What do you think?
Rate this book
Säihkyvät utopiat - Essee-mixtape
Essee on utopian tekstilaji - haaveilun ja harhailun harjoitusta. Säihkyvät utopiat tarjoaa näkymän esseen mahdollisuuksiin: siinä kymmenen eri alojen kiinnostavinta taiteilijaa ja kirjoittajaa on kirjoittanut esseen vapaasti omista lähtökohdistaan.
Kokoelman tekstit tutkivat esimerkiksi ruumiillisuutta afrosuomalaisesta ja saamelaisesta näkökulmasta, feminististä taloutta, queeria havaintoa ja ilmaisuvoimaa sekä feministisiä utopioita. Tulos on virkeä kuin mixtape-kasetti, karkkipussi, jonka äärellä voi nauttia ja yllättyä. Se on myös näyttävä kokonaistaideteos, sillä visuaalinen toimittaja Arja Karhumaa on luonut jokaiselle tekstille uniikin ulkoasun yhteistyössä kirjoittajien kanssa.
Kokoelman tekstit tutkivat esimerkiksi ruumiillisuutta afrosuomalaisesta ja saamelaisesta näkökulmasta, feminististä taloutta, queeria havaintoa ja ilmaisuvoimaa sekä feministisiä utopioita. Tulos on virkeä kuin mixtape-kasetti, karkkipussi, jonka äärellä voi nauttia ja yllättyä. Se on myös näyttävä kokonaistaideteos, sillä visuaalinen toimittaja Arja Karhumaa on luonut jokaiselle tekstille uniikin ulkoasun yhteistyössä kirjoittajien kanssa.
336 pages, Paperback
Published January 1, 2022
5 people are currently reading
92 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
August 21, 2022
Ääääääh vaikeaaaaaa.
Teoriassa olen aina ihan liekeissä tarttumassa kaikenlaiseen queeriin ja kokeelliseen ja rajoja rikkovaan, mutta kun käytännössä ryhdyn niitä lukemaan, alkaakin vituttaa kun kaikki on niin kokeellista ja rajoja rikkovaa ja en tajua. Pitkälti lienee kyse siitä, että kovin korkealentoiset akateemiset ja taiteelliset tuotokset saavat minut tuntemaan oloni tyhmäksi, ja egoni kapinoi sitä tunnetta vastaan erittäin voimakkaasti. Toisaalta olen ihan sinut sen kanssa, että olen liian basic tällaiselle kirjallisuudelle, mutta toisaalta huomaan silti hakevani syytä teoksesta. Että tämä kirja jotenkin oikein tarkoituksella yrittäisi erotella woket ja taiteellisesti sivistyneet jyvät akanoista lukijakunnassaan ja minä jäin akanaksi! Vittu! Tätä kyllä tapahtuu kohdallani queerfeministi-juttujen kanssa aika usein, ja yliopistolla tätä vasta tapahtuikin. Mutta minkäs teet, kaikkea ei voi tajuta. Voi myös olla, että olin kerta kaikkiaan väärässä mielentilassa tätä lukiessa, 2022 on ollut minulle aivan onneton lukemisvuosi.
Joka tapauksessa näin ollen tehtäköön selväksi että ongelma oli ehdottomasti minussa, ja kannustan kaikkia vähän vähemmän kirjallisiin kaavoihinsa kangistuneita ihmisiä tähän teokseen tarttumaan. Minulta se meni pitkälti yli hilseen sekä kirjallisen sisällön että visuaalisen ilmeen osalta, mutta jollekin muulle se voi varmasti tarjota paljon.
