Ensimmäinen elämäkerta Suomen kirjallisuuden omintakeisesta mestarista.
Volter Kilven (1874-1939) teos Alastalon salissa on nimetty Suomen parhaaksi romaaniksi, mutta millainen ihminen oli kirjailija itse? Kotiseutunsa Kustavin merellistä arkea kuvannut Kilpi oli ihmisyyteen uskova saaristolaiskirjailija, joka sanojensa mukaan eli merkillisen elämän.
Laura Kokon kirjoittama elämäkerta kertoo Volter Kilven elämästä kirjailijana ja kuvailee kiinnostavasti myös hänen vähälle huomiolle jäänyttä kirjastouraansa sekä yhteiskunnallisia pyrkimyksiään. Suomalaisen kirjallisuuden klassikoksi nousseen Saaristosarjan takaa paljastuu lempeä perheenisä, joka kamppaili koko ikänsä ansiotyön ja kirjoittamisen ristipaineessa.
Oi, tällainen elämäkerran kuuluu olla! Kohteen elämä on eletty ja elämäkerran kirjoittaja tarkastelee tätä elettyä elämää riittävän etäisyyden päästä ja osaa asettaa sen historialliseen kontekstiinsa. Laura Kokko on tehnyt upean työn kuvatessaan Volter Kilven vaiheet suomalaisena kirjailijana, kirjastoihmisenä ja puolisona piirtäen samalla mainiota ajankuvaa 1900-luvun alun Suomen kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän kuohunnasta.
Kirjan materiaalina on ollut paitsi yleisemmät historialliset lähteet Volter Kilven runsas henkilökohtainen kirjeenvaihto, jonka Kokko on lukenut ja tulkinnut osaksi kirjailijan elämää. Kronologisesti etenevä teos kuvaa lapsuuden Kustavissa, vaikeat kouluvuodet Turussa, opinnot ja kirjastotyön ensiaskeleet Helsingissä ja sen jälkeen asettumisen Turkuun Suomalaisen yliopiston kirjastonhoitajana. Tähän kudelmaan on punottu taitavasti myös Kilven kehitys ja pyrkimykset kirjailijana.
Kokko käyttää teoksessaan paljon suoria sitaatteja Kilveltä, ja ne on typografisesti sellaisiksi osoitettu erotuksena muusta tekstistä. Tämä aavistuksen verran raskas tyyli on hyvin perusteltu ja tekee Kilven, mainion sanankäyttäjän, eläväksi kirjan sivuilla. Opin valtavasti uutta Kilvestä itsestään - muun muassa koko hänen kirjastouransa oli minulle tuntematon - ja 1900-luvun alun kielikiistoista, ja sain seurata herkän ihmisen taiteellisen ja perhe-elämän vaiheita intiimillä tavalla. Upea, sivistävä teos!
Mitä perusteellisin ja samalla väkevästi ja elävästi kirjoitettu elämäkerta. Vahva lukusuositus! Kirjailijana samaistuin moneen kohtaan ja kulmaan Volterin elämässä.
Volteria voisi pitää J. Karjalaisen miehenä jollei koskaan tapahdu mitään, mutta niin vain hänestä on 700-sivuinen elämäkerta kirjoitettu. Ainakin pyhää vihaa ja suurta rakkautta mahtuu Volterin elämään ja uraa lähes kaikissa Helsingin ja Turun yleisissä ja akateemisissa kirjastoissa. Pyhällä vihalla tarkoitan, että hän oli herkkähipiäinen arvosteluista ja kirjoitti paljon vastineita. Hänen kirjallisesti aktiivisina vuosinaan 1900-luvulla ja 1930-luvulla kirjallisuudessa arvostettiin enemmän savolais-karjalaisuutta (Aho, Leino yms.) eikä länsisuomalaisella murteella ja koristeellisuudella saanut moniakaan ymmärtäjiä. Alastalon salissa ilmestyttyä (1933) vallitsi pitkään outo hiljaisuus, kunnes Aaro Hellaakoski ylisti sitä. Hellaakoski ja Kilpi olivatkin yhtä mieltä, että Kilpi olisi hyvä ehdokas Nobel-palkinnon saajaksi, mutta se kaatui, kun edes Diktonius ei saanut Kilpeä käännettyä ruotsiksi. Sen sijaan Siltsua oli ruotsiksi saatavilla ja hän oli suosittukin siellä. Kirjallisuuteen Laura Kokko ei kovin syvälle mene, mutta kirjoittaa kiinnostavasti esim. lapsuudesta 1800-luvun lopun saaristossa (aika, johon Alastalokin sijoittuu) ja yllättävän paljon myös hänen kirjastotöistään.