Meren muisti

by Petra Rautiainen

Mestarillinen kertomus 80-luvusta, Norjan Lapista, öljynporauksesta ja merten suojelun alkuhämäristä.

”Minä tiedän, että meren alle voi kuolla muullakin kuin yhdellä tavalla.”Aapa palaa valtameren takaa vanhaan kotikyläänsä Norjan Ruijaan. Hänellä on yksi päämäärä: puhua vastahankaiset kyläläiset edustamansa öljy-yhtiön puolelle. Tehtävää vaikeuttaa vuosien takainen, kylää koskettanut merellä sattunut onnettomuus, joka liittyy läheisesti myös Aapan omaan kipeään menneisyyteen. Pystyykö ihminen sivuuttamaan alkukantaiset tunteensa ja valjastamaan ne hyötykäyttöön? Ja ennen kaikkea: pystyykö ihminen kesyttämään arvaamattomana vellovan, haavoitetun meren?

Genres: Finnish Literature, Fiction, Historical Fiction, Audiobook

208 pages, Hardcover

First published August 15, 2022

Reviews

[Hanna (musteen.jaljet) · Rating 3 out of 5]

Kaunis ja haastavaa kirja, joka ei täysin auennut mulle. Kirjassa on kiinnostavia ja ajankohtaisia teemoja mm. Öljynporausbisneksestä, ilmastonmuutoksesta, traumoista ja yksinäisyydestä. Tuntui kuitenkin, että turhan paljon piti yrittää tulkita rivien välistä ja asiat jäivät oman mielikuvituksen varaan, sillä kirja ei kerro suoraan juuri mitään. Vaikka on ihan kiva, että lukijalle jää omille tulkinnoille mahdollisuus, niin olisin kaivannut välillä enemmän suorapuheisuutta mukaan. Itselle jäi vähän fiilis, etten ymmärtänyt kaikkea enkä oikein päässyt tarinan sisälle mukaan. Hahmot jäävät etäisiksi eikä jokainen tärkeältä tuntuva hahmo tai asia lopulta ollut tärkeä, vaikka tällaisen kuvan sai.

Huonoksi kirjaksi tuskin tätä voi kuitenkaan saa sanoa, sillä varsinkin Rautiasen kaunis kieli on jopa runollista. Nautin varsinkin kohdista, on jossa kuvataan merta, valaita ja Norjan luontoa. Joskus vaan käy niin etteivät kirjailijan sanoma kohtaa lukijan kanssa. Ja omalla kohdalla kävi juuri näin

[Katja worlds_between_the_sheets · Rating 5 out of 5]

Koskettava kertomus niin öljynporauksesta, valaanpyynnistä, ilmastonmuutoksesta kuin ihmisen psyykestäkin. Traumoista, jotka saavat meidät kirjoittamaan historiamme uusiksi ja muistamaan asiat eri tavalla. Ja ennen kaikkea hieno kertomus merestä, sen voimasta ja muistista. Heittämällä kesän paras kirja!

[Annukka · Rating 3 out of 5]

Teki mieli antaa kirjalle sekä neljä, jopa viisi tähteä että vain kaksi tähteä. Niinpä päädyin kompromissinä kolmeen tähteen.

Kirjan taiteelliset ansiot, kaunoluistelutermein, ovat tuon jopa viisi tähteä: kauniisti soljuvaa kieltä, tärkeitä aiheita, taiteellinen tapa kuljettaa aihetta ja asioita. Kirjaa verhoo tietty salaperäisyyden, utuisuuden verho, näin minun mielestäni. Ja tuo utuisuus tuo sen, että asiat jäävät auki tai ne on verhottu niin hienosti, ettei niitä tajua. Moukan lukijan mieltä ja uteliaisuutta kutkutellaan parillakin eri aiheella, en paljasta mistä on kyse, jotten kerro kirjan juonesta liikaa, mutta kirjan luettuaan niihn ei ole saanut vastauksia. Ei ainakaan suorasanaisia vastauksia, pikemminkin vain lisää arvoituksia. Siksi haluaisin antaa vain kaksi tähteä.

