Journalismin kuolema: Mitä medialle oikein tapahtui?

by Katleena Kortesuo

Pelastetaan journalismi – ja yhteiskunta!

Merkittävä yhteiskunnallinen tietokirja käy läpi journalismin muutoksen vaihe vaiheelta ja korostaa puolueettoman journalismin merkitystä yhteiskunnan polarisaation vastalääkkeenä.

Journalismin tarkoitus on levittää puolueetonta tietoa. Me haluamme tietää, mitä Suomessa ja maailmalla on tapahtunut, millaisia ilmiöitä ja yhteiskunnallisia liikkeitä on meneillään ja mitä poliitikot ja mielipidevaikuttajat ajattelevat.

Medialla on kuitenkin meneillään identiteettikriisi. Perinteisen neutraalin journalismin haastajiksi ovat nousseet muun muassa ratkaisukeskeisyys, joka näkee journalismin tehtävänä toimia yhteiskunnan suunnannäyttäjänä, ja tarinakeskeisyys, joka tekee journalismista tarinankerrontavälineen ja yhden viihteen muodoista. Samalla median alkuperäinen tarkoitus – objektiivisuus, puolueettomuus ja neutraalius – on mennyt pesuveden mukana.

Tutkimusten mukaan suomalaiset luottavat mediaan vähemmän kuin ennen. Tästä on seurauksena ikäviä asioita: yhteiskunta polarisoituu, ja valemediat ja huijaussivustot kukkivat. Vähäinen luottamus mediaan ei silti koskaan ole lukijoiden vika, vaan median itsensä vika. Mitä on tehtävissä, jotta luottamus palautuisi?

Genres: Nonfiction, Audiobook

304 pages

Published January 1, 2022

Reviews

[Tere Sammallahti · Rating 5 out of 5]

Kattavasti lähdeviiteytetty ja useita ykkösrivin journalisteja haastatteleva teos maalaa aika pelottavankin kuvan suomalaisen journalismin piilevistä vioista ja sokeista pisteistä. Miksi media kirjoittaa mieluummin pääministerin mekosta kuin tenttaa häneltä vaikeita kysymyksiä kestävyysvajeesta tai turvallisuuspolitiikasta? Miksi intersektionaalinen feminismi saa suhteettoman paljon täysin kritiikitöntä media-aikaa? Mihin katosi mediakritiikki ja edistääkö media itse alan sisäistä kehitystä? Miksi vallan vahtikoirasta tuli sylikoira?

Suomalainen journalismi on laadukasta, mutta selvästi sillä on sokeat pisteensä. Kirja tunnistaa ne ja esittää hyviä keinoja palauttaa journalismi aktivismiin verrattavasta mielipidevaikuttamisesta neutraaliksi tiedonvälittäjäksi. Must read jokaiselle politiikasta, journalismista ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneelle.

[Jarkko Tontti · Rating 5 out of 5]

Erittäin tärkeä kirja erittäin tärkeästä aiheesta. Vahva lukusuositus!

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Kortesuon kirjan nimi on, kuten hän itsekin myöntää, turhan raflaava, mutta kirjan pointti on silti todellinen ja hyvä: somemaailma ja internet ovat muuttaneet tiedonvälitystä niin, että journalistien ja medioiden on syytä olla valppaana niille vaikutuksille, joille altistuvat, ja pyrittävä kynsin ja hampain pitämään kiinni objektiivisuuden vaikeasta vaatimuksesta. Tai jos eivät halua objektiivisia olla, sitten avoimesti ketomaan sen kannan, jonka puolesta liputtavat.

Kirja on rakennettu selkeästi niin kuin tietokirjailijalle sopiikin: ensin kerrotaan, mitä journalismi on, sitten miten sen toimintaympäristö on muuttunut, ja sitten siirrytään esimerkkien kautta nykyisen journalismin kritiikkiin. Lopuksi pohditaan tulevaisuutta. Esimerkit ovat pääosin havainnollistavia ja kehittävät kenen tahansa lukija medialukutaitoa. Journalistien ja toimitusten on niitä syytä puntaroida omissa palavereissaan oppimateriaalin.

