What do you think?
Rate this book
Lola omvendt
Flatnäs 1994. En ung mand findes livløs i den lille by, myrdet. Hans navn var Flemming, og forbrydelsen efterforskes af tvillingebetjentene lille og store Berglund. Da mordet på Flemming følges af endnu en brutal forbrydelse, er panikken i den lille by total. Rundt omkring forbrydelserne, i den lille by, hvor der aldrig sker noget, lever Flatnäs’ indbyggere. Rullestolsbundne Anita i møllen for eksempel, hendes søster Ca Bäck, der har en affære med den lokale kommunalpamper, og så Jana Marton. Jana Marton er den, som vender tilbage til sin barndomsby i 2011, da hun er blevet inviteret til en middag for at ”fejre efterårets komme”. Til festen ankommer til Janas overraskelse også nogle mennesker, der er som genopstået fra de døde. Jana Marton konfronteres med minder fra den dag, hun fandt Flemming Pettersons lig. Nu ser hun alt med helt nye øjne.
Romanen vandt Det svenske litteraturselskabs hovedpris og blevet lavet til en (meget uhyggelig) tv-serie i Sverige.
Romanen vandt Det svenske litteraturselskabs hovedpris og blevet lavet til en (meget uhyggelig) tv-serie i Sverige.
553 pages, Paperback
First published January 1, 2012
9 people are currently reading
158 people want to read
About the author
Monika Fagerholm
23 books64 followersMonika Fagerholm’s much-praised first novel, Wonderful Women by the Sea, became one of the most widely translated Scandinavian literary novels of the mid-nineties and was nominated for the IMPAC Dublin Literary Award. In 1998 it was followed by the cult novel Diva, which won the Swedish Literature Society Award. Her third novel, The American Girl, became a number-one best seller and won the premier literary award in Sweden, the August Prize, as well as the Aniara Prize and the Gothenburg Post Award.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 26 of 26 reviews
December 30, 2016
Monika Fagerholmin kirjat ovat jostakin syystä jääneet minulta lukematta. Fagerholm esiintyy usein naistenlehtien jutuissa, joten olen ollut tietoinen hänen kirjailijan urastaan. Olen tietoinen kirjailijan Finlandia-palkintoehdokas Ihanat naiset rannalla -kirjasta (1994), joka voitti Runeberg-palkinnon. Kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan olen nähnyt. Fagerholmin Lola ylösalaisin (Lola uppochner 2012, suom. 2012) on aika hyytävä trilleri, joka tapahtuu rannikkoseudulla, missä rikkailla on omat huvilamaiset talonsa ja salaisuutensa. Kirja tupsahti esille joululahjapaketista, joten sain pakollisen tutustumisen Fagerholmin kirjallisuuteen aivan yllättäen.
Kirja kertoo vuoden 1994 tapahtumista Lattaniemessä, jolloin nuorisojuhlien jälkeen löydetään 22v. nuori mies tapettuna. Löydön tekee 17v. Jana Marton, joka on yksi kirjan tapahtumien kertojista. Jana ei osallistunut juhliin, vaan oli aamulla menossa työpaikalleen tehdessään karmaisevan löytönsä.
Kirja on monen kertojan kokoelma tarinoita, valheita, salailua, kertomatta jättämistä, tietoa ja luulottelua, seinien sisällä kuiskuttelua. Kirjan ihmiset ovat ns. parempaa väkeä, johon Jana Marton ei kuulu vuonna 1994 ja tapahtumien jälkeen haluaa pysytellä kaukana poissa koko Lattaniemestä. Hyytävää jännitystä tarjolla lukijoille.
Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka pyörii tällä hetkellä yle-femmalla.
Kirja kertoo vuoden 1994 tapahtumista Lattaniemessä, jolloin nuorisojuhlien jälkeen löydetään 22v. nuori mies tapettuna. Löydön tekee 17v. Jana Marton, joka on yksi kirjan tapahtumien kertojista. Jana ei osallistunut juhliin, vaan oli aamulla menossa työpaikalleen tehdessään karmaisevan löytönsä.
Kirja on monen kertojan kokoelma tarinoita, valheita, salailua, kertomatta jättämistä, tietoa ja luulottelua, seinien sisällä kuiskuttelua. Kirjan ihmiset ovat ns. parempaa väkeä, johon Jana Marton ei kuulu vuonna 1994 ja tapahtumien jälkeen haluaa pysytellä kaukana poissa koko Lattaniemestä. Hyytävää jännitystä tarjolla lukijoille.
Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka pyörii tällä hetkellä yle-femmalla.
June 8, 2020
När jag var i Finland i julas så läste jag en recension i Vasabladet om miniserien "Lola uppochner" som baserar sig på boken med samma namn. Jag fick beskrivet att den handlade om ungdomar i ett litet och klaustrofobiskt samhälle, om hur en av de 16-åriga flickorna har ett förhållande med en äldre finansman. Att det sker ett mord och att serien utvecklar sig till lite "Twin Peaks" stämning. "Kanon" tänkte jag, och beställde boken på adlibris.
Jag förstod genast att jag bommat. Visserligen var det ganska hög igenkänningsfaktor bland de finlandssvenska elementen och de faktum att ungdomarna i serien var i min ålder 1994. Tyvärr förmedlar inte boken känslan av klaustrofobi, spänning eller mysterium särskilt väl. Snarare inte alls. Boken är otroligt fragmenterad och det som egentligen är en bra historia är så illa berättad att jag inte klarade att få något ut av det alls. Det är för många karaktärer, för mycket lösryckta sammanhang.
Det helar rör sig om mordet på Flemming Pettersen under en stökig skärgårdsfest. Vem, vad och varför. Krångliga relationer. En handikappad flicka, Anita - storasyster till Ca som har förhållande till finansmannen - som leker ondsinta lekar med yngre barn. En docka, "Lola uppochner" som finns med överallt och är det enda som överhuvudtaget bidrar till mystisk stämning utan att egentligen vara det. Åtminstone om man sett för många skräckfilmer. Lite senare dör ännu en i gänget.
