What do you think?
Rate this book
Ruumis/huoneet
Olen kaksitoista, pian kolmetoista. Olen lapsen ja naisen välitilassa, tulossa hirvittäväksi. Menee vain hetki ennen kuin minusta tulee pelkkää ruumista.
1990-luku, pieni pohjoinen kylä. Rivitalo, kerrostalo, makuuhuone, kylpyhuone, olohuone. Tapahtuu rikoksia, mutta poliisille ei ilmoiteta, todisteita ei kerätä, epäiltyjä ei kuulustella. Vasta vuosien kuluttua nainen alkaa seurata jälkiä muistinsa reunoilla, sillä hänen on löydettävä kadonnut arkisto totuus siitä, mitä hänelle tapahtui.
Hänen täytyy kirjoittaa totuus esiin palauttaakseen ihmisyytensä.
Susanna Hast tutkii omakohtaisessa esikoisromaanissaan väkivallan ja trauman mekanismeja ja sitä naisia vastaan käytävää hiljaista sotaa, josta ei jää merkintöjä historiankirjoihin. Hän näyttää, miten ruumis muistaa sen mitä kieli ei aina tavoita.
Ruumis/huoneet on vimmainen, peloton ja säkenöivän älykäs todistus naisten vaientamisen historiasta ja selviytymisestä, joka on seisomista muistamisen ja unohtamisen rajalla. Se ravistelee lukijaansa ytimiä myöten.
1990-luku, pieni pohjoinen kylä. Rivitalo, kerrostalo, makuuhuone, kylpyhuone, olohuone. Tapahtuu rikoksia, mutta poliisille ei ilmoiteta, todisteita ei kerätä, epäiltyjä ei kuulustella. Vasta vuosien kuluttua nainen alkaa seurata jälkiä muistinsa reunoilla, sillä hänen on löydettävä kadonnut arkisto totuus siitä, mitä hänelle tapahtui.
Hänen täytyy kirjoittaa totuus esiin palauttaakseen ihmisyytensä.
Susanna Hast tutkii omakohtaisessa esikoisromaanissaan väkivallan ja trauman mekanismeja ja sitä naisia vastaan käytävää hiljaista sotaa, josta ei jää merkintöjä historiankirjoihin. Hän näyttää, miten ruumis muistaa sen mitä kieli ei aina tavoita.
Ruumis/huoneet on vimmainen, peloton ja säkenöivän älykäs todistus naisten vaientamisen historiasta ja selviytymisestä, joka on seisomista muistamisen ja unohtamisen rajalla. Se ravistelee lukijaansa ytimiä myöten.
320 pages, Paperback
Published January 1, 2022
34 people are currently reading
703 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 65 reviews
December 1, 2022
Mun ensimmäinen Goodreads-arvio, koska nyt en voi olla kirjoittamatta! Oon lukenut näiden aiheiden ympäriltä jo vuosia basically kaiken mitä oon käsiini löytänyt. Yhtä tarkkaa, ilmavaa, ruumiillista, kokonaisvaltaista, ja - paremman sanan puutteessa - kunnioittavaa väkivallan ja trauman kuvausta kuin Susanna Hastin Ruumis/huoneet en ole kuitenkaan lukenut koskaan.
Luin tän loppuun joskus neljän jälkeen aamuyöllä, vaikka tiesin, että aamulla olis herättävä töihin. Yöllä olin kirjoittanut puhelimen muistiinpanoihin, kuinka
vuosia oon lukenut seksuaalisesta väkivallasta
ja ajatellut, että mun on pakko kirjoittaa siitä
nyt oon lukenut Susanna Hastin Ruumis/huoneet
ja musta tuntuu, että ei mun tarvitsekaan
Hast tietää miltä tuntuu olla jumissa ajassa
jumissa ruumiissa ja jumissa huoneissa
kuvaus väkivallasta ja traumasta koteloi kipuni:
en osaa kirjoittaa siitä tarkemmin kuin hän
Parhaimmillaan kirjallisuuden äärellä tulee sellainen olo, että on auttamatta toinen, teoksen maailmassa vierailulla vain, mutta ei yksin. Siltä musta tuntui, kun luin tätä. Voisin jakaa tähän sitaatteja teoksesta (lainaamisen arvioisia kohtia riittää, olisin voinut alleviivata koko kirjan) mutta sen sijaan sanon vain, että LUKEKAA TÄMÄ. Ruumis/huoneet on niitä kirjoja, jotka nyrjäyttää elämän vähän uuteen asentoon.
Luin tän loppuun joskus neljän jälkeen aamuyöllä, vaikka tiesin, että aamulla olis herättävä töihin. Yöllä olin kirjoittanut puhelimen muistiinpanoihin, kuinka
vuosia oon lukenut seksuaalisesta väkivallasta
ja ajatellut, että mun on pakko kirjoittaa siitä
nyt oon lukenut Susanna Hastin Ruumis/huoneet
ja musta tuntuu, että ei mun tarvitsekaan
Hast tietää miltä tuntuu olla jumissa ajassa
jumissa ruumiissa ja jumissa huoneissa
kuvaus väkivallasta ja traumasta koteloi kipuni:
en osaa kirjoittaa siitä tarkemmin kuin hän
Parhaimmillaan kirjallisuuden äärellä tulee sellainen olo, että on auttamatta toinen, teoksen maailmassa vierailulla vain, mutta ei yksin. Siltä musta tuntui, kun luin tätä. Voisin jakaa tähän sitaatteja teoksesta (lainaamisen arvioisia kohtia riittää, olisin voinut alleviivata koko kirjan) mutta sen sijaan sanon vain, että LUKEKAA TÄMÄ. Ruumis/huoneet on niitä kirjoja, jotka nyrjäyttää elämän vähän uuteen asentoon.
December 6, 2022
Hurja mémoire.
Että on maailma, jossa tyttölapset kokevat arvokseen tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi kerta toisensa perään.