Teoriassa olen aina ihan liekeissä tarttumassa kaikenlaiseen queeriin ja kokeelliseen ja rajoja rikkovaan, mutta kun käytännössä ryhdyn niitä lukemaan, alkaakin vituttaa kun kaikki on niin kokeellista ja rajoja rikkovaa ja en tajua. Pitkälti lienee kyse siitä, että kovin korkealentoiset akateemiset ja taiteelliset tuotokset saavat minut tuntemaan oloni tyhmäksi, ja egoni kapinoi sitä tunnetta vastaan erittäin voimakkaasti. Toisaalta olen ihan sinut sen kanssa, että olen liian basic tällaiselle kirjallisuudelle, mutta toisaalta huomaan silti hakevani syytä teoksesta. Että tämä kirja jotenkin oikein tarkoituksella yrittäisi erotella woket ja taiteellisesti sivistyneet jyvät akanoista lukijakunnassaan ja minä jäin akanaksi! Vittu! Tätä kyllä tapahtuu kohdallani queerfeministi-juttujen kanssa aika usein, ja yliopistolla tätä vasta tapahtuikin. Mutta minkäs teet, kaikkea ei voi tajuta. Voi myös olla, että olin kerta kaikkiaan väärässä mielentilassa tätä lukiessa, 2022 on ollut minulle aivan onneton lukemisvuosi.
Joka tapauksessa näin ollen tehtäköön selväksi että ongelma oli ehdottomasti minussa, ja kannustan kaikkia vähän vähemmän kirjallisiin kaavoihinsa kangistuneita ihmisiä tähän teokseen tarttumaan. Minulta se meni pitkälti yli hilseen sekä kirjallisen sisällön että visuaalisen ilmeen osalta, mutta jollekin muulle se voi varmasti tarjota paljon.
didn-t-finish
November 14, 2022luin muutaman esseen, en ymmärtänyt montaakaan sanaa. odotin samaistumispintaa ja oivalluksia, sain dadaa ja tajunnanvirtaa (molemmat voi hyvin tehtynä olla positiivisiakin asioita). sain myös upeita typografisia elämyksiä mutta vaikka visuaalinen tyyppi ja kauniiden kirjojen ystävä olenkin, ei se riitä jos sisältö lipsuu käsistä kuin liukas kala. ei ainakaan nyt kirja jota haluan lukea, ehkä joskus.
Read
January 17, 2023Olen kirjoitellut Säihkyvistä utopioista kaikenlaista, mutta valmista ei ole tullut. Siksi tämä rääpäle:
Säihkyvät utopiat on muistutus / todiste siitä, että näinkin voi tekstikokoelma olla. Olla kuin Niki de Saint Phallen Nanat.
”Halusimme tehdä kirjan, joka luo lukijuuksia”, kirjoittaa Maaria Ylikangas Säihkyvien utopioiden esipuheessa. Enemmän tiedostamattomasti kuin tiedostaen tulin tehneeksi Ylikankaan sanoista eräänlaisen lukuohjeen. Keskeiseksi kysymykseksi kokoelman esseitä lukiessani nousikin: Millaisia lukijuuksia nämä tekstit minusta synnyttävät?
Löydän lukiessani itsestäni ainakin seuraavat lukijuudet / lukijatyypit: vieraantunut lukija, ulkopuolinen lukija, epätoivoinen lukija, läheislukija, kimmeltävä lukija, älyllinen lukija, innostunut lukija, leikittelevä lukija. Listaa voisi jatkaa paljon pidemmällekin, eivätkä eri lukijuuksien väliset rajat ole selkeitä.
Säihkyvat utopiat on aivoja stimuloiva puuhakirja, joka tuottaa kieltä. Ihmeellistä on, että voi käydä niinkin, että kielen virta minussa voimistuu lukiessani tekstiä, joka käsittelee aiheita, joista en ole kovin kiinnostunut. Ehkä riittää, että teksti on niin hyvin kirjoitettu, että se sisältää painonappeja, jotka silmäni aktivoivat lukiessani. Lennän vähän. Vähän on paljon.
Toinen lukuohje (ei oikeastaan lukuohje, ehkä pikemminkin lähestymistapa) löytyy Taneli Viljasen tekstistä, joka alkaa sanoilla : ”Ihmisten olemassaolo on anteeksiantamatonta. En tiedä miksi kirjoitin näin” (jälkimmäinen lause on kirjoitettu kursiivilla ja siihen liittyy kysymysmuodossa oleva alaviite ”Kirjoituksen on tapahduttava syiden ja seurausten ulottumattomissa.”)