Kortesuo kirjoittaa selkeää tekstiä ja pyrkii elämään niin kuin saarnaa, eli kertoo omat sidonnaisuutensa ja tulokulmansa, ja kerää esimerkkinsä objektiivisuutta tavoitellen. Silloin tällöin joku argumentti lipsahtaa perustelemattomaksi heitoksi, mutta pääosin teksti kyllä vakuuttaa ja vaikuttaa. Joistain näkökulmista olin eri mieltä, mutta hyvillä mielin, koska en tuntenut tulleeni manipuloiduksi.

[Ilkka · Rating 2 out of 5]

Vaikka Kortesuon kirjalle on sinällään valtava yhteiskunnallinen tarve, ja vaikka kirja on sinällään hyvin rakennettu ja taustoitettu, sen keskeiseksi ja lukemista häiritseväksi ongelmaksi muodostuu se, että kirjoittaja syyllistyy teoksen puitteissa täsmälleen samoihin laiminlyönteihin ja virheisiin, joista hän muuta mediaa moittii. Esimerkiksi Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranteen haastattelukatkelmat ovat sataprosenttisesti kärjistetyn oloista valitusta siitä, miten persuja sorretaan. Tätä varsin subjektiivista näkemystä kirjoittaja ei mitenkään haasta tai kyseenalaista.

Saska Saarikosken tragikoomista HS-pääkirjoitusta käsitellessään Kortesuo puolestaan kehystää tapauksen niin, että hän sivuuttaa siitä kokonaan taustoituksena ja johdantona toimineen taideyliopistojupakan vuosikymmenten takaa, ja vaatimuksen jupakkaan osallistuneen professorin kirjoittaman pamfletin sisällyttämisestä yliopistollisiin opintovaatimuksiin (en muista yksityiskohtia eikä mulla erinäisistä syistä enää ole Hesarin verkkotilausta).

Kolmantena keskeisenä sokeana pisteenä haluan nostaa Iltalehden Perttu Kauppisen poliittisten kytkösten sivuuttamisen siitä huolimatta, että hän itse pääsee haastattelussa kritisoimaan Hesarin ja Ylen kapeaa näkökulmaa. Muina heikkouksina haluan mainita vielä tasapuolisuusharhan, oudot täsmähyökkäykset new age -uskonnollisuutta käsitteleviä juttuja kohtaan ja teoksesta ylipäätään leviävän yleisen oikeistokonservatiivisen ajatusmaailman tai siihen kritiikittöman suhtautumisen, jota Kortesuo yrittää kauheasti kompensoida korostamalla pitkin tekstiä varsin päälleliimatun oloisesti erinäisiä liberaaleja näkökantojaan.

Lopuksi on tietysti syytä todeta, että teoksen nimi on harhaanjohtava, jopa valheellinen. Kirjan lähtökohtana tai loppupäätelmänä ei ole, että journalismi olisi kuolemassa sen enempää suosion kuin journalististen periaatteidenkaan osalta, vaan itse asiassa suomalainen journalismi on kirjan mukaan hyvää, ja journalistinen media sinnittelee digitalisoitumisesta huolimatta. Ei kovin vahva suoritus tietokirjailijalta, joka on ilmeisen hyvällä menestyksellä brändännyt itsensä jonkinlaiseksi journalismin asiantuntijaksi.

Ps. Jos johonkin olisi kannattanut kiinnittää huomiota, niin journalistisen kentän päätymistä yhä harvempiin käsiin (Keskisuomalainen) tai huolta riippumattomasta journalismista mainosrahoitteisilla digialustoilla. Vaikka siis ovathan naistenlehtien kannetkin tärkeitä.