Grundelementen i den här boken är helt på sin plats. De är bara inte sammansatta för att ge någon ro i läsandet. Det varierar mellan att vara jobbigt, tråkigt och ointressant. Jag skulle tro tv-serien är bättre, för sämre - det kan den faktiskt inte vara.
Jag förstod genast att jag bommat. Visserligen var det ganska hög igenkänningsfaktor bland de finlandssvenska elementen och de faktum att ungdomarna i serien var i min ålder 1994. Tyvärr förmedlar inte boken känslan av klaustrofobi, spänning eller mysterium särskilt väl. Snarare inte alls. Boken är otroligt fragmenterad och det som egentligen är en bra historia är så illa berättad att jag inte klarade att få något ut av det alls. Det är för många karaktärer, för mycket lösryckta sammanhang.
Det helar rör sig om mordet på Flemming Pettersen under en stökig skärgårdsfest. Vem, vad och varför. Krångliga relationer. En handikappad flicka, Anita - storasyster till Ca som har förhållande till finansmannen - som leker ondsinta lekar med yngre barn. En docka, "Lola uppochner" som finns med överallt och är det enda som överhuvudtaget bidrar till mystisk stämning utan att egentligen vara det. Åtminstone om man sett för många skräckfilmer. Lite senare dör ännu en i gänget.
Grundelementen i den här boken är helt på sin plats. De är bara inte sammansatta för att ge någon ro i läsandet. Det varierar mellan att vara jobbigt, tråkigt och ointressant. Jag skulle tro tv-serien är bättre, för sämre - det kan den faktiskt inte vara.
July 21, 2025
Outo kirja. Lolaa oli ihana lukea, mutta suurimmaksi osaksi Fagerholmin kiehtovan pikkukaupunkimaailman ja kerubikielen takia.
Fagerholm tuntuu kirjailijalta, jota olisi pitänyt lukea järjestyksessä. Nyt kun olen lukenut neljä satunnaisesti tuntuu, että hän on lähestynyt niistä jokaisessa bambia (Kuka tappoi bambin). Sitä mestariteosta.
Olen kirjoittanut jo monta kertaa, että Fagerholm on Suomen Sara Stridsberg. Ihailulla. Mutta hän on myös Suomen David Lynch.
Voi tätä pikkuruisten suomenruotsalaisten kaupunkien charmia ja seurapiirejä. Voi nuoruus olet niin sydäntäsärkevää ja vaarallista aikaa. Voi näitä rikoksia, joiden takana eivät ole rikolliset vaan kaikki se ahdas ja kupliva ahdistus.
Lolan ongelma oli uskottavuuden puute. No eihän fiktion pidäkään olla uskottavaa, mutta jos et näin henkilövetoisessa fiktiossa usko henkilöihin se kuuluisa tarinan taika jää lopulta puuttumaan.
Fagerholm tuntuu kirjailijalta, jota olisi pitänyt lukea järjestyksessä. Nyt kun olen lukenut neljä satunnaisesti tuntuu, että hän on lähestynyt niistä jokaisessa bambia (Kuka tappoi bambin). Sitä mestariteosta.
Olen kirjoittanut jo monta kertaa, että Fagerholm on Suomen Sara Stridsberg. Ihailulla. Mutta hän on myös Suomen David Lynch.
Voi tätä pikkuruisten suomenruotsalaisten kaupunkien charmia ja seurapiirejä. Voi nuoruus olet niin sydäntäsärkevää ja vaarallista aikaa. Voi näitä rikoksia, joiden takana eivät ole rikolliset vaan kaikki se ahdas ja kupliva ahdistus.
Lolan ongelma oli uskottavuuden puute. No eihän fiktion pidäkään olla uskottavaa, mutta jos et näin henkilövetoisessa fiktiossa usko henkilöihin se kuuluisa tarinan taika jää lopulta puuttumaan.
Read
April 29, 2025ei pysty luomaan samanlaista vahvaa taikapiiriä kuten vaikka amerikkalainen tyttö fucked up muumilaaksoineen, mutta as I have said before, fagerholmin paskinkin kauppalista on tuhannesti loisteliaampi kuin monen kynäilijän paras luomus
August 22, 2024
monika fagerholm jeg fucking elsker dig….
Read
July 19, 2014Kyllä Monika Fagerholmin fani tykkää myös Lolasta. Ihan parhaimpiin fagerholmeihin se ei mielestäni kuitenkaan kuulu, vaikka kirjan parissa ja taiturimaisesti kielen avulla rakennetussa tarinamaailmassa hyvin viihtyy. Lola on myös monessa määrin erilainen teos suomalaiselta ykkösrivin kirjailijalta: kerronta ei ole ihan niin rönsyilevää kuin esimerkiksi kuin Amerikkalaisessa tytössä, vaan juoneen jää aukkoja, mysteerejä mysteerien sisälle. Lisäksi yllätyin siitä, kuinka paljon juoni kulkee eteenpäin dialogin avulla.
Dekkarina teos taas... No, uudistaa toki genreä (Fagerholm tuntuu aina luovan jotain uutta kirjoittaessaan kirjan), mutta jännite häviää ikävästi ennen loppua. Myös laaja henkilökaarti tuntui hieman liian isolta palalta, nyt moni henkilö jää ikään kuin yhdentekeväksi sivutuotteeksi, ja toiset mielenkiintoisemmat henkilöhahmot ansaitsisivat enemmän tilaa.
Viimeisenä noottina täytyy vielä mainita maneerimainen englanninkielisten sanojen ja fraasejen viljely, joka on toki tuttua jo aikaisemmistakin teoksista. Kenties kirjailija on yrittänyt englannin kielen avulla luoda vastakkainasettelua pikkukylän ja ison maailman välille sekä korostaa henkilöitten kaipuuta jonnekin pois. Lolassa vieraskielisiä ilmaisuja vaan vilisee jo niin tiheään, että tehokeino menettää merkityksensä ja ärsyttää. Kustannustoimittaja saisi aina olla hereillä - nimekkäämmänkin tekijän kanssa.
