Suomen lukioissa opiskelee tällä hetkellä noin 100 000 nuorta, jotka ovat monin tavoin kunnollisempia ja tavoitteellisempia kuin vanhempiensa sukupolvi. He kuitenkin voivat huonommin koventuneiden suorituspaineiden maailmassa. Väsymyksestä, pitkistä päivistä ja ahdistuksesta on tullut arkipäivää.
Kirjassaan Uupuneet nuoret pärjääjät lukion opinto-ohjaajana työskentelevä Liisa Huhta pohtii syitä lukiolaisten uupumukseen, tarjoaa selviytymiskeinoja nuorille ja vinkkejä vanhemmille nuoren tukemiseen. Kirjaa varten haastatellut kymmenet nuoret kertovat avoimesti väsymyksestään, huolistaan ja oireiluistaan. Heidän tarinoidensa kautta välittyy elävä kuva tämän päivän lukiolaisen todellisuudesta. Millaista on elää nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa joutenolo mielletään helposti laiskuudeksi ja menestyminen on tavoiteltavin asia elämässä?
Uupuneet nuoret pärjääjät kuuluisi jokaisen kasvatusalan ammattilaisen ja päättäjän kirjahyllyyn. Opettajat, varhaiskasvatuksesta yliopistoon, lukekaa tämä! Päättäjät, kunnanvaltuutetuista pääministeriin ja presidenttiin, lukekaa tämä!
Olen viime vuosina kiemurrellut joka kerta, kun istun uupuneen nuoren tueksi järjestetyssä moniammatillisessa palaverissa. Näitä palavereita on vuosi vuodelta enemmän ja niissä haetaan jokaiselle nuorelle räätälöityjä ratkaisuja, jotta juuri tämä nuori saisi voimia jaksaa. Maailma ympärillä on rikki monin tavoin, ja jokainen ihminen yritetään pelastaa erikseen. Milloin tämä loppuu? Pelastajat uupuvat, nuoret uupuvat, vanhemmat uupuvat... Voisiko maailmaa muuttaa? Jospa vaikka aloittaisimme opetussuunnitelman sisältöjen karsimisella, opetusryhmien pienentämisellä, yksilö- ja kulutuskeskeisen arvomaailman kyseenalaistamisella?
Tampereen yhteiskoulun lukion opo Liisa Huhta on kirjoittanut kirjan lukiolaisten uupumuksesta. Se perustuu haastatteluihin, hänen omaan työkokemukseensa ja mittavaan lähteiden käyttöön. Kutsuisin kirjaa dokumentiksi.
Tässä on tietokirja, joka sai minut itkemään. Uupuneen nuoren lukiolaisen äitinä, uupuvien peruskoululaisten opettajana ja uupuvana työntekijänä huudan apua: lopetetaan tämä järjetön yksin pärjäämisen eetos ja ryhdytään yhdessä pitämään huolta toisistamme ja luonnosta!
Todella kiinnostavaa ja samalla raskasta, pelottavaakin luettavaa etenkin näin lukiolaisen äidille. Kirjan katse nuoriin on lempeä, ymmärtävä ja suorastaan rakastava, eikä viesti vanhemmillekaan ole liian vaikea, saati tuomitseva. Vahva suositus kaikille, joiden lähipiirissä on nuoria (muitakin kuin lukiolaisia).
Teos lienee parhaimmillaan vanhemmille ja lukijoille, jotka eivät jo työskentele kouluissa, eivätkä siten ole vielä törmänneet kirjan teemoihin. Niihin teos kyllä antaa hyvää näkökulmaa, sekä erityisen tärkeästi myötätuntoista sellaista. Kaikesta ei tarvitse selvitä suorittamalla entistä kovempaa ja suunnitelmallisemmin, vaan etenkin nuoret saisivat kyllä hellittää huomattavasti.
Tässä kirjassa oli paljon hyviä oivalluksia, joita tulen varmasti hyödyntämään omassa elämässäni. Kirja on suunnattu lukiolaisten vanhemmille ja läheisille, sekä ihmisille jotka muuten ovat kiinnostuneita tästä aiheesta, mutta eivät ole perillä nykyajan lukion käytänteistä. Itse lukiolaisena en tästä saanut paljoa uutta irti, mutta tämä auttoi kuitenkin ymmärtämään kokonaiskuvaa lukion vaikutuksesta nuorten jaksamiseen.
Tässä kirjassa oli erittäin hyvää asiaa lukiolaisten uupumisesta. Huhta ei jäänyt nojatuoliinsa pohtimaan asiaa, vaan hän oli haastatellut useita nykyisiä ja entisiä lukiolaisiaan heidän hyvinvoinnistaan ja sen tiellä olevista asioista. Kirjasta jäi mieleen erityisesti muutama asia:
1) Nuorilla on hirveän kovat paineet pärjätä koko ajan paremmin, vaikka he eivät osaa edes kovin tarkkaan sanoa, miksi tämä pärjääminen olisi niin tärkeää. Nyky-yhteiskunnassamme on selvästi monia tahoja, jotka luovat tunteen, että ilman jatkuvaa paahtamista tulet syrjäytymään. Vanhemmilla on peiliin katsottavaa, mutta myös julkisuuden toimijoilla ja medioilla. Kulttuurin muuttaminen on toki aina vähän vaikeaa, mutta jokaisen kannattaa tehdä sitä omalta osaltaan. Ei niitä kiitettäviä numeroita oikesti tarvitse: kasi on hyvä. Eikä sillä ole nuoren kannalta lopulta mitään väliä, pääseekö hän "eliittilukioon" vai "lähiölukioon": ihan sama opetussuunnitelma molemmissa on.
