Suurin piirtein

by Tiia Rantanen

Tärkeintä ei ole onnistuminen vaan se, että on hyvä tarina kerrottavaksi.

Tiia Rantasen omaelämäkerrallinen esikoiskirja ei pelkää nauraa itselleen.
Tavallisesti elämäkertakirjat kertovat kovasta työstä, periksiantamattomuudesta ja menestyksestä, mutta tämä ei ole sellainen kirja.

Tiia Rantanen kirjoittaa hersyvän hauskasti elämänsä pienistä ja suurista sattumuksista, ihmissuhteista ja siitä, miksi luovuttaminen toisinaan kannattaa.

Genres: Audiobook, Finnish Literature, Nonfiction, Biography

301 pages, Hardcover

Published June 2, 2022

About the author

Tiia Rantanen on tamperelainen toimittaja ja bloggaaja, joka tekee suosittua Kaverin puolesta kyselen -podcastia yhdessä Anna Karhusen kanssa.

Reviews

[Sara · Rating 1 out of 5]

Varoitus: nyt tulee ikävä ja ilkeäkin arvio.

En olisi tarttunut tähän, ellei kaveri olisi erikseen suositellut tätä minulle. Minun olisi pitänyt tajuta luopua kuunteluaikeistani viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin tämän kirjoittajan olevan Kaverin puolesta kyselen -podcastin tekijä. Kuuntelin yhtä jaksoa kerran puolet ja olin aivan järkyttynyt siitä, että ilmeisen moni pitää seksijutuille tekonauramisesta. Miten kukaan voi kuunnella mitään niin teennäistä?

Huomaan päällimmäisen ajatukseni olevan, että Suurin piirtein ei ole kirjallisuutta. Enkä nyt lähde tarkastelemaan tätä ajatusta kriittisesti kirjallisuustieteen käsitteiden avustamana. Ajatuksellani tarkoitan kai ihan vain sitä, että tämän ei pitäisi olla kirjallisuutta. Sisältö voi sopia vaikka podcastiin, blogiin tai Instagramiin, mutta niihin kanaviin se saisi myös jäädä. Kosmos julkaisee ihan simona liikaa Instagram-julkkisten ja muiden influenssereiden tuotoksia sillä perusteella, että heillä on yleisö valmiina. Vika on siis kustantajan, ei Rantasen. Kustantajat kai kuitenkin torjuvat selvän enemmistön saamistaan käsikirjoituksista, ja Suurin piirtein on kuitenkin päätynyt julkaisuun.

Rantanen tekee teoksessaan hyvin selväksi, että hän on omasta mielestään tosi hauska. No, minusta hän ei valitettavasti ole. Kokonaisuus on mukahauska ja cringe. Hymähdin kerran. Sen sijaan löysin itseni usein huutamasta kirosanoja ja päästelemästä muita turhautumista ilmaisevia äännähdyksiä tätä kuunnellessani.

Siitä sen sijaan olen Rantasen kanssa samaa mieltä, että hän on monella tapaa peruspimu, mikä on tietenkin sinällään täysin ok. Peruspimut saavat juosta miesten perässä, päivitellä miesseikkailujaan ja hengata baarissa ja hampurilaisravintolassa, mutta en minä siitä halua lukea. En halua lukea perusjäbienkään vastaavista – tai totta puhuen oikein mistään – kokemuksista. Kirjassa pitäisi olla jotain ideaa.

Parhaimmillaan Rantanen on keskenmenostaan kertoessaan, kun hän jättää hekohekon toviksi sivuun ja riisuu naamionsa, uskaltaa olla hetken haavoittuvainen.

Pisteet myös siitä, että Rantanen kehtaa olla sellainen kuin on: hän ei pyytele anteeksi juttujensa pinnallisuutta ja on ylpeä omasta polustaan.

Toivon Rantaselle kaikkea hyvää. Hänen jutuilleen on selvästi tilausta. Minun sen sijaan pitää jatkossa pitää kovemmin kiinni tavoitteestani lukea ja kuunnella vähemmän äänikirjasovelluksissa vastaan tulevia uutuuksia ja keskittyä minua oikeasti kiinnostaviin kirjoihin. Mutta kun en oikein osaa jättää keskenkään.