Dekkarina teos taas... No, uudistaa toki genreä (Fagerholm tuntuu aina luovan jotain uutta kirjoittaessaan kirjan), mutta jännite häviää ikävästi ennen loppua. Myös laaja henkilökaarti tuntui hieman liian isolta palalta, nyt moni henkilö jää ikään kuin yhdentekeväksi sivutuotteeksi, ja toiset mielenkiintoisemmat henkilöhahmot ansaitsisivat enemmän tilaa.
Viimeisenä noottina täytyy vielä mainita maneerimainen englanninkielisten sanojen ja fraasejen viljely, joka on toki tuttua jo aikaisemmistakin teoksista. Kenties kirjailija on yrittänyt englannin kielen avulla luoda vastakkainasettelua pikkukylän ja ison maailman välille sekä korostaa henkilöitten kaipuuta jonnekin pois. Lolassa vieraskielisiä ilmaisuja vaan vilisee jo niin tiheään, että tehokeino menettää merkityksensä ja ärsyttää. Kustannustoimittaja saisi aina olla hereillä - nimekkäämmänkin tekijän kanssa.
May 24, 2019
Jaha. Vad ska jag säga? Boken var skriven på ett sätt som gjorde den väldigt jobbig att läsa. Jag gillade inte Fagerholms ”Diva” och tände inte heller på den här. Jag tyckte den var konstlad både till stil och story.
January 25, 2014
Slog igen boken. Så trist bok.
July 22, 2016
Språket, stilen!
May 2, 2014
"Sinä olet totisesti kiltti, Flemming, hyvin kasvatettu." Esimerkiksi tämän hän kyllä sanoo Flemmingille kun tämä perheen yhteisten illallisten jälkeen tarjoutuu korjaamaan pöydän ja panemaan astiat koneeseen. Pörröttää pojan tukkaa, hymyillen sillä erityisellä tavalla, ranskalainen filmitähti & äiti samalla kertaa (Flemmingin omin sanoin, tosin toisessa yhteydessä, erityisessä henrikyhteydessä) ja Flemming punastuu melkein koko ruumiiltaan, ikään kuin koko olemukseltaan pörrötettynä, minkä serkku ja paras ystävä Henrik toteaa sanoitta, vaivihkaa... VOI ÄITI!
s. 54
Se että ryhtyy puhumaan Petran kanssa tarkoittaa että joutuu hänen vangikseen, hänen sanojensa vangiksi, jotka kuvaavat hänen tapaansa nähdä asiat, ei kenenkään muun: mutta hänellä on sana hallussaan, sanavuo, eikä hän antaudu ikinä, joten sanoilla ja sanamuodoilla häntä ei voiteta koskaan.
s. 164
Ja: ihmistä voi pienentää – myös – kirjoittamalla hänestä. Kertomalla hänestä omalla tavallaan. Omien tarkoitustensa mukaan, ymmärryksensä, joita soveltaa toiseen ihmiseen. Kesyttää hänet.
– – kuten teki sisko Anita, joka jo tuohon aikaan rakasti kaikkea mikä oli kuollutta ja kummallista ja suggestiivista sillä tavalla kuin mikä tahansa voi olla jos se suljetaan liian pitkäksi aikaa ummehtuneisiin, pimeisiin tiloihin...
s. 241
"Do you love me? Ray kysyi, loukattuna.
"Of course I love you."
Tunsi vastatessaan olevansa kuin nukke. Semmoinen vedettävä, jolla on yksi lause. Yksi ainoa. Mutta tehokas: se oli niin selkeä ja levitti ympärilleen kovasti iloa ja sopua.
s. 281
Dan-Johanin ääni on täynnä helpostusta ja iloa, vähän häntää heiluttavaa, kuin koiralla – jossain toisessa tilanteessa se olisi melkein kiusallista, jonain muuna päivänä, toisessa yhteydessä... mutta ei nyt.
s. 332
Huolimatta suhteellisen harvoista neliömetreistä joille hän pystyy levittäytymään, ei koskaan ole ollut kyse siitä, ettei hän olisi voinut valita parasta ja hienointa, täsmälleen sitä mitä hän halusi.
Kivitalo ja kaakeliuunit, korkeat huoneet. Näköaloja.
Hän oli aina pystynyt valitsemaan huoneensa ja näkölansa, sen miten halusi asua.
Joskus hän ajattelee, että tämäkin on rajaviiva ihmisten välillä, pajon tärkempi kuin haluttaisiin ajatella. Niiden välillä joille on itsestään selvää, että juuri heille on tuleekin olla sijaa edullisesti sijaitsevissa tilavissa asunnoissa. Juuri niiden joita erityisesti koskee se mitä minä haluan, kaikki nämä näköalat –
ja niiden jotka joutuvat ottamaan sen mitä on tarjolla ja tyytymään siihen. Tämä jokin liittyy minäkäsitykseen. Minun huoneeni, sinun huoneesi ja muiden –
s. 384
Kevätkukka neuloo mielellän ja suoristelee keittiön verhoja niin että ne riippuvat aivan suorassa ja pitää kodin pölyttömänä. He saavat kolme lastas, kaikki poikia, ei kaksosia! joten kaiken kaikkiaan avioliitto on hyvä, samoin perhe-elämä.
s. 412
Aivan niin, Filip on oikeassa, oli halunnut suojella häntä. Pitänyt hänestä huolta.