[Otso Laxenius · Rating 5 out of 5]

Tätä kirjaa lukiessa on vaikea olla neutraali. Paradoksaalinen tunne, kun koko kirjan yksi pääviesti on neutraalius median roolina. Kortesuo käy perusteellisesti läpi median nykytilaa ja havainnollistaa väitteitään otteilla mediasta. Välillä Kortesuo käy lähdes paatokselliseksi, kun median toiminta oikein kunnolla harmittaa. Teos on loistava ainakin maallikolle. Välillä oli haastavaa tosin hahmottaa, miten suhtautua johonkin Kortesuon väitteeseen ja kaipasi opponoijaa. Useissa kohdissa Kirjailija kuitenkin haastaa ajatteluaan vastamielipiteellä. Eniten yllätti raivorehellinen ote kritiikkiin, jota kirjailija antoi esim. Sanna Marinin, tai Juha Sipilän kohtelusta. Kritiikki feminismin aatteen ympärillä yllätti vahvuudellaan. Yle ei raipalta säästy sekään. Parasta antia oli läpi kirjan tapahtunut peilaus journalistin eettisiin ohjeisiin, sekä kirjan lopussa ollut korjausehdotusten sarja.

[Piadora · Rating 3 out of 5]

Jos tämä kirja olisi digitaalinen artikkeli, nimi olisi varsinainen klikkiotsikko. Journalismi ei ole kuollut, vaikka joskus siltä saattaisikin tuntua. Mediakenttä on kuitenkin muuttunut ihan valtavasti digitalisaation myötä ja on sekä helpottanut että vaikeuttanut journalistien työtä. Tämä kirja on ihan ok teos, vaikka nimi onkin hieman harhaanjohtava. Lähinnä tämä sisältää joitakin aihealueita (kuten esim. toimittajan puolueettomuus tai sen puute), joita kirjailija avaa erilaisten esimerkkien kautta. Kirjailija pyrkii tasapainoon, mutta itse olisin halunnut sitä samaa tasapainoa ja kriittisyyttä (ja kahden eri näkökulman avaamista osioon, jossa kirjailija sanoo feminismin olevan nykyisin poliittinen asia, jota ei kukaan ei julkisesti kyseenalaista. Ja esimerkkeinä median tiettyyn kohtiin keskittymisestä on tarinat, joissa on keskitytty vain naisasiaa eteenpäin vievään uutisointiin (esim. naispoliitikkojen kokema vihapuhe tai naisten kokema väkivalta). Näistä jäi vähän sellainen kuva, että kylläpäs naisilla on nykyisin helppoa julkisuudessa, turhaan huulipunahallitus valitatte.

[Tapani Aulu · Rating 2 out of 5]

Hyvä yritys kuvata median puolueettomuuden rapistumista (onko sitä aidosti ikinä ollut tämänkään vertaa?), mutta valitettavasti ei näe malkaa omassa silmässä. Kirjoittajan oma oikeistopopulismi paistaa läpi kuin päivä ja esimerkkien vinouma jopa luvuissa, joissa käsitellään esimerkkien vinoumaa on niin räikeä, että eihän tätä aivan tosissaan pysty ottamaan, vaikka haluaisi.

[Lee]

siis tosi hyvää asiaa!! ei ollut esim vaan tietyn poliittisen suuntauksen mukaista, asiallista kieltä käytettiin ja perustelut ja lähteet löyty kaikelle. suosittelen jos yhtään kiinnostaa (ja joillekkin ihmisille suosittelisin vaikka heitä ei kiinnostaisi)

[Suvi · Rating 3 out of 5]

