Yläneellä sijainnut tyttökoti, Huvitus, oli tarkoitettu siveellisesti hairahtuneille nuorille naisille. Työleiriä muistuttaneen tyttökodin asukkaat ovat alkaneet puhua kokemuksistaan vasta hiljattain. Yksi kirjaan haastatelluista naisista on kirjoittajan oma sisar, joka asui laitoksella 70-luvulla ja selviytyi kokemuksistaan pakenemalla fantasiamaailmaan. Tyttökoti lakkautettiin vuonna 1979.
Huvituksen kartanon tytöt on myös kertomus sodanjälkeisestä Suomesta, jonne rantautui uusi ilmiö nimeltä nuorisokulttuuri. Uudet ja vanhat arvot eivät kohdanneet kitkatta, minkä vuoksi kapinallisia nuoria suljettiin tyttö- ja poikakoteihin.
Tämä tarina todella ansaitsi tulla kerrotuksi - Huvituksen tyttökodin historiassa on paljon kiinnostavaa ja kirjoittajan läheinen suhde sitä käyneisiin naisiin antaa herkulliset eväät päästä hyvinkin syvälle. Valitettavasti kirja oli vähän pettymys. Kirja on rakennettu dokumentoinnin ja eri henkilöiden haastattelujen varaan, mutta lopputulos tuntuu lähinnä näiden dokumenttien läjältä tai puhtaaksikirjoitukselta, ei oikeastaan vielä kokonaisuudelta. Kirja olisi kaivannut kaunokirjallisempaa otetta ja tarinallisempaa rakennetta, jotta ajankuva ja Huvituksen ihmisten kokemukset olisivat todella heränneet henkiin. Dokumentaarisen kirjan ei tarvitse olla tylsä vuosilukukokoelma.
Heti kun huomasin, että tällainen kirja on ilmestymässä halusin lukea kirjan. Työskentelin Mannerheimin lastensuojeluliiton aikana Huvituksessa useamman vuoden, yövuorossakin. Tyttökouluajat olivat ennen syntymääni ja koulukotikin oli tuttu vain puheissa mutta paikkaan tosiaan sain tutustua Kuntoutus- ja kehittämiskeskuksen aikoina. Ehkä sillä oli jokin vaikutus arviointiin ja pitämiseen mutta pidin kirjasta, rankasta aiheesta huolimatta. Uskon, että kirja olisi voinut olla vieläkin rankempi. Hieman harmitti se, että kirjassa hypittiin paikasta toiseen ja sellainen tunne, että Huvitus oli vain sivuosa. Ehkä oletin kirjan kertovan enemmän Huvituksesta ja vähemmän naisten tarinoista - jotka nekin olivat mielenkiintoisia ja erittäin tärkeitä tuoda esille. En tiedä oliko kirjassa tarkoitus antaa kuva, että Huvitus oli heille vain sivuraide - mutta sellaisen kuvan siitä sai. Eihän se ollut heille sillä monen elämään aika Huvituksessa oleminen vaikutti myöhempäänkin elämään. Tarinat itsessään olivat siis mielenkiintoisia mutta ehkä olisi mennyt heistä kertovana elämänkertana tmv. Nyt oletin Huvituksen itsessään olevan "tarinan henkilö". Eli olisi pitänyt keskittyä toiseen aiheista eli naisten elämäntarinoihin tai Huvitukseen tyttökotina. Toki naisten tarinat tekivät Huvituksen ajan hyvin eläväksi. Kuten mainitsin, kirja oli kaikesta kritiikistä huolimatta hyvä ja mielenkiintoinen, josta en olisi malttanut irrottaa käsiäni.
EDIT: Toistamiseen luettu, arvio ei muutu. Lukupiiriä varten.
Huvituksen kartanon tyttöjen kirjoittaja Jaana Skyttä on yhden tässä tyttökodissa asuneen tytön sisar, ja sitä kautta hänellä on ollut läheinen kosketus Huvitukseen joutumisen syistä, siellä asumisesta ja sen loppuelämän kantavista seurauksista. Kirja antaa karun kuvan paitsi viime vuosisadan jälkipuoliskon kovista kotioloista myös siitä, miten omien seiniensä sisään tällaiset kasvatuskodit pystyivät kääntymään. Tämän seurauksena näihin laitoksiin asukkaiksi määrätyt olivat käytännössä henkilökunnan armoilla. Huvituksessakin oli synkempiä, autoritäärisempiä aikoja, ja kaiken taustalla oli yhteiskunnan tiukka moraalinen muotti kunnon tytön olemuksen suhteen.
Kirja on rakennettu muutaman aikalaistodistuksen varaan löyhän kronologisesti alkaen Huvitukseen johtaneista kotioloista aina sieltä vapautumiseen ja loppuelämään sopeutumiseen asti. Hieman olisin kaivannut jotain jäntevöittävää analyysiä. Nyt nimittäin kirjan lukeminen tuntuu vähän siltä kuin lukisi suoraan purettuja haastattelunauhoja. Kirja saa silti miettimään yhteiskunnan isoja hyviäkin muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana.