Mutta nyt he olivat kasvaneet ulos noista rooleista ja avioliitto oli hajonnut siitäkin syystä: ei ollut uusia, muita rooleja jotka omaksua.
s. 431
Ongelmana on, että hän pystyy muotoilemaan kaikki vastaukset, lausumaan selkeästi, ja jollei kysymyksiä ole, hän pystyy arvaamaan kysymykset ja joka tapauksessa vastaamaan niihin, ja se joka luulee että tämä on rehellisyyttä erehtyy: joka ihmisessä on pieni olento joka suojautuu onttouksilta, vaistomaisesti, kaikelta mikä on keskeneräistä, kauheaa tai yksinkertaisesti vain epämukavaa.
s. 436-437
Alkupalojen aikana (rapuja!) Lila Anderson kertoo tarinan lapsuudestaan. Se ei ole aivan tosi, mutta siinä on monta totuudenjyvää. Siis oikeastaan totuutta todempi, niin lähellä totuutta kuin voi päästä, koska se on tisle. Lihavoitu oikeista kohdista – upeaa fiktiota, sanamuotoja ja fantasiaa (ajattelee Lila).
s. 442
Mutta tottahan se oli. Hän oli rakentanut elämästään julkisivun, pelkästään torjuakseen
imun
alas alas.
s. 469
Ja vielä hiukan myöhemmin: auto ajaa pois.
Autossa kaksi ihmistä, tiedän että kaikki voi muuttua yhdessä hyväilyssä nainen ja mies.
s. 484
s. 54
Se että ryhtyy puhumaan Petran kanssa tarkoittaa että joutuu hänen vangikseen, hänen sanojensa vangiksi, jotka kuvaavat hänen tapaansa nähdä asiat, ei kenenkään muun: mutta hänellä on sana hallussaan, sanavuo, eikä hän antaudu ikinä, joten sanoilla ja sanamuodoilla häntä ei voiteta koskaan.
s. 164
Ja: ihmistä voi pienentää – myös – kirjoittamalla hänestä. Kertomalla hänestä omalla tavallaan. Omien tarkoitustensa mukaan, ymmärryksensä, joita soveltaa toiseen ihmiseen. Kesyttää hänet.
– – kuten teki sisko Anita, joka jo tuohon aikaan rakasti kaikkea mikä oli kuollutta ja kummallista ja suggestiivista sillä tavalla kuin mikä tahansa voi olla jos se suljetaan liian pitkäksi aikaa ummehtuneisiin, pimeisiin tiloihin...
s. 241
"Do you love me? Ray kysyi, loukattuna.
"Of course I love you."
Tunsi vastatessaan olevansa kuin nukke. Semmoinen vedettävä, jolla on yksi lause. Yksi ainoa. Mutta tehokas: se oli niin selkeä ja levitti ympärilleen kovasti iloa ja sopua.
s. 281
Dan-Johanin ääni on täynnä helpostusta ja iloa, vähän häntää heiluttavaa, kuin koiralla – jossain toisessa tilanteessa se olisi melkein kiusallista, jonain muuna päivänä, toisessa yhteydessä... mutta ei nyt.
s. 332
Huolimatta suhteellisen harvoista neliömetreistä joille hän pystyy levittäytymään, ei koskaan ole ollut kyse siitä, ettei hän olisi voinut valita parasta ja hienointa, täsmälleen sitä mitä hän halusi.
Kivitalo ja kaakeliuunit, korkeat huoneet. Näköaloja.
Hän oli aina pystynyt valitsemaan huoneensa ja näkölansa, sen miten halusi asua.
Joskus hän ajattelee, että tämäkin on rajaviiva ihmisten välillä, pajon tärkempi kuin haluttaisiin ajatella. Niiden välillä joille on itsestään selvää, että juuri heille on tuleekin olla sijaa edullisesti sijaitsevissa tilavissa asunnoissa. Juuri niiden joita erityisesti koskee se mitä minä haluan, kaikki nämä näköalat –
ja niiden jotka joutuvat ottamaan sen mitä on tarjolla ja tyytymään siihen. Tämä jokin liittyy minäkäsitykseen. Minun huoneeni, sinun huoneesi ja muiden –
s. 384
Kevätkukka neuloo mielellän ja suoristelee keittiön verhoja niin että ne riippuvat aivan suorassa ja pitää kodin pölyttömänä. He saavat kolme lastas, kaikki poikia, ei kaksosia! joten kaiken kaikkiaan avioliitto on hyvä, samoin perhe-elämä.
s. 412
Aivan niin, Filip on oikeassa, oli halunnut suojella häntä. Pitänyt hänestä huolta.
Mutta nyt he olivat kasvaneet ulos noista rooleista ja avioliitto oli hajonnut siitäkin syystä: ei ollut uusia, muita rooleja jotka omaksua.
s. 431
Ongelmana on, että hän pystyy muotoilemaan kaikki vastaukset, lausumaan selkeästi, ja jollei kysymyksiä ole, hän pystyy arvaamaan kysymykset ja joka tapauksessa vastaamaan niihin, ja se joka luulee että tämä on rehellisyyttä erehtyy: joka ihmisessä on pieni olento joka suojautuu onttouksilta, vaistomaisesti, kaikelta mikä on keskeneräistä, kauheaa tai yksinkertaisesti vain epämukavaa.
s. 436-437
Alkupalojen aikana (rapuja!) Lila Anderson kertoo tarinan lapsuudestaan. Se ei ole aivan tosi, mutta siinä on monta totuudenjyvää. Siis oikeastaan totuutta todempi, niin lähellä totuutta kuin voi päästä, koska se on tisle. Lihavoitu oikeista kohdista – upeaa fiktiota, sanamuotoja ja fantasiaa (ajattelee Lila).
s. 442
Mutta tottahan se oli. Hän oli rakentanut elämästään julkisivun, pelkästään torjuakseen
imun
alas alas.
s. 469
Ja vielä hiukan myöhemmin: auto ajaa pois.