1,5 tähteä.

[Heidi · Rating 2 out of 5]

En ole ihan tällaisten muistelmien kohderyhmää enkä ystävä. Rantanen on sujuva kynästään ja suustaan, mutta lukijana kaipaan jotain muutakin kontekstia tai ajattelua kuin oma napa, vaikka se olisikin hauska napa.

[Inka Partanen · Rating 2 out of 5]

Sain uskoakseni hyvin kiinni siitä, millaisen kirjan Rantanen olisi halunnut kirjoittaa - minäkin nautin parhaista autofiktioista, jotka näennäisen arkisella kerronnallaan onnistuvat tarkkanäköisesti poimimaan tekstiin sellaisia havaintoja, joita edes saman kokeneet eivät ole havainneet mutta jotka kirjoitettuna ovat pakahduttavan, ilahduttavan tai kauhistuttavan tosia.

Tässä kirjassa tarkkanäköinen oivallus ei ainakaan itselleni välittynyt. Arkinen kuvaus oli paikoin aika pitkäveteistä, enkä kokenut samaistumisen, saati yllätyksen fiiliksiä. Etenkin lopussa kirjoittaja vielä sortuu selittämään itseään ja rakentamaan tulkintoja lukijalle valmiiksi, mikä ihan viimeistään vesittää oman kokemuksen. Huumori toimii taatusti monelle, mutta itselleni ei niinkään (kuten ei toiminut ”Kaverin puolesta kyselen” kirjakaan), enkä ole varma onko älykästä autofiktiota edes mahdollista änkeä samaan kirjaan kuin letkeää läpänheittoa - olisi kannattanut tehdä valintoja.

[Susa · Rating 2 out of 5]

Tämä oli vähän... tylsä? Yksittäiset jutut olivat sinällään ihan hauskoja ja Tiia vaikuttaa tosi sympaattiselta tyypiltä, mutta kirjana tuntui turhan pitkältä eikä vetänyt yhtään mukanaan.

[meri · Rating 3 out of 5]

tää oli ihan hauska ja viihdyin. ideana elämäkerta ei-kovin-menestyneestä tyypistä on hyvä, mutta tämä ei ollut ihan huippuesimerkki siitä. ei sen suurempia vikoja kuitenkaan.

[Ulla | tarinannuppuja · Rating 3 out of 5]

Tiia Rantasen Suurin piirtein (Kosmos, 2022, kirja saatu töiden kautta) on omaelämäkerrallinen tutkielma lapsuudesta työuran alkuvuosiin. Teos osoittaa kauniisti, että jokaisen elämä on täynnä tarinoita ja anekdootteja, vaikkei elämä olisikaan mikään vaikeuksista voittoon tai ryysyistä rikkauksiin -sankaritarina.

Rantanen painottaa läpi kirjan, ettei hän ole kovin menestynyt. Ehkä määrittelemme sanan eri tavalla, koska itse asiassa yhden Suomen kuunnelluimman podcastin tekemistä voi minusta pitää melko suurena menestyksenä.

Pidän silti teoksen pohjavireestä: elämää ei ole pakko suorittaa, ja tehokkuuden maksimoinnin karttelu on täysin ok. Kaiken arjessa ei ole pakko tähdätä siihen, että voisi joskus julistaa kaikille olevansa menestynyt. (Menestyksen käsite on oikeastaan absurdi. Yleensä määrittelemme sen tympeästi kapitalismista käsin työn ja rahan kautta.)

Kiinnostavimpia katkelmia teoksessa olivat Rantasen vuodet kulttimaisen hengellisen yhteisön keittäjänä (!!). Pidin siitä, miten teoksessa kuvattiin haahuilua työelämässä: Rantasen työura ei ole ollut suoraviivainen, vaan se on poukkoillut sinne tänne. Siitä tulee lohdullinen olo. Nykyään tunnutaan painottavan niin paljon sitä, että pitäisi tietää kauhean aikaisin, mitä kohti haluaa elämässään lähteä.

