What do you think?
Rate this book
Chloé S:n sanakirja
Chloé fantasioi erilaisista elämistä ystäviensä kanssa Murmanskissa. He lataavat taidekuvia Instagramiin ja Chloé kutsutaan koekuvauksiin Itävaltaan.
Samaan aikaan Helsingissä kielenopiskelija Li Ö löytää Chloén suvun katoamaisillaan olevan kielen ja tunkeutuu osaksi tarinaa.
Kielellä leikittelevä romaani ihastuttaa huumorillaan ja psykologisilla näyillään. Chloén estoton kerronta imaisee omalakiseen maailmaansa joka luo vastustamattoman inside-kulttuurin.
Heidi Väätänen (s. 1981) on Helsingissä asuva kirjailija ja dramaturgi. Ennen esikoisteostaan hän on toiminut taiteilijana erityisesti nykytanssin kentällä.
Samaan aikaan Helsingissä kielenopiskelija Li Ö löytää Chloén suvun katoamaisillaan olevan kielen ja tunkeutuu osaksi tarinaa.
Kielellä leikittelevä romaani ihastuttaa huumorillaan ja psykologisilla näyillään. Chloén estoton kerronta imaisee omalakiseen maailmaansa joka luo vastustamattoman inside-kulttuurin.
Heidi Väätänen (s. 1981) on Helsingissä asuva kirjailija ja dramaturgi. Ennen esikoisteostaan hän on toiminut taiteilijana erityisesti nykytanssin kentällä.
373 pages, Hardcover
Published January 1, 2022
4 people are currently reading
86 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
September 18, 2022
Chloé S:n sanakirja on lajiketta, jonka lukemisesta nautin suuresti. Lajiketta, jonka seurassa tekee mieli huutaa jee kasvavalla volyymilla.
Heidi Väätänen (s. 1981) on Teatterikoulusta valmistunut dramaturgi ja kirjailija, joka lisäksi on opiskellut filosofiaa ja uskontotiedettä Helsingin yliopistossa. Edellä mainitut asiat tuntuvat / näkyvät / kulkevat hänen esikoisteoksessaan. Ei mitenkään suorasti, mutta väleissä. Tekstin liikkeessä. Kerronnan nautintoasteikkoa soittavassa otteessa.
Niin ne tämän tyyppiset kirjat. Laajasti lähestyen kokeelliset. Kirjat, jotka eivät perustu niinkään juoneen tai tarinaan, vaan ovat enempi silkkaa tekstuaalista juhlintaa.
Väätänen ei tarvitse juonta pitääkseen lukijan mielenkiintoa yllä. Chloé S:n sanakirjassa kuvatut kohtaukset ja keskustelut itsesssään ottavat toiminnallisessa mielessä juonen funktion. Juonen kaltainen teosta eteenpäin vievä ja koossa pitävä voima syntyy tässä romaanissa henkilöhahmojen tekemisestä, puheista, oleskeluista eri maissa ja ympäristöissä.
Chloé S:n sanakirja on prismainen romaani, jonka kertoja on Chloé S. Hän on kertoja silloinkin, kun hän puhuu tapahtumista, joista ei oikeasti voi edes tietää. Kertojana hän on siten kaikkitietävän kertojan tyyppiä, mutta samalla myös itse kerronnan kohteena. Tästä syntyy kiinnostavia tilanteita, joille on ominaista värähtely ja uudenlaiset perspektiivit.
Miten nämä ihmiset tässä teoksessa ovat? Mitä heistä voidaan tietää? Mitä Chloé S. voi heistä tietää, miten nähdä heidän ajatuksiinsa ja sielunelämäänsä?