Kirjat, niiden lukeminen, mniiden kirjoittaminen, kirjallisuus palvelevat monia eri tarpeita niin kirjailijoilla kuin meillä lukijoillakin. Ihannetapauksessa nuo tarpeet kohtaavat ja lukija tulee vaikuttuneeksi, kosketetuksi, järkytetyksi, hoidetuksi kirjan luettuaan. Huonommin käydessä lukija ei pääse perille kirjailijan tarkoituksista, lukija ei ymmärrä, mitä kirjailija kertoo. Lukija saattaa jäädä miettimään, että olenko näin tyhmä, kun en ymmärrä. Oliko kirjassa sittenkin niihin mieltäni askarruttaviin asioihin vastaukset, en vain tajunnut niitä. Kovin taiteellisen kirjan lukeminen voi jättää lukijan jopa vihaiseksi, jos lukijaa koskettava, hänelle lukukokemuksessa tärkeä asia jääkin auki, ei saa selitystä. Joskus voi olla kyse asiast, jonka saa selville muualta, kirja on herättänyt mielenkiinnon asiaa kohtaan ja siitä saa lisätietoa muualta. Ja toisinaan taas voi olla kyse täysin keksityn juonen käänteestä, johon ei saa vastausta tai ei ole lukijana hoksannut, jos tuo vastaus onkin upotettuna kirjan taiteellisuuteen.

[Evelien Walravens · Rating 4 out of 5]

Hoe de dochter van het water terugkeert naar haar roots

Het geheugen van de zee is de tweede roman van de Finse auteur Petra Rautiainen (1988) Evenals haar debuut Land van sneeuw en as speelt ook dit boek zich af in het Arctisch gebied. Plaats van handelen is de meest noordelijke provincie van Noorwegen, Finnmark, waar nog veel inwoners behoren tot de Kvenen, een van oorsprong Fins volk dat hier in de 18e en 19e eeuw naartoe trok in de hoop werk te kunnen vinden in met name de visserij. De vertaling uit het Fins is van Annemarie Raas.

Auruura is een Noorse vrouw met Kven-bloed die al twintig jaar in Florida woont. Ze werkt voor een grote oliemaatschappij en is verantwoordelijk voor de reclame-scripts van het bedrijf. Aapa, zoals Auruura door haar oma en enig overgebleven familielid wordt genoemd, keert terug naar haar geboortegrond in Noord-Noorwegen om een documentaire te maken over de olie-industrie. Hiervoor moet ze de confrontatie aangaan met mensen die ze al twintig jaar niet meer zag en daardoor komt er ook een oud trauma weer in volle hevigheid naar boven. Het ongeluk waarbij haar moeder omkwam en zijzelf gewond raakte is nu niet meer weg te stoppen. Maar het kost Aapa erg veel moeite om de waarheid weer onder ogen te komen.
In een tweede verhaallijn volgen we een naamloze vrouw die als onderzoeker meegaat op een schip naar de Noordelijke IJszee om de gevolgen van klimaatverandering te onderzoeken. In de hoofdstukken die onder de noemer Reisdagboek geschreven zijn, krijgen we heel veel interessante informatie over de klimaatverandering en welke invloed het boren naar olie in de oceanen voor het leven in zee betekent. Met name walvissen hebben het hierdoor erg zwaar. Het duurt tot op de laatste pagina’s van het boek voor we te weten komen wie de schrijver is van dit Reisdagboek. En het is ook pas dan dat de lezer het complete plaatje krijgt.

Rautiainen zorgt met deze twee verhaallijnen dat het geduld van de lezer behoorlijk op de proef wordt gesteld. Al vroeg in het verhaal wordt het ongeluk waarbij Aapa’s moeder omkwam al genoemd maar door allerlei onbetrouwbare aannames van de hoofdpersoon blijf je lang in het ongewisse over de ware toedracht. Er komen ook een aantal personages in beeld waarvan je hun rol niet meteen ziet maar aan het einde blijken vooral de minst genoemde personen juist de grootste rol in het geheel te spelen. De auteur weet de spanning hiermee dusdanig op te bouwen dat je blijft doorlezen. Toch hebben we hier niet te maken met een thriller maar met een kunstig in lagen opgebouwde roman die de lezer mag afpellen. Aapa werd door haar familie vroeger dochter van het water genoemd. Wij als lezers zijn er getuige van hoe zij langzaam maar gestaag weer terugkeert naar dat kleine meisje dat altijd graag op zee was. Ze keert hiermee niet alleen terug naar haar geboortegrond maar ook naar zichzelf, of ze dit nu wil of niet.