Nautin kirjan lukemisesta valtavasti, mutta lukeminen meinasi tyssätä puoliväliin, kun kävin silmäilemässä Goodreads-arvioita. Siellä todettiin, ettei Suurin piirtein edes ole kirjallisuutta ja kirja ei oikeastaan ole yhtään hauska.

Tuli typerä olo. Hetken ajan kyseenalaistin sekä oman määritelmäni kirjallisuudesta että huumorintajuni. Olin nimittäin juuri hekotellut kirjalle 100 sivun ajan ja pitänyt sitä hulvattomana.

Kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin lukuvireeseen. Kirjallisuuselitismi ja kirja-ankeuttajat imevät minusta lukemisen ilon aivan liian helposti. Pitää vielä viilailla panssariani. Pidän tärkeänä kirjallisuuskriittistäkin keskustelua, mutta lyttääminen ja nenän vartta pitkin katseleminen tuntuu kovin tympeältä.

Onneksi pääsin yli kirja-ankeuttajien hyökkäyksestä. Jatkoin hekotteluani Rantasen huumorintajulle kirjan loppuun asti. 3,5/5

[Katja]

Kirja oli minusta ikävä kyllä epäonnistunut kokonaisuus. Komedia on vaikea laji kirjoittaa, eikä hekoheko lol ja öhhöh -lisäykset oikein toimineet, saatika keskivälin puujalkavitsikokoelma.

Kosmos kustantamona toimittaa kyllä välillä aika erikoisia kirjoja ja tuntuu että kunnianhimo kustannustoimittamisesta puuttuu, kun haetaan helppoja ratkaisuja. Kepeämpääkin kirjallisuutta pitää olla, eikä kaikkien tarvitse olla maggienelsoneita, mutta uskon että tästäkin kirjasta olisi saatu paljon parempi aikaiseksi.

[Helena · Rating 2 out of 5]

Tämä ei ollut minun juttuni. Onkohan ikäkysymys, että paljon itseä nuoremman ihmisen ”muistelut ” nuoruudesta tuntuvat jotenkin naiiveilta ja perspektiiviä kaipaavilta? Tämä herätti paljon mietteitä tähän aikaan kuuluvasta tarpeesta tulla mediassa näkyväksi, joten ei kai turha kirja, vaikka tunteet olivat negatiivisia. Vähän ajan hukkaamiselta tämän kuuntelu kuitenkin tuntui.

[Lotta · Rating 5 out of 5]

Tykkäsin tosi paljon! Oli ihana kuunnella tää Tiian lukemana. Nauratti, yllätti ja myös itkettikin.

[Kiki · Rating 4 out of 5]

Olen seurannut Rantasta useamman vuoden Instagramissa ja ilahduin kun kuulin tästä kirjasta. Kuuntelin tämän Rantasen itsensä lukemana, suosittelen perinteisen lukemisen sijasta! On aina hauska kuunnella äänenpainoja ja hymynkareita suupielissä.
Osa kirja tarinoista oli jo tuttuja entuudestaan, kuten se 43 euron viinilasillinen ja blogipostaukset Temppareista. Silti mukana oli roppakaupalla uusia tarinoita, joista osalle jopa nauroin ääneen. Kirjassa on kuitenkin myös vakavampia pohdintoja ja esimerkiksi mietteitä siitä, kuinka huumorilla voi suojella itseään olemalla aina "se hauska tyyppi". Osa näistä vakavemmista pohdinnoista tuntui kuitenkin ehkä vähän päälleliimatuilta. En oikein tiedä, miten ne olisivat solahtaneet kirjaan luontevammin, mutta jotenkin ne eivät nyt siihen täysin istuneet.
Joka tapauksessa teos oli viihdyttävä ja mukavaa kuunneltavaa näin kesäloman alkajaisiksi.

