Miksi hyönteisiä ja äyriäisiä tutkinut ylioppilas on joutunut kaivoon? Millaisen tarjouksen merenelävistä kiinnostunut TV-kokki saa? Kuka on merkillisiä äyriäiskuvia piirtävä nimimerkki Nil Scapegoat? Miksi vanhemmat käyttäytyvät oudosti, kun heidän lapsensa tulee yllätysvierailulle vanhalle kotisaarelleen?
Äyriäiset, nuo vesien ja maiden vipeltäjät, ovat jääneet suomalaisessa kaunokirjallisuudessa pahasti paitsioon. Kilkinkuoret ja muita äyriäiskauhukertomuksia korjaa tämän epäkohdan ja tarjoaa 14 kiehtovaa tarinaa, joissa keskiössä ovat äyriäiset mitä erilaisimmissa muodoissaan. Herkullinen kattaus on valmiina – mutta onko ruokalajina äyriäinen vai joku muu, se selviää vain lukemalla nämä tarinat!
Antologian kirjailijat ovat Samuli Antila, Rimma Erkko, Sini Helminen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Nina Korento, Teemu Korpijärvi, Lauri Lattu, Melina Marras, Mia Myllymäki, Jyrki Pitkä, Noora Puolamäki, E. K. Saar, Tarja Sipiläinen ja Shimo Suntila.
Sisällys:
Matti Järvinen: Esipuhe Samuli Antila: Maanalaiset Shimo Suntila: Rapukekkerit Sini Helminen: Hehku Mia Myllymäki: Kilkinkuoret Nina Korento & E. K. Saar: Raakkusydän Lauri Lattu: Hummerijuhlat Jussi Katajala: Mustalampi Rimma Erkko: Kultatukka ja tähtisilmä Tarja Sipiläinen: Astacus magnus Jyrki Pitkä: Murheensyöjä Artemis Kelosaari: Hiljainen mies Noora Puolamäki: Kuoren alla Melina Marras: Menneen maailman nälkäiset Teemu Korpijärvi: Kravut
No nyt oli hauska teema kauhunovellikokoelmalle, nimittäin äyriäiset. Eli ravut, kilkit, siirat, vesikirput ja muut ölliäiset jotka ei ehkä ensin ajatellen oo sitä kuumottavinta kauhumatskua mutta todella mielenkiintoisia tarinoita oli näistä saatu aikaiseksi. Omiksi suosikeiksi nousivat Jyrki Pitkän Murheensyöjä, Rimma Erkon Kultatukka ja tähtisilmä, Artemis Kelosaaren Hiljainen mies ja Melina Marraksen Menneen maailman nälkäiset, mutta kokonaisuutena tää oli oikein tasokas novellikokis eikä mukana ollut yhtään selkeästi kehnompaa tarinaa. Pakko nostaa myös hattua Jussi Katajan Mustalammelle jossa viitattiin hauskasti ja ovelasti erääseenkin menneisyyden lastenlauluun. :D Eli jos haluatte kauhutarinoita vähän erikoisemmalla teemalla niin tarttukaa Kilkinkuoriin.
Äyriäiskauhua! 🦐🦀🦞 Ai että rakastan novelliantologioita, joilla on jokin omituinen aihe. Tämä oli sisältönsäkin osalta ihan mainio.
"Kauhuun äyriäiset epäilemättä sopivat, koska niiden ulkomuoto voi tuntua monien ihmisten silmissä vastenmieliseltä. Sakset, tuntosarvet, monet jalkaparit ja verkkosilmät eivät ehkä ole kaikille kovin sympaattisia piirteitä. Osa äyriäisistä on petoeläimiä, osa loisia, joten ei tarvitse kuin laittaa vähän mielikuvitusta peliin, niin kauhuideoita varmasti syntyy", Matti Järvinen kommentoi aihevalintaa kirjan esipuheessa.
Äyriäiset ovat kieltämättä aika ahdistavia otuksia, ja novelleissa on hyödynnetty tätä (ja erilaisia äyriäislajeja) ilahduttavan monipuolisesti. Kaikki novellit eivät miellyttäneet yhtä paljon, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Mielestäni novellien parhaimmistoon kuuluvat ainakin Noora Puolamäen Kuoren alla, Teemu Korpijärven Kravut, Sini Helmisen Hehku ja Shimo Suntilan Rapukekkerit.
Sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi, ja se tulikin luettua hyvin nopealla tahdilla päivän sisällä. En ole aikaisemmin erityisemmin lukenut kauhukirjallisuutta, mutta viimeaikoina olen ystäväni kuratoimana katsonut erilaisia niche kauhuelokuvia, ja se on nostanut mielenkiintoni kauhuun genrenä. En ole myöskään pitkään aikaan lukenut suomenkielistä kirjallisuutta, jonka takia Kilkinkuoret oli virkistävä kokemus.
Kaikenkaikkiaan nautin koko antologiasta. Vaikka jotkut yksittäiset tarinat eivät iskeneetkään, olivat ne tarpeeksi lyhyitä, että niiden läpi oli nopeaa lukea ja jatkaa seuraavaan, potentiaalisesti kiinnostavampaan tarinaan. Mielenkiintoisinta oli nähdä miten monenlaisiin erilaisiin tarinoihin äyriäisten teema ylsi, ja kirjan jälkeenkin jäi sellainen olo, että tässä aiheessa olisi varmasti vielä paljon kultaa kaivettavana.
Parhaiten mieleen jäivät tarinat Murheensyöjä sekä Kravut.
Murheensyöjässä pidin erityisesti sen lähestymistavasta äyriäskonseptiin, ja mielestäni se oli proosaltaan ja dialogiltaan ehkä sulavimmin kirjoitettu tarina koko kirjassa. Historiallinen mytologinen fantasiasuomi oli niin mielenkiintoa herättävä konsepti, että lukisin mieluusti lisääkin vastaavanlaista. Ainoa mikä kyseisessä tarinassa käännätti itseä pois oli se hieman yltiömäinen mässäily (oletattavasti nuorten/lasten?) pahoinpitelyllä parissa kohtauksessa. Shokkifaktori olisi voinut pysyä samana hieman vähemmälläkin kuvailulla.
Kravut-tarinassa viehätti ehdottomasti sen scifi-aspekti, jota se mielestäni käsitteli tavalla, jonka voisi melkein kuvitella tapahtuvaksi. Pidin siitä, miten kuvailut tarinan päähenkilön lapsuudesta ja tiedematkan alusta nivoutuivat yhteen tarinan loppua kohden. Tarinassa välittyi hyvin se autious ja yksinäisyys sekä epätietoisuus ulkomaailmasta, jossa tutkijat elivät. Tietämättömyys siitä, menivätkö heidän viestinsä koskaan perille maahan tuntui melkein ahdistavammalta kuin itse kravut.
Piristävä kauhuantologia, jossa oli niin kauhua, fantasiaa, että scifiä. Useimmat tarinat olivat hyviä. Yhden tarinan jäsentely oli vähän oudohko ja alku sakkasi aika tavalla. Tässä oli tasoltaan sellaisia tarinoita, että on suoranainen ihme miks suomalainen leffateollisuus puurtaa samojen kuluneitten teemojen ympärillä, kun tarjolla on vaikka ja mitä.
Yhdestä tarinasta tuli mieleen kauhumangan isän, Junji Iton, mangatarina Greased, koska meininki oli vähän samanlainen. Kalojen kieliparasiittei ollut sekään vieras konsepti. Pinterestissä joku oli luonnostellut tän konseptin. Kenties siitä jo on kauhumanga olemassa.