Pohjoinen erämaa kätki pahuuden vuosikymmeniksi. Nyt se on palannut.
Rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo kohtaavat uransa järkyttävimmän näyn, kun jyväskyläläisestä kerrostaloasunnosta löytyy surmattuna viisihenkinen perhe.
Tapaus sysää Matildan raiteiltaan, ja hän palaa lapsuuden maisemiinsa Angeliin toipumaan. Siellä hän saa yllätyksekseen kuulla, että hänellä on yksi elossa oleva sukulainen. Sukumysteeriään tutkiessa Matilda tutustuu kulttiin, joka toimittaa uhrimenoja ja rakentaa erämaahan ihmisen näköisiä lumihahmoja. Angelin kylän menneisyys on täynnä vaiettuja salaisuuksia.
Jyväskylässä perhesurman tutkinta saa erikoisen käänteen, kun käy ilmi, että tapaus saattaa liittyä Matildan traagiseen menneisyyteen. Juttu uhkaa syöstä koko henkirikosyksikön kriisiin, ja Elmo joutuu ensimmäistä kertaa myöntämään, että kaikki tapaukset eivät välttämättä koskaan ratkea.
Lumihauta on hyytävä dekkari perheestä ja itsensä etsimisestä sekä pohjoisen julmankauniista luonnosta ja kipeästä historiasta. Metso & Vauramo -sarjan toinen osa jatkaa kiitetyn Lasitarha-dekkarin rikostutkijoiden tarinaa.
Tuire Malmstedt on Pieksämäellä asuva kirjailija ja opettaja, jonka esikoisteos Pimeä jää palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -palkinnolla.
Mä luen tosi vähän mitään rikoskirjallisuutta nykyään, kun alkoi tuntumaan siltä, että kaikki tarinat oli tavalla tai toisella toistensa toisintoja. On kuitenkin muutama dekkari ja trilleri kirjailija, joiden kirjoja tykkään lukea kaikesta genreähkystä huolimatta. Tuire Malmsted on yksi niistä. Tämä hänen uusi Metso ja Vauramo -sarjansa on aivan huikea.
Hyytävän jännittävä juoni, jossa oli mukana Lapin karuutta ja saamelaista mystiikkaa. Juoni oli yllättävä, en arvannut juurikaan tapahtumia etukäteen ja kirjan tunnelma oli täydellisen painostava ja uhkaava. On myös positiivista että sarjan poliisit ovat inhimillisiä, eivät niin stereotyyppisiä mihin genren kirjoissa usein törmää, mutta heillä kummallakin on omat vikansa sekä ristinsä kannettavana.
Moitin Metso & Vauramo -sarjan ykkösosaa alun hitaudesta, mutta nyt Malmstedt menee hyytävästi suoraan asiaan. Prologi asunnossa kulkevine kuolemineen pohjustaa tyylillä tulevaa jännitystä ja jutun monimutkaisuutta. Jyväskylässä tapahtunut hirvittävä perhesurma liippaa omituisesti läheltä Matilda Metsoa: hän menee psykoosinomaiseen tilaan ja pakenee sairaslomalle rakastavien kasvatusvanhempiensa Kertun ja Paavon hoiviin Angeliin. Mutta sinnekin paha yltää.
Lumihauta äityy jäätävän hurjaksi loppua kohden ja dekkarin juoni osoittautuu karmivaksi, mutta vallan nerokkaaksi. Malmstedtin kerronnassa on imua ja tyyliä! Itse kiinnitin päähuomion Matildan sukuselvityksiin Angelissa ja siihen, mitä hänen mielessään liikkui. Pidin myös Lapin talvisen luonnon kuvauksista ja sopivasta määrästä saamelaista mystiikkaa ja vanhoja uskomuksia. Dekkarissa nähdään, miten sairas lapsuus rikkoo ihmisen ja miten mielettömiä tekoja rakkaus panee tekemään. Vakuuttava ja vavahduttava taidonnäyte taas Malmstedtilta - kiitos!