Hieno rakenne, hallitun kaaoksen muoto, osuva trauman ja muistin kuvauksena. Ei muisti toimi lineaarisesti eikä luotettavastikaan.
Ruumis/huoneet liittyy luokkaan ja lamaan. Mutta se ei kerro menneisyydestä vaan naisena kasvamisesta miesten maailmassa, ehkä tarkoitettuakin tarkemmin. Väkivalta on maailmassamme dnassa ja ympärillä kuin sumu.
Suostumuksellisuudesta tulee puhua entistäkin enemmän. Epämukavista asioista tulee puhua. Häilyvistä asioista tulee puhua. Tällainen teos antaa siihen uskomattoman mahdollisuuden.
"Asunnot ovat vailla aikuisia. Jääkaapissa on kaljaa ja lenkkimakkaraa. Tämän pitäjän perheet ovat vinossa riippuvia tauluja, joita kukaan ei uskalla suoristaa. Näistä aineksista on helppo löytää rikostovereita."
"En tiedä onko kukaan koskaan varsinaisesti tunnustanut seksuaalirikosta. En muista lukeneeni tai nähneeni elokuvissa kohtausta, jossa seksuaalinen saalistaja tunnustaa olevansa juuri se, mistä häntä syytetään."
*kirja saatu
Että on maailma, jossa tyttölapset kokevat arvokseen tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi kerta toisensa perään.
Hieno rakenne, hallitun kaaoksen muoto, osuva trauman ja muistin kuvauksena. Ei muisti toimi lineaarisesti eikä luotettavastikaan.
Ruumis/huoneet liittyy luokkaan ja lamaan. Mutta se ei kerro menneisyydestä vaan naisena kasvamisesta miesten maailmassa, ehkä tarkoitettuakin tarkemmin. Väkivalta on maailmassamme dnassa ja ympärillä kuin sumu.
Suostumuksellisuudesta tulee puhua entistäkin enemmän. Epämukavista asioista tulee puhua. Häilyvistä asioista tulee puhua. Tällainen teos antaa siihen uskomattoman mahdollisuuden.
"Asunnot ovat vailla aikuisia. Jääkaapissa on kaljaa ja lenkkimakkaraa. Tämän pitäjän perheet ovat vinossa riippuvia tauluja, joita kukaan ei uskalla suoristaa. Näistä aineksista on helppo löytää rikostovereita."
"En tiedä onko kukaan koskaan varsinaisesti tunnustanut seksuaalirikosta. En muista lukeneeni tai nähneeni elokuvissa kohtausta, jossa seksuaalinen saalistaja tunnustaa olevansa juuri se, mistä häntä syytetään."
*kirja saatu
September 18, 2022
"Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone."
Susanna Hast on kirjailija ja lauluntekijä sekä taiteentutkimuksen dosentti, joka on perehtynyt erityisesti sodan kokemukseen ja ruumiillisuuteen. Ruumis / huoneet on hänen esikoisteoksensa.
Teoksessaan Hast tutkii itselleen lapsena tehtynä väkivaltaa. Hän haluaa muistaa kaiken sen, jolta muistamattomuus on häneltä suojellut. Mennä kohti kipua. Mennä kohti koetun sisimpiä kerroksia. Mennä kuin kellariin, jonka päälle myöhempi elämä on rakentunut.
Ruumis / huoneet on valtavan voimakas teos. Jo sen lukeminen tuntuu joka paikassa ruumistani ja huomaan ihmetteleväni tämän tästä, miten Hast on pystynyt tämän teoksen kirjoittamaan. Miten sanoilla voi rakentaa, miten kieltä voi löytää, miten panssarilasia voi murtaa.
Jo Hastin teoksen ensimmäiset sivut saavat minut tulvimaan. Ne nostavat esiin omia muistojani. Palasia, jotka eivät ole kauniin muotoisia. Palasia, jotka ovat reunoilta rikki, sisältäkin rikki. Palasia, jotka tökkivät ja siksi kerron seuraavan, vaikka sillä ei ole merkitystä kenellekään muulle kuin itselleni. Kerron, koska haluan myöhemmin muistaa, että juuri Hastia lukiessani löysin sellaisen asioiden välisen yhteyden, jota en ollut ennen tullut ajatelleeksi.
Pentti Saarikoski kirjoittaa runossaan Maailmat
"maailmat nousivat syvyydestä
liikkuivat lävitseni särkyivät
istuin sinisellä jakkaralla en siis kulkenut"
Tässä yhteydessä merkityksellisintä on siteeramaani kohdan viimeinen rivi "istuin sinisellä jakkaralla en siis kulkenut." Miksi siihen niin kiinnyin? Miksi toistin sitä mielessäni vuodesta toiseen? Hast avaa silmäni, korvani, ruumiini. Niin, minäkin istuin.
Istuin vihreällä tuolilla. En kulkenut.
En kulkenut, koska äitini oli käskenyt minua istumaan vihreällä tuolilla, vaikka hänen olisi pitänyt käskeä minua juoksemaan pakoon. Juoksemaan niin kovaa kuin ikinä pystyisin välittämättä siitä, mihin juoksisin, kunhan juoksisin pois.
Kirjoitettu muistiin.
Ruumis / huoneet ei ole fiktiota. Se ei ole autofiktiota. Se uhmaa lajityyppejä. Ehkä essee, ajattelen. Essee, tuo lajityypeistä plastisin, joka antaa itseensä mahtua ja sisältyä kirjoitusta, jonka edestä muut lajityypit sulkevat oven.
Käy niin, että näen Hastin instagram-stooreissa maininnan autoteoriasta (autotheory). Loksahtaa. Siitähän tässä on kyse. Iso G. tuo eteeni ensimmäisenä Lauren Fournierin teoksen Autotheory as Feminist Practice in Art, Writing, and Criticism*. Teoksen esittelyssä autoteoriaa on kuvattu seuraavasti
"Autotheory—the commingling of theory and philosophy with autobiography—as a mode of critical artistic practice indebted to feminist writing and activism."