‘Trekvogels oriënteren zich met behulp van een mineraal dat magnetiet heet. […] Ook wij mensen hebben het ooit gehad, maar miljoenen jaren geleden zijn we in een andere richting geëvolueerd. Toch is er nog een klein beetje overgebleven in ons skelet, op de plek waar het voorhoofdsbeen en de neus samenkomen. Sommigen hebben er meer van, anderen hebben helemaal niets. Wellicht is dat de reden dat sommigen van ons de weg naar huis kunnen vinden en anderen niet.’

Met alle feiten en weetjes die in het Reisdagboek genoemd worden, geeft de auteur ook nog eens aan dat zij fictie en non-fictie heeft weten te combineren tot een boeiend verhaal. Het grote thema van klimaatverandering speelt een belangrijke rol, ook in het verhaal van Aapa, al heb je dat niet meteen door. Gaandeweg de tocht terug naar zichzelf realiseert Aapa zich wat de zee voor haar en voor de hele wereld betekent. Pas dan kan zij verder met haar leven omdat de zee in zijn geheugen heeft bewaard wat nodig was.

[Elina Mäntylammi · Rating 4 out of 5]

Ai jai, mikä helmi! Meren muisti vei mennessään Ruijaan Jäämeren rannoille armottomiin ja ainutlaatuisiin olosuhteisiin.

Petra Rautiainen kirjoittaa rujoa tarinaa ihmisistä omissa kipeissä muistoissaan, mutta vielä enemmän osana luontoa, sen tuhoajana ja sen vaalijana. Meillä on mahdollisuus molempiin.

Ajatus muistista, joka on kaikessa, on äärettömän lohduttava ja hirveä ja taas lohduttava.

Meren muistin päähenkilö Aapa "Auruura" on Ruijan kveenejä, vahvojen naisten sukua. Hän on yrittänyt jättää menneen taakseen, mutta kun työ ja ämmin kuolinvuode kutsuvat hänet takaisin kotiseudulle, kaikki liikahtaa sijoiltaan - tai ehkä enemmänkin takaisin sijoilleen.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 2 out of 5]

Mä en nyt aivan päässy tähän kirjaan sisälle? Mulla ei oikeastaan jäänyt juuri mitään käteen tästä lukukokemuksesta. Ei imaissut ja tämä oli todella haastavaa luettavaa. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt, muuten olisin jättänyt suosiolla kesken.

[Juliette · Rating 3 out of 5]

Dit boek had/heeft zo veel potentieel! Ten eerste een prachtige cover en intrigerende achterflap; het hoofdpersonage blijkt een onbetrouwbare verteller. Om mee te beginnen al speciaal om dit op de cover van het boek aan te kondigen, is in mijn ogen meestal een manier van vertellen waar je als lezer stilletjes aan zelf achterkomt, al lezend weliswaar. Van begins af aan blijkt het hoofdpersonage Aapa inderdaad nogal unhinged…

Doorheen het verhaal komt de lezer dan steeds meer te weten wat er exact gebeurd is in het verleden, en toch vond ik dat het altijd nogal vaag bleef en ook al weet je uiteindelijk wat er gebeurd is, weet je het ook toch niet?

Het einde van het boek leek niet alleen daardoor nogal gemaakt, maar ook door de extra snel nog toegevoegde in letterlijk de allerlaatste zin van het boek liefdesplot. De roman lijkt over alles behalve romantische liefde te gaan dus deze plot twist zeg maar voelde daarom ook heel onnatuurlijk aan vond ik.

Los daarvan wel zo veel moois en interessants verteld wel, over werken voor een oliemaatschappij en hoe zij iedereen beduvelen, over walvissen en klimaatverandering en de Kveense minoriteit in Noord Noorwegen, kleine verwijzingen naar de Samen en religie(s) en prachtige prachtige proza, pagina’s vol metaforen over de zee, vogels, water en haar geheugen.

[Cindy · Rating 4 out of 5]

Déroutant. Un roman qui dépayse complètement. J'ai été plongé dans une culture, un pays et une langue que je ne connais absolument pas : le kvene. Il s'agit d'une minorité en Norvège, qui est tournée vers la pêche, notamment la pêche à la baleine. La mer est le sujet central du livre, en particulier l'océan Glacial. On s'intéresse au climat, à la place du pétrole dans notre monde et dans notre société et à l'impact du climat et du pétrole sur les baleines.