”En tiedä miksi kirjoitin näin.” Tietääkö joku, miksi hän kirjoittaa, mitä kirjoittaa? Mistä kirjoitus tulee ja miksi se tulee sellaisena kuin se tulee? Näitä pohtiessani moni lause tunkee pääni sisältä esiin. Ne kilpailevat. Niillä on nyrkkeilyhanskat. Vain yksi jää pystyyn ja on minun vuoroni. Tainnutan sen.
Kun Viljasen havainnon laskee Säihkyvien utopioiden päälle ja antaa sen saturoida kaikki tässä teoksessa olevat lauseet alkaa vähän huimata. Vähän on paljon. Miten juuri nämä lauseet päätyivät tähän teokseen? Miten kirjoittajat päätyivät kirjoittamaan, mitä he kirjoittivat? Missä ovat nyt ne lauseet, jotka tulivat hylätyiksi? Valtava jatkuvasti kasvava lauseiden Père-Lachaise.
Säihkyvät utopiat on muistutus / todiste siitä, että näinkin voi tekstikokoelma olla. Olla kuin Niki de Saint Phallen Nanat.
”Halusimme tehdä kirjan, joka luo lukijuuksia”, kirjoittaa Maaria Ylikangas Säihkyvien utopioiden esipuheessa. Enemmän tiedostamattomasti kuin tiedostaen tulin tehneeksi Ylikankaan sanoista eräänlaisen lukuohjeen. Keskeiseksi kysymykseksi kokoelman esseitä lukiessani nousikin: Millaisia lukijuuksia nämä tekstit minusta synnyttävät?
Löydän lukiessani itsestäni ainakin seuraavat lukijuudet / lukijatyypit: vieraantunut lukija, ulkopuolinen lukija, epätoivoinen lukija, läheislukija, kimmeltävä lukija, älyllinen lukija, innostunut lukija, leikittelevä lukija. Listaa voisi jatkaa paljon pidemmällekin, eivätkä eri lukijuuksien väliset rajat ole selkeitä.
Säihkyvat utopiat on aivoja stimuloiva puuhakirja, joka tuottaa kieltä. Ihmeellistä on, että voi käydä niinkin, että kielen virta minussa voimistuu lukiessani tekstiä, joka käsittelee aiheita, joista en ole kovin kiinnostunut. Ehkä riittää, että teksti on niin hyvin kirjoitettu, että se sisältää painonappeja, jotka silmäni aktivoivat lukiessani. Lennän vähän. Vähän on paljon.
Toinen lukuohje (ei oikeastaan lukuohje, ehkä pikemminkin lähestymistapa) löytyy Taneli Viljasen tekstistä, joka alkaa sanoilla : ”Ihmisten olemassaolo on anteeksiantamatonta. En tiedä miksi kirjoitin näin” (jälkimmäinen lause on kirjoitettu kursiivilla ja siihen liittyy kysymysmuodossa oleva alaviite ”Kirjoituksen on tapahduttava syiden ja seurausten ulottumattomissa.”)
”En tiedä miksi kirjoitin näin.” Tietääkö joku, miksi hän kirjoittaa, mitä kirjoittaa? Mistä kirjoitus tulee ja miksi se tulee sellaisena kuin se tulee? Näitä pohtiessani moni lause tunkee pääni sisältä esiin. Ne kilpailevat. Niillä on nyrkkeilyhanskat. Vain yksi jää pystyyn ja on minun vuoroni. Tainnutan sen.
Kun Viljasen havainnon laskee Säihkyvien utopioiden päälle ja antaa sen saturoida kaikki tässä teoksessa olevat lauseet alkaa vähän huimata. Vähän on paljon. Miten juuri nämä lauseet päätyivät tähän teokseen? Miten kirjoittajat päätyivät kirjoittamaan, mitä he kirjoittivat? Missä ovat nyt ne lauseet, jotka tulivat hylätyiksi? Valtava jatkuvasti kasvava lauseiden Père-Lachaise.