[Eetu Karppanen · Rating 2 out of 5]

Ensiksi pitää kehua tekstistä, se on hyvää ja se oli ajoittain todella miellyttävää lukijalle. Kirja kuitenkin kosahti hauskuutteluun. Alun johdannossa oleva Mindy Kaling -viittaus ihannoinin muodossa pilasi tämän kirjan ainutlaatuisuutta. Sillä paikkapaikoin tuntui kuin olisin lukenut Kalingin tekstiä, silleen vähän suomalaisittain, kuin hieman heikosti käännettynä. Edelleen, haluan alleviivata ettei ongelma ole tekstissä tai sen kuljettamisessa, koin sen olevan enemmän itse aiheista joissa oli tunne vähän sellaisesta väkisin naurattamisen tarpeesta. Ehkä se on sitä miellyttämistä, josta kirjaileva taho kirjassa kertoo. Ihan jees, mutta ei vain lähtenyt.

[Nani · Rating 2 out of 5]

Suurin piirtein on Tiia Rantasen esikoisteos, jossa hän tutkii omaa elämäänsä komedian keinoin. Vitsigenre on vaikea. Instavitsigenre vielä vaikeampi. Rantanen on taitava kirjoittaja ja tarinankertoja, mutta tämä kirja jää väkinäisten vitsien kokoelmaksi, pintaraapaisuksi, vaikka ikätoverillani onkin monia tärkeitä pointteja. Itse asiassa monissa kohdin tuntuu siltä, että juuri jotain tärkeää saavuttaessaan kirjailija joko heittää homman läskiksi tai voimasanoiksi. En tuntenut Rantasta entuudestaan, joten se saattoi vaikuttaa siihen, miksi kirja ei koskaan oikein lähtenyt.

[Matilda Hotanen · Rating 5 out of 5]

Aivan ihastuttava kirja! Helppo ja kompakti, mutta sisältää myös syvällisempiäkin kohtia ja on taattua Tiia-kamaa eli hyväntuulinen, hauska ja yllättävä! Tiia on helposti yksi lempparivaikuttajistani ja kirjaa oli mukava kuunnella kun osa kirjan aiheista tai jutuista oli jo ennestään tuttuja. Samaistun Tiian kertomaan vertauskuvaan siitä, että podcastien kuuntelu on kuin viettäisi aikaa hyvän ystävän kanssa. Siltä tämän kirjan kuuntelu minusta ainakin tuntui. Kohdat, joissa käsiteltiin opintoja ja ammatinvalintaa kosketti myös erityisesti, sillä mietin työn- tai alanvaihtoa ravintola-alan fyysisen rankkuuden takia. Olen 26-vuotias nyt ja jos kerran Tiia aloitti toimittajan opinnot 28-vuotiaana ja on pärjännyt elämässä (plus kirjoittanut kirjan??!?!) niin enköhän minäkin voi vielä opiskella uuden ammatin itselleni. 🥰

[Tiia · Rating 2 out of 5]

For the start I thought this a book I will enjoy, light hearted and funny. But pretty soon I realised that won't be the case. Seemed like she tried so hard to be funny, that she actually wasn't. I did like that it was about ordinary things in her life, the ones noone think are worth writing to a book. So in that point this could have been a good one, her style just didn't work for me at all.

[Anni · Rating 4 out of 5]

4.5

[Jenni · Rating 3 out of 5]

When Tiia Rantanen starts her memoir by saying that reading Mindy Kaling's memoir was a catalyst for writing her own, I was all in. I have a soft spot for reading essays or memoirs by funny folks.

I'm a big fan of Tiia Rantanen and Anna Karhunen's podcast "Kaverin puolesta kyselen" ("Asking for a friend"), where they recount very silly things that happened to their "friends," and listeners can submit their (I mean uhhh... their friends'...) stories as well. It's just delightful to hear two people bullshit and laugh first thing in the morning as I'm getting ready for the day, before heading down to the doomscroll mines. An example story would be a friend going to a doctor and told to take off their clothes and put a robe on - and the confused friend puts on the doctor's jacket that's hanging off the door, and the doctor comes in and glances at the friend lying on the examination table, with a "WTF" look on their face. XD

Tiia Rantanen's quick-to-read memoir follows a similar, underlying vein as the podcast: why be so ashamed and mortified of everything in life? Don't we all screw up sometimes, and isn't it nice to just share those stories and laugh at ourselves? Not take everything in life so seriously? If I want to write a memoir, why can't I? Does one have to be a super celebrity to do so? Why isn't someone's normal life worth a story? I know there's been a lot of criticism in the literary world on the popularity of memoirs, which I don't really get... I find reading about other people's worries, sorrows, and delights comforting. When Sam Irby writes about compression socks and makes me cry from laughter, that's exactly what I needed when I'm wrestling my own socks on.