C'est un récit qui n'épargne rien, on découvre une protagoniste imparfaite, injuste et très souvent méchante sans que la raison nous apparaisse. On ne connaît pas son histoire, ni celle de son pays. On l'entrevoit au fur et à mesure du roman. Il faut aller jusqu'à la fin pour comprendre tous les enjeux. C'est une œuvre importante du point de vue écologique, elle nous rappelle que notre monde est déjà en danger et que la question n'est plus de savoir s'il est en danger mais à quel point il l'est et comment ralentir ce danger et ses conséquences.

Aapa a quitté la Norvège il y a longtemps. Elle travaille comme relations publiques pour une compagnie pétrolière et elle doit réaliser un documentaire publicitaire sur l'exploitation du pétrole et son extraction. Elle se fiche de la crise climatique. Elle veut juste réaliser ce documentaire et rentrer aux États-Unis. Mais il y a cette baleine, ce squelette échoué sur la plage, pour rappeler l'accident de 1959 qui a tué sa mère, qui la hante. Une quête de vérité se met en place malgré le désir d'Aapa de tenir ses souvenirs à distance. L'écriture est juste, tranchante par moments, élusive et très poétique.

[Lisa Dangreau · Rating 4 out of 5]

Slowburn but worth reading

[Martina · Rating 4 out of 5]

Jag ska vara ärlig och säga att omslaget var det som fick mig att fastna för boken från början (jag älskar valar), men efter att ha läst baksidestexten visste jag att den måste läsas! En historia som inte är längre än 250 sidor, men en historia som jag nu i efterhand känner en sån värme för🫂 Vackert språk med otroliga beskrivningar av natur och generellt en aktuell bok om klimatförändringar och vår framtid som alla bör läsa! 3,5 ⭐️ då avslutningen gav mig en twist jag inte alls var beredd på (och för att jag älskar valar)!

[Kirja Vieköön! · Rating 5 out of 5]

Petra Rautiaisen toisinkoisen Meren muistin luettuani olen lähes sanaton. Häikäisevä ja vakuuttava kuvaus ilmastonmuutoksesta ja öljynporauksen vahingollisuudesta meren eliöstölle. Romaani on myös tarina kveeneistä, suomalaisten jälkeläisistä Ruijassa, Norjan Finnmarkissa, ja heidän kokemastaan pakkonorjalaistamisesta. Se on myös tarina siitä, miten syvälle koettu trauma voi koteloitua ja vääristää muistot.

https://kirjaviekoon.blogspot.com/202...

[Cathérine · Rating 4 out of 5]

4,5 *

[Tessa Kerre · Rating 2 out of 5]

Neen dit was niet mijn ding. Ik geraakte maar heel moeilijk in het verhaal en de personages raakten me niet. Het ligt ongetwijfeld aan mij…

[Marika Oksa · Rating 5 out of 5]

Ihana kirja! Meri näyttäytyy kirjassa arvoituksellisena luonnonvoimana. Taitavasti rakennettu tarina, tämä veti mukaansa heti ensi sivuilta.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Petra Rautiaisen Meren muisti kertoi kveeneistä ja 80-luvun Norjan Lapista, joka alkoi herätä öljyn aiheuttamiin vesistötuhoihin ja sitä kautta johtuviin eläimistötuhoihin. Tarinan kertojana toimi Aapa Auruura, joka oli kasvanut Ruijassa Jäämeren rannalla. Hän palasi monen vuoden jälkeen Ruijaan, koska öljy-yhtiö halusi tehdä siellä dokumentin öljynporaamisesta. Hän oli kyseisellä öljy-yhtiöllä töissä. Samalla hän vieraili isoäitinsä eli ämmin luona, joka oli kasvattanut hänet yhdessä Eddan kanssa.

Suorastaan rakastuin Petra Rautiaisen Meren muistiin heti kirjan alusta lähtien. Kirjan teksti suorastaan kaappasi mukaansa ja vei tutkimusalukselle, jossa seurattiin jäiden liikkumista, veden virtaamista, eläimiä, valaita ym. Kirjan henkilöt ja henkilökemiat loivat draaman tuntua vaikuttavan tekstin lomaan. Vaikutuin ja vahvistuin. Ilmastonmuutos tarvitsee vahvoja puolestapuhujia myös kirjallisuudessa. Yhtä vahvoja kuin Petra Rautiainen.

