Saaristoluontoon ihastunut tutkijapariskunta seuraa kajakeillaan Pentti Linkolan 1970-luvulla soutaen tekemää lintujen laskentareittiä Salosta Poriin. Yli tuhannen kilometrin mittaisen retken ohjenuorana toimivat Linkolan merikortit ja muistiinpanot. Kun vastoinkäymiset hidastavat matkaa ja tuulet oikuttelevat, joutuu mieli koville. Etelä-Suomen viimeisiin erämaihin suuntautuva melontaretki kuljettaa heidät ulkosaariston avoimille luodoille ja värikylläisille niityille sekä innostaa kurkistamaan vedenpinnan alle. Kuinka linnusto voi ja miten ympäristö on muuttunut puolessa vuosisadassa?
Tämä kirja tuli uniin ja haaveisiinkin. Koen itse olevani ”saariston lapsi”, vaikkakin vain elämänmittaisen mökkeilyn vuoksi, ja saaristomeri on minulle sielunmaisema. Tämä kirja osui siis sydämeen monella tapaa. Lisäksi tämä oli mieletön seikkailu, joka sytytti heti palon tehdä itse jotain yhtä isoa ja merkityksellistä. Kirjassa on valtavasti tietoa, joka monelta osin on masentavaa mutta koska ympäristön tilasta raportointi ui niin kauniisti tarinan seassa, kirja ei jätä lukijaa toivottomuuden vaan ennemmin tarmokkuuden valtaan - pitää tehdä jotain! Pian! Ehdoton helmi kirjassa on tietenkin tarinan kietoutuminen Pentti Linkolan uraan ja toimintaan. Se rakentaa hienon ajallisen kerroksellisuuden tarinaan ja on myös ansaittu kunnianosoitus Linkolan elämäntyölle (tai ainakin osalle siitä).
Tosi vaikeasti arvosteltava kirja, koska aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä ja se olisi ehdottomat viisi tähteä. Halusin kovasti pitää tästä kirjasta aiheen ja tarinan takia, mutta valitettavasti lukeminen oli itselleni aika raskasta. Poukkoilu me-muodon ja kolmannen persoonan muotojen välillä oli häiritsevää. Lisäksi kirja olisi kaivannut mielestäni isolla kädellä editointia, jotta olisi saatu pois tarpeetonta tekstiä, toistoa ja sanoja, joka ehkä oli pyrkimys olla tyylikeino, mutta päätyi tässä tapauksessa kuormittamaan lukijaa tarpeettomasti.
Kirja olisi mielestäni ollut merkittävästi parempi, jos sitä olisi tiivistetty ja pelkistetty merkittävästi.
Kirja kertoo kahden saaristotutkijan seitsemän viikon melontaretkestä, jolla he toistavat Pentti Linkolan 70-luvulla soutamalla tekemän saaristokierroksen ja lintulaskentareitin. Kerronta etenee valmisteluista matkan alkuun ja sen eri vaiheisiin. Kirjassa on valtavasti tietoa Itämerestä, sen lajeista ja ylipäätään saaristoluonnon tilasta. Se käy vuoropuhelua Linkolan tekemien havaintojen kanssa ja ottaa kantaa luonnon tilaan. Tietopalaset on kuitenkin siroteltu mukavasti retkipalasten lomaan siten, että tarinallisuus ja tietynlainen rytmi säilyy.
Tätä oli ihana lukea! Ihan tuli takaumia siitä, kuinka lapsena uudestaan ja uudestaan lehteilin isän vanhaa Thor Heyerdahlin kirjaa Kon-Tiki Lautalla yli Tyynenmeren. Lukemalla on mahdollista päästä mukaan tällaiselle huikealle matkalle, jollaiselle ei itselläni riittäisi fyysinen rohkeus, kestävyys, taito eikä sisu. Kirjassa kerrotaan paljon pitkän melontaretken arjesta ja ihan käytännöllisistä ratkaisuista. Hienointa on kuitenkin sivuilta henkivä luonnon kunnioitus sekä kirjoittajien keskinäinen kumppanuus.
Hienosti tehty kirja! Kuntut ovat selkeästi taitavia ja osaavia lintuharrastajia, mutta kirja on silti kirjoitettu niin, että lukija pysyy mukana vaikkei lintuja tuntisikaan. Tällaisissa kirjoissa on myös vaarana sortua ylimielisyyteen – "me kunnolliset lintuharrastajat ja te typerät mökkeilijät" – mutta kirjoittajat ovat onnistuneet välttämään tämän.
Tietoa täynnä, innostava kirja – sellainen, jonka reunoihin tahtoisi tehdä merkintöjä, jotta wow-kohdat löytyisi uudestaan myöhemmin. Tuntuu, kuin olisin ollut matkalla mukana. Tarkempi toimitustyö olisi ollut hyväksi.
Panu ja Sanna-Mari Kunttu meloivat kesällä 2020 Salosta Poriin – siis yli tuhannen kilometrin matkan halki Saaristomeren ja Ahvenanmaan ympäri. Seitsemän viikon ajan kajakeissa kulki kaikki tarvittava teltoista juomaveteen ja vaatteista muistiinpanovälineisiin.
Tyrskyt huuhtovat kajakkeja ja melojia, karu saaristoluonto piirtyy lukijan silmien eteen. Luonnollisesti myös meremme huono tila tulee selväksi, luontokadosta lukeminen kylmää. On umpeenkasvanutta ruovikkoa, sinileväpuuroa.
Idean matkalleen Kuntut saivat Pentti Linkolalta. Linkola toteutti vastaavan reissun perheensä kanssa soutuveneellä 1970-luvulla. Kuntut ehtivät tavata Linkolan matkansa suunnitteluvaiheessa, mutta keväällä 2020 menehtynyt luonnonsuojelija ja ornitologi ei ehtinyt nähdä matkansa toisintoa.
Melontaretki noudattelee mahdollisimman tarkkaan Linkolan reittiä, ja Kuntut pyrkivät laskemaan linnut samoilta luodoilta kuin Linkola. Matka ei siis ole mikään selviytymisseikkailu, vaikka se sellaisenkin piirteitä saa loukkaantumisten ja hätärantautumisten myötä, vaan linnuston tilaa kartoittava tutkimusmatka. Miksi jokin laji taantuu, miksi jokin menestyy? Selitys löytyy usein ihmisen toimista ja ilmastonmuutoksesta.
Linkolan hengessä tehty matka keskittyy ymmärrettävästi luontoon ja pääosaa näytteleviin lintuihin. Melojien tunnoista olisin lukenut mieluusti enemmänkin.
Luin kirjan kesällä saaressa, ja se herätteli tarkkaamaan saaremme lintuja uusin silmin. Kirja oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka saaristomökkeilijänä sainkin korvilleni kirjoittajilta. Heiltä ei ymmärrystä kaltaiselleni moottoriveneellä liikkuvalle löydy.