Tartuin tähän kirjaan vähän epäillen, koska sarjan ensimmäinen osa Lasitarha ei mielestäni ollut mikään kummoinen. Muistan, että se eteni todella hitaasti ja loppuratkaisu oli makuuni liian överi. Lumihauta lähti kuitenkin liikkeelle vauhdilla ja juoni onnistui koukuttamaan heti alusta lähtien. Luin 80% kirjasta reilussa päivässä, mikä on mulle aika harvinaista :D Loppua kohden tarina alkoi vähän taas laahaamaan ja loppuratkaisu oli jälleen makuuni liian överi. Kulttijutut eivät niin kiinnostaneet ja takaumat tylsistyttivät, mutta muuten pidin tarinasta todella paljon. Aion varmasti jatkaa tämän sarjan parissa, jos uusia osia vielä tulee. Ehkä pitää tutustua Malmstedtin muuhunkin tuotantoon.
Tykkäsin tästä tosi paljon, ehdottomasti paras Malmstedtin kirjoista, vaikka niistä aiemmistakin olen pitänyt. Tämä imaisi mukaansa heti alkusivuilta lähtien, ja ahmin kirjan parissa vuorokaudessa, yhtään ei juonen jännite herpaantunut missään vaiheessa. Pohjoisen miljöön kuvaus niin vahvaa, että piti oikein googlettaa taustatietoa kirjailijasta - eikö hän todellakaan ole kotoisin Lapista? Elmon ja Matildan henkilöhahmoihin ihastuin jo edeltävässä osassa, Lasitarhassa, ja tämän jälkeen pidän heistä entistä enemmän. Odotan innolla sarjan jatkumista, tämä on parasta kotimaista dekkarikirjallisuutta!
Tuire Malmstedtin talvinen dekkari Lumihauta on Metso & Vauramo-dekkarisarjan toinen osa. Matilda Metso ja Elmo Vauramo ovat sarjan rikostutkijoita, jotka joutuivat tutkimaan erästä perhesurmaa Jyväskylässä. Surma vaikutti Matildaan ikävästi, joten hän lähti toipumaan kotiseudulleen Inariin.
Sarjan ensimmäisessä osassa, Lasitarha, tutustuttiin lähemmin Vauramon elämään ja Lumihauta toi Matildan elämän lähempään tarkasteluun. Matilda oli kasvattilapsi, joka traumatisoitui lapsena pahasti. Lapsuuden ikävät tapahtumat aiheuttivat hänelle puhumattomuutta, varsinkin kouluaikana. Hän oli mieluummin hiljaa myös työpaikalla, mutta teki tarkkaa työtä. Tällä kertaa rikosepäilyt kohdistuivat myös Matildaan, joka yritti toipua Inarissa järkyttävästä perhesurmasta. Inarissa hän tapasi uudelleen setäänsä ja muita paikkakunnan ihmisiä, joita ei ollut tavannut vuosiin.
Kirjassa seurataan myös menneisyyden tarinaa, jossa saamelainen Ebba sai kaksostytöt, Aillun ja Airen. Tyttöjen isä oli väkivaltainen, eikä halunnut, että Ebba kasvattaisi hänen lapsensa. Ebba tarinoineen oli mielestäni kirjan mielenkiintoisin juonikuvio. Tätä sarjaa on helppo suositella.
Tuire Malmstedtin Lumihauta vei talviseen Inariin, jonne kätkeytyi myös kirjan murhaaja pahat mielessä.
Metso&Vauramon toinen osa vie pitkälle matkalle Matilda Metson lapsuuteen. Tarina alkaa karmealla perhesurmalla, joten Tuire Malmstedin ensimmäisessä Metso&Vauramo-osassa aloittaman hirvittävän(siis rikokset ovat karmivia) dekkarisarjan saaga jatkuu. Murhatun perheen löytymisen jälkeen Matilda palaa kotiseudulleen Lappiin hermolomalle ja kirja painottuukin vahvasti Matildan seuraamiseen ja hänen tarinaansa.
Pitää otteessaan loppuun asti, Tuire Malmstedin dekkarit/trillerit ovat selkeästi tulleet jäädäkseen.
Kirja oli hieman tylsä, ja sinne olisi voinut laittaa mukaan vielä enemmän jännitystä ja yllätystä. Pidin kirjassa kuitenkin sen selkeistä jaotteluista ja sen ideasta kokonaisuudessa. Mielestäni kirjan lopun olisi toki voinut selittää hieman selvemmin. Jotkut asiat jäivät roikkumaan kirja loputtua oudosti, ja tuntuu, että jotkut kohdat olivat aivan turhia. Kirjassa oli sopivan pituiset luvut. Annan kirjalle kaksi tähteä.
Luulin lukeneeni ykkösosan mutta näköjään hyppäsinkin suoraan kakkoseen. Mielenkiintoinen rakennelma. Ilmeisesti Malmstedtilla ei ole saamelaisia sukujuuria? Todella uskaliasta siinä tapauksessa viedä tarina inarinsaamelaiseen maailmaan.
Jälleen pelottava dekkari Malmstedtilta. Edellinen oli psykologisempi, tässä oli kultteja ja pohjoista mystiikkaa. Laatutekstiä, mikään ei häirinnyt (paitsi ehkä pituus, olisin lukenut tätä mieluusti kauemminkin :))
Lappi, talvi, synkkyys, mystiikka ja henkilöt kiinnosti. Tuntui kuitenkin että yhteen kirjaan oli yritetty änkeä vähän turhankin paljon tavaraa, ja loppuratkaisu olisi voinut olla parempikin. Viihdytti ja koukutti silti isosti!
Pakko täräyttää täydet viisi tähteä, sillä olihan tämä omassa genressään huippu! Hyytävä tarina, mystinen ja arvoituksellinen juoni, toimivat ja mielenkiintoiset takaumat ja kokoajan eteenpäin vievä poljento. Huippu!
Huomaan lukevani dekkareita komiikkana. Eihän näiden juonille ja uskomattomille käänteille ja sattumuksille voi kuin nauraa. Tämä otti noissa kummassakin aika kovat kierrokset käyttöön.
Lopussa vähän liian uskomattomia käänteitä, kuten jännäreissä yleensä, mutta Tuire Malmstedtiä voi kyllä suositella kaikille Arttu Tuomisen ja Elina Backmanin ystäville!
Prologi oli hienosti kirjoitettu, mutta sen jälkeen kieli ja kerronta latistuivat tavanomaiseksi. Tarinan rytmi oli pielessä, ensin tutkinta eteni aivan liian hitaasti eikä mitään oikein tapahtunut, lopussa taas tapahtui liian paljon liian nopeassa tahdissa. Syyllisen motiivi olisi tarvinnut syventämistä ollakseen uskottava. Pohjoiseen sijoittuvissa tapahtumissa toistui myös lukijan kannalta liian usein "anna menneisyyden olla", mikä teki tarinasta epäkiinnostavan. Ja miten ihmeessä poliisit eivät Kahden ja kolmen tähden välillä.
Rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo kohtaavat järkyttävän näyn, kun kerrostaloasunnosta löytyy surmattuna viisihenkinen perhe. Tapaus sysää Matildan raiteiltaan ja hän lähtee sairauslomalle kasvatusvanhempien luokse Angeliin.
Sarjan ensimmäisessä osassa, Lasitarha, tutustuttiin lähemmin Vauramon elämään ja Lumihauta toi Matildan elämän lähempään tarkasteluun.
Tarina liikkuu vauhdilla ja Matildan menneisyydestä selviää koko ajan lisää hänen penkoessaan omia taustojaan Angelissa. Kirjaan oli ehkä ängetty vähän liikaa asiaa ja kuvioita.
Kirjassa seurataan tapahtumia samaan aikaan Jyväskylässä Elmon selvittäessä Jyväskylän tapausta ja samaan aikaan Matildan Angelin tapahtumia. Kolmas kerronta on takaumina Ebba-henkilöstä, jonka tarina kietoutuukin lopussa Matildan tarinaan yhteen.
Dekkarin juoni osoittautuu karmivaksi, mutta ei kuitenkaan onnistu täysin viemään mukanaan. Kivana lisänä saamelaista mystiikkaa.