Autossa kaksi ihmistä, tiedän että kaikki voi muuttua yhdessä hyväilyssä nainen ja mies.
s. 484
February 4, 2013
Monika Fagerholm är en av vår tids stora författare, vilket hon återigen befäster med sin nya roman Lola uppochner. Hon fick sitt stora genombrott med Underbara kvinnor vid vatten (1994). Den alltigenom lysande romanen Den amerikanska flickan (2005) belönades med Augustpriset och efterföljaren Glitterscenen (2009) nominerades för Nordiska rådets litteraturpris. Hon äger ett alldeles eget språk och hennes tolkning av verkligheten är både magisk och vardaglig, brusande och stillsam.
I det lilla samhället Flatnäs, som ligger vid sydkusten och har gula oskuldsfulla blommor i sitt vapen, känner alla till alla. Hemligheter ligger öppna under ytan och någon ser alltid vad som pågår. Hit återvänder Jana Marton, efter sjutton års frånvaro, för att närvara vid en återsamlingsträff med de gamla vännerna. Som ett öppet sår ligger minnet av det som hände när de var unga. En deckarhistoria är placerad mitt i händelsernas centrum, där lojalitet, hemligheter och vänskap återfinns. Handlingen kretsar kring några familjer – en del boende vid den fina delen av samhället och några i enklare förhållanden. Ungdomarna korsar gränserna och ser vad som sker under ytan. De bidrar själva till rörelsen framåt som obönhörligt leder till olycka. Mitt i den pågående virveln av händelser sker den stora tragedin; Estonia förliser och tiden får en ny innebörd, något ovisst. Prästen talar i kyrkan, och budskapet är något nytt, något annat: ”Jag kan inte lova er att det blir en morgondag.”
För att fånga och uttrycka hur Monika Fagerholm skriver vänder jag mig till musiken och dess språk; hon skriver med absolut gehör. Det är den beskrivning som kommer närmast författarens eget, skrivna universum: den aldrig sviktande närvaron, intensiteten, verkligheten sammansatt i ett mycket finmaskigt nät, där varje mellanrum och tråd samspelar. Att gå in i texten innebär att man blir slukad. Det finns inget nära på– om du släpper författarens hand riskerar du att tappa bort dig. Texten kräver sitt, ditt hela fokus. I den lurar en sprakande återhållsamhet – som att hålla en vacker fjäril i sin kupade hand och känna dess vingslag mot huden strax innan man släpper den fri.
Lola uppochner är en lysande samtidsskildring, dels från tidigt 90-tal, dels från 2011. Det är en sammansatt roman, där delarna spänner över olika teman, såsom barndom, klass, vänskap och överlevnad. Mycket handlar om de ungas beroende av vuxna och den utsatthet som följer. Som ett övergripande tema löper tanken om tid. Fagerholms romaner skrivs utifrån de unga flickornas situation, och det gäller även Lola uppochner. Hon skriver: ”Alla dessa ljuva flickor, unga kvinnor, som lägger sina vackra huvuden på sned och säger ”jag förstår, jag förstår”. Alldeles som om de begrep något överhuvudtaget. En liten missbrukad flicka.” I Lola uppochner finns flickor som är så mycket mer än vad de visar, både starkare och farligare, och alla väljer de att uttrycka sin rädsla eller sitt livsmod på olika sätt.
Fagerholms exakta blick för handlingens nu – det absoluta gehöret – gör Lola uppochner till något storslaget. Det är en berättelse som befinner sig mitt i verklighetens stormande öga, där den stannat till för ett ögonblick. Jag vill återvända dit, om och om igen.
— — —
http://www.kulturdelen.com/2013/02/01...
Agneta Hagerud är litteraturvetare och lärare.
I det lilla samhället Flatnäs, som ligger vid sydkusten och har gula oskuldsfulla blommor i sitt vapen, känner alla till alla. Hemligheter ligger öppna under ytan och någon ser alltid vad som pågår. Hit återvänder Jana Marton, efter sjutton års frånvaro, för att närvara vid en återsamlingsträff med de gamla vännerna. Som ett öppet sår ligger minnet av det som hände när de var unga. En deckarhistoria är placerad mitt i händelsernas centrum, där lojalitet, hemligheter och vänskap återfinns. Handlingen kretsar kring några familjer – en del boende vid den fina delen av samhället och några i enklare förhållanden. Ungdomarna korsar gränserna och ser vad som sker under ytan. De bidrar själva till rörelsen framåt som obönhörligt leder till olycka. Mitt i den pågående virveln av händelser sker den stora tragedin; Estonia förliser och tiden får en ny innebörd, något ovisst. Prästen talar i kyrkan, och budskapet är något nytt, något annat: ”Jag kan inte lova er att det blir en morgondag.”
För att fånga och uttrycka hur Monika Fagerholm skriver vänder jag mig till musiken och dess språk; hon skriver med absolut gehör. Det är den beskrivning som kommer närmast författarens eget, skrivna universum: den aldrig sviktande närvaron, intensiteten, verkligheten sammansatt i ett mycket finmaskigt nät, där varje mellanrum och tråd samspelar. Att gå in i texten innebär att man blir slukad. Det finns inget nära på– om du släpper författarens hand riskerar du att tappa bort dig. Texten kräver sitt, ditt hela fokus. I den lurar en sprakande återhållsamhet – som att hålla en vacker fjäril i sin kupade hand och känna dess vingslag mot huden strax innan man släpper den fri.
Lola uppochner är en lysande samtidsskildring, dels från tidigt 90-tal, dels från 2011. Det är en sammansatt roman, där delarna spänner över olika teman, såsom barndom, klass, vänskap och överlevnad. Mycket handlar om de ungas beroende av vuxna och den utsatthet som följer. Som ett övergripande tema löper tanken om tid. Fagerholms romaner skrivs utifrån de unga flickornas situation, och det gäller även Lola uppochner. Hon skriver: ”Alla dessa ljuva flickor, unga kvinnor, som lägger sina vackra huvuden på sned och säger ”jag förstår, jag förstår”. Alldeles som om de begrep något överhuvudtaget. En liten missbrukad flicka.” I Lola uppochner finns flickor som är så mycket mer än vad de visar, både starkare och farligare, och alla väljer de att uttrycka sin rädsla eller sitt livsmod på olika sätt.