Nämä ihmiset, kuten Maria, joka remontoi kampaamoaan. Kuten Teri Andersson; malli, joka juo aivan liikaa. Kuten Kirill; valokuvaaja. Kuten Pavel; Ford-mies. Kuten Li Ö; tutkijaksi haluava lingvistiikan opiskelija. Kuten Theodosia; Chloé S:n isoäiti. Kuten Theodosian kolme äitiä. Oikea äiti eli Äiti I. Toinen äiti eli kommunistiäiti Myriam Ozora. Kolmas äiti Anna Alexandra, joka lukee kiellettyjä kirjoja ja polttaa ne lukemisensa jälkeen.
Theodosian äidit ovat Neuvostovenäjän kuva. Äiti äidin sisällä. Tavallaan.
Chloé S:n sanakirjassa kieli on Kieli on Kieliä. Konkreettisesti tämä tulee ilmi Li Ö:n opintojen ja tutkimusten kautta ja yhdistää Li:n Theodosiaan, joka osaa puhua lunta. Kieltä, joka on aiemmin jäänyt löytämättä. Kieltä, jonka vuoksi Li matkustaa Venäjälle tapaamaan Theodosiaa. Nauhoittamaan. Tallentamaan muistiin. Sillä jos ei nyt, sitten ei koskaan ja lumen kieli vaipuisi ikuisesti historian syvyyksiin ilman että sen olemassaolosta olisi edes tiedetty.
Väätäsen romaani ottaa lukijan kielensä käsikynkkään. Hei mennään tonne! Eiku sittenkin tonne! Mennään kävellen ja tanssien, otetaan pitkiä askeleita, harpotaan. Hei hei Venäjän maa, nyt ollaan toinen jalka Pariisissa, toinen Itävallassa.
Hypätään uima-altaaseen. Juodaan drinkki, jossa monta senttilitraa kieltä, paperisateenvarjoissa välimerkkejä. On kevyttä. On painavaa. On kielellisesti iltapäiväisen humalaista.
Yksi Chloé S:n kertojakavereista on Meta. Ei se meta, jonka yhteyteen liitetään tyyppi, jonka sukunimi alkaa Z-kirjaimella. Ei ei, vaan se Meta, jonka sukunimi on Fiktio. Se Meta, joka muistuttaa, että tarinaa tässä ollaan kirjoittamassa. Tarinaa, joka venkoilee sen välillä, miten vaikkapa olosuhde oli ja miten sen olisi halunnut olevan.
"Haluaisin kirjoittaa syntymääni johtaneista tapahtumista näin: lämmin ja leuto kevätilma tuulahti nuorta miestä vastaan tämän astuessa satamakonttorista ulos, mutta se ei ole totta, vaan hyinen tuuli tempoi pipoa, kun isäni käveli satamasta kohti keskustaa ja hän päätti ehkä sadatta kertaa ostaa auton."
Fiktion totuus. Chloén isän yhteydessä sopivasti tulikin mainituksi auto, joka voidaan ottaa käyttöön ja asettaa fiktion eteen. Ollaan autofiktiossa. Kun leikkiin on ryhdytty leikitään myös autofiktion mahdollisuuiksilla.
Metafiktiiviset viittaukset ovat Väätäsen romaanissa myös keino vaihtaa aikaa, paikkaa ja maisemaa.
"Koska altaalla ei tapahdu mitään mielenkiintoista ja Terikin makaa vielä sammuneena altaan reunalla, kerron vielä muutaman sanan hänen tulevasta katkostaan. Valkoiset pilvet roikkuvat puolivälissä Färsaarien vuoria, kun Teri istuu minibussissa ..."
Voiko Chloéen kertojana luottaa? En tekisi niin, mutta jokainen miettiköön asiaa omalta kohdaltaan.
Terissä on houkutusta. Terissä, jonka tyypillisimmät kysymykset ovat: Mitä juodaan? Missä on jatkot? Terissä, jonka analyytikkoisä antoi tyttärelleen My Dysfucntions -nimisen päiväkirjan.
Aika karsee faija. Unohdetaan hänet.
