisiin hänen kirjastaan. Koulussa opettaja ei näe mitään vikaa n-sanan käytössä, sillä sehän on sana siinä missä muutkin. NOT. Perheenyhdistäminen osoittautuu alati siirtyväksi prosessiksi. Kiinteistövälittäjä pitää asunnon ostajaehdokasta hänen syntyperänsä vuoksi automaattisesti köyhänä ja asuntoa hänelle liian kalliina.
"Sellaista hänen elämänsä oli, jatkuvaa todistelua ja hyväksynnän kerjäämistä."
Konflikteja syntyy somalikulttuurin ja länsimaalaisten arvojen välisistä törmäyksistä. Vanhempi somalisukupolvi ja osa nuoremmistakin kokee tärkeäksi noudattaa tiukkoja sääntöjä ja normeja, jotka tuottavat kertomusten päähenkilöille kärsimystä. Kun asiat tarpeeksi kriisiytyvät nuori lähetetään rangaistukseksi Somaliaan oppimaan tapoja, vaikka hän ei olisi koskaan edes käynyt siellä tai osaisi kieltä vain heikosti.
Niinpä (suomalaisesta näkökulmasta) pienikin kapinaele tuo toivoa asioiden muuttumisesta. Esimerkkinä nuori nainen, joka pyöräillessään riisuu huivinsa ja antaa säärtensä näkyä.
Farah johdattaa lukijan näkemään kuvaamansa tilanteet kuin jokimaiseman kanootista. Kaikki on lähellä. Kaikki on kosketeltavissa. Kaikki on ihan käden ulottuvilla.
Lumimaa on tervetullut teos somalikulttuurin sisältä. Sen isäksi kannattaa lukea myös Ujuni Ahmedin elämäkerrallinen teos Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin. Yhdessä nämä kaksi teosta syventävät toistensa sanomaa vielä lisää ja avartavat näkemään uusia perspektiivejä ja todellisuuksia.
Racism is, unfortunately, alive and well in Finland - and it's pretty much ubiquitous. The fourteen short stories, recounting for the most part everyday experiences of people of Somali origin living in Finland, shed a light on the daily microaggressions, stereotypes, and rejection faced by many. This is the kind of book that ought to be required reading.
Novellikokoelma suomensomalilaiselta Nura Farahilta, kertomuksia somalipakolaisista ja heidän lapsistaan Suomessa ja Italiassa. Teemana usein novelleissa on riipivä erilaisuus ja oman paikan löytämisen vaikeus - miltä tuntuu kun kaikki ympärilläsi tekevät oletuksia sinusta ulkonäkösi perusteella, kun olet ulkopuolinen omassa kotimaassasi. Jotkut aihepiireistä ovat jo tuttuja minulle (kuten kertomukset lapsista jotka yrittävät kulkea kapeaa polkua kahden kulttuurin välissä), mutta mielenkiintoisimmat ovat vähän vieraammista aiheista kuten ihmiskaupasta ja eheytyskouluista jonne liian länsimaallistuneet lapset lähetetään. Vahva suositus, erityisesti niille jotka eivät ole tutustuneet suomalaiseen rasismiin, tai somalien kohteluun Suomessa.
Lumimaa on Nura Farahin kolmas kirja, ja kyseessä on 14 novellin novellikokelma. Hänelta on aiemmin julkaistu romaanit Aavikon tyttäret (Otava, 2014) sekä Aurinkotyttö (Otava, 2019). Aavikon tyttäret kertoi somalialaisen naisen kasvutarinan, ja tapahtumat sijoittuivat Somaliaan 1940-1960-luvuilla.
Lumimaan novelleissa yhdistävänä tekijänä on siirtolaistaustaisten ihmisten kokemukset elämästä Suomessa. Päähahmot ovat kotoisin Somaliasta. Miltä tuntuu elää kulttuurien ristipaineessa? Voittaako halu elää vapaana ja itsenäisenä vaiko pelko häpeästä klaanin vanhimpien silmissä? Kerrontaa maustavat vastakohtaisuudet ja suoranaiset konfliktit, sillä henkilöhahmot ovat usein suorasukaisia ja töksäytteleviä. Monen kohdalla toistuu raastava kaipuu kauas jääneen perheen luo. Valtioiden rajat repivät perheitä rikki. Toisten matkat jäävät kesken, toisten unelmat toteutuvat, toisten eivät.
Kussakin kirjan novellissa yksi hahmo asetetaan valokeilaan. Kirjan hahmojen kavalkaadi on laaja. Kirjailija onnistuu hahmojen ja olosuhteiden monipuolisuudessa. Tarkastelussa on mm. se, miltä ihmisistä tuntuu elää Lumimaassa, jossa he aina erottuvat joukosta ruskean ihonsa vuoksi; ja minkälaisia haasteita, vaikeuksia ja hankaluuksia he joutuvat arjessaan kohtaamaan. Fokuksessa ovat yksilöt, erotettuina kulttuureista, uskonnoista tai kansallisuuksista. Ainutlaatuiset yksilöt heitetään kirjan tarinoissa keskelle monimutkaisia tilanteita, joissa heitä pompotellaan milloin minkäkin valtarakenteen toimesta.