Nyt jalkojeni alla on maata, jota pitkin astua. Nyt on kehys, josta pitää kiinni. Ripustautua. Roikkua.
"[m]uisti ja minuus ovat sama asia. Ilman muistia en tiedä kuka olen."
Ei tarvinne erikseen kehottaa miettimään tyhjyyttä, joka vallitsee siellä, jonne muistin juuret eivät ylety. Ihminen vaarassa leijua minne tahansa paikkaan minkä tahansa pyörteen myötä. Ei kotia omassa ruuumiissa. Ei huonetta tai huoneessa sänkyä, jossa olisi tyyny, jolle painaa päänsä.
Muuri, jonka takana tapahtunut. Huoneiden alla kellari. Hyllyjä. Hillopurkkeja?
"[t]raumaattinen muisto jää haahuilemaan minän kellarikerrokseen. Traumaattisesta muistista tulee paikka, jossa asuu vieras ja pelottava persoona."
Onko muistolla totuusarvoa? "Mihin muistot menevät silloin kun niitä ei muista?"
Ilma sakeana muistoista. Muistot ylittämässä SUOJAtietä. Kotiinsa matkalla olevat muistot tietämättä, missä ruumiissa koti sijaitsee.
Kuuluuko muisti vain eläville? Entä esineet? Voidaanko varmasti väittää, että esineet eivät muistaisi mitään niistä tapahtumista, joita ne ovat todistaneet?
"Onko huonekaluilla muisti? Missä ovat ne huonekalut, joita vasten ihoni oli ja joiden pinnoille ruumiini vuoti? Onko ne hävitetty?"
Rikossarjat tulevat Hastin tekstiin. Niiden myötä mysteereistä kiinnostavin: nuoren kuolleen yleensä tavalla tai toisella tapetun/murhatun naisen tragedia. Törmään Laura Birnin sanoihin: "Ei oo saatana todellista. Taas, ruumis sanoo." Tämä tapahtuu Birnin ja Anna Paavilaisen kirjoittamassa lyhytelokuvassa.
Hastin itseviipalointi on tinkimätöntä. Huomaan ajattelevani Roxane Gayn novellikokoelmaa Difficult Women, yhtä sen novellia erityisesti, mutta ei nyt mennä siihen.
Hast ei voinut kertoa, koska ei ollut kieltä. Niin hiljaisuus astui kielen tilalle ja siitä tuli hänen "ainoa valtansa."
Syyllisyyden S polttaa. Ruumis / huoneet muuttuu luennassani tanssiesityksen kaltaiseksi. Koen, näen, ruumiillistan Hastin tekstin
liikkeinä,
naksahteluina (mitä murtui?)
tulemisensa aloittaneina mustelmina.
"Haluan, että alistumiseni tarkoittaa valtaa."
Ja sitten tekstiin astuu Nick Cave, lohduttajani. Alan vähitellen tulla tulokseen, että ihmisillä, joille Nick Cave on elämän ja kuoleman kysymys, on lohtu, on jotakin erityistä yhteistä.
"Perhe on saari, josta on vaikeaa ellei mahdotonta paeta."
Lapseen on niin helppo sijoittaa kaikenlaista, tunteita ja muuta epämukavaa, jonka kanssa vanhempi ei halua olla. Lapsi taipuu ja joustaa. Lapsi on astia. Kas näin uppoaa lapseen vanhemman pelot, kas näin uppoaa lapseen vanhemman syyllisyys.
Sinne meni.
Hast muistuttaa, että kirjoittaminen (hänen kirjoittamisensa) ei olisi mahdollista, jos ei olisi muita naisia, jotka ovat kirjoittaneet häntä ennen. Jokainen lause hääpuku, jossa vähän vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä. Hast sanoo kirjoittavansa "naisten tahtiin" ja muistuttaa Hélène Cixous'n huomiosta, jonka mukaan pakottava teksti on aina tuskallista ja että meidän tulee tuntea kipu omanamme.
Audre Lordelta Hast löytää tukea, kun hän pelkää tekevänsä väärin kirjoittaessaan siitä, mistä kirjoittaa. Lorde: "Olen ymmärtänyt yhä uudestaan että minun täytyy kertoa, verbalisoida ja jakaa se mikä on minulle kaikista tärkeintä silläkin uhalla että se murjotaan tai väärinymmärretään."
Minä en ole vielä niin pitkällä, mutta vihreä tuoli on jo tässä tekstissä läsnä. Se voi olla alku, joka jää aluksi. Tai se voi olla alku, joka saa jatkoa.
Susanna Hast on kirjailija ja lauluntekijä sekä taiteentutkimuksen dosentti, joka on perehtynyt erityisesti sodan kokemukseen ja ruumiillisuuteen. Ruumis / huoneet on hänen esikoisteoksensa.
Teoksessaan Hast tutkii itselleen lapsena tehtynä väkivaltaa. Hän haluaa muistaa kaiken sen, jolta muistamattomuus on häneltä suojellut. Mennä kohti kipua. Mennä kohti koetun sisimpiä kerroksia. Mennä kuin kellariin, jonka päälle myöhempi elämä on rakentunut.
Ruumis / huoneet on valtavan voimakas teos. Jo sen lukeminen tuntuu joka paikassa ruumistani ja huomaan ihmetteleväni tämän tästä, miten Hast on pystynyt tämän teoksen kirjoittamaan. Miten sanoilla voi rakentaa, miten kieltä voi löytää, miten panssarilasia voi murtaa.
Jo Hastin teoksen ensimmäiset sivut saavat minut tulvimaan. Ne nostavat esiin omia muistojani. Palasia, jotka eivät ole kauniin muotoisia. Palasia, jotka ovat reunoilta rikki, sisältäkin rikki. Palasia, jotka tökkivät ja siksi kerron seuraavan, vaikka sillä ei ole merkitystä kenellekään muulle kuin itselleni. Kerron, koska haluan myöhemmin muistaa, että juuri Hastia lukiessani löysin sellaisen asioiden välisen yhteyden, jota en ollut ennen tullut ajatelleeksi.