Teri Andersson. Entinen lapsinero, nykyinen juoppomalli. Teristä lukiessani näen mielessäni Kate Moennigin (joo, se Shane L-koodista). Tähän ei käsittääkseni ole mitään ilmeistä syytä, mutta niin vain tapahtuu. TeriKate.
Lisäksi Teri Andersson vie minut takaisin heinäkuiselle vierailulleni Tukholman Fotografiskaan, jossa oli Terry O'Neillin näyttely. Teri. Terry. Lausuttuna teri. Sattumaa tietenkin, vaikka mikään ei ole sattumaa, vaan osa jotain isompaa yhteyksien verkostoa.
Terry O'Neillin valokuvat. Usemmatkin niistä, mutta erityisesti kuva 'Faye Dunaway by the pool" (voit katsoa kuvan IG-tililtäni).
Väätäsen teksti on aistikasta ja hyväilevää. Hänen romaaninsa hengittää tavalla, johon lukijana hengitykseni yhtyy. Rytmi tarttuu kuin huomaamatta.
Väätänen kirjoittaa highmomentseista ja lowpointseista. Minulle tämä kirja oli vahvasti highmomentseja. Sitä paitsi, olen varma, että jos tämän kirjan olisi kirjoittanut joku jo tunnetumpi (mies)kirjoittaja tästä puhuttaisiin huomattavan paljon.
Edellinen lause blogisuomeksi käännettynä: pidetääs tästä kirjasta meteliä.
Heidi Väätänen (s. 1981) on Teatterikoulusta valmistunut dramaturgi ja kirjailija, joka lisäksi on opiskellut filosofiaa ja uskontotiedettä Helsingin yliopistossa. Edellä mainitut asiat tuntuvat / näkyvät / kulkevat hänen esikoisteoksessaan. Ei mitenkään suorasti, mutta väleissä. Tekstin liikkeessä. Kerronnan nautintoasteikkoa soittavassa otteessa.
Niin ne tämän tyyppiset kirjat. Laajasti lähestyen kokeelliset. Kirjat, jotka eivät perustu niinkään juoneen tai tarinaan, vaan ovat enempi silkkaa tekstuaalista juhlintaa.
Väätänen ei tarvitse juonta pitääkseen lukijan mielenkiintoa yllä. Chloé S:n sanakirjassa kuvatut kohtaukset ja keskustelut itsesssään ottavat toiminnallisessa mielessä juonen funktion. Juonen kaltainen teosta eteenpäin vievä ja koossa pitävä voima syntyy tässä romaanissa henkilöhahmojen tekemisestä, puheista, oleskeluista eri maissa ja ympäristöissä.
Chloé S:n sanakirja on prismainen romaani, jonka kertoja on Chloé S. Hän on kertoja silloinkin, kun hän puhuu tapahtumista, joista ei oikeasti voi edes tietää. Kertojana hän on siten kaikkitietävän kertojan tyyppiä, mutta samalla myös itse kerronnan kohteena. Tästä syntyy kiinnostavia tilanteita, joille on ominaista värähtely ja uudenlaiset perspektiivit.
Miten nämä ihmiset tässä teoksessa ovat? Mitä heistä voidaan tietää? Mitä Chloé S. voi heistä tietää, miten nähdä heidän ajatuksiinsa ja sielunelämäänsä?
Nämä ihmiset, kuten Maria, joka remontoi kampaamoaan. Kuten Teri Andersson; malli, joka juo aivan liikaa. Kuten Kirill; valokuvaaja. Kuten Pavel; Ford-mies. Kuten Li Ö; tutkijaksi haluava lingvistiikan opiskelija. Kuten Theodosia; Chloé S:n isoäiti. Kuten Theodosian kolme äitiä. Oikea äiti eli Äiti I. Toinen äiti eli kommunistiäiti Myriam Ozora. Kolmas äiti Anna Alexandra, joka lukee kiellettyjä kirjoja ja polttaa ne lukemisensa jälkeen.