Anyway. About this book. I especially loved the bits about Tiia growing up: her parents were absolutely perfect. Like, the most caring, supportive parents I have ever heard of, and after having read so much about terrible parents and intergenerational trauma... it's kind of fun to also read about a woman who thinks she might be a bit messed up because her parents are nearly annoyingly perfect role models, whose perfect lives would be impossible to attain! This follows her to her dating life, too, when she hopelessly wishes for a similarly impossible meet-cute story as what her parents experienced.

The other throughline in this memoir is Tiia's mystery solving obsession, which I find adorable: currently she hosts a mystery podcast, but the mysteries are fairly mundane things, such as... who was that person who gave me free hamburgers at a bus stop after I got out of a club? And reading the book, you just see how solving mysteries has been her jam all her life: there's the case of the story of a Corvette that a teacher decided to not tell the kids about because it wasn't "appropriate," and Tiia then hunting down people who might know what this salacious story was all about; her working in Spain for an organization that helped people who were having a hard time - including those, whose relatives had gone missing in Spain, and scouring through police stations and hospitals in search for people.

And she's done so many really interesting things, that in retrospect, when she wonders whether someone so "normal" like her could write a memoir, I had to chuckle. How many times did I read (or well, listen in the audiobook) with my mouth agape because Tiia was, once again, up to something totally unexpected! Maybe we just don't know how to find the mystery in our everyday normal anymore, when we think that only celebrities and billionaires and well-known humanitarians have stories to tell.

[L · Rating 1 out of 5]

Huaah. En tiedä, miksi tämä on kirjoitettu (vaikka kirjailija kyllä yrittää sitä monta kertaa teoksessa avata) ja vielä vähemmän ymmärrän sitä, että miksi minä kuuntelin tämän. Vieläpä loppuun saakka.

Olisin toivonut, että äänikirjan sijaan minulla olisi ollut jonkun toisen maksama paperinen kopio tästä, että olisin voinut kirjoittaa kommentteja marginaaleihin sen sijaan, että mm. kadulla ja salilla tätä kuunnellessani lopulta puoliraivona ääneen huusin kommentteja kuten "ai saatana. TOTTA KAI sinä sait siitä laudaturin" ja "tietysti kaikki ovat olleet sinuun ihastuneita ja rakastuneita, koska kukapa ei pitäisi loputtomasta vähättelyyn verhotusta itsekehusta". Meni niin sanotusti tunteisiin tämä genre.

Ja miksi meni? Noh, on todella raskasta kahlata läpi heh heh -lisäyksillä tukotettua ja liian kevyellä kädellä editoitua sepustusta, jonkun sellaisen elämästä, jonka pitäisi ilmeisesti olla jotenkin lukijalle tunnettu hahmo. Ihmettelen valintaa kirjoittaa muka epäonnistumisesta, mutta silti kuitenkin joka käänteessä tuoda esiin kuinka hyvin tässä on pärjätty. Ihmettelen myös, miksi kirjailija ei tarkkanäköisyydestään huolimatta tartu omaan käytökseensä esimerkiksi muita kohtaan, vaan kuittaa kaiken sellaisella "tällanen mä nyt vaan olen, deal with it" -asenteella. Miksi kukaan haluaa ehdoin tahdoin antaa itsestään tällaisen kuvan? Hänessä on varmasti enemmän empatiaa ja lämpöä, kun tästä käy ilmi.

Kirjailijan podcastit voivat olla hauskoja ja hänen kanssaan olisi varmaan ihan kiva käydä kaljalla, mutta kirjaksi tästä ei ollut. Sori siitä.

[Juha Viitanen · Rating 3 out of 5]

Nappasin Tiia Rantasen kirjan Suurin piirtein (2022) kirjastosta hetken mielijohteesta luettuani kirjan takakannen. Tarkempi tutustuminen osoitti, että Rantanen on mm. Kaverin puolesta kyselen -podcastin toinen tekijä. Minulla oli muuten podcastin jutuista tehty kirja kerran lainassa, mutta luin vain alun, kun jo huomasin, että en kuulu kirjan kohderyhmään. En ole myöskään podcastia kuunnellut, mutta tiedän suurin piirtein (!) mistä siinä on kyse.