September 5, 2022
Tämän ”essee-mixtapen” kannessa on vaivihkainen erikoisuus. Kansikuvituksessa on listattu kaikki esseekokoelman kirjoittajat ja erikseen toimittajat. Toimittajien joukossa ovat tekstitoimittajat Aurora Ala-Hakula ja Maaria Ylikangas, mutta myös kirjan visuaalisesta ilmeestä vastaava Arja Karhumaa. Graafinen suunnittelija saa harvoin tällaista toimittajan asemaa, mutta tässä yhteydessä se on perusteltua. Näiden esseiden ulkoasua on pohdittu jo suunnitteluvaiheesta alkaen.
Tuloksena onkin visuaalisesti eloisa teos. Säihkyvät utopiat herättää mielenkiintoa jo ulkonäöllään. Tekstit erottuvat toisistaan asettelun ja typografian keinoin selvästi. Sisällön puolesta kokoelmaa on lähdetty rakentamaan feministisen esseen antologiana. Mitään yhtenäistä linjaa ei sinänsä ole, vaan jokainen kirjoittaja on saanut ajatella itse, mitä feminismi merkitsee. Kokoelmassa feminismi näyttäytyy yleisesti vapautena, uusien maailmassa olemisen tapojen etsimisenä, kyseenalaistamisena ja pyrkimyksenä yhdenvertaisuuteen, summaa Maaria Ylikangas esipuheessaan.
Säihkyvät utopiat on monipuolinen kokoelma monenlaisia tekstejä. Perinteisen esseen muoto ei ole ainoa mahdollinen ja tässäkin kokoelmassa on tekstejä, jotka ovat muodoltaan pikemminkin lyyristä esseetä. Hajanaista, fragmentaarista, runollista ja kokeilevaa. Niiden vastapainoksi on sitten perinteisempään esseemuotoon asettuvia tekstejä.
Sofia Blanco Sequieros ilahdutti jo taannoisella Voitto -esseekokoelmallaan. Tässä kokoelmassa hän kirjoittaa Paras mahdollinen versio vapaudesta -esseessään ahneudesta ja kokemuksistaan Ayn Randin kirjallisuuden parissa. Miksi The Fountainhead teki niin suuren vaikutuksen? Sen rinnalla Blanco Sequieros käsittelee feminististä talouskritiikkiä, haastaen sekä sitä että valtavirran taloustiedettä. Sivussa kohdataan lukemisen kontekstien ja teoksen vastaanoton muuttuminen samankin lukijan kohdalla, kun aikaa kuluu ja elämänkokemusta karttuu. ”Enää en rakasta Randia. Tällä kertaa jätin romaanin lukemisen kirjan toiseen sivuun.”
M. K. Baijukyan essee Limits of Representation käsittelee representaation rajoja, mutta myös kirjoittajan rajoja. ”Päätin säästää voimiani tekemällä vähemmän”, toteaa kirjoittaja heti esseen aluksi. Itse essee esittää hyviä kysymyksiä representaatiosta, rakenteellisesta rasismista ja siitä, kenen ääni saa kuulua ja kuka saa näkyä. Kirjoittaja toteaa saaneensa paljon näkyvyyttä mustana, suomea osaavana naisoletettuna; hän on toki feministi, mutta ennen kaikkea hän näyttää siltä, miltä nykyaikainen suomalainen feminismi haluaa näyttää. Baijukyanin näkyvyys on kuitenkin vaihdettavaa; hänet voisi korvata tuosta noin vain kenellä tahansa muulla mustalla feministillä. Hänen näkyvyytensä ei muuta sorron rakenteita.
Maaria Ylikankaan mustanpuhuva Rakastavasta pimeydestä pyörittelee vampyyriaihetta erilaisista henkilökohtaisista ja vampyyrimyytin kanssa kirjaimellisesti keskustelevista näkökulmista. Taija Roihan transgressioita käsittelevä Miten mennä yli on viehättävä niin sisällöltään kuin asettelultaan. Se ei räisky niinkuin jotkut esseet tässä kokoelmassa, mutta vetoaa minimalistiseen makuun elegantisti ja käytännöllisesti.