Theodosian äidit ovat Neuvostovenäjän kuva. Äiti äidin sisällä. Tavallaan.
Chloé S:n sanakirjassa kieli on Kieli on Kieliä. Konkreettisesti tämä tulee ilmi Li Ö:n opintojen ja tutkimusten kautta ja yhdistää Li:n Theodosiaan, joka osaa puhua lunta. Kieltä, joka on aiemmin jäänyt löytämättä. Kieltä, jonka vuoksi Li matkustaa Venäjälle tapaamaan Theodosiaa. Nauhoittamaan. Tallentamaan muistiin. Sillä jos ei nyt, sitten ei koskaan ja lumen kieli vaipuisi ikuisesti historian syvyyksiin ilman että sen olemassaolosta olisi edes tiedetty.
Väätäsen romaani ottaa lukijan kielensä käsikynkkään. Hei mennään tonne! Eiku sittenkin tonne! Mennään kävellen ja tanssien, otetaan pitkiä askeleita, harpotaan. Hei hei Venäjän maa, nyt ollaan toinen jalka Pariisissa, toinen Itävallassa.
Hypätään uima-altaaseen. Juodaan drinkki, jossa monta senttilitraa kieltä, paperisateenvarjoissa välimerkkejä. On kevyttä. On painavaa. On kielellisesti iltapäiväisen humalaista.
Yksi Chloé S:n kertojakavereista on Meta. Ei se meta, jonka yhteyteen liitetään tyyppi, jonka sukunimi alkaa Z-kirjaimella. Ei ei, vaan se Meta, jonka sukunimi on Fiktio. Se Meta, joka muistuttaa, että tarinaa tässä ollaan kirjoittamassa. Tarinaa, joka venkoilee sen välillä, miten vaikkapa olosuhde oli ja miten sen olisi halunnut olevan.
"Haluaisin kirjoittaa syntymääni johtaneista tapahtumista näin: lämmin ja leuto kevätilma tuulahti nuorta miestä vastaan tämän astuessa satamakonttorista ulos, mutta se ei ole totta, vaan hyinen tuuli tempoi pipoa, kun isäni käveli satamasta kohti keskustaa ja hän päätti ehkä sadatta kertaa ostaa auton."
Fiktion totuus. Chloén isän yhteydessä sopivasti tulikin mainituksi auto, joka voidaan ottaa käyttöön ja asettaa fiktion eteen. Ollaan autofiktiossa. Kun leikkiin on ryhdytty leikitään myös autofiktion mahdollisuuiksilla.
Metafiktiiviset viittaukset ovat Väätäsen romaanissa myös keino vaihtaa aikaa, paikkaa ja maisemaa.
"Koska altaalla ei tapahdu mitään mielenkiintoista ja Terikin makaa vielä sammuneena altaan reunalla, kerron vielä muutaman sanan hänen tulevasta katkostaan. Valkoiset pilvet roikkuvat puolivälissä Färsaarien vuoria, kun Teri istuu minibussissa ..."
Voiko Chloéen kertojana luottaa? En tekisi niin, mutta jokainen miettiköön asiaa omalta kohdaltaan.
Terissä on houkutusta. Terissä, jonka tyypillisimmät kysymykset ovat: Mitä juodaan? Missä on jatkot? Terissä, jonka analyytikkoisä antoi tyttärelleen My Dysfucntions -nimisen päiväkirjan.
Aika karsee faija. Unohdetaan hänet.
Teri Andersson. Entinen lapsinero, nykyinen juoppomalli. Teristä lukiessani näen mielessäni Kate Moennigin (joo, se Shane L-koodista). Tähän ei käsittääkseni ole mitään ilmeistä syytä, mutta niin vain tapahtuu. TeriKate.
Lisäksi Teri Andersson vie minut takaisin heinäkuiselle vierailulleni Tukholman Fotografiskaan, jossa oli Terry O'Neillin näyttely. Teri. Terry. Lausuttuna teri. Sattumaa tietenkin, vaikka mikään ei ole sattumaa, vaan osa jotain isompaa yhteyksien verkostoa.