Pentti Saarikoski kirjoittaa runossaan Maailmat
"maailmat nousivat syvyydestä
liikkuivat lävitseni särkyivät
istuin sinisellä jakkaralla en siis kulkenut"
Tässä yhteydessä merkityksellisintä on siteeramaani kohdan viimeinen rivi "istuin sinisellä jakkaralla en siis kulkenut." Miksi siihen niin kiinnyin? Miksi toistin sitä mielessäni vuodesta toiseen? Hast avaa silmäni, korvani, ruumiini. Niin, minäkin istuin.
Istuin vihreällä tuolilla. En kulkenut.
En kulkenut, koska äitini oli käskenyt minua istumaan vihreällä tuolilla, vaikka hänen olisi pitänyt käskeä minua juoksemaan pakoon. Juoksemaan niin kovaa kuin ikinä pystyisin välittämättä siitä, mihin juoksisin, kunhan juoksisin pois.
Kirjoitettu muistiin.
Ruumis / huoneet ei ole fiktiota. Se ei ole autofiktiota. Se uhmaa lajityyppejä. Ehkä essee, ajattelen. Essee, tuo lajityypeistä plastisin, joka antaa itseensä mahtua ja sisältyä kirjoitusta, jonka edestä muut lajityypit sulkevat oven.
Käy niin, että näen Hastin instagram-stooreissa maininnan autoteoriasta (autotheory). Loksahtaa. Siitähän tässä on kyse. Iso G. tuo eteeni ensimmäisenä Lauren Fournierin teoksen Autotheory as Feminist Practice in Art, Writing, and Criticism*. Teoksen esittelyssä autoteoriaa on kuvattu seuraavasti
"Autotheory—the commingling of theory and philosophy with autobiography—as a mode of critical artistic practice indebted to feminist writing and activism."
Nyt jalkojeni alla on maata, jota pitkin astua. Nyt on kehys, josta pitää kiinni. Ripustautua. Roikkua.
"[m]uisti ja minuus ovat sama asia. Ilman muistia en tiedä kuka olen."
Ei tarvinne erikseen kehottaa miettimään tyhjyyttä, joka vallitsee siellä, jonne muistin juuret eivät ylety. Ihminen vaarassa leijua minne tahansa paikkaan minkä tahansa pyörteen myötä. Ei kotia omassa ruuumiissa. Ei huonetta tai huoneessa sänkyä, jossa olisi tyyny, jolle painaa päänsä.
Muuri, jonka takana tapahtunut. Huoneiden alla kellari. Hyllyjä. Hillopurkkeja?
"[t]raumaattinen muisto jää haahuilemaan minän kellarikerrokseen. Traumaattisesta muistista tulee paikka, jossa asuu vieras ja pelottava persoona."
Onko muistolla totuusarvoa? "Mihin muistot menevät silloin kun niitä ei muista?"
Ilma sakeana muistoista. Muistot ylittämässä SUOJAtietä. Kotiinsa matkalla olevat muistot tietämättä, missä ruumiissa koti sijaitsee.
Kuuluuko muisti vain eläville? Entä esineet? Voidaanko varmasti väittää, että esineet eivät muistaisi mitään niistä tapahtumista, joita ne ovat todistaneet?
"Onko huonekaluilla muisti? Missä ovat ne huonekalut, joita vasten ihoni oli ja joiden pinnoille ruumiini vuoti? Onko ne hävitetty?"
Rikossarjat tulevat Hastin tekstiin. Niiden myötä mysteereistä kiinnostavin: nuoren kuolleen yleensä tavalla tai toisella tapetun/murhatun naisen tragedia. Törmään Laura Birnin sanoihin: "Ei oo saatana todellista. Taas, ruumis sanoo." Tämä tapahtuu Birnin ja Anna Paavilaisen kirjoittamassa lyhytelokuvassa.
Hastin itseviipalointi on tinkimätöntä. Huomaan ajattelevani Roxane Gayn novellikokoelmaa Difficult Women, yhtä sen novellia erityisesti, mutta ei nyt mennä siihen.
Hast ei voinut kertoa, koska ei ollut kieltä. Niin hiljaisuus astui kielen tilalle ja siitä tuli hänen "ainoa valtansa."
Syyllisyyden S polttaa. Ruumis / huoneet muuttuu luennassani tanssiesityksen kaltaiseksi. Koen, näen, ruumiillistan Hastin tekstin
liikkeinä,
naksahteluina (mitä murtui?)
tulemisensa aloittaneina mustelmina.
"Haluan, että alistumiseni tarkoittaa valtaa."
Ja sitten tekstiin astuu Nick Cave, lohduttajani. Alan vähitellen tulla tulokseen, että ihmisillä, joille Nick Cave on elämän ja kuoleman kysymys, on lohtu, on jotakin erityistä yhteistä.
"Perhe on saari, josta on vaikeaa ellei mahdotonta paeta."
Lapseen on niin helppo sijoittaa kaikenlaista, tunteita ja muuta epämukavaa, jonka kanssa vanhempi ei halua olla. Lapsi taipuu ja joustaa. Lapsi on astia. Kas näin uppoaa lapseen vanhemman pelot, kas näin uppoaa lapseen vanhemman syyllisyys.
Sinne meni.
Hast muistuttaa, että kirjoittaminen (hänen kirjoittamisensa) ei olisi mahdollista, jos ei olisi muita naisia, jotka ovat kirjoittaneet häntä ennen. Jokainen lause hääpuku, jossa vähän vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä. Hast sanoo kirjoittavansa "naisten tahtiin" ja muistuttaa Hélène Cixous'n huomiosta, jonka mukaan pakottava teksti on aina tuskallista ja että meidän tulee tuntea kipu omanamme.