Suurin piirtein on humoristinen omaelämäkerta Tiia Rantasesta. Ja siinä mielessä mielenkiintoinen, että Rantanen itsekin kertoo, että ei ole mikään menestyjä tai voittaja tai muukaan vastaavanlainen suorittajatyyppi, vaan mieluummin laiskottelee ja katselee telkkaria. Moniin työpaikkoihinkin hän on vain jotenkin ajautunut. Oli virkistävää lukea välillä tällaistakin elämäkertaa ihan tavallisistakin arkipäiväisistä asioista. Väliotsikot kertovat paljon kirjasta: Harrastaminen on yliarvostettua. Luovuttaminen on ihanaa. Tavaroita joita olen säilytellyt yli 20 vuotta. Ensimmäisiä töitäni. Paska ystävä jne. Ajattelin ensin, että noinkohan tämä kirja jää kesken, mutta loppuun luin.

Jotenkin nousee mieleen brittiläinen stnad up -koomikko Miranda Hart, joka hänkin on kirjoittanut ilmeisesti vähän samantyyppisen kirjan (en ole tosin ihan varma).

Tämä oli helppolukuinen ihan kiva välipala ja vähän erilainen kirja kuin ainakin viimeaikoina lukemani kirjat.

Ei tässä mitään varsinaista vikaa ollut, mutta ei toisaalta mitään kauhean ihmeellistäkään lopulta. Arvioksi vaikka 3/5.

[Heli Pekkarinen · Rating 2 out of 5]

Tiia Rantanen kirjoittaa sujuvasti ja kirjaa oli mukava kuunnellakin hänen lukemanaan. Siinä oli myös hyvää ajankuvaa 1990-luvulta ja tarkkoja havaintoja. Puolivälissä kirjan tyyli alkoi kuitenkin tökkiä. Eniten minua ärsytti, kun Rantanen kertoo sekä kirjan alussa että lopussa, että halusi kirjoittaa omaelämäkerran, joka ei kertoisi menestyjästä. Ja sitten kirja kertoo hyväosaiseen akateemiseen perheeseen syntyneestä tytöstä, jolla on ollut lapsuudesta asti kosolti ystäviä ja sittemmin myös poikaystäviä. Joka on elänyt aina kaupungissa, jossa on tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia. Joka on ollut vaihto-oppilaana Ranskassa ja harjoittelussa New Yorkissa. Joka on päässyt opiskelemaan toimittajaksi ja valmistuttuaan haastattelemaan useita julkkiksia Lontooseen ja Helsinkiin. Jolla oli suosittu blogi ja joka nyt juontaa yhtä Suomen suosituinta podcastia. Joka sai kustannussopimuksen vain soittamalla kustantajalle, että mulla ois tällainen idea. Minun asteikollani hän on menestynyt erinomaisesti!! Olisin ehkä toivonut enemmän analyysia siitä, miksi hän ei pidä itseään menestyjänä (luulen, että hän tietää vastauksen, koska kirjassa mainitaan terapia).
Eniten pidin kohdista, jotka tunnistin omasta elämästäni: samastuin kirjoittamisen kokemuksiin ja asioiden lykkäämiseen ja hymähtelin muutamille 90-lluvun jutuille, vaikka 13 vuotta vanhempana katsoin niitä toki eri näkökulmasta. Uskon, että tämä uppoaakin paremmin samanikäisille!

[Sara · Rating 3 out of 5]

Kuuntelin kirjan kirjailijan itsensä lukemana. Suosittelen kokeilemaan tätä formaattia, koska hieman kuivakka, lakoninen huumori pääsee ääneen luettuna oikeuksiinsa. Rantasella on myös miellyttävä ääni ja hyvä kerrontatyyli.