Terry O'Neillin valokuvat. Usemmatkin niistä, mutta erityisesti kuva 'Faye Dunaway by the pool" (voit katsoa kuvan IG-tililtäni).
Väätäsen teksti on aistikasta ja hyväilevää. Hänen romaaninsa hengittää tavalla, johon lukijana hengitykseni yhtyy. Rytmi tarttuu kuin huomaamatta.
Väätänen kirjoittaa highmomentseista ja lowpointseista. Minulle tämä kirja oli vahvasti highmomentseja. Sitä paitsi, olen varma, että jos tämän kirjan olisi kirjoittanut joku jo tunnetumpi (mies)kirjoittaja tästä puhuttaisiin huomattavan paljon.
Edellinen lause blogisuomeksi käännettynä: pidetääs tästä kirjasta meteliä.
February 2, 2023
Harvoin tulee vastaan kirjaa, jonka keskiosa on se vetävin osa. Tässä se oli ajoittain aivan hurmaavan sekoboltsi ja mukaansatempaava. Se oli ihanaa. Kaikki oli randomia ja Terillä riitti viinaksia.
Alku taas oli kankea ja sekava, loppu tavanomaisiin trooppeihin ja kliseisiinkin notkahtava.
Loppujen lopuksi en oikein tiennyt, mitä ja miks just luin. Kaikki pysyi randomina. Teemat eivät syventyneet, hahmot olivat paikalla mutta tuskin läsnä, enkä nähnyt lukuisten sivuhahmojen tarinoiden liittyvän kuin tapahtumien osalta päähenkilöihin tai niihin isompiin teemoihin. En myöskään tajunnut, olivatko oudot syntaksivalinnat osa Chloén hahmoa, puhekielisyyden osoitus vai kustantamon copyeditorien puutetta.
Alku taas oli kankea ja sekava, loppu tavanomaisiin trooppeihin ja kliseisiinkin notkahtava.
Loppujen lopuksi en oikein tiennyt, mitä ja miks just luin. Kaikki pysyi randomina. Teemat eivät syventyneet, hahmot olivat paikalla mutta tuskin läsnä, enkä nähnyt lukuisten sivuhahmojen tarinoiden liittyvän kuin tapahtumien osalta päähenkilöihin tai niihin isompiin teemoihin. En myöskään tajunnut, olivatko oudot syntaksivalinnat osa Chloén hahmoa, puhekielisyyden osoitus vai kustantamon copyeditorien puutetta.
July 11, 2022
Taidokas ja omalaatuinen, mutta jotenkin vähän... tylsä?
July 17, 2022
Heidi Väätäsen esikoisteos Chloé S:n sanakirja herätti mielenkiintoa jo Gummeruksen kuvastosta. Lisäpontta tuli toiselta tämän vuoden esikoiskirjailijalta, Elina Airiolta, joka Kirjavinkkeihin tekemässäni haastattelussa kehui teosta estoitta. Nyt kun olen lukenut sekä Chloé S:n sanakirjan että Airion oman kieleltään pitelemättömän ja tarinaltaan hurjan
Metsässä juoksee nainen
-esikoisen, tämä suositus ei yllätä lainkaan.
Chloé Soloveyn tarina on nimittäin värikäs ja kerrottu hyvin kiinnostavalla tavalla. Kirjaa kehystävä aloitusluku asemoi Chloén lontoolaiseen hotelliin, missä hän on joutunut kohtaamaan oman elämänsä ja lähisukunsa vaiheita uudesta näkökulmasta ja uudessa valossa. Chloé haluaa kertoa itse oman tarinansa, omalla tavallaan.