Fagerholms exakta blick för handlingens nu – det absoluta gehöret – gör Lola uppochner till något storslaget. Det är en berättelse som befinner sig mitt i verklighetens stormande öga, där den stannat till för ett ögonblick. Jag vill återvända dit, om och om igen.
— — —
http://www.kulturdelen.com/2013/02/01...
Agneta Hagerud är litteraturvetare och lärare.
September 2, 2013
Ehkäpä jonain päivänä otan omasta neuvostani vaarin ja lakkaan lukemasta kriitikoiden suosittelemia kirjoja. Ne nimittäin yleensä tuottavat suurimmat pettymykset.
Takakannessa Fagerholmin kieltä kehutaan hypnoottiseksi, mikä on tässä yhteydessä kiertoilmaus jankkaavalle. Satunnaiset ilmaisut ja lauseet toistuvat hyllyvässä rytmissä, joka tosiaan tempaa mukaansa mutta samalla hukuttaa tarinan punaisen langan. Lola ylösalaisin ei ole varsinaisesti dekkari eikä edes kaunokirjallisuutta vaan pikemminkin viiden sadan sivun mittainen ylipitkä essee.
Tajunnanvirta tosin tempaa mukaansa, mutta hetken maalailuissa yleiskuva katoaa kokonaan. Järjettömät ja tekstiin täysin sopimattomat englannin kielisit ilmaisut rikkovat rytmin ikävästi samoin kuin kirjailijan äänen toistuva puuttuminen tapahtumien kulkuun. Mutta kerrataanpas.
Käännös on hyvä kuten suomennokset ruotsin kielestä yleensä ovat, mutta vieraat kielikuvat paistavat läpi.
Ken tykkää tyylistä pitänee tästä kirjasta, mutta minä taidan ottaa päänsärkypillerin.
****
Maybe someday I’ll take my own advice and stop reading books critics recommend. Those are usually the biggest disappointments.
On the back cover Fagerholm’s language is described as hypnotic, which is a synonym for repetitive in this case. Random expressions and sentences are repeated in a rhythm that does catch you but also loses the thin red line of the plot. Lola upside down isn’t a detective novel nor is it really general fiction rather than a five hundred page of an overlong essay.
The stream of thought may pull you in, but in painting the moment the big picture disappears. Inane and unbecoming lines in English break the rhythm of the text as does the author’s voice with its interruptions.
The quality of the translation was good even if the foreign expression shine through.
Those who like the style will like the book, I think, but I need a headache pill.
Takakannessa Fagerholmin kieltä kehutaan hypnoottiseksi, mikä on tässä yhteydessä kiertoilmaus jankkaavalle. Satunnaiset ilmaisut ja lauseet toistuvat hyllyvässä rytmissä, joka tosiaan tempaa mukaansa mutta samalla hukuttaa tarinan punaisen langan. Lola ylösalaisin ei ole varsinaisesti dekkari eikä edes kaunokirjallisuutta vaan pikemminkin viiden sadan sivun mittainen ylipitkä essee.
Tajunnanvirta tosin tempaa mukaansa, mutta hetken maalailuissa yleiskuva katoaa kokonaan. Järjettömät ja tekstiin täysin sopimattomat englannin kielisit ilmaisut rikkovat rytmin ikävästi samoin kuin kirjailijan äänen toistuva puuttuminen tapahtumien kulkuun. Mutta kerrataanpas.
Käännös on hyvä kuten suomennokset ruotsin kielestä yleensä ovat, mutta vieraat kielikuvat paistavat läpi.
Ken tykkää tyylistä pitänee tästä kirjasta, mutta minä taidan ottaa päänsärkypillerin.
****
Maybe someday I’ll take my own advice and stop reading books critics recommend. Those are usually the biggest disappointments.
On the back cover Fagerholm’s language is described as hypnotic, which is a synonym for repetitive in this case. Random expressions and sentences are repeated in a rhythm that does catch you but also loses the thin red line of the plot. Lola upside down isn’t a detective novel nor is it really general fiction rather than a five hundred page of an overlong essay.
The stream of thought may pull you in, but in painting the moment the big picture disappears. Inane and unbecoming lines in English break the rhythm of the text as does the author’s voice with its interruptions.
The quality of the translation was good even if the foreign expression shine through.
Those who like the style will like the book, I think, but I need a headache pill.
February 17, 2017
Det här är bra men jag är inte förtjust. Jag märkte redan i början att det kommer att bli obehagligt och att upplösningen på själva deckargåtan antagligen inte kommer att vara tillfredsställande OCH att det kommer att bli lite väl många tröttsamma upprepningar. Ändå, det här är ju Fagerholm och visst lyckas hon måla upp en hel fantastisk värld i den finlandssvenska småstaden. (Och Ca alltså! <3)
Diva är en av mina absoluta favoritböcker of all time så det är lite konstigt att jag inte har läst mer av Fagerholm. Orsaken till att jag plockade upp just den här just nu är att jag tänkte se serien. Men nja. Vet inte hur jag tänkte där riktigt. Jag är annars också dålig på serier. Och mörkt och Twin Peaksigt är inte min grej just nu. (Eller kanske EVER?)
Diva är en av mina absoluta favoritböcker of all time så det är lite konstigt att jag inte har läst mer av Fagerholm. Orsaken till att jag plockade upp just den här just nu är att jag tänkte se serien. Men nja. Vet inte hur jag tänkte där riktigt. Jag är annars också dålig på serier. Och mörkt och Twin Peaksigt är inte min grej just nu. (Eller kanske EVER?)
February 21, 2015
Se dig inte om i vrede.
Girl, interrupted.
Vid Centralstation satte jag mig ner...
I went into the woods because I wanted to live deliberately
Love, love will tear us apart
Själens obotliga ensamhet.