[Katariina · Rating 3 out of 5]

2,5 tähteä, jonka pyöristin ylöspäin. Meren muisti on lyhyt kirja, johon mahtui vain vähän vastauksia. Moni asia jäi tarinan päätyttyä auki, mutta se ei varsinaisesti häirinnyt minua. Sain sivuilta tarpeeksi rakennuspalikoita mielikuvitukselleni.

Sen sijaan minua häiritsi päähenkilön, nelikymppisen aikuisen ihmisen, angstista teiniä muistuttava käytös sekä se, kuinka vähällä päähenkilön suhtautuminen maailmaan lopulta muuttui. Päähenkilö voi olla myös ärsyttävä, mutta tässä tapauksessa hän oli paikoin epäuskottava. Aapan kveenitausta kiehtoi minua, mutta lopulta tämä oli pelkkä kuriositeetti, jota ei avattu sen enempää eikä tausta tuonut tarinaan lisäsyvyyttä.

[Anzi · Rating 4 out of 5]

Tyckte mycket om boken i första hand för miljön, för att den utspelar sig främst under 80-talet och för att huvudpersonen är ganska osympatisk. Att den därtill har ett budskap om miljön spelar också roll.

Funderar på om boken kanske hade vunnit på att berättas i tredje person, men ändå kanske inte. Tycker berättelsen blir lite begränsad av att man är inne i jagets huvud, samtidigt finns det en vits med det. Jag är lite störd över att berättelsen knyts ihop lite för bra.

"Galenskap är ett normalt sätt att reagera på världens dårskap. De som inte reagerar, lever i en lögn."

[Leena-Maaretta Dixon · Rating 4 out of 5]

This is a slow burn, but rewarding! I really enjoyed the way the question of oil, profit and environmental protection were explored through a very personal story! Also such beautiful prose. First book I’ve read about the Kvens too (a linguistic minority in Norway 🇳🇴 whose language is a mutation of Finnish).
This would make an excellent movie if it were to be adapted

[Nordpirat · Rating 5 out of 5]

Jag läste den här boken utan att ha en susning om handlingen; det enda jag visste var att den utspelar sig lång norrut. Alltså, jag bara måste göra såhär oftare! Börja läsa utan att veta ett skvatt och bara hänga med dit berättelsen tar mig. Baksidestexter är fan det sämsta som finns! Jag slukade boken på ett par dagar.

[Jane Kirjan jos toisenkin · Rating 5 out of 5]

Upea kirja, suosittelen!

[meri]

upea kansi, kiehtova miljöö, tarina ei vie mukanaan, jääköön

[Liisa | kirjavuori · Rating 4 out of 5]

Ooh, tykkäsin paljon! Kiinnostava rakenne, ajankohta, maisema, ihmis- ja luontosuhteiden verkko.

[Marleen · Rating 4 out of 5]

Een mooie, rauwe roman met krachtige en dromerige natuurbeschrijvingen.

[Åsa Gunnarsson · Rating 5 out of 5]

Det är fascinerande hur mycket som kan rymmas i en 250 sidor lång, ganska glest skriven bok. Berättelsen är oerhört väl gestaltad och mycket sägs mellan raderna eller bara antyds. Samtidigt är budskapet både tydligt och angeläget. Boken handlar om ett stort barndomstrauma, om att komma hem och möta både sig själv och sitt förflutna, om vilket ansvar vi har för våra handlingar och för de avtryck vi gör på jorden.

[Anoukal · Rating 4 out of 5]

8! Mooi en interessant boek. Compleet.

Hebban:

Walvissen zijn de grootste zoogdieren van de wereld. Misschien daarom spreken ze zoveel tot de verbeelding van verhalenmakers en schrijvers.
Omdat ze bovendien in de onmetelijke oceanen leven, blijven ze voor het grote publiek onzichtbaar en zo worden talloze mythen in stand gehouden. De bekendste walvis in de literatuur is Moby Dick uit de gelijknamige roman van Herman Melville uit 1851, over wraak en een witte walvis.
Wetenschappers hebben bewezen dat toenemend zeeverkeer en industriële geluiden, zoals van olieplatforms, een bedreiging voor de walvissen vormen. Omdat deze enorme dieren communiceren via hun eigen specifieke geluiden (walvisgezang), raken die signalen steeds vaker ondergesneeuwd en wordt hun ritme verstoord, tot vaak dodelijke gevolgen.
Walvisvaart
Dat was nog niet bekend toen Aapa en haar moeder in de jaren 50 nog regelmatig op walvisvaarders stapten. Ze behoren tot de Kvenen, een Fins volk dat eind 18de en 19de naar Noorwegen trok voor een beter leven. Moeder en dochter hielden van de zee. Aapa heeft echter nooit de rapporten willen lezen die werden gemaakt naar aanleiding van een ongeluk op zee met een walvis, waarbij haar moeder omkwam. Ze heeft carrière in Amerika gemaakt, ver weg van haar geboortestreek in Finnmark, land van de Sami, ook wel Lapland genoemd, op het noordelijkste puntje van Noorwegen.
De macht van de oliemaatschappijen
Aapa werkt in de reclame voor oliemaatschappij G.oil en moet tonen hoe goed dit bedrijf voor de wereld is. De publiciteit bepaalt wat men krijgt te zien en wat niet. Voor een documentaire moet een man worden geïnterviewd die bekend staat als de beste boorman ter wereld en die aanwezig was bij het eerste boorproject in Noorwegen. Aapa kent deze Henrik Larsson maar al te goed en belooft de filmregisseur dat ze zal regelen dat hij meedoet aan een interview. Want Aapa heeft eindelijk de moed bijeengeraapt om na zo’n 20 jaar terug te keren naar haar geboortestreek omdat haar oma op sterven ligt.
Wanneer Aapa aankomt in Finnmark wordt ze afgehaald door Edda, de vriendin van haar moeder die samen met haar oma Aapa heeft opgevoed. Ze zet al haar stekels overeind, bang voor het verleden. Met gemengde gevoelens bekijkt ze haar geboortegrond en krijgt hartkloppingen wanneer ze het dorp naderen met aan de horizon een groot geraamte van een walvis.
Vreemd gedrag van de walvissen
Aapa is niet echt blij terug te komen en reageert amper wanneer haar oma sterft. Ze drinkt stevig om haar emoties de baas te kunnen. De filmploeg komt eraan, dus ze moet wel bij Henrik langs, waar ze alleen maar ruzie zoekt. Tot haar afschuw ontdekt ze bovendien dat Henrik niets meer wil weten van oliemaatschappijen. Hij heeft het roer drastisch omgegooid en drijft hiermee ook Aapa in de hoek, die tenslotte haar carrière aan de olie heeft te danken en geen spatje bedenkingen heeft over het opwarmen van de aarde. Het zou haar carrière geen goed doen wanneer Henrik niet meewerkt aan de documentaire.
En dan spelen er ook nog onderzoeken naar vreemd gedrag van de walvissen, maar dat komt weer te dicht bij het ongeluk van Aapa’s moeder. Het is duidelijk dat er een groot trauma sluimert in Aapa, die eigenlijk niets over het ongeluk wil weten, terwijl het dorp zich wel degelijk alles herinnert en er meerdere mensen zijn geïnteresseerd in de rapporten over het ongeluk.
Poolexpeditie
Tussen de hoofdstukken over Aapa staan dagboeknotities van iemand die meevaart op een schip met wetenschappers die het ijs in de Noordelijke IJszee gaan onderzoeken. De op het eerste gezicht anonieme schrijver is speciaal in walvissen geïnteresseerd. In deze stukken staan de wetenschap, de opwarming van de aarde, walvissen en de Noordelijke ijszee centraal, terwijl de expeditie en het leven aan boord zo zijn eigen spanningen met zich mee brengt.
Een zuipende feeks
Petra Rautiainens vorige roman, Land van sneeuw en as, ging over de Finse betrokkenheid bij de Tweede Wereldoorlog aan de kant van Duitsland. De schrijfster heeft de toch al ingewikkelde kwestie niet echt versimpeld, wat het verhaal soms wel wat warrig maakt. In Het geheugen van de zee zijn de meeste hoofdpersonen wederom Finse immigranten in Noorwegen, deze keer Kvenen, een aan de Sami verwant volk. En ze heeft voor deze tweede roman een eenvoudiger pad genomen en weliswaar verschillende zaken tot onderwerp van de roman gemaakt, maar wel met meer vastberadenheid, zodat het verhaal stevig in de schoenen staat. Het wordt al snel duidelijk dat hoofdpersoon Aapa nog niet in het reine is met het ongeluk uit haar jeugd. Wanneer ze terugkomt naar haar geboortegrond is er het nodige veranderd en moet ze wel verder kijken dan ze lang niet heeft gedurfd. In het begin is ze een ware feeks die heel wat drank achteroverslaat, maar terwijl het verleden zich aan haar opdringt, smelten de grendels van haar hart en wordt het boek zelfs even emotioneel.
Fictie en non-fictie in één roman
Petra Rautiainen heeft op een mooie manier fictie en non-fictie in één roman gegoten. Naast het verhaal over Aapa staat het boek vol met heel wat informatie over walvissen, het milieu en de Noordelijke ijszee. De schrijfster heeft dan ook haar hart verloren aan die koude noordelijke streken en draagt met Het geheugen van de zee mee aan een betere bewustwording over wat de mens de wereld allemaal aandoet. Het is een krachtig verhaal over traumaverwerking, over de vervuilende rol van de olie-industrie en hoe moeilijk de walvissen (en ander onderzees leven) het hebben omdat niet alleen land maar ook de oceanen worden vervuild. Een gedurfde en mooie roman over een vrouw die het verleden in de ogen moet kijken en over die enorme, bijna mythische zeewezens.

[Jenni · Rating 2 out of 5]

2 tähteä ei tarkoita, että tämä olisi huono kirja. Se tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että tämä ei ollut minun kirjani. Teoksessa oli paljon tärkeitä ja mielenkiintoisia teemoja, mutta se oli jostain syystä aivan liian vaikea minulle. Tuntui etten missään vaiheessa päässyt tarinaan sisään eikä se edes lopussa kunnolla auennut minulle. Pidin Rautiaisen esikoisesta valtavan paljon ja taisin odottaa jotain samanlaista. Tai ehkä odotin liikaa enkä saanut odotuksilleni vastinetta. Monelle tämä varmasti on hyvä kirja, kauniisti kirjoitettu ja ajankohtaisista aiheista.

[Annemieke · Rating 5 out of 5]

Prachtig boek over walvissen, oceanen en klimaatverandering. Het boek is heel boeiend en je weet aan het begin niet wat je wel en niet moet geloven. Het vertelt een mooi verhaal over een gebied waar ik nog weinig van wist.

De hoofdstukken zijn kort en lezen vlot door. Het taalgebruik en formulering van de zinnen is ook heel prettig. Dit boek lees je snel weg! Absolute aanrader!!

[Eva vdp · Rating 3 out of 5]

Je leert op een fijne manier bij over het gebied, walvissen en oliemaatschappijen. Verder is het verhaal redelijk traag en is het hoofdpersonage onsympathiek.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Petra Rautiaisen vuonna 2020 ilmestynyt esikoisteos Tuhkaan piirretty maa oli vaikuttava teos, joka käsitteli Lapin sotaa, suomalaisia vankileirejä ja saamelaisten pakkosuomalaistamista. Nyt Rautiaiselta on ilmestynyt uusi romaani, joka sijoittuu niin ikään pohjoiseen; tällä kertaa kuitenkin Norjan puolelle rajaa.

Tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Pääosassa on Yhdysvalloissa asuva Aapa, joka palaa vanhaan kotikyläänsä Ruijaan. Hän on työnantajansa, ison öljy-yhtiön asialla. Aapa työskentelee PR-tehtävissä ja haluaa löytää kyläläisiä kertomaan Norjan öljyvarantojen ilosanomaa öljy-yhtiön dokumenttielokuvaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, eikä kotiin palaaminen ole Aapallekaan yksinkertaista, sillä hänen taustaansa liittyy kipeitä tapahtumia, jotka yhdistyvät kylän historiaan.

1980-luvulle sijoittuvien tapahtumien ohella kuljetetaan nimettömiä päiväkirjamerkintöjä. Ne kuvaavat oloja tutkimusaluksella, joka kartoittaa pohjoista napajäätikköä. Pohjoisen jäämeren muuttuvat olosuhteet ovat yksi kirjan isoista teemoista. Ilmastonmuutos on toinen. Aapa edustaa öljy-yhtiöiden näkökulmaa, jonka mukaan ilmastonmuutos on todellinen ilmiö, joka halutaan salata ja vaientaa.

Meren muisti on tiivis romaani; siinä ei ole paljon sivuja ja monilla sivuilla on vähän tekstiä. Se onnistuu kuitenkin käsittelemään monia asioita. Jos ei pohjoisen oloja tunne, oppii yhtä jos toista kolmikielisestä Ruijasta, jossa norjalaiset, saamelaiset ja suomalaisperäiset kveenit elävät. Norjalaistamista ja vähemmistöjen kohtelua sivutaan.

Teoksen näkökulmat tuntuvat tuoreilta ja raikkailta. Hienosti tässä kietoutuu yhteen koko herkkä pohjoinen ekosysteemi, ihmisineen ja eläimineen. Meri muistaa ja niin muistaa lopulta ihminenkin. Aapa ei ole päähenkilönä mikään miellyttävin tapaus; varsinkin alkuun hän on kireä, pahantuulinen ja äyskivä. Hän on myös nykylukijan näkökulmasta varsin yksiselitteisesti pahojen puolella; harvalla kai nykyään suuria sympatioita ilmastonmuutosta peitteleviä öljy-yhtiöitä kohtaan on. Aapakin on – lopulta – kehityskelpoinen ihminen, joka voi kotiinpaluun myötä kohdata menneisyytensä traumat.

Kirjan kaunis kansi ei kuvissa näytä miltään, kun todellisuudessa kultaisina kimaltelevat kirjaimet ja kuviot latistuvat tasaisen harmaiksi. Tämä on kaunis kirja: niin esineenä kuin tekstin tasolla. Petra Rautiainen vahvistaa toisen kirjansa myötä asemiaan mielenkiintoisena kirjailijana, joka käsittelee historiallisia aiheitaan uusia näkökulmia tarjoavin tavoin.

[Kenneth · Rating 4 out of 5]

Pidin Petra Rautiaisen esikoiskirjasta ”Tuhkaan piirretty maa” ja kirjoitin arviossani odottavani mielenkiinnolla tulevia teoksia. Hyvin Petra Rautiainen onnistuu tässä toisessa romaanissaankin. Edelleen ollaan pohjoisessa, tällä kertaa Norjan puolella Ruijassa, mutta pääosin 1980-lukuun sijoittuva tarina on aivan omansa, ei vanhan lämmittelyä. Rautiaisen tyyli on kehittynyt, mutta on edelleen tunnistettavissa runsaine päälauseineen. Ihastelen edelleen Rautiaisen kykyä kuvata pohjoisen elämää tavalla, joka ulkopuolisen lukijan mielessä tuntuu aidolta ja uskottavalta, vaikka hän ei itse ole kotoisin pohjoisesta.

Kerronnassa ja tarinassa on jotain tuttua, mutta enimmäkseen uutta. Tämä uusi kirja ei ole jatko-osa edelliselle kirjalle, vaan täysin itsenäinen teos. Hyvä valinta kirjailijalta. Tässäkin kirjailija valaisee hyvin yhteisön ja sen yksilöiden sekä ryhmien välisiä suhteita ja ristiriitoja. Kotiinpaluu ja siitä kumpuavat tunteet ja muistot kohtaavat lukijan aitoina.

Edellisen kirjan ytimessä on Lapin sota. Tässä kirjassa puolestaan keskiössä ovat ilmaston muutos ja sen tuomat haasteet globaalisti ja ennen muuta paikallisesti. Tarinan juuret ovat öljynetsinnässä ja -porauksessa Norjan edustalla Pohjanmerellä. Päähenkilö on ollut vuosia Amerikassa öljy-yhtiöiden hommissa ja palaa nyt kotiseudulleen. Sinne hän tullee dokumenttielokuvaa tekevän työryhmän mukana. Ryhmän etiikka filminteossa vaikuttaa varsin kyseenalaiselta. Ristiriitainen on myös päähenkilön toiminta ja ajatusmaailma. Hänen menneisyytensä haamut tulevat esiin ja hän vaikuttaa kuitenkin ymmärtävän myös öljyteollisuuden muodostaman uhan luonnolle ja koko ekosysteemille. Hän toteaa, että mereltä palaavan luulisi olevan onnekas. ”Mutta ei se ole niin. Se joka palaa, ei palaa ikinä samanlaisena.”