Chloé on kotoisin Murmanskista, missä hän hengaa parhaan ystävänsä Maria Romanovan kanssa. Marialla on kampaamo ja hän tekee maskeerauksen etäkurssia. Ystävykset poseeraavat kuvissa, joita ottaa heidän norjalais-venäläinen taideopiskelijaystävänsä Kiril Hansen. Mukana hengaa myös Pavel, joka on matkalla Ford Sierrasta kohti Cosworthia. Chloén Instagram-työskentely kantaa hedelmää, kun mallitoimisto kutsuu hänet Wieniin koekuukaudeksi.
Kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluu kiistatta helsinkiläinen kielitieteilijä Li Ö. Lin maisterityön aihe ei saa sellaista vastaanottoa professorilta kuin Li olisi halunnut. Onnekseen Li tekee löydön: hän käsittelee vienankarjalan kielityöpajaan osallistuneiden kurssilaisten tietoja ja törmää paperiin, johon kirjoitettua kieltä hän ei tunnista. Teksti näyttää vähän karjalalta, vähän suomelta, mutta ei ole kumpaakaan.
Lomakkeen täyttäjä on Theodosia Solovey, Chloé S:n isoäiti. Li keksii nopeasti professorille tekosyyn kadota pariksi viikoksi ja lähtee lähes siltä istumalta Murmanskiin jahtaamaan Theodosiaa ja löytämäänsä uutta itämerensuomalaista kieltä. Ja kun Theodosia löytyy ja selviää, että Chloékin voi osata vähän tätä kieltä, Lin täytyy yhyttää Chloé ja saada tämä kiinnostumaan omista juuristaan – ja sepä ei olekaan helppo asia, sillä vanhempansa kadottanut Chloé ei ole erityisen kiinnostunut taustastaan.
Chloé S:n sanakirja on erittäin vahvasti Chloén tarina. Chloé on kertojana aktiivinen, osallistuva, vähän epäjohdonmukainen, tulevia käänteitä ennakoiva ja lukijaa johdatteleva. Tämä on hänen tarinansa. "Kerron kaiken haluamallani tavalla, sillä monesta elämäni tapahtumasta ei ole kysytty minulta itseltäni mitään", Chloé sanoo heti kirjan aluksi. Kirjan henkilögalleria on viehättävän värikäs, neuroottinen ja pedantti tutkija Li Ö on kiehtova tapaus, samoin Chloén lennokas isoäiti Theodosia.
Romaanissa tapahtuu aivan kiinnostavia asioita. Sen pääasiallinen vahvuus on kuitenkin sen kielessä ja etenkin kerrontatavassa. Paikoitellen Chloé selostaa asioita yksinkertaisesti, jopa vähän lapsellisesti. Välillä heittäydytään syvälle psykoanalyysiin, tai keskustellaan, millaista oli varttua keskitysleirin naapurissa. Tarina pulppuaa Chloésta värikkäästi ja voimallisesti. Heidi Väätänen on tehnyt taidokasta työtä esikoisromaaninsa kerronnan kanssa. Lisää tällaista!
Chloé Soloveyn tarina on nimittäin värikäs ja kerrottu hyvin kiinnostavalla tavalla. Kirjaa kehystävä aloitusluku asemoi Chloén lontoolaiseen hotelliin, missä hän on joutunut kohtaamaan oman elämänsä ja lähisukunsa vaiheita uudesta näkökulmasta ja uudessa valossa. Chloé haluaa kertoa itse oman tarinansa, omalla tavallaan.
Lähtekäämme siis liikkelle Life and Deathin Lifesta. Huippuhetki tempaa lowpointsia paremmin mukaansa. Aloitan highpointsista, silläkin uhalla että highpointsia seuraa todennäköisesti lowpointsi. Mitkä ovat minun highpointsit ja lowpointsit? Teri, onko sinulla asiasta ajatusta? Ja vielä: eikö ole parempi aloittaa keskinkertaisesta highpointsista, jotta jää vielä isompia highpointseja, joita odottaa? Alun highpointsi ei peity seuraavien lowpointsien alle, niin että joku voi ajatella, että kylläpä hänellä oli highpointsiton elämä.