Tietokirja aivan todella kiinnostavasta aiheesta! Ei ehkä täydelisesti kirjoitettu, mutta tekstiä seuraa mielestäni ihan hyvin. Olisin ehkä kaivannut kronologisempaa lähestymistapaa. Kaikenlaiset laitokset kiehtovat minua paljon, ja suomalaisessa kontekstissa niistä ei olla kirjoitettu kovin avoimesti. Esimerkiksi yhdysvaltalaisista vankiloista tiedän heittämällä enemmän kuin suomalaisista. Tämän paikoin melko kamalalta kuulostavan tyttökodin meininki ei nyt tietenkään ole ihan vankilan tasolla, mutta välillä siitä ei olla kovinkaan kaukana. Suurimman vaikutuksen kirja tekee kun aktiivisesti ajattelee, kuinka vähän aikaa kirjan tapahtumista on, ja kuinka moniin sen, tai vastaavien laitosten, jättämät arvet vaikuttavat edelleen tavalla tai toisella.
Lähiseudulta kotoisin, enkä edes tiennyt koko paikan olemassaolosta ennen kuin äitini kertoi tästä uudesta kirjasta, joka äidin työpaikalla Yläneellä oli tietysti iso juttu.
Ehkä taustani historianopiskelijana vaikuttaa siihen, että itseäni ei haitannut ns. dokumentti- ja informaatiopläjäykset tai kirjan haastattelumaisuus. Mielestäni mukana oli oikein sopiva määrä kaunokirjallista kuvausta. Eniten arvostin sitä, että naisten ääni oli suuressa osassa ja kirjassa kerrotiin myös heidän selviytymisestään. Ennen kaikkea koen kirjan juuri selviytymistarinana, ja näitä naisia kohtaan minulla on kyllä suurta arvostusta.
Mielenkiintoinen kirja Huvituksen kartanosta, tyttökodista, jollaisia en ole ymmärtänyt olleenkaan. Vielä minunkin lapsuudessani 70-luvulla tyttöjä ja poikia on eri syistä joutunut näihin laitoksiin, mutta tämä kirja avasi silmäni siitä todellisuudesta. Eniten sydäntä raastaa se, millaista kohtelua monet näistä tytöistä olivat joutuneet kokemaan ihan pienestä alkaen ja eri vaiheissa heidät on katsottu syyllisiksi huonoon elämään ja huonoihin valintoihin. Kuten myös moni tyttö ja nainen ennen kirjan henkilöiden elämiä, miksei vielä nykyäänkin.
Jaana Skytän tietokirja Huvituksen kartanon tytöt kertoi pahamaineisen Yläneen tyttökodin Huvituksen tarinan. Kirjan haastateltavina olivat Anja, Mirja, Marja, Pirjo, Eila , Lea ja Outi, jotka olivat vuosien 1959-1972 välillä eri aikoina pakkohuostaanotettuina Huvituksen kartanossa. Kirjan sisältö järkytti minua kovasti. Nuoria tyttöjä kohdeltiin tyttökodissa todella ala-arvoisesti, eikä mitään hoitoa, kuntoutusta eikä terapiaa ollut tarjolla, päinvastoin, sillä kuri oli ankaraa. Pahinta olivat rangaistukset.
Toivottavasti tyttökodin johtaja ymmärsi lopulta tehneensä väärin tyttökodissa olleita tyttöjä kohtaan. Moni mielenterveysoireista kärsinyt tyttö olisi tarvinut hoitoa, vammaisille tyttökoti oli ihan väärä paikka, lääkitys oli liiallista ja sitä ei hoitanut oikeat henkilöt, rangaistukset olivat hirveitä ym. Viiltely ja itsemurhayritykset olivat yleisiä, samoin karkaaminen. Monet tytöt olivat joutuneet jo pienistä lapsista asti seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja se jatkui Yläneen aikana. Heitä käytti hyväkseen esim. lähistön miehet.
Jaana Skytän historiallinen tietokirja Huvituksen kartanon tytöt on järkyttävää luettavaa pahamaineisesta Yläneen tyttökodista.
Ystäväni suosituksesta tartuin kirjaan, enkä varsinaisesti pettynyt. Huvituksen tyttöjen tarinoihin tartuttiin reilusti, mitään kaunistelematta heidän sanoillaan. Samalla toki tutustuttiin kartanon historiaan. Olisihan niitä tarinoita elämästä lukenut mielellään (?) enemmänkin.
Todella surullinen kirja rankoista elämänkokemuksista Huvituksen tyttökodissa. Hyvä, että asioita tuodaan julki. Toivon syvästi, ettei kukaan tällaista joutuisi enää kokemaan. Millaisia ovat nykyajan laitosnuorten kokemukset?
Ei ehkä ihan täyttä viittä tähteä, mutta pistetään hövelisti nyt. Haastatteluihin perustuvat tarinat olivat niin mielenkiintoisia. Parissa kohtaa ei-kronologinen eteneminen hämmensi, mutta lopputulos oli kuitenkin helppo ahmaista. Ei ole kuitenkaan naisen osa ollut kevyt tuolloin. Voi pojat!
Huvituksen ja sen tyttöjen tarinan on hyvä tulla kerrotuksi. Kirjalliset ansiot kuitenkin kovin ohuita. Kirjassa nopean kasaamisen tuntu, paljon toistoa ja samoissa vääryyksissä vellomista.