Rädslans geografi.
Dagarnas skum.
As I lay dying.
Jules & Jim... & Jeanne!
Femtio nyanser av grått: Håll käften
Monika Fagerholm har en alldeles egen stil och jag tycker mycket om att gå in i hennes språkvärldar. Denna gång med en mängd popkulturella och litterära blinkningar, som används som återkommande poetiska besvärjelser. Däremot är persongalleriet alldeles för omfattande för mig, även om jag beundrar den fantasifulla listan över alla karaktärer skapade i MF:s brilliant mind.
Ansöker härmed om medlemskap i The Club of the Outrageous!
Girl, interrupted.
Vid Centralstation satte jag mig ner...
I went into the woods because I wanted to live deliberately
Love, love will tear us apart
Själens obotliga ensamhet.
Rädslans geografi.
Dagarnas skum.
As I lay dying.
Jules & Jim... & Jeanne!
Femtio nyanser av grått: Håll käften
Monika Fagerholm har en alldeles egen stil och jag tycker mycket om att gå in i hennes språkvärldar. Denna gång med en mängd popkulturella och litterära blinkningar, som används som återkommande poetiska besvärjelser. Däremot är persongalleriet alldeles för omfattande för mig, även om jag beundrar den fantasifulla listan över alla karaktärer skapade i MF:s brilliant mind.
Ansöker härmed om medlemskap i The Club of the Outrageous!
August 31, 2014
monika fagerholm on kyllä ehdottomasti yksi taitavimmista kotimaisista kirjailijoista (jopa näin suomennettuna, olen liian laiska lukemaan alkukielellä eli ruotsiksi), yltää ihan kansainväliselle tasolle, joka on niin harvinaista.
March 16, 2016
Det här stora språket och lilla samhället.
Om det här är typ en "vacker deckare i Twin Peaks-skrud" så peak-ar den en bit innan upplösningen. Men jag vet få svenska författare som ej vore avundsjuka på den toppen, i språket.
Kom för mysteriet, stannade för stämningen och melankoliska rum.
Om det här är typ en "vacker deckare i Twin Peaks-skrud" så peak-ar den en bit innan upplösningen. Men jag vet få svenska författare som ej vore avundsjuka på den toppen, i språket.
Kom för mysteriet, stannade för stämningen och melankoliska rum.
December 21, 2018
Jamen visst är det här en bok som inte lämnar en endaste läsare oberörd. Det är en sylvass skildring av ett litet samhälles mekanismer, så delikat och utsökt paketerat. Jag storgillar Fagerholms stilistiska medel och de många intertexterna.
August 9, 2020
Jostain syystä en saanut tästä yhtään kiinni. Fagerholmin kieli on kaunista, ahmaisevaa mutta myös vieraannuttavaa, etenkin kun samalla luin muita, täysin toisella tyylillä kirjoitettuja teoksia. Tuntui, että tipahdin silloin pois tämän maailmasta.
February 23, 2013
Taiturimaisesti kirjoitettu ja koukuttava mysteeritarina, jonka sirpaleinen juonenkuljetus tekee lukokemuksesta ajoittain raskaahkon.
March 18, 2013
Man borde ha tid att riktigt sätta sig in i den här boken. Nu läste jag den i små bitar och därför var det en hel del små nyanser och ledtrådar jag inte förstod.
May 5, 2013
Monika Fagerholm onnistuu kerta toisensa jälkeen luomaan kirjoihinsa erityisen mystisen ja ainutlaatuisen tunnelman, mistä pidän kovasti. Hyvin kirjoitettu monipolvinen tarina.
February 10, 2024
Monika Fagerholmin teoksista monet kuuluvat suosikkikirjoihini. Tästäkin tunnisti Fagerholmille tyypillisiä piirteitä: Suomenruotsalainen pikkukaupunki, murha, josta teos alkaa, mutta johon se ei kuitenkaan tiivisty.
Lola ylösalaisin on toki myös taiturimaista kieleltään ja rytmiltään. Hyvä kieli ei kuitenkaan pelasta lauseiden sisällönpuutteelta. Fagerholmin tekstissä toistuvat fraasit ovat itselleni tuttuja. Usein ne auttavat lähestymään ja ymmärtämään kunkin teoksen teemoja. Tässä jatkuvien englannin- ja suomenkielisten hokemien heitteleminen oli kuitenkin itselleni täysin käsittämätöntä. Ei lauseiden toistaminen tai etenkään niiden kääntäminen englanniksi automaattisesti lisää niihin merkitystä.
Merkityksenpuute oli itselleni seikka, joka varjosti koko kirjaa. En vieläkään tiedä, mistä siinä oli kyse. Mitä se yritti sanoa ja miksi luin sen? Se tuntui kokonaisuutena yhtä tyhjältä kuin englanninkieliset fraasitkin. Tai sitten en vain kyennyt löytämään sieltä jotain, mitä olisi pitänyt.
Ehkä on väärin lukea teosta odottaen aina jotain suurta merkityksellisyyttä/syvällisyyttä. Kyllä kaikilla kirjoilla kuitenkin varmaan pitäisi olla jokin syy, miksi ne on kirjoitettu? Tässä syyksi ei riittänyt vetävä rikosjuoni. Missään kohtaa kirjaa en saanut syytä, miksi olisin kiinnostunut tästä rikoksesta tai etenkään sen uhrista. Fagerholm kai tarkoituksellakin koitti saada lukijan kiinnostumaan ennemmin ruumiin löytäneestä teinitytöstä, mutta tämän tylsempään hahmoon en ole hetkeen törmännyt. Kai jokaisen hahmon paperinohuus johtui niiden runsaudesta? Teoksesta ei oikein voi erottaa päähenkilöä/päähenkilöitä.
Suurimpana murheenkryyninä lukiessa olivat siis henkilöhahmot, jotka eivät myöskään riittäneet kantamaan teosta. Näennäisesti merkityksettömien hahmojen elämiin tai taustatarinoihin sukeltaminen ei ollut kiinnostavaa. Tällöin taustatarinan olisi pitänyt olla kyllin kiinnostava, jotta lukijaa ei olosi haitannut hahmon vieraus tai toisin päin. Näin ei kuitenkaan ollut.
Koitan vieläkin tässä kirjoittaessani miettiä, miksi kirjoittaja on ajatellut, että lukija kiinnostuisi juuri tämän kirjan murhasta, maailmasta tai hahmoista, mutta olen vain hämmentynyt. Hämmennys varmaan olikin Fagerholmin tarkoitus, mutta tämä ei ole sellaista imevää, riehakasta hämmennystä, jota esim. Divassa saa kokea.
Lola ylösalaisin on toki myös taiturimaista kieleltään ja rytmiltään. Hyvä kieli ei kuitenkaan pelasta lauseiden sisällönpuutteelta. Fagerholmin tekstissä toistuvat fraasit ovat itselleni tuttuja. Usein ne auttavat lähestymään ja ymmärtämään kunkin teoksen teemoja. Tässä jatkuvien englannin- ja suomenkielisten hokemien heitteleminen oli kuitenkin itselleni täysin käsittämätöntä. Ei lauseiden toistaminen tai etenkään niiden kääntäminen englanniksi automaattisesti lisää niihin merkitystä.
Merkityksenpuute oli itselleni seikka, joka varjosti koko kirjaa. En vieläkään tiedä, mistä siinä oli kyse. Mitä se yritti sanoa ja miksi luin sen? Se tuntui kokonaisuutena yhtä tyhjältä kuin englanninkieliset fraasitkin. Tai sitten en vain kyennyt löytämään sieltä jotain, mitä olisi pitänyt.
Ehkä on väärin lukea teosta odottaen aina jotain suurta merkityksellisyyttä/syvällisyyttä. Kyllä kaikilla kirjoilla kuitenkin varmaan pitäisi olla jokin syy, miksi ne on kirjoitettu? Tässä syyksi ei riittänyt vetävä rikosjuoni. Missään kohtaa kirjaa en saanut syytä, miksi olisin kiinnostunut tästä rikoksesta tai etenkään sen uhrista. Fagerholm kai tarkoituksellakin koitti saada lukijan kiinnostumaan ennemmin ruumiin löytäneestä teinitytöstä, mutta tämän tylsempään hahmoon en ole hetkeen törmännyt. Kai jokaisen hahmon paperinohuus johtui niiden runsaudesta? Teoksesta ei oikein voi erottaa päähenkilöä/päähenkilöitä.
Suurimpana murheenkryyninä lukiessa olivat siis henkilöhahmot, jotka eivät myöskään riittäneet kantamaan teosta. Näennäisesti merkityksettömien hahmojen elämiin tai taustatarinoihin sukeltaminen ei ollut kiinnostavaa. Tällöin taustatarinan olisi pitänyt olla kyllin kiinnostava, jotta lukijaa ei olosi haitannut hahmon vieraus tai toisin päin. Näin ei kuitenkaan ollut.
Koitan vieläkin tässä kirjoittaessani miettiä, miksi kirjoittaja on ajatellut, että lukija kiinnostuisi juuri tämän kirjan murhasta, maailmasta tai hahmoista, mutta olen vain hämmentynyt. Hämmennys varmaan olikin Fagerholmin tarkoitus, mutta tämä ei ole sellaista imevää, riehakasta hämmennystä, jota esim. Divassa saa kokea.
June 10, 2023
Jag läste Den amerikanska flickan, och tyckte att den var tråkig och svårbegriplig. Så när jag fick Lola uppochner i present hade jag ingen större lust att läsa den. Boken har stått i bokhyllan i flera år, men nu fick jag för mig att ändå ge den en chans. Förväntningarna var alltså på lägsta möjliga nivå. Den är skriven på ett väldigt förvirrat sätt (ska det föreställa så rörigt som man tänker?), och det är många olika personer att hålla reda på. På något sätt sögs jag ändå in i berättelsen och sträckläste sista tredjedelen, dels för att få reda på hur allt hängde ihop, dels för att den äntligen skulle ta slut…
September 15, 2025
Hyvä kirja. Ei täysi dekkari/trilleri, vaikka sellaisena puhutaan. Enemmän kuvaa ihmistä ja heidän ajatuksiaan. Kerronnasta tulee mieleen värittäminen: samaan asiaan palataan uudestaan ja uudestaan, kerta kerralta kuvan tullessa vahvemmaksi tai selkeämmäksi.
Toisaalta kirjan hahmot olivat minun lukemisella itse asiassa kovin samanlaisia, tai ainakin heidän kuvaamisensa. Vaikka haastattelussa Fagerholm kyllä kertoili erilaisten ihmisten eri kuvaustyyleistä. Siltikin minun makuuni liiaksi samanlaista. Ellei tarkoitus ole kuvata nimenomaan sitä, että ihmiset ovat loppujen lopuksi lähellä toisiaan.
Toisaalta kirjan hahmot olivat minun lukemisella itse asiassa kovin samanlaisia, tai ainakin heidän kuvaamisensa. Vaikka haastattelussa Fagerholm kyllä kertoili erilaisten ihmisten eri kuvaustyyleistä. Siltikin minun makuuni liiaksi samanlaista. Ellei tarkoitus ole kuvata nimenomaan sitä, että ihmiset ovat loppujen lopuksi lähellä toisiaan.
October 18, 2024
Twin Peaks as Nordic stream-of-consciousness noir.
I just <3 <3 <3 how Monica Fagerholm writes!!!
I just <3 <3 <3 how Monica Fagerholm writes!!!
January 8, 2026
"Hän on nukkunut. Hän herää. Huone kylpee valossa. Päivänläikkiä seinällä."
Displaying 1 - 26 of 26 reviews