3,5 tähteä, jotka pyöristän ylöspäin kirjan sisällöllisen kiinnostavuuden ja merkittävyyden vuoksi. Luin tämän kokonaisuudessaan yhdeltä istumalta. Kirja tarjoaa novelliensa kautta näkökulmia suomalaiseen elämänmenoon nuoren tai nuoren aikuisen suomensomalialaisen perspektiivistä, oman uskonyhteisön ja valtakulttuurin ristipaineessa. Miltä tuntuu elää kahdenlaisten odotusten välissä ja löytää sieltä oma tahtonsa.. tai miltä tuntuu elää koko ikänsä Suomessa ja kuulla tasaisin väliajoin ettei ole tervetullut maassaan tai selitysvelvollinen omasta taustastaan arjessa kohtaamilleen ihmisille. Kirjassa on myös kertomuksia Euroopassa oleskelulupalimbossa elävistä ihmisistä ja Somaliaan lähetetyistä "uskostaan eksyneistä" nuorista. Nura Farah kuvaa Suomen kontekstissa tästä ajasta sellaista, mikä ilman häntä jäisi kuvaamatta.
Helmet-lukuhaaste 2022 - tää kirja sopii ainakin kohtiin: 16. Kirjan luvuilla on nimet 19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa 30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave 39. Novellikokoelma 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2o22
+ jos kaipaa kirjaa kohtaan 27., niin täällä toinen lukuhaasteeseen osallistuva suosittelee tätä kirjaa :) + jos kaipaa kirjaa kohtaan 50., niin kirjaston työntekijänä voin suositella tätä kirjaa :)
Heili-lukuhaaste 2022 - tää kirja sopii ainakin kohtiin: 2. Vuonna 2022 julkaistu kirja 15. Kirjassa paetaan yhteiskuntaa tai vallanpitäjiä 19. Tunteita herättävä kirja
Tärkeä kirja. Soisin mahdollisimman monen tämän lukevan. Varsinkin niiden jotka ei ehkä usko sitä miten rasistinen maa Suomi on.
Samoin toivon että tulisi vielä päivä, jolloin typerät uskonnolliset uskomukset saataisiin heittää sinne minne ne kuuluvatkin, romukoppaan ja kaatopaikalle. Varsinkin somaleilla näitä kaiken maailman uskomuksia tuntuu piisaavaan, miten täytyy muka vaan koko ajan miettiä kuoleman jälkeistä elämää ja tytön sitä miten säilyttää siveytensä.
Haluaisin myös tietää, mitä sanaa somalit Suomesta puhuessaan käyttävät. En oikein usko, että se on noin kaunis mitä tuo Lumimaa on. Siinä uskon että kirjailija on halunnut käyttää kirjailijan vapautta. Jos joku tietää, niin kertokaapa.
Jään kyllä innolla odottamaan Nura Farahin seuraavaa kirjaa.
Nura Farahin kertomuskokelma Lumimaa sisältää neljätoista novellia. Neljätoista nykyaikaan sijoittuvaa kertomusta, joissa jokaisessa toimi päähenkilönä nuori somalitaustainen henkilö. Kun haluat lukea maahanmuuttajataustaisten nuorten elämästä, tämä kirja avaa varmasti uusia ajatuksia, pohdintoja ja näkökulmia heidän elämäänsä Suomessa, ns. tasa-arvoisessa maassa, jossa arvostetaan demokratiaa, ihmisarvoja ja ihmisoikeuksia. Nura Farahin kertomuskokoelma Lumimaa herätti runsaasti ajateltavaa.
Somalikulttuuria ja maahanmuuttajien asemaa ja kokemuksia mielenkiintoisesti avaava kirja. Se sisältää tasapainoilua somalikulttuurin ja uskonnon sekä suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan välillä. Vaikka kuinka haluaisi olla kuin kaikki muutkin suomalaiset, kohtaa paljon epäluuloja ja syrjintää. Kuitenkin taustalla on yleensä tyytyväisyys uuteen kotimaahan, Lumimaahan, sen tuomaan turvaan ja vapauteen.
Oivaltavia ja vähemmän oivaltavia novelleita, joissa oli välillä turruttavan paljon samankaltaisuuksia. Toki näitä toistuvia elementtejä on varmasti käytetty tehokeinona, mutta itselleni ne alkoivat loppua kohden jo laskea kokoelman vaikuttavuutta. Näkökulmien runsaus oli antoisaa, kieli taas ei kovin vangitsevaa. "Tulitte kotiin" ja "Kirjailija" olivat novelleista suosikkejani.
Kiinnostavia novelleja maahanmuuttajien näkökulmasta. Kirja olisi todennäköisesti ollut parempi luettuna, sillä äänikirjan lukija oli liian monotoninen eikä sopinut kokoelman ääneksi ollenkaan, harmi. Edes vähän soinnikkaampi ääni olisi ollut kertomuksille edukseen.
Hyvä kirja. Avaa elämää kulttuurien välissä ja rasismin vaikutuksia henkilökohtaisesti. Alkuosaa erityisesti suosittelen nuorten kanssa luettavaksi. Pidin henkilöhahmojen moninaisuudesta. Elämän raadollisuus yhdistyi toivoon.
Tärkeä näkökulma ja kirja. Tarinoissa oli paljon potentiaalia, mutta ne olivat niin lyhyitä, että hahmoihin ei ehtinyt syventyä. Olisin mieluummin lukenut vain 1-3 hahmosta syvällisemmin. Nyt samat teemat toistuivat monessa tarinassa vähän turhaankin.
Kokonaisuudessaan aika synkkää luettavaa. Tuli surullinen olo kirjan nuorten vuoksi, jotka ovat kahden täysin erilaisen kulttuurin välissä puristuksissa.