Klikkihuoraus-tyylillä valitusta nimestä huolimatta kirjassa on paljon hyvää asiaa. Kun pystyy ohittamaan valitun nimen typeryyden (kirjailija itsekin kumoaa oman julistuksensa), saa kirjasta monenlaista kiinnostavaa näkemystä muutaman valikoidun valtamedian toimijan tilanteesta. Pohdinta on perusteellista ja suurelta osin hyvin taustoitettua. Lähdeviitteet ovat kunnossa ja kritiikkiä annetaan monesta asiasta täysin perustellusti. Siitä voidaan toki olla montaa mieltä, onko relevanttia tai edes perusteltua tarkastella iltapäivälehtiä samoin kriteerein kuin Yleä ja Hesaria. Omasta mielestäni ei, koska ne ovat luonteeltaan niin erilaisia medioita. Asiamedia on asiamedia ja iltapäivälehti enemmän viihteellinen media. Olikin hämmentävää, ettei tietokirjailija ja viestinnän ammattilainen tuntunut lainkaan hahmottavat tätä eroa.

Laadukkailta osioilta söi pohjaa tietynlainen kiihkoilu, joka kohdistui erityisesti horoskooppeihin ja muuhun kirjailijan "huuhaaksi" leimaamaan sisältöön. Varsin erikoista, että viestinnän ammattilainen paasaa sivutolkulla horoskoopeista ja vaihtoehtouskomuksia esittelevästä jutusta, vaikka toisaalla puhuu median moniäänisyyden tärkeydestä. Eikö se juuri ole moniäänisyyttä, että tuodaan esiin muutakin kuin tieteellistä maailmankuvaa? Lukija voi sitten ihan itse valita, mitä mistäkin asiasta ajattelee. En usko, että kukaan lukee esim. horoskooppeja kuvitellen niiden olevan faktoihin perustuvaa uutissisältöä, vaikka erikseen ei alleviivata, että "nyt on meillä tällainen viihdejuttu tässä". Viihteen tai erilaisten maailmankatsomusten leimaaminen "huuhaaksi" on myös vähintäänkin kyseenalaista neutraaliutta vaativalta kirjailijalta. Samaa sarjaa oli myös mm. naistenlehtien kritisoiminen siitä, että ne julkaisevat lukijakunnalleen kohdennettua sisältöä eivätkä noudata kirjoittajan vaatimaan täydellistä tasajakoa esimerkiksi sukupuolten välillä. Muutamia muitakin kyseenalaisia ylilyöntejä oli.

Päällimmäisenä kirjasta heräsi valitettavasti kysymys, onko kirjailija sittenkään ihan niin perillä asioista kuin antaa ymmärtää? Vai oliko vastakkainasettelu ja ajoittain jopa pilkunviilaus tasolle menevä kritiikki tyylillinen tehokeino raflaavuuden maksimoimiseksi? Oliko kritiikki kaikin puolin perusteluta vai sorruttiinko kritisoimaan kritisoimisen ilosta kun vauhtiin päästiin? Itselleni tällainen tyyli ei uponnut, vaan jäin kaipaamaan kirjoittajan korostamaa näkökulmien moninaisuutta ja omien aatteiden neutralointia. Sisällön hyvät puolet kärsivät nyt hieman liikaa epätasalaatuisuudesta ja itsekritiikin puutteesta. Silti lukemisen arvoinen teos.

[r o o s a · Rating 3 out of 5]

Kirjassa nostettiin esille useita relevantteja pointteja. Jotkin esimerkit ja kappaleet kuitenkin heikensivät kirjailijan uskottavuutta. Kirjailija tuntui toisinaan sortuvan itsekin niihin asioihin, joita hän kirjassaan kritisoi.

Kirja sai joka tapauksessa pysähtymään eri teemojen äärelle ja pohdiskelemaan niitä kriittisesti.

[Neo · Rating 3 out of 5]

Nyt myönnän ihan avoimesti, että kyllähän tämä enemmän vitutti kuin ilahdutti. Luultavasti mood nousee ikäerosta: kirjan journalismi-ideaali kun tuntuu vanhanaikaiselta. Jennifer Lawrencen sanoin: "I can’t f*ck with people who aren’t political anymore."