Kirja oli elämäkerraksi mukavan raikas, koska teksti ei ole itseriittoista saavutuksilla brassailua muttei myöskään yltiönegatiivinen anti-selfhelp-opus. Ihanan realistinen kuvaus siihen, mitä monen elämä on – sattumuksia, oman tien etsimistä, onnenkantamoisia ja välillä epäonnistumisia.

Siitä päästäänkin kirjan suurimpaan puutteeseen – onko kirjoittajan tarina jopa liian lähellä ihan tavallisen pulliaisen elämää? Suurin osa tekstistä ei ollut erityisen inspiroivaa muttei myöskään oivaltavaa. Ehkä jokin muu formaatti kuin elämäkerta olisi toiminut paremmin. Teksti on toki sujuvaa ja nokkelaa, ajoittain erittäin hauskaakin.

Ihan viihdyttävä kirja kesäisten pyöräretkien aikana kuunneltavaksi.

[Wilma · Rating 2 out of 5]

Tää kirja oli mukavan kevyttä ja nopeaa luettavaa. Tiesin Tiia Rantasen ennestään Kaverin puolesta kyselen-podcastista ja tuntui sen tyyppiseltä ihmiseltä, jonka elämäkerta vois olla mielenkiintoista luettavaa.

Ja sitä se olikin jossain määrin. Jossain vaiheessa rupes hieman ärsyttämään vitsikäs kirjoitustyyli ja yritykset nokkeliin huomautuksiin. Ehkä ei vaan kohdannut minun huumorintajun kanssa. Tykkäsin eniten niistä kohdista kirjassa, jossa hän ei yrittänyt liikaa olla esim. hauska.

Kirja oli kokonaisuudessaan aavistuksen rikkonainen kokonaisuus ja olisin toivonut ehkä lisää henkilökohtaisempia oivalluksia elämästä ja ylipäätään syvällisempää pohdintaa. Mutta ymmärrän, ettei tätä kirjaa oltu myöskään tarkoitettu sellaiseksi, joten ehkä omat odotukseni olivat siinä mielessä myös liian korkealla.

[Karoliina · Rating 4 out of 5]

Tiia Rantanen on minulle ennestään tuttu Kaverin Puolesta Kyselen -podcastista, joten kuuntelin hänen kirjansa odotuksella että viihtyisin sen ääressä. Harvoin jaksan kuunnella äänikirjoja, mutta tuttu ääni ja mielenkiintoinen tarina tekivät tästä kokemuksesta miellyttävämmän.

Itse tarina oli aika rikkonainen, äänikirjana oli kuin olisi kuunnellut podcastin jaksoja. Joissain tarinoissa oli hyviä oivalluksia ja sisälsivät huumoria. Jottei kirja olisi jäänyt pelkäksi vitsailuksi, oli joukossa muutama vakavampikin luku. Ehkä tärkein oivallus jonka sain teoksesta oli se, että elämäkertoja pitäisi olla enemmän myös sellaisista henkilöistä jotka eivät ole menestyjiä. Kuitenkin tämän vuoden suosikki äänikirja. Tarpeeksi keveä tähän elämäntilanteeseen.

[Anni · Rating 2 out of 5]

Kirjoittajalla on hallissa kepeä ja iskevä tyyli kirjoittaa. On virkistävää (ja omiakin häpeän tunteita kolisuttavaa) kun joku puhuu niin suoraan - ja samalla sarkastisesti, ei-vakavasti - omasta itsestään, ja vähän muistakin.

Sen sijaan ”keskinkertaisuuden ylistystä” en oikein kirjasta löydä, eikä se harmillisesti nouse kommentoimaan tätä aikaa (niin että yksityisestä kokemuksesta tulisi jokin yhteinen, jaettava oivallus). Koska en ole Rantasesta kovin kiinnostunut henkilönä, on kirja vähän pitkä lukea tuntemattoman tarinoita ja anekdootteja hänen omasta elämästään ja sen lukuisista pää- ja sivuhahmoista.