Audre Lordelta Hast löytää tukea, kun hän pelkää tekevänsä väärin kirjoittaessaan siitä, mistä kirjoittaa. Lorde: "Olen ymmärtänyt yhä uudestaan että minun täytyy kertoa, verbalisoida ja jakaa se mikä on minulle kaikista tärkeintä silläkin uhalla että se murjotaan tai väärinymmärretään."
Minä en ole vielä niin pitkällä, mutta vihreä tuoli on jo tässä tekstissä läsnä. Se voi olla alku, joka jää aluksi. Tai se voi olla alku, joka saa jatkoa.
September 8, 2022
Hast käsittelee henkilökohtaista traumaa tavalla jollaista en ole ennen nähnyt. Kirjaa lukiessani ajattelin kahta muuta tosi erilaista mutta myös väkivaltaa ja traumaa käsittelevää kirjaa joista pidin valtavasti: Iida Rauman Hävitys ja Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Yanagiharan päähenkilö uppoaa traumamuistoihin äärimmäisen raadollisesti ja yksityiskohtaisesti, Hävityksen päähenkilön muistot asettuvat osaksi karttaa ja ihmiskunnan historiaa. Hastin lähestymistapa on erilainen. Hast kuvaa tarkasti traumamuistojen haurautta, mielen laidalla liikkuvia varjoja, epävarmuutta ja epäselvyyttä ja etsii ja löytää kaiken keskeltä valoa ja toivoakin. Tämö on äärimmäisen taitavasti kirjoitettu teos jonka äärellä piti säännöllisesti nostaa katse sivuilta ylös ja hengitellä ja sulatella. Huikea esikoinen.
February 9, 2023
Ihmeellistä että seksuaalisesta väkivallasta, traumasta, muistamisesta, äänen kadottamisesta ja sen löytämisestä voi kirjoittaa kirjan, joka kulkee todella sujuvasti ja tuntuu ajoittain jos ei nyt kevyeltä niin irtonaiselta. Voimakas ja omaääninen, hieno lukukokemus!
November 28, 2022
Upeasti kirjoitettu kirja traumasta, sen käsittelystä, hoidosta ja jälkioireista, julmasta lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Muistista ja muistamattomuudesta. Naiseudesta ja ruumiillisuudesta. Tarina kertoo kirjailijan omakohtaisista kokemuksista. Kirjassa vilahtelee opiskeluajoilta tuttuja nimiä: Rosi Braidotti, Adrianne Rich, Hélène Cixous. "Olen kaksitoista, pian kolmetoista. Olen lapsen ja naisen välitilassa, tulossa hirvittäväksi. Menee vain hetki ennen kuin minusta tulee pelkkää ruumista."
April 3, 2023
Alussa mun oli hankala päästä mukaan mutta kun pääsin alkuvaikeudesta olin tosi vaikuttunut. Tää on kaunis ja kamala päiväkirja joka tuntuu välillä tietokirjalta. Kaikkien pitäs lukee tää -kategoriaa.
April 19, 2023
Jooo oh no mul on vähän ristiriitaset tunteet täst kirjast kosk täs oli tärkeetä ja painavaa sisältöö mut.. täs kirjas oli aluks muutama kohta joka oli tosi näkökulmaa avartava ja kiehtova ja sit se vaa alko jaarittelee ja toistaa itteensä niinku 200 sivun edestä... ja odotin romaania mut tää oli mun mielest enemmänki niinku elämäkerrallinen/essee tyylinen mut edelleen se koko juttu oli vaa vähä sellast jaaritteluu eikä tää nyt ihan pitäny mun kiinnostusta yllä. Luin tän loppuun ihan vaan että saisin tän luettuu loppuun enkä koska halusin lukee tätä
January 7, 2023
Aivan uskomaton teos. Surullinen ja vaikuttava. Miten upeasti kirjoitettu järkyttävistä väkivallan teoista. Sydämeni särkyi ja tämä tuli uniini.
April 4, 2023
Kirjan teema on raskas ja synkkä. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta, kaltoinkohtelu. Mutta kirjan tapa kohdata teema on niin uusi, syvällinen ja rehellinen, että ei voi kuin ottaa hattu päästä. Kirjailija onnistuu kirjoittamaan teoksen, joka tuntuu kehossa ja mielessä ja saa uskomaan ja epäilemään. Mitä on muistaminen ja muisti, mitä on trauma, jääkö ihminen sen vangiksi vai onko muita vaihtoehtoja? Ja voiko samaan aikaan olla uhri ja täysivaltainen toimija. Kauneinta kirjassa on budhhalaisuutta sivuavat pohdinnat, jotka sopivat jokaiselle (a)teismin asteesta riippumatta. Toivottavasti kirjan kirjoittaminen tukee kirjailijaa kasvun ja kypsymisen tiellä - sellaisen kuvan tästä todella saa. Tämä kirja on täysi vastakohta I'm glad my mommy diedille jota ruodin alkuvuodesta typeränä ja infantiilina traumakirjana.
January 4, 2023
Vaikuttava ja kolkko esseemäinen teos. Ehdottoman taitavasti kirjoitettu ja tärkeä kirja seksuaalisesta väkivallasta ja siihen liittyvästä vaikenemisen kulttuurista, traumasta ja sen pureutumisesta mieleen ja ruumiiseen. Hastin älyllisen tutkijamainen ote ja tyyli etäännyttivät tunteesta: kirja tuntui ilmentävän dissosiaatiota, suojelivat sekä lukijaa että kirjoittajaa kivulta ja kauhulta ja väkivallantekojen yksityiskohdilta.
September 17, 2022
Susanna Hastin kirja Ruumis/huoneet (S&S 2022) on erinomainen! Miten kukaan osaakaan kirjoittaa väkivallasta, traumasta, toipumisesta, selviytymisestä, uhriudesta, seksuaalisuudesta, muistista ja muistoista samaan aikaan herkästi, hauraasti, vahvasti ja rouheasti? Kirja on viiltävän henkilökohtainen tutkintakertomus traumaattisesta tapahtumasta, mutta samalla se on selvitys yhteiskunnan vastuusta naisiin kohdistetun väkivallan mahdollistajana. Vaikeat muistot kesytetään, jotta niiden kanssa voi elää.
