Kaukaisella planeetalla ihmisten siirtokunta louhii kobolttia ja käy hidasta sotaa myyriksi kutsuttua alkuperäisväestöä vastaan. Nuorelle Ardrille myyrät ovat hirviöitä, kunnes hänen ystävänsä Manwila auttaa Ardria ymmärtämään niitä ja näkemään laajenevien kaivosten ongelmat, joita planeetan omistava Cobaldis-kaivosyhtiö peittelee.
Planeetan nopeasti muuttuvissa metsissä kapinalliset ja myyrät suunnittelevat vastatoimia selittämättömän teknologiansa avulla. Ardri puolestaan päättää turvautua politiikan voimaan pelastaakseen planeetan uhkaavalta katastrofilta. Cobaldiksen varjossa valinnoista tulee kuitenkin yhä vaikeampia.
Camilla Kantolan esikoisromaani Linnunsolu on aikuisille suunnattu tieteisdystopia, jossa käsitellään yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä. Missä kulkevat oikeuksien, demokratian ja ihmisyyden rajat, kun ympäristö ja yhteiskunnalliset olosuhteet muuttuvat?
Camilla Kantolan yhteiskunnallista scifiä edustava esikoisteos Linnunsolu tuo vahvasti mieleen Ursula K. le Guinin klassikon Maailma, vihreä metsä. Tässä on myös jotain samaa kuin Pierce Brownin Red Risingissa ja Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeissä.
Mielenkiintoinen maailma, jossa kaivostoiminta sekä paikallinen eläin- ja kasvikunta ovat asetettuina vastakkain. Ja koska paikallinen väestö on älykästä, on selvää, että sota on väistämätön. Kupukaupungeissa asuvat tavalliset ihmiset joutuvat kahden hyökyaallon väliin. Harmillisesti päähenkilöön ei ehdi muodostaa suhdetta, kun hänen elämäänsä pikakelataan ja suurimman osan teoksen tapahtumista muodostavat politikoinnin monet puolet.
Näytä enemmän, kerro vähemmän on hyvä motto - lukijan omille havainnoille ja mielipiteille on annettava tilaa. Tässä ei ole varsinaista juonta, enemmänkin tuntuu siltä, että kirjailija on halunnut herätellä ajatuksia mineraalien louhinnan vaikutuksesta ympäristöön, ilmastonmuutoksesta ja siitä suosta, jota politiikaksikin kutsutaan.
Vaikka tässä oli monia hyviä puolia, mieleeni jäi eniten erinomainen kuvaus siitä, miten ihminen voi päinvastaisista aikomuksistaankin huolimatta päätyä osaksi vahingollista ja tukahduttavaa systeemiä.
Kun ihmisten parjaamien paikallisten avaruusolentojen paljastetaan olevan "hyviä" melkein ensimmäiseksi, ja tämä on vain juonen alku eikä johda päähenkilön kääntymykseen kapinalliseksi, niin voi arvata aivan oikein, että tulossa on enemmän moraalista, psykologista ja poliittista syvyyttä kuin samaa perusasetelmaa käyttävissä tarinoissa yleensä. Kyllähän "kaikki" nykyään jo tietävät, että kolonisoivat riistäjät ovat todelliset pahikset, joten se ei olisi enää kiinnostava kantava tarinan teema.
Kirja tiputtaa lukijansa keskelle sci-fi-satua , jonka keskiössä ovat lopulta yhteiskunnalliset kysymykset, ihmisoikeudet ja demokratia. Alussa oli vaikea hahmottaa kirjan maailmaa, sitä ei juurikaan selitelty tai esitelty, kirjan edetessä maailma kuitenkin avautui ja juoni lähti vetämään.
Ei hullumpi kirja, loppuratkaisu oli sangen tyydyttävä ja oikeudenmukainen.