2) Meillä on lähivuosina tehty monta rakennetta koulutusjärjestelmään, jotka pahentavat näitä asioita. Ensikertalaisuuskiintiö oli jo paha, mutta yliopistojen uusi pisteytysjärjestelmä tiivisti painekattilan lopullisesti. Nämä kannattaisi muuttaa aika pian.
3) Some heikentää nuorten hyvinvointia. Tämä ei ole uusi oivallus, mutta sen toistaminen on ihan tarpeen. Nuoret viettävät käsittämättömiä aikoja somessa ja se luo heille ihan uudenlaisia pärjäämisen vaatimuksia. Tämä lienee asia, jolle ei voi oikein mitään; pitää vain odottaa nuortenkulttuurin sopeutuvan asiaan jossain vaiheessa tavalla tai toisella.
Kirjassa oli siis paljon hyvää asiaa. Harmi kyllä sen rakenne oli vähän outo, ja se häiritsi lukukokemustani. Ennen kaikkea kirjan tyylilaji tuntui vaihtuvan kappaleesta tai jopa lauseesta toiseen. Välillä kirja tuntui perinteiseltä populaarilta tietokirjalta, välillä se heilahti tutkimuksen suuntaan, ja sitten taas blogikirjoituksen tyyliin. Se oli hämäävää, ja vaikka sisältö ei siitä suoranaisesti kärsinyt, niin tämän takia kirjasta jäi epämääräisempi muisto kuin mitä se oikeastaan ansaitsi. 3 ja puoli tähteä, mutta pyöristän ylöspäin.
Lukion opinto-ohjaaja Liisa Huhta kertoo kirjassaan lukiolaisten uupumuksesta, nostaen hyvin esiin nuorten oman näkökulman. Huhta valaisee nuoren kokemia paineita elämässä pärjäämiseen, oli niiden lähtökohtana yhteiskunta, perhe, kaverit, tai nuori itse. Lisäksi katsahdetaan yhteiskunnan rakenteisiin ja annetaan ohjeita vanhemmille ja läheisille nuoren kohtaamiseen arjessa.
Kirja puhuttelee ehkä ensisijaisesti lukioikäisen nuoren kanssa elämää ja arkea jakavaa aikuista, mutta itseeni vaikutti myös tekstistä huokuva lempeä ymmärrys nuoria kohtaan. Tunnistan kirjan sivuilta paitsi lukioikäisen minäni kymmenisen vuotta sitten, myös itseni muutaman vuoden takaa ja nyt, uupuneena korkeakouluopiskelijana. Lukeminen nostattikin ajoittain tunteet pintaan. Aiheet eivät siis sinänsä olleet minulle tuntemattomia, mutta sain ehkä hieman uutta aikuiselle ja tulevalle opettajalle soveltuvaa näkökulmaa. Varmasti ei jää ainoaksi lukukerraksi.
Millä tavoin voisimme muuttaa yhteiskuntaa ja asenteita, ettemme kuluisi loppuun aivan ennen aikojamme? Voisiko lapsen ja nuoren kuulumisia kysellä ilman, että kysyy suoraan koulumenestyksestä?
Hyvin kirjoitettu, tietoon pohjaava ja nuorten omaa ääntä ja kirjoittajan omaa opon (ja vanhemman) kokemusta hienosti esiin tuova tietokirja. Kirja herätti todella paljon ajatuksia, kosketti ja liikutti. Jäin muistelemaan omaa lukioaikaani ja sieltä nousi paljon muistoja, jotka olivat samoja kuin tässä kirjassa kerrotut kokemukset suorittajista, kympin tytöistä ja kaikkeen osallistuvista aktiivisista ja innostuneista taiteilijoista, jotka saattavat väsähtää siihen omaan innostukseensa.
Jäin myös entistä enemmän miettimään ja kyseenalaistamaan niitä vaatimuksia ja odotuksia, joita sitten kuitenkin (kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta) asetan omille nuorille. Onneksi he osaavat ottaa tietoisen rennosti ja kuittailevat minulle takaisin, pitääkö kaikkea koko ajan suorittaa.
Tärkeä kirja, josta teen vielä itselleni muistiinpanot, jotta voin palata näihin aiheisiin.
Teos nostaa esille tärkeän ja huolestuttavan ilmiön. Pidin erityisen mielenkiintoisena loppupuolella pohdintaa siitä, millainen vaikutus niin sanotulla liiallisella kunnollisuudella/tunnollisuudella sekä näin mahdollisesti kehitystehtävien toteutumatta jäämisellä on nuorten uupumisessa. Teos ei tokikaan väitä, että terveelliset ja tasapainoiset elämäntavat tai kunnollisuus yksinään aiheuttaisivat uupumusta, mutta on mielenkiintoinen ja tuore näkökulma, että mahdollisesti myös kaiken liiallisella optimoinnilla voi hyvinkin olla haittapuolia.
Opinto-ohjaajan näkökulma nykylukioon on suositeltavaa luettavaa kaikkien lukiolaisten vanhemmille. Kirja kuvaa konkreettisesti, millä tavalla lukiossa voi väsähtää ja kuinka ongelmista voi selvitä.
Todella tärkeä ja ajankohtainen tietokirja. Tästä nousi mieleen paljon muistoja omista lukioajoistani, joista on jo hetki. Toisaalta olin tulkitsevinani että kirjan vanhimmat haastateltavat olivat vähän niin kuin omaa ikäluokkaani, joten lukion uuvuttamana ylisuorittajana kirja ehkä osittain kuvaa myös omia fiiliksiäni. Toisaalta lukio tuntuu muuttuneen entistäkin hirveämmäksi laitokseksi. En ihmettele, että nuoret voivat huonosti. Kirjan sävy on kuitenkin sopivan toiveikais, ja myös uupumuksesta ja masennuksesta voi toipua vaikka maailma olisikin yhä sairas.