Äänikirjan Susanna lukee itse upeasti ja hänen äänensä on muutenkin kaunis ja koskettava.
En olisi yllättynyt, jos Susanna tästä kirjasta jonkun palkinnonkin vielä pokkaisi.
Äänikirjan Susanna lukee itse upeasti ja hänen äänensä on muutenkin kaunis ja koskettava.
En olisi yllättynyt, jos Susanna tästä kirjasta jonkun palkinnonkin vielä pokkaisi.
September 11, 2022
Tämä oli upea. Rehellinen, voimakas, herkkä ja toiveikas. Kieli virtaa, hengittää, iskee ja kuplii. Aiheen käsittely laajenee henkilökohtaisesta kollektiiviseen ja palaa aina takaisin kipeään ytimeen, osoittaa matkalla lohdullisia ja armottomia yhteyksiä.
Kirja ei ole selviytymistarina, juuri siksi se vapauttaa ja antaa toivoa. Lukekaa!
Kirja ei ole selviytymistarina, juuri siksi se vapauttaa ja antaa toivoa. Lukekaa!
November 21, 2022
Yikes 😳
October 27, 2023
Teos, jonka kanssa oma elämä ei voi olla tanssimatta dialogissa, vaikka omat haavat täysin – vai sittenkin vain osin – muualla ovatkin. Kaunis, ylväs, järisyttävä.
February 1, 2023
”En mitenkään voinut tietää, että ruumiini on minun. Millä sanoilla olisin siis vuonna 1994 kuvannut tapahtumia? Mitkä olisivat olleet ne sanat, joilla olisin puhunut totuutta ja joilla minua olisi uskottu? Miten voi kertoa sellaisesta, mitä ei ymmärrä tai osaa selittää? Miten olisin voinut todistaa syyttömyyteni? Jos tapahtuu jotain, mitä ei voi kuvailla, sitä ei voi oikeastaan edes ajatella. Tästä seuraa se, että pahoinpitely on niin epänormaalia ja mahdotonta että siitä tulee normaalia ja arkipäiväistä. Sellaiset asiat, joille ei ole kieltä, ovat olemassa itsestäänselvyyksinä tai näkymättömyyksinä. Totuin siis väkivaltaan myös siksi, etten osannut ajatella sitä.”
Miten hieno (ja ahdistava), miten hienosti kielennetty romaani siitä, mistä ei voi puhua, ja mistä juuri siksi on puhuttava: traumasta, väkivallasta, muistamisesta ja muistamisen mahdottomuudesta, ruumiin muistista. Repivä, intensiivinen, tuskallinen, rehellinen, epämukava, ruumiillinen sukellus silmät auki muistin, mielen ja trauman syvyyteen. Selviytymisellekin jää tilaa, hiven lohtua. Tämä teos jätti jäljen ja osui syvälle. Haluaisin kiittää kirjailijaa tästä kirjasta, kumartaa syvään!
Miten hieno (ja ahdistava), miten hienosti kielennetty romaani siitä, mistä ei voi puhua, ja mistä juuri siksi on puhuttava: traumasta, väkivallasta, muistamisesta ja muistamisen mahdottomuudesta, ruumiin muistista. Repivä, intensiivinen, tuskallinen, rehellinen, epämukava, ruumiillinen sukellus silmät auki muistin, mielen ja trauman syvyyteen. Selviytymisellekin jää tilaa, hiven lohtua. Tämä teos jätti jäljen ja osui syvälle. Haluaisin kiittää kirjailijaa tästä kirjasta, kumartaa syvään!
December 5, 2023
Ruumis/huoneet on kirja, joka on lähes myötähäpeään asti vereslihalla tehty ja samalla vereslihalle lukijansa vetävä. Hast käsittelee onnistuneesti muistin hapertuvien rakenteiden ja oman toimijuuden palauttamisen teemoja seksuaalisen väkivallan jälkiseurauksina. Tuskaisa haparointi ja poukkoileva, pohdiskeleva tyyli vetävät mukaansa huoneisiin, parkkihalleihin ja muistin mustiin sopukoihin.
Tämähän se on niin monen tarinan loppu: "eihän se sitten ollut niin paha". On hämmästyttävä saavutus, että Hast onnistuu kuitenkin pitämään otteensa tutkiskelevana ja lukijansa sen verran etäällä, että kuohahtava viha ei pääse peittämään alleen kiinnostusta ruumiiden ja huoneiden hyvin käsiteltyyn tematiikkaan.
Tämähän se on niin monen tarinan loppu: "eihän se sitten ollut niin paha". On hämmästyttävä saavutus, että Hast onnistuu kuitenkin pitämään otteensa tutkiskelevana ja lukijansa sen verran etäällä, että kuohahtava viha ei pääse peittämään alleen kiinnostusta ruumiiden ja huoneiden hyvin käsiteltyyn tematiikkaan.
April 7, 2023
Upea.
Tämä on ensimmäinen arvosteluni Goodreadsissa, mikä osaltaan kertoo, ettei sanottavaa ole aikaisemmin herännyt. Hast kirjoittaa kokemastaan traumasta, muistamisesta, unohtamisesta ja oman äänen löytämisestä. Mielestäni hienoimmat ajatukset kirjassa ovat kohdat, joissa Hast sanoittaa seksuaalista väkivaltaa sodan kautta.
Pidän kirjan sujuvasta etenemisestä ja historiallisesta taustoittamisesta. Tämä on ehdottomasti kirja, jota jään miettimään vielä pitkään, ja tulen ehdottomasti tutustumaan muihinkin ruumista käsitteleviin kirjoihin.
Loppuun täytyy vielä sanoa, että alun Blade Runner-sitaatti laittoi odotukseni korkealle, mutta kirja ylitti ne täysin.