Kaikkiaan Säihkyvät utopiat on tervetullut teos. Koneen säätiön rahoittama kirjoitusprojekti on antanut tekijöille aikaa ja tilaa keskittyä huolella ja lähestyä esseen tekemistä uusista näkökulmista. Olen tyytyväinen, että tällaistakin on tehty. Kotimainen esseistiikka on mielenkiintoisessa paikassa.
Tuloksena onkin visuaalisesti eloisa teos. Säihkyvät utopiat herättää mielenkiintoa jo ulkonäöllään. Tekstit erottuvat toisistaan asettelun ja typografian keinoin selvästi. Sisällön puolesta kokoelmaa on lähdetty rakentamaan feministisen esseen antologiana. Mitään yhtenäistä linjaa ei sinänsä ole, vaan jokainen kirjoittaja on saanut ajatella itse, mitä feminismi merkitsee. Kokoelmassa feminismi näyttäytyy yleisesti vapautena, uusien maailmassa olemisen tapojen etsimisenä, kyseenalaistamisena ja pyrkimyksenä yhdenvertaisuuteen, summaa Maaria Ylikangas esipuheessaan.
Säihkyvät utopiat on monipuolinen kokoelma monenlaisia tekstejä. Perinteisen esseen muoto ei ole ainoa mahdollinen ja tässäkin kokoelmassa on tekstejä, jotka ovat muodoltaan pikemminkin lyyristä esseetä. Hajanaista, fragmentaarista, runollista ja kokeilevaa. Niiden vastapainoksi on sitten perinteisempään esseemuotoon asettuvia tekstejä.
Sofia Blanco Sequieros ilahdutti jo taannoisella Voitto -esseekokoelmallaan. Tässä kokoelmassa hän kirjoittaa Paras mahdollinen versio vapaudesta -esseessään ahneudesta ja kokemuksistaan Ayn Randin kirjallisuuden parissa. Miksi The Fountainhead teki niin suuren vaikutuksen? Sen rinnalla Blanco Sequieros käsittelee feminististä talouskritiikkiä, haastaen sekä sitä että valtavirran taloustiedettä. Sivussa kohdataan lukemisen kontekstien ja teoksen vastaanoton muuttuminen samankin lukijan kohdalla, kun aikaa kuluu ja elämänkokemusta karttuu. ”Enää en rakasta Randia. Tällä kertaa jätin romaanin lukemisen kirjan toiseen sivuun.”
M. K. Baijukyan essee Limits of Representation käsittelee representaation rajoja, mutta myös kirjoittajan rajoja. ”Päätin säästää voimiani tekemällä vähemmän”, toteaa kirjoittaja heti esseen aluksi. Itse essee esittää hyviä kysymyksiä representaatiosta, rakenteellisesta rasismista ja siitä, kenen ääni saa kuulua ja kuka saa näkyä. Kirjoittaja toteaa saaneensa paljon näkyvyyttä mustana, suomea osaavana naisoletettuna; hän on toki feministi, mutta ennen kaikkea hän näyttää siltä, miltä nykyaikainen suomalainen feminismi haluaa näyttää. Baijukyanin näkyvyys on kuitenkin vaihdettavaa; hänet voisi korvata tuosta noin vain kenellä tahansa muulla mustalla feministillä. Hänen näkyvyytensä ei muuta sorron rakenteita.
Maaria Ylikankaan mustanpuhuva Rakastavasta pimeydestä pyörittelee vampyyriaihetta erilaisista henkilökohtaisista ja vampyyrimyytin kanssa kirjaimellisesti keskustelevista näkökulmista. Taija Roihan transgressioita käsittelevä Miten mennä yli on viehättävä niin sisällöltään kuin asettelultaan. Se ei räisky niinkuin jotkut esseet tässä kokoelmassa, mutta vetoaa minimalistiseen makuun elegantisti ja käytännöllisesti.
Kaikkiaan Säihkyvät utopiat on tervetullut teos. Koneen säätiön rahoittama kirjoitusprojekti on antanut tekijöille aikaa ja tilaa keskittyä huolella ja lähestyä esseen tekemistä uusista näkökulmista. Olen tyytyväinen, että tällaistakin on tehty. Kotimainen esseistiikka on mielenkiintoisessa paikassa.
