Aikuinen! Jos luet yhden nuorten aikuisten kirjan tänä vuonna, lue Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas (Tammi, 2022, *kirja saatu töistä arvostelukappleena)!
Toki aikuisten pitäisi lukea nuortenkirjoja ihan jatkuvasti, mutta jos se ei ole vielä tapa, tästä on hyvä aloittaa! Enkä yritä sanoa, että ”tämä ei ole niin kuin muut YA-kirjat”, vaan että tämä voisi toimia hyvänä porttina muidenkin YA-kirjojen maailmaan.
Tuntematon taivas on äärimmäisen ajankohtainen kirja, vaikka se onkin historiallinen romaani. 2000-luvun alussa Tšetšenian sota on käynnissä, ja 16-vuotias Dima on karannut armeijasta, koska hän ei halua sotaan. Hänet heitetään ulos junasta, jossa hän on matkustanut ilman lippua, ja hän päätyy keskelle Venäjän syrjäseutua. Asemalta hänet poimii mukaansa nuori evenkityttö Aljona isovanhempiensa kanssa.
Pian selviää, että Aljonan isä on ammattisotilas. Hän on juuri lähtenyt useamman kuukauden komennukselle, mutta on selvää, ettei hän hyväksyisi nurkissa notkuvaa karkuria. Kun Dima ja Aljona alkavat lähentyä viikkojen myötä, vaihtoehdot käyvät vähiin. Onko heillä mitään toivoa pitää toisistaan kiinni?
Jo Rouhiaisen Väki-fantasiasarja teki minuun vaikutuksen. Koska en yleensä lue historiallisia romaaneja, meinasin jättää tämän kuitenkin kokonaan väliin. Jotenkin päädyin silmäilemään kirjan alkua, ja kirja imaisi mukaansa vaivihkaa. Ihailen suunnattomasti sitä, miten hienovaraisin koukuin Rouhiainen tempaa lukijan sisään tarinaan!
Teemat ovat isoja ja painavia, sillä kuolema ja sota ovat tulleet henkilöitä lähelle. Silti tekstissä on jotakin toiveikasta, eikä tarina hukuta alleen. Ruman ja rujon rinnalla kulkee rakkaus ja ihastuminen. Kieli leijailee, piirtää esiin hahmoja ja paikkoja, jotka jäävät sydämeen. Myös Aljonan vähemmistöasemaa käsitellän kauniisti, ja oman kansan merkitys piirtyy koskettavasti esiin.
En meinaa löytää sanoja, jotka tekisivät oikeutta tälle kirjalle. Lukekaa, oi lukekaa tämä kirja!
P. S. Kirjan lopusta löytyy sisältövaroitukset (!!). Itseäni jännitti vähän, kun varoituksissa mainittiin väkivalta. Se ei kuitenkaan tässä kirjassa ole onneksi mässäilevää, eikä sitä lopulta ollut kovin paljoa.