Tämä on ensimmäinen arvosteluni Goodreadsissa, mikä osaltaan kertoo, ettei sanottavaa ole aikaisemmin herännyt. Hast kirjoittaa kokemastaan traumasta, muistamisesta, unohtamisesta ja oman äänen löytämisestä. Mielestäni hienoimmat ajatukset kirjassa ovat kohdat, joissa Hast sanoittaa seksuaalista väkivaltaa sodan kautta.
Pidän kirjan sujuvasta etenemisestä ja historiallisesta taustoittamisesta. Tämä on ehdottomasti kirja, jota jään miettimään vielä pitkään, ja tulen ehdottomasti tutustumaan muihinkin ruumista käsitteleviin kirjoihin.
Loppuun täytyy vielä sanoa, että alun Blade Runner-sitaatti laittoi odotukseni korkealle, mutta kirja ylitti ne täysin.
December 13, 2025
Raju kirja, mutta kuitenkin yllättävänkin lähestyttäväksi kirjoitettu. Oletin aluksi lukevani romaania, mutta ehkä tämä enemmän esseeksi kuitenkin taittui, ei sinänsä oleellista mutta ehkä siksi alkuun oli hankaluuksia päästä mukaan rytmiin. Oli tätä toisaalta toisinaan hankala lukea jo teemansakin puolesta. Pidin esseemäisyydestä, se toimi todella hyvin, mutta ehkä juuri valittu tyyli johti siihen että osa luvuista tuntui hieman toistavalta ja ehkä jopa jaarittelulta. Eivät ne isoja miinuksia toki olleet, mutta kun parhaimmillaan luvut olivat erityisen taidokkaasti tehtyjä niin hieman ne heikoimmat osuudet korostuivat. Yhtä kaikki, erittäin tasokas kirja ja rajuja kuvauksia.
September 27, 2022
Huh! Voimakas, haastava, Maggie Nelson -vibat.
Read
January 15, 2023Vaikka seksuaalista väkivaltaa kuvataan viitteellisesti, minun täytyi ottaa välillä taukoja. Kirja oli kuitenkin antoisa tutkiessaan muistin ja tilojen suhdetta ja niin monen muun asian. Suosittelen hyvin lämpimästi.
January 18, 2023
koskettava, pelottavan tunnistettava, kaunis, kauhea, aivan varmasti totta.
July 14, 2025
väkivallan tutkijan tutkimus itseensä lapsena kohdistuneesta väkivallasta. todella vaikuttava ja hurjan raaka.
April 26, 2023
lähti vähän hitaasti ja ihmettelin haippia, kirjoitustyyli ei napannut. mutta puolivälin jälkeen tapahtui jotain, teksti resonoi paljon ja samaistumispintaa omiin traumoihin tuli oikein sysäyksellä. eilen yöllä itkin kahteen otteeseen lukiessani ja tänään kahmin loppuun. huh.
December 26, 2023
Vaikuttava sanan kaikissa merkityksissä. Todella monipuolinen selvitys traumasta ja sen vaikutuksista.
January 11, 2023
Tässä kirjassa oli paljon sellaista, joka voisi etäännyttää ainakin minut: perinpohjaista synkkyyttä, hiukan vaikeaselkoista tunnepuhetta, väliin tuotua faktaa ja teoriaa. Silti tämä tempaisi mukaansa kovalla sykkeellä. Kirjassa kuului kirjoittajan ahdistus ja myös pidätelty raivo ja tunteeseen oli helppo mennä mukaan. Samalla kirja on terävä yhteiskuntakritiikki ja puheenvuoro moniinkin ajankohtaisiin keskusteluihin esimerkiksi lastensuojelusta, itsemääräämisoikeudesta, mielenterveyden hoidosta jne.
September 15, 2022
Hastin teos on omakohtainen, kokemuksellinen, vahva, raadollinen, voimakas, aito ja häpeilemätön, vaikkakin koko teoksen tekstiä, kertomusta, tarinaa kattaa häpeä.
Hast puhuu itsestään, kirjoittaa omasta matkastaan, jossa muistojen, muistamisen ja muistamattomuuden väliin on muodostunut/muotoutunut persoona, ihminen, nainen joka nyt - välttämisen ja välttelyn jälkeen - ryhtyy muistamaan, etsimään muistojaan ja löytämään,kokoamaan itsensä. Hast tuo oman kokemuksen ja matkan lisäksi teokseen tutkimuksia, viitteitä, unia, artikkeleita, suhteensa isään.
Teoksessa keskeistä on väkivalta, raiskaukset, henkinen ja fyysinen väkivalta ja nuoren tytön kasvaminen aikuiseksi kokemustensa kanssa. Kokemusten muistaminen, muistamattomuus, välttely, väheksyntä ja tunnistaminen, tunnustaminen, hyväksyntä kulkevat sivuilla alusta loppuun. Hast haastaa itseään ja lukijaa; miten voi tietää kuka on jos ei tiedä muistojaan, ei tiedä sitä, miksi on jonkilaiseksi, tällaiseksi muodostunut.
Vaikka muistaminen ja häpeän läpi ponnistaminen on tuskallista ja kivuliasta, on se tehtävä.
Tämä oli voimakas voimakas kirja. Yksilöllinen, omakohtainen ja valitettavan yleinen, monen oma ihan liian monelta kohtaa.
Voimakkaita teemoja teoksessa ovat kieltäytyminen, kieltäminen, sanattomuus, sanominen, hiljaisuus, väkivallan osallistaja, väkivallan uhri, viattomuuden vaatimus, mielihyvä, väkivaltaan tottuminen, valta, kaipuu rakkauteen ja kosketukseen.
Mitäköhän Hast kirjoittaa tämän jälkeen? En muista lukeneeni yhtä voimakasta esikoisteosta, näin avointa ja voimakasta, henkilökohtaista.
”Aukot tarinassa ovat ne joissa on liikkumavaraa ja vaihtoehtoja.”