Chloé on kotoisin Murmanskista, missä hän hengaa parhaan ystävänsä Maria Romanovan kanssa. Marialla on kampaamo ja hän tekee maskeerauksen etäkurssia. Ystävykset poseeraavat kuvissa, joita ottaa heidän norjalais-venäläinen taideopiskelijaystävänsä Kiril Hansen. Mukana hengaa myös Pavel, joka on matkalla Ford Sierrasta kohti Cosworthia. Chloén Instagram-työskentely kantaa hedelmää, kun mallitoimisto kutsuu hänet Wieniin koekuukaudeksi.
Kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluu kiistatta helsinkiläinen kielitieteilijä Li Ö. Lin maisterityön aihe ei saa sellaista vastaanottoa professorilta kuin Li olisi halunnut. Onnekseen Li tekee löydön: hän käsittelee vienankarjalan kielityöpajaan osallistuneiden kurssilaisten tietoja ja törmää paperiin, johon kirjoitettua kieltä hän ei tunnista. Teksti näyttää vähän karjalalta, vähän suomelta, mutta ei ole kumpaakaan.
Lin poskia kuumottaa. Hiukset nousevat ohimoilla sähköisinä kuin hän yrittäisi poimia radioaalloista vastauksia. Onko hän löytänyt uuden kielen? Tuleeko hänestä kielitieteen supertähti?
Lomakkeen täyttäjä on Theodosia Solovey, Chloé S:n isoäiti. Li keksii nopeasti professorille tekosyyn kadota pariksi viikoksi ja lähtee lähes siltä istumalta Murmanskiin jahtaamaan Theodosiaa ja löytämäänsä uutta itämerensuomalaista kieltä. Ja kun Theodosia löytyy ja selviää, että Chloékin voi osata vähän tätä kieltä, Lin täytyy yhyttää Chloé ja saada tämä kiinnostumaan omista juuristaan – ja sepä ei olekaan helppo asia, sillä vanhempansa kadottanut Chloé ei ole erityisen kiinnostunut taustastaan.
Chloé S:n sanakirja on erittäin vahvasti Chloén tarina. Chloé on kertojana aktiivinen, osallistuva, vähän epäjohdonmukainen, tulevia käänteitä ennakoiva ja lukijaa johdatteleva. Tämä on hänen tarinansa. "Kerron kaiken haluamallani tavalla, sillä monesta elämäni tapahtumasta ei ole kysytty minulta itseltäni mitään", Chloé sanoo heti kirjan aluksi. Kirjan henkilögalleria on viehättävän värikäs, neuroottinen ja pedantti tutkija Li Ö on kiehtova tapaus, samoin Chloén lennokas isoäiti Theodosia.
Romaanissa tapahtuu aivan kiinnostavia asioita. Sen pääasiallinen vahvuus on kuitenkin sen kielessä ja etenkin kerrontatavassa. Paikoitellen Chloé selostaa asioita yksinkertaisesti, jopa vähän lapsellisesti. Välillä heittäydytään syvälle psykoanalyysiin, tai keskustellaan, millaista oli varttua keskitysleirin naapurissa. Tarina pulppuaa Chloésta värikkäästi ja voimallisesti. Heidi Väätänen on tehnyt taidokasta työtä esikoisromaaninsa kerronnan kanssa. Lisää tällaista!
June 22, 2022
Samana päivänä julkaistiin kaksi kaunokirjaa, joissa molemmissa kielitiede on merkittävässä osassa. Ja ei pelkästään kielitiede, vaan molemmissa keskitytään nimenomaan katoaviin kieliin. Luin ensimmäisenä Taivaankalat ja sitten Chloé S:n sanakirjan, ja vaikka se ei reilua olekaan, vertailen näitä silti keskenään. Taivaankalat oli niin älyttömän hyvä, että olisin varmaan pitänyt Chloé S:n sanakirjasta enemmän, jos olisin lukenut sen ensimmäisenä. Kadotin välillä tarinan punaisen langan ja joidenkin henkilöiden ja tapahtumien merkitys jäi epäselväksi, ja tarinaa enemmän olinkin kiinnostunut katoavasta, kahden ihmisen puhumasta kielestä.