Toki kirja on ihan hyvä kuvaus siitä, millä jaloilla journalismin ideaalisti on kuulunut seistä. Toimittaja on puolueeton, tasapuolinen, eikä missään tapauksessa politikoi. Hieno ideaali, jota ei kuitenkaan voida juuri koskaan tavoittaa; tämän kirja myöntää ja ei myönnä. Ärsyttää, ettei tähän tartuta tiukemmin ja analysoida esimerkiksi omia kannanottoja ja niiden perusteluja. Räsänen gets a free pass, intersektionaalisuus ja Suomen kolonialistinen historia eivät. Ns. hienosti meni.

Tämä puolitiehen viety itsekriittisyys romuttaa osan kirjan uskottavuudesta. Jos sen sijaan hyväksyy, että teoksella on tausta-asenteensa, on se kiinnostava katsaus nykymediaan, sen riippuvaisuuksiin ja reunaehtoihin. Käteen jää päällimmäisenä kysymys: Kenelle, miten ja miksi media tekee sisältöjä?

Ent jotenkin tosi outoa argumentointia, jossa aina tökitään mutta unohdetaan kertoa ne toiset perustelut tai ajatellaan tosi joko-tai JA samalla ollaan huolissaan halkomisesta ja puolueellisuudesta? Emt en jaksa.

[Markus Lustig · Rating 5 out of 5]

Tärkeä kirja journalismista ja sen muutoksesta sekä ennen kaikkea muutokseen liittyvistä haasteista. Miksi journalistin objektiivisuudella on väliä? Miksi neutraali media ei välttämättä enää ole neutraali?

Kortesuo kritisoi (ja kiittää) mediatoimijoita aiheesta ja osoittaa useampia kipukohtia, joihin mediatoimijoiden olisi syytä kiinnittää huomiota. Kirja tahtoo herättää kritiikkiä niiden kohdalla, joiden tulisi omaa toimintaansa kriittisimmin tarkastella. Nostetaan esimerkkinä perusteettomasta kritiikistä esimerkiksi kansanedustajan X mielipidelausunto jota kirjoittaja ei kyseenalaista (vaikka kehottaa mediaa haastateltavilleen tekemään). Samalla kuitenkin jätetään mainitsematta, että vastaavan havainnon vahvistavat asiantuntijat Y ja Z jopa samalla aukeamalla. Ihme kun ei ole arvosteltu kirjaa kehnoksi sieltä löytyvän kirjoitusvirheen vuoksi.

Kirjan avulla pääsee hyvin käsiksi siihen mitä median pitäisi olla ja miten median tulisi toimia. Toki, jos nykyinen mediafilosofia tukee omaa aatemaailmaa ja agendaa, tuskin tuolloin muutostarvettakaan tunnistaa. Samalla on vastaavasti turha kauhistella magneettimediaa, MV-lehteä tai muita vastapainoksi nousevia medioita.

[Inka Partanen · Rating 3 out of 5]

Tämä kirjan eduksi pitää laskea ainakin se, että paikoin ärsyynnyin. Tällaisen pamflettityylisen kirjan pitääkin herättää ajatuksia, ristiriitaisiakin. Vähän ohueksi anti silti lopulta jää. Kirjassa on paljon sinänsä onnistuneita esimerkkejä, mutta niistä vedetyt johtopäätökset tuntuvat aika heppoisilta. Kirjoittaja itsekin sanoo, että vasta tutkimus pääsee oikeasti kehityskaariin kiinni, eikä yksittäisen kirjoittajan, vaikka valistuneenkin, median lukeminen yllä tälle tasolle. Tarkoitus toki taisikin olla lähinnä keskustelun herättely.