Hast puhuu itsestään, kirjoittaa omasta matkastaan, jossa muistojen, muistamisen ja muistamattomuuden väliin on muodostunut/muotoutunut persoona, ihminen, nainen joka nyt - välttämisen ja välttelyn jälkeen - ryhtyy muistamaan, etsimään muistojaan ja löytämään,kokoamaan itsensä. Hast tuo oman kokemuksen ja matkan lisäksi teokseen tutkimuksia, viitteitä, unia, artikkeleita, suhteensa isään.
Teoksessa keskeistä on väkivalta, raiskaukset, henkinen ja fyysinen väkivalta ja nuoren tytön kasvaminen aikuiseksi kokemustensa kanssa. Kokemusten muistaminen, muistamattomuus, välttely, väheksyntä ja tunnistaminen, tunnustaminen, hyväksyntä kulkevat sivuilla alusta loppuun. Hast haastaa itseään ja lukijaa; miten voi tietää kuka on jos ei tiedä muistojaan, ei tiedä sitä, miksi on jonkilaiseksi, tällaiseksi muodostunut.
Vaikka muistaminen ja häpeän läpi ponnistaminen on tuskallista ja kivuliasta, on se tehtävä.
Tämä oli voimakas voimakas kirja. Yksilöllinen, omakohtainen ja valitettavan yleinen, monen oma ihan liian monelta kohtaa.
Voimakkaita teemoja teoksessa ovat kieltäytyminen, kieltäminen, sanattomuus, sanominen, hiljaisuus, väkivallan osallistaja, väkivallan uhri, viattomuuden vaatimus, mielihyvä, väkivaltaan tottuminen, valta, kaipuu rakkauteen ja kosketukseen.
Mitäköhän Hast kirjoittaa tämän jälkeen? En muista lukeneeni yhtä voimakasta esikoisteosta, näin avointa ja voimakasta, henkilökohtaista.
”Aukot tarinassa ovat ne joissa on liikkumavaraa ja vaihtoehtoja.”
November 25, 2022
Susanna Hastin esikoisteos Ruumis / Huoneet on hyvin omakohtainen teos. Kirjailija yrittää ymmärtää miksi häntä hyväksikäytettiin 11-12-vuotiaana lapsena. Tämän kirjan tekstiä oli valtavan vaikea lukea, sillä pelkäsin, että kirjassa paljastettaisiin mitä milloinkin oli tapahtunut, mutta paljastukset jäivät paljastamatta. Itse kukin hyväksikäyttäjä tietää mitä on tehnyt ja omat syynsä sille, että kajosi lapseen. Hyväksikäyttäjiä oli useita.
Susanna Hast sulki tapahtuneet sisimpäänsä, eikä puhunut niistä kenellekään, kunnes vaikea työuupumus iski päälle. Silloin myös lapsuuden aikaiset tapahtumat alkoivat vaatia veronsa. Hänelle tuli tarve puhua tapahtuneista ja saada työkaluja elämänhallintaan. Alkoi terapeutin etsintä. Kirjasta huokuu, miten valtavan tärkeätä on löytää terapeutti, joka ymmärtää ja joka ei tuomitse.
Susanna Hast sulki tapahtuneet sisimpäänsä, eikä puhunut niistä kenellekään, kunnes vaikea työuupumus iski päälle. Silloin myös lapsuuden aikaiset tapahtumat alkoivat vaatia veronsa. Hänelle tuli tarve puhua tapahtuneista ja saada työkaluja elämänhallintaan. Alkoi terapeutin etsintä. Kirjasta huokuu, miten valtavan tärkeätä on löytää terapeutti, joka ymmärtää ja joka ei tuomitse.
November 4, 2022
A very sad, yet well-told story on a heart-breaking subject. Structure was interesting with essays and true events implemented in the main narrative.
A lot of references to Bessel van der Kolk which I appreciate because I enjoy his writings very much. Also; the dancing and singing and moving as a cure was cleverly hidden.
When I started this I wasn't too sure what to expect as I don't usually prepare myself to books. And this was a subject you can't prepare yourself for. But, I must tell you, in this case I regret it, because I talked with Hast for a while a week ago and told her that I started her book while emptying my cellar and attic and it fit the mood because I was scared and the book referenced The Exorcist and Regan.
Susanna, if you are reading this, I apologise. I wasn't sure what I was getting into. And also, I truly understand that the word "trauma" is used in conversation way too lightly. I didn't mean it when I said that Regan from The Exorcist traumatised me. What I meant was I'm still afraid of her.
I was just trying to give a compliment, lighten the mood and form a connection and I truly believe that I failed miserably in all areas.
I salute you, Hast, you are a great writer and this is a great book.
A lot of references to Bessel van der Kolk which I appreciate because I enjoy his writings very much. Also; the dancing and singing and moving as a cure was cleverly hidden.
When I started this I wasn't too sure what to expect as I don't usually prepare myself to books. And this was a subject you can't prepare yourself for. But, I must tell you, in this case I regret it, because I talked with Hast for a while a week ago and told her that I started her book while emptying my cellar and attic and it fit the mood because I was scared and the book referenced The Exorcist and Regan.
Susanna, if you are reading this, I apologise. I wasn't sure what I was getting into. And also, I truly understand that the word "trauma" is used in conversation way too lightly. I didn't mean it when I said that Regan from The Exorcist traumatised me. What I meant was I'm still afraid of her.
I was just trying to give a compliment, lighten the mood and form a connection and I truly believe that I failed miserably in all areas.
I salute you, Hast, you are a great writer and this is a great book.
November 30, 2022
Nyt meni Hesarin esikoiskirjapalkinto oikeaan osoitteeseen! Tosi hyvin kirjoitettua ja monipuolista pohdintaa seksuaalisen väkivallan aiheuttamasta traumasta. Todella tärkeää asiaa ja herätti ajatuksia, mutta samalla oli vähän raskas lukukokemus - ehkä ei paras valinta luettavaksi kipeänä ja stressaantuneena.
Displaying 1 - 30 of 65 reviews