October 6, 2022
No nyt oli kertakaikkisen miellyttävää häröä menoa. Paljon mitään en varmaan ymmärtänyt, kielitiedevitsit viuhuivat pääni ylitse, mut ai että tykkäsin. Oon aiemminkin sanonut mutta Suomessa kirjoitetaan tällä hetkellä tosi korkealuokkaista outoa proosaa.
Luin, että kirjailija on aiemmin toiminut nykytanssin kentällä. Tää kirja oli nykytanssi!
Tässä ollaan ensin Muurmanskissa ja sometetaan ja sitten Helsingissä kielitieteilijä Li Ö:n luona ja sitten vähän siellä sun täällä.
On muuten äkkiseltään laskien ainakin viides kirja tänä vuonna jonka oon lukenut ja joka käsittelee kieltä.
Lukija oli lakonisuudessaan erinomainen.
Luin, että kirjailija on aiemmin toiminut nykytanssin kentällä. Tää kirja oli nykytanssi!
Tässä ollaan ensin Muurmanskissa ja sometetaan ja sitten Helsingissä kielitieteilijä Li Ö:n luona ja sitten vähän siellä sun täällä.
On muuten äkkiseltään laskien ainakin viides kirja tänä vuonna jonka oon lukenut ja joka käsittelee kieltä.
Lukija oli lakonisuudessaan erinomainen.
December 26, 2022
Mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kepeyttä ja syvällisyyttä tasapainoisessa suhteessa, omaperäisyyttä, tuoreutta ja intuitiiviselta vaikuttavaa kerrontaa, eli hurmaava teos ensi sivuilta alkaen! Ainoastaan oikoluku vaikuttaa hiukan viimeistelemättömältä: on kongruenssivirheitä, puuttuvia possessiivisuffikseja ja typoja etenkin kirjan puolivälin jälkeen. Se on hiukan harmillista, nämä kauneusvirheet kun olisivat korjaantuneet helposti yhdellä lisäeditointikierroksella.
November 30, 2022
Olin tämän kirjan kirjoittajan ohjaamassa kirjoitusryhmässä. Pidin kirjasta.
July 20, 2023
Perus viihdyttävä oman polun etsimisen kirja. Niin puhekielinen, että välillä raskasta lukea.
July 25, 2023
outo, mutta upea ja mielenkiintoinen, jää varmasti mieleen kummittelemaan
August 8, 2023
Keksin lopulta mikä tässä viehätti kaikista eniten: Amelie-mainen kerronta oli silkkaa elämien, niiden yhteenliittymien ja kommervenkkien juhlintaa!
October 29, 2025
filosofiaa, psykoanalyysiä ja kielitiedettä proosan muodossa, mistäpä en pitäisi !
December 11, 2022
Noh, pitää tästäkin kai postata, vaikka ei hirveästi sanottavaa olekaan. Paljon kiinnostavia elementtejä, mutta en ehkä näe kokonaiskuvaa tarpeeksi kirkkaasti. Tästä jäi sellainen olo, että jotain kriittisen tärkeää jäi joko puuttumaan tai ymmärtämättä. Luin kirjan kuukausi sitten ja tässä kohtaa on huolestuttavan hankalaa muistella, mitä oikeastaan ajattelin koko kirjasta. Kolmesta tähdestä päättelen että ihan tykkäsin, koska toisaalta myös tunnistan että kirja on kirjoitettu hyvin. Oli ihan hauskaa lukea kirjaa joka pyörii tavallaan lähellä omaa “alaani” näin kieltenopiskelijana
Displaying 1 - 13 of 13 reviews