[Kaija · Rating 1 out of 5]

Lukijana Tiia Rantanen.
Voi mikä pettymys, olin odottanut tätä kirjaa kovasti ja sitten en saanut itseäni pakotettua tätä kuuntelemaan loppuun asti. Tiiaa olen seurannut snäpistä lähtien ilolla somessa. Rento jutustelu tuntui muuttuvan kirjassa teennäiseksi pakkonaurujen kalasteluksi. Toki kirja kertoo kirjailijasta itsestään, mutta ainakin alun tarinoiden täysin omassa itsessä pyöriminen tuntui vaivaannuttavalta.
Ajattelin palata toiveikkaana kirjan paperiversion pariin myöhemmin, josko pitäisin tästä silloin enemmän, kun some-Tiian jutuista kuitenkin edelleen tykkään.

[Päivän Kirja · Rating 4 out of 5]

Ahmaisin kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta, sillä ei ollut vaihtoehtoja. Tiian tapa kertoa tarinaa on niin viihdyttävällä tavalla koukuttava ja itse tarinat hauskoja, että olisin kuunnellut vielä pitkät pätkät lisääkin. Jos olet etsinyt hyvän mielen kirjaa, jonka äärellä saa nauraa, ja jonka luettuaan osaa ehkä hitusen paremmin nauraa myös itselleen, kirja on tässä. Tykkäsin, ja kovasti! Toivottavasti tätä saadaan lisää.

Ai niin ja äänikirjan lukee Tiia itse, siitä extrapeukku 👍🏻

[Laura Jauhiainen · Rating 5 out of 5]

Kuuntelin kirjan äänikirjana. Rakastan että kirjailija itse lukee oman kirjansa, joten oli ihanaa että näin oli myös tässä kirjassa.
Kirja oli erittäin viihdyttävä ja lempeä kokemus. Huomasin monesti hihitteleväni itsekseni Tiian tarinoille. Kirja oli täydellinen pakomatka omasta arjesta keveämmille ajatuksille, vaikka sisälsi myös koskettavia tarinoita. Tiialla on upea tapa kertoa asioita rennolla otteella mikä ainakin iski itseeni, ja toivon todellakin että jatkoa olisi luvassa!

[Essi · Rating 3 out of 5]

Humoristinen kirja täynnä nokkelia, osin yllättäviäkin kertomuksia. Olen seurannut Tiia Rantasta somessa jo monta vuotta ja osa tarinoista oli jo aiemmin tuttuja, mutta uuttakin viihdettä oli tarjolla. Kiva, että tällaisia kevyitä elämänkerrallisia kirjoja tehdään myös suomeksi! Samanlaisia olen lukenut mm. Amy Poehlerilta ja Ali Wongilta. Äänikirjalle suositus, oli kiva kuunnella kirja Tiian itsensä lukemana!

[Annika · Rating 3 out of 5]

Tän kuunteleminen oli kuin olisi ollut hyvän ystävän kanssa kaljalla (tai siis, jos joisi kaljaa, eikä 43 euron skumppaa). En tiedä olenko tämän jälkeen yhtään viisaampi, mutta rakastan kaikkea mitä Tiia on ja tekee, ja kuuntelisin kahdeksan tuntia vaikka pelkkää Jeesus Kirstussa -läppää repeatilla.

Kaikille Tiia-staneille must.

[Hanne · Rating 3 out of 5]

Tämäpä oli kevyt ja leppoisa kirja. (Äänikirjana kuunneltuna) suht helppo korville ja hauskassa vireessä kirjoitettu kokoelma arjen sattumuksia ja pohdintoja elämästä ja ihmissuhteista.

Tästä saa varmaankin enemmän irti, jos on seurannut kirjoittajan somepersoonaa entuudestaan, mutta itselle tämä jäi hieman irralliseksi henkilökohtaisten, enimmäkseen ihan mukavien palatarinoiden koosteeksi.

[Susanna M. · Rating 3 out of 5]

Ihan helppo ja kevyt opus. Aloitin lukemaan kirjaa, mutta koska en päässyt sitä loppuun, niin kuuntelin loput. Odotin kirjalta ehkä enemmän napakkuutta. Nyt tuntui, että varsinkin lopussa kirja levisi silpuksi. Jotkut jutut olivat mielenkiintoisia, samastuttavia ja hauskoja. Kuitenkin oli myös paljon sellaista, missä huomasin harhautuvani omiin ajatuksiini (kuunnellessa).