Kirjan uskottavuutta syö se, että vaikka alussa todetaan kirjan keskittyvän isoihin valtakunnallisiin medioihin, etenkin alkupuolella puhutaan Twitteristä (joka on Suomessa marginaalia) ja Alfa-tv:stä (!) melkein yhtä paljon kuin Hesarista. Oma kupla vaikuttaa. Niin ja kirjan nimi on tietysti pelkkä klikkiotsikko, mikä on ehkä ironiaa mutta oikeasti se taitaa olla vain myyntikikka, missä myös on vähän toisenlaista ironiaa.

[Tuija · Rating 1 out of 5]

Tämä kirja kuuluu jokaisen mediaa käyttävän lukulistalle ja tätä teosta on kaivattu. Kivaa pohdintaa vaikuttamisesta ja miten sanavalinnat vaikuttavat. Siitä miten omat ennakkoluulot vaikuttaa siihen miten luemme mediaa, mitä haluamme lukea ja miten tulkitsemme.

Vaikka pidin todella paljon kirjasta niin puolueelisuus näkyy myös tässä kirjassa. Haastateltavan kritiikitön ihalu vie uskottavuutta ja toivoisi kirjailijalta puolueettomuutta. Kirjassa on vääriä tietoja liittyen Amerikassa tapahtuneisiin asioihin, mikä murentaa uskottavuutta. Eli kirjassa loistavaa pohdintaa ja riman aloituksia.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

[Kimmo · Rating 5 out of 5]

Kerrassaan mainio teos ihmiselle, joka nauttii hyvän journalismin hedelmistä. Teos toimii niin oppikirjana, hakuteoksena hyllyssä kuin ajatusten herättelijänä. Aikana jolloin journalismin rooli on tärkeämpi kuin kenties vuosikymmeniin, kirja toimii hyvänä ravistelijana itsestäänselvyyksinä pitämillemme arvoille.

[Leena Wahlberg · Rating 5 out of 5]

Perusteos kaikille, jotka luulevat, että toimittajat yrittävät olla puolueettomia ja neutraaleja. Asia on todella usein aivan päinvastoin. Aktivistitoimittelijat valtaavat mediaa muuallakin kuin Tampereella. Ole valpas ja vaadi reportterityötä, älä suostu aktivistien mielipidekirjoitteluun.

[Joonas Koivisto · Rating 3 out of 5]

Nokkelia havaintoja median mokista, mutta korjaustoiveet monesti utopiaa. Käsitellyt tapaukset hyvin tuttuja jos on seurannut yleisesti mediaa ja keskustelua journalismista. Avoin pohdinta esim. haastateltavien valinnoista parasta antia.

[Silja Remes · Rating 5 out of 5]

Hyvin kirjoitettu, rakentavan kriittinen ja ajatuksia herättävä. Moni kohta osui johonkin aiemmin hämmentäneeseen havaintoon, jota en ole osannut käsitteellistää. Toivottavasti media ottaa tästä vinkkejä!

[Veikko Sorvaniemi · Rating 5 out of 5]

Erittäin mielenkiintoinen tietokirja journalismista. Esimerkkitapausten avulla aukee hienosti milloin on menty metsään ja milloin onnistuttu.

[Jari Havela · Rating 2 out of 5]

Kirjailijan elitistiset ajatusjäänteet ovat selvästi havaittavissa. Vanhasta ei ole päästy eroon.

[Anna]

Viihdyin.

[Miika Moilanen · Rating 2 out of 5]

Hmm... Ihan hyviä ajatuksia ja esimerkkejä, mutta kirjan nimi teemaan sopivasti raflaava. Viimeisen muutaman sivun Yle-kritiikki tuli voimakkaasti ja aivan yllättäen.

[Viemärin Ykä · Rating 4 out of 5]

Journalismin kuolema on kirja nykyjournalismin sudenkuopista ja alan uhkakuvista. Löysin teoksesta monia hyvin perusteltuja kehittämiskohteita omaankin lehtimiesetiikkaani ja vinkkejä journalistisen ammattiroolini ylläpitoon. Kirja on hyödyllinen jokaiselle yhteiskunnan kipukohdista yleisesti kiinnostuneille.