September 11, 2023
Säihkyvät utopiat tavoittelee jotain erilaista ja jotain esteettistä. Paljon on kokeellista, queeria ja feminististä. Esipuheessa kerrotaan kokoelman yhteisöllisestä luomisprosessista, jota ei voine varauksetta suositella, sen verran moni esseistä käsittelee tyhjän paperin kammoa ja kyseisen esseen kirjoittamisen vaikeutta.
Kaikkeaan kokoelma on kovin epätasainen, vaikka yritystä kokeellisuuteen on kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Kirja on taitettu taiteellisella otteella, joskin usein teksti ja taitto eivät tunnu liittyvän toisiinsa tai erityisesti tukevankaan toisiaan millään tavalla. Jotkut essesitä ovat oikeinkin kiinnostavia, joissain paistaa kiireen ja puolinaisuuden tuntu. Ehkä loppuvaiheessa olisi voinut pudottaa selvästi tekstinsä kanssa eniten taistelleiden hengentuotokset pois?
Kaikkeaan kokoelma on kovin epätasainen, vaikka yritystä kokeellisuuteen on kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Kirja on taitettu taiteellisella otteella, joskin usein teksti ja taitto eivät tunnu liittyvän toisiinsa tai erityisesti tukevankaan toisiaan millään tavalla. Jotkut essesitä ovat oikeinkin kiinnostavia, joissain paistaa kiireen ja puolinaisuuden tuntu. Ehkä loppuvaiheessa olisi voinut pudottaa selvästi tekstinsä kanssa eniten taistelleiden hengentuotokset pois?
Read
July 25, 2023Näinkin voi kirjoittaa esseetä. Kokeillen, tajunnanvirtamaisesti, fragmentaarisesti, sekä kirjoittamista että lukijuutta tutkien, hahmotellen, utopioita kutoen, tavoitellen, melkein runoillen.
Joistain sain kiinni, joistain en ollenkaan. Paloissa lukeminen tuntui silti toimivalta tavalta. Tähtiarvioihin tämä ei oikein taivu, niin kuin ei oikeastaan mikään teos, tai teoksien tai tekijyyksien kokoelma.
Joistain sain kiinni, joistain en ollenkaan. Paloissa lukeminen tuntui silti toimivalta tavalta. Tähtiarvioihin tämä ei oikein taivu, niin kuin ei oikeastaan mikään teos, tai teoksien tai tekijyyksien kokoelma.
November 11, 2022
On kai porukassa hinkattu niin kauan että ei avaudu muille. Tai ainakaan mulle, ei nimittäin lähtenyt. Kuin ihan pieni palanen.
En kestä typografiakokeiluja, en fontinvaihdoksia, en käsittämätöntä tajunnanvirtasolkotusta. Siis mun hermot ei kestä.
En kestä typografiakokeiluja, en fontinvaihdoksia, en käsittämätöntä tajunnanvirtasolkotusta. Siis mun hermot ei kestä.
Read
February 18, 2023En oo koskaan nähnyt näin paljon vaivaa vain lukeakseni kirjan loppuun. Olipa uuvuttava ja henkisesti raskas prosessi. Tuntui kuin olisi rämpinyt jonkun suon halki ja kaikki mitä palkaksi sai oli märät saappaat.
Read
November 3, 2022Arvio Tulvaan 4/2022. 💖
May 16, 2023
Visuaalisesti upea teos, jonka sivuja on ilo käännellä. Sisältö sen sijaan on paikoin niin lennokasta, että ainakaan minä en kyennyt seuraamaan punaista lankaa. Toisaalta koen ainakin jollain tasolla tavoittaneeni, mitä kirja tarkoittaa utopialla. Vähän huvitti, miten tässä oli useampi teksti kirjoitettu tyyliin “lupasin kirjoittavani jotain, mutta en nyt enää jaksakaan, joten tässä nyt vaan jotain”. :D
Displaying 